S-pomo: Kaupan keskittyminen on luonnollista

57305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Laineen selitykset ovat naurettavia: "Kaupan keskittyminen alentaa hintoja" on kaikista naurettavin. Liiketalousteorioiden mukaan useiden toimijoiden kilpailu on se, joka alentaa hintoja. Eli juuri päinvastoin.

S-ryhmän bonus-järjestelmä on asia, joka vaatisi Kilpailuvirastolta tarkempaa tutkimusta. Se jos mikään on omiaan korottamaan hintatasoa.

Tutkimuksesta jäi se kuva, että homma haisee pahasti. On liikuttu jo pitkään harmaalla alueella; veikkaukseni on, että haju tulee voimistumaan mitä syvemmälle tunkiota kaivellaan. Toivottavasti viranomaisilla on ryhtiä viedä selvitykset loppuun saakka. Satakunnassa ei varmasti ole rehvastelun aihettta, kuten poliisien alennuspolitiikka jo osoitti.

Äänestä
  • Yli kymmenen vuotta sitten kun kauppaketjuja oli vähintään kolme oli kilpailu kovaa ja tarjoukset myös kovia. asuin satakunnassa pikkukaupungissa ja ihmiset juoksi tarjousten perässä (joskus itsekin). toki samat kaupat oli porissa.
    Oli K-kauppa, S-kauppa, E-kauppa ja mitä niitä oli, muistaakseni silloinkin Osuuskauppa oli kallein mutta "kahvi- tai voitarjous" veti väkeä, ainakin niitä tarjoustuotteita ostamaan. Eläkeläiset ja muut joutilaat, ja kaikista nuukimmat kävivät fillarilla, joskus ajelivat autolla naapuripitäjään jossa myös oli kovia tarjouksia. ja nämä ihmiset säästivät, matkustelivat joka vuosi kerran- kaksi, vaihtoivat autoaan uuteen vähän väliä.
    Harmi kun enää ei ole tuota kilpailua kauppojen kesken siten kuin ennen, toki vieläkin tarjouksia on mutta kauppojakaan ei montaa enää ole. tuskin silti itse kaupasta kauppaan juoksisin, en ehtisikään. pitää vain käydä siellä missä halvinta on, ilman kortteja.

    Äänestä

  • Kyllä minä Osmon tunnen niiltä ajoilta kun oli lisenssivirastossa... Istuttu iltaa yhdessä.

    Pitäähän se paikkansa yhtäältä että kustannukset alenee kun on yksi kanava ja kustannukset nousee kun on monta mutta ei se tietenkään ole yksiselitteistä, kilpailu vaikuttaa toiseen suuntaan - ainakin jonkin aikaa. Mutta tyrehtyy se kilpailu aina joskus ja tasapaino löytyy. Sitten tulee uusia toimijoita. Sitten taas pitää karsia ja kehittää se on ikuinen kiertokulku.

    Äänestä

Höpö ja höpön..
S-juttu on todella hieno ja asiakkaalle hyvä asia. Ei tarvitse ravata kaiken maailman tarjousten perässä. Kaiken voi keskittää ja se palkitaan.
Esim. keväällä lähdemme ns. palkintomatkalle Pariisiin. Ja tämä vain siksi, että olemme keskittäneet perheemme kaikki menot.

Jeee ja ihanaaaaaaa.....

Äänestä
  • Ostakaa nyt oikein paljon kaikkea, sellaista mitä ette tarvitsekaan jotta varmasti saatte niitä bonuksia ja pääsette reissuun.
    Toinen tapa olisi SÄÄSTÄÄ, ostamalla vain sen mitä tarvitsee ja halvemmalla, tiedät varmaan mistä - ei ainakaan S-kaupoista. Muut perheet ja reissaajat tekevät näin, sitten on niitä joiden ei tarvi säästää vaan voivat matkustaa milloin lystää eikä odotella almuja, tavallaan omia rahoja joita kierrätetään bonussysteemin muodossa, vähän kuin palkka josta on verot otettu.

    Äänestä

  • Auton oston s-liikkeeseen, asunnon vaihto. Kait rakennatte joka 2vuosi? Meinaan kun terrasta ostaa talopaketin, niin eikös siitä saa boonusta??
    Ja remonntiakin pitää tehdä 3kk välein pitääkseen itsellään hyvät boonukse.

    No mutta ei mitään. Nähdään Pariisissa. Tervetuloa maaseudulle. Siellä vaimon sukulaiset omistaa pikkuisen majatalon. Saat siellä erikoisetuja, kun kerrot olevasi pykälämamma s24 sivuilta.
    Voidaan sitten vänkätä illalla viinilasillisen ääressä, että kannattaako bonustaminen.

    Äänestä

  • olet ääliö S-mannekiini

    Äänestä

Bonusautomaatti heräsi taas kolostaan:D

Äänestä

Bonuspissis olisi mukava, jos et sekaantuisi aikuisten keskusteluun.

Äänestä

Länsiporin prismassa ei ollu tänään juurikaan ketään... pissiksen kirjoittelut rupee puremaan ja väki kaikkoaa.

Äänestä

Ja kaikki kateelliset herää yaas koloistaan...


hahhhhhaaaaaaaaaa... meidän perheen päivä on pelastettu..



jeeeee pian lomailemaan

Äänestä
  • Näköjään kun sun ensimmäinen viestisi tulee jo 7:23.
    Katselin You Tupesta aamusella Tukiaisen "tanssivideoo", kattos sääki ja kuuntele sitä, teillä taitais olla paljon yhteistä. Jeeeeeee

    Äänestä

  • Mene hoitoon kirjoitti:

    Näköjään kun sun ensimmäinen viestisi tulee jo 7:23.
    Katselin You Tupesta aamusella Tukiaisen "tanssivideoo", kattos sääki ja kuuntele sitä, teillä taitais olla paljon yhteistä. Jeeeeeee

    Kaikki viisaat ja ei-kateelliset, seuratkaa fb sivuani. Siellä paljon vinkkejä ihaniin ostoksiin ja myös kuvia viime syksyn boonusmatkasta.

    Äänestä

  • §§§§§§§§§ kirjoitti:

    Kaikki viisaat ja ei-kateelliset, seuratkaa fb sivuani. Siellä paljon vinkkejä ihaniin ostoksiin ja myös kuvia viime syksyn boonusmatkasta.

    Herää nyt jo pahvi!!
    Kukaan ei ole kiinnostunut sinun, tai perheesi sivustoista, ei ostoksista, eikä liioin lomista. Normi tavis sinä olet, mutta luulet vissiin olevasi´joku prinsessa.
    Korkeintaan omassa mielessäsi, joskus maailmassa oli kellokosken prinsessaksi nimetty henkilö ja arvaappa mitä, se oli kellokosken mielisairaalan potilas. Siinä sulle miettimistä.... niin ja naurakaa taas koko perheen voimin, voi noissa sairaaloissa olla perhehuoneitakin.

    Äänestä

  • voi elämän kevät kirjoitti:

    Herää nyt jo pahvi!!
    Kukaan ei ole kiinnostunut sinun, tai perheesi sivustoista, ei ostoksista, eikä liioin lomista. Normi tavis sinä olet, mutta luulet vissiin olevasi´joku prinsessa.
    Korkeintaan omassa mielessäsi, joskus maailmassa oli kellokosken prinsessaksi nimetty henkilö ja arvaappa mitä, se oli kellokosken mielisairaalan potilas. Siinä sulle miettimistä.... niin ja naurakaa taas koko perheen voimin, voi noissa sairaaloissa olla perhehuoneitakin.

    Etkö parempaan pysty...

    No..hyvä yritys kuitenkin.

    Äänestä

  • §§§§§§§§§ kirjoitti:

    Etkö parempaan pysty...

    No..hyvä yritys kuitenkin.

    Samat sanat, annoit onnettomimmista onnettomimman vastineen.
    Ei edes hyvä yritys.....

    Äänestä

  • §§§§§§§§§ kirjoitti:

    Kaikki viisaat ja ei-kateelliset, seuratkaa fb sivuani. Siellä paljon vinkkejä ihaniin ostoksiin ja myös kuvia viime syksyn boonusmatkasta.

    Kerroppas mistä mä löydän sun fb sivut?? Haluaisin kovastai saada ihania vinkkeja sekä boonuskuvia!!!

    Äänestä

  • --------------- kirjoitti:

    Kerroppas mistä mä löydän sun fb sivut?? Haluaisin kovastai saada ihania vinkkeja sekä boonuskuvia!!!

    Ai et oo löytänyt..no etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan..sanotaan.

    Äänestä

  • §§§§§§ kirjoitti:

    Ai et oo löytänyt..no etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan..sanotaan.

    No, mä en oikeen ehtis etsimään, enkä, jos totta puhutaan, oo kyl etsinytkää. Käväsi vaan mieles josko oisit kertonu ihan suoraan et mistä niitä vinkkejä löytää...

    Äänestä

  • ota lääkkeesi ääliö

    Äänestä

Jotenkin huvittavaa, että aina vedetään tämä S-ryhmän bonus-järjestelmä. Onhan K-ryhmällä vastaavanlainen Plussa-järjestelmä.

Vielä kymmenisen vuotta sitten kun K-kaupat oli markkinajohtajia, niin aina arvosteltiin K-ryhmää ja kuinka K-kauppiaat ovat ahneita jne. Nyt S-ryhmä on ykkönen niin kaikkihan on sen vika.

Mutta kyllähän sen ymmärtää. Suomalaiset ajattelevat niin, että jos jollain menee hyvin niin se on heiltä pois. Sama pätee niin kauppoihin kuin naapureihin ja sukulaisiin..

Äänestä
  • Jos verrataan plussaa ja s-ketjun bonus systeemiä. Eniten säästää plussakorttia käyttämällä. Sen mitä s-kortilla bonusta kuukaudesa, voittaa tarjouksissa plussakortilla.

    Eniten kyllä säästää, kun käy Pick Pay:ssä tai Lidlissä kaupassa. Eikä mitään korttia säästäkseen puhdasta rahaa! Bonus tulee suoraan käteen moninkertaisena.

    Ylivoimasesti huonoin on s-kortti. eniten siinä menee hukkaan rahaa. Saleissa ei ole ikinämitään tarjouksia ja prismassakin se on vähän ja tosi heikot tarjoukset.

    Äänestä

  • Siitä ei ole koskaan hyvä seurannut, kun isännätön raha on taitamattomien hallinnassa. Järkyttävä esimerkki siitä on Skop:in nousu ja tuho 90-luvun laman aikana. Samoja aineksia on ilmassa s-ryhmän touhuissa. Omistajakontrollin puuttuminen voi johtaa tuhoisiin seurauksiin.

    Kansaa suututtaa s-ryhmän - kuten Kuluttajaviraston tutkimus kertoo - harmaalla aluella tapahtuva toiminta. Kaikki asiat hoidetaan laillisuuden ja laittomuuden rajamaastossa. Terminologia on tahalliseti harhaanjohtavaa. Puhutaan asiakasomistajista, jota termiä osuuskuntalaki ei tunne. Osuuskaupan jäsen omistaa vain jäsenosuuden, jolla ei ole jälleenmyyntiarvoa ja jonka arvo ei muutu. Osuuskauppa puhuu voitonjaosta tarkoittaessaan bonus-palautusta jne. Osuuskuntalakihan ei tunne osuustoiminnalliste yritysten voitonjakoa.

    Osuuskaupan bonus-järjestelmästä löytyy lukuisia arveluttavia ja harhaanjohtavia ominaisuuksia, kuten pienituloisia syrjivät palautukset.

    S-ryhmällä on tapana toteuttaa laittomuutta hipovat toimenpiteensä ensin ja katsoa puuttuvatko viranomaiset niihin. Kilpailuvirasto ei ole valitettavasti ollut viime vuosina valveilla.

    Äänestä

Osuuskauppaidea on lähtökohtaisesti hyvä ja jäsenilleen kannattava, ja S-ryhmän etujärjestelmä on on kaupoista paras.

Kuitenkin S-ketju hakee osuuskunnan rajoja; tuloja pitäisi kotiuttaa asiakasomistajille. Nyt ne koijjataan ulkomaille "investointeihin".

S-ryhmä on mukana ketjujen "näkymättömässä" kartellissa, ja asiakasomistaja kärsivät tästä hintojen nousuna.

Hälyttävintä on, että tämä ketju "rekrytoi" poliitikot mukaan yritystoimintaan ja näin on kietonut käytännössä koko julkisen vallan käyttöönsä.

Äänestä
  • Kannatan heti s-ryhmää, kun se on yrittäjävetoinen, eikä osuuskunta.
    Yrityspohjalta saadaan kunnon hintakilpailu aikaiseksi, ei muuten. Makrkkinajohtajan asemassa osuuskunta kyykyttää yhtäläillä tuottajia kuin asiakkaitaankin, tuottajille ei suostuta maksamaan kuin vaivanpalkka ja vastineeksi annetaan hyllypaikka myymälästä, asiakkailta revitään kohtuuttomat katteet ja luvataan palauttaa boonuksina, sekä virheellisesti annetaan ymmärtää, että 100 sijoituksella muka omistat jotain ko.ryhmittymästä, jos se 100 olisikin osake, sille maksettaisiin osinkoa, vieläpä tasapuolisesti "omistajien" kesken.

    Äänestä

  • vedetään hatusta kirjoitti:

    Kannatan heti s-ryhmää, kun se on yrittäjävetoinen, eikä osuuskunta.
    Yrityspohjalta saadaan kunnon hintakilpailu aikaiseksi, ei muuten. Makrkkinajohtajan asemassa osuuskunta kyykyttää yhtäläillä tuottajia kuin asiakkaitaankin, tuottajille ei suostuta maksamaan kuin vaivanpalkka ja vastineeksi annetaan hyllypaikka myymälästä, asiakkailta revitään kohtuuttomat katteet ja luvataan palauttaa boonuksina, sekä virheellisesti annetaan ymmärtää, että 100 sijoituksella muka omistat jotain ko.ryhmittymästä, jos se 100 olisikin osake, sille maksettaisiin osinkoa, vieläpä tasapuolisesti "omistajien" kesken.

    Kyllähän osuuskauppa maksaa osinkoa, tosin osuuskunnissa siitä käytetään nimikettä osuuspääoman korko. Viime vuonna se oli mahtavat 6 euroa. Bonus on sitten eri juttu.

    Äänestä

  • vedetään hatusta kirjoitti:

    Kannatan heti s-ryhmää, kun se on yrittäjävetoinen, eikä osuuskunta.
    Yrityspohjalta saadaan kunnon hintakilpailu aikaiseksi, ei muuten. Makrkkinajohtajan asemassa osuuskunta kyykyttää yhtäläillä tuottajia kuin asiakkaitaankin, tuottajille ei suostuta maksamaan kuin vaivanpalkka ja vastineeksi annetaan hyllypaikka myymälästä, asiakkailta revitään kohtuuttomat katteet ja luvataan palauttaa boonuksina, sekä virheellisesti annetaan ymmärtää, että 100 sijoituksella muka omistat jotain ko.ryhmittymästä, jos se 100 olisikin osake, sille maksettaisiin osinkoa, vieläpä tasapuolisesti "omistajien" kesken.

    Salet ovat yrittävetoisia, mutta silti kalleimpia kauppoja suomessa. Ei se yrittäjävetoisuus ole mikään tae halvoista hinnoista. Jos tukku hinnat on jo valmiiksi taivaissa!

    Äänestä

Laitoin perheemme fb-sivulle vinkit omatoimisesta kaupunkimatkasta. Kertokaa, jos linkit on vääriä. Epäilen kuitenkin.

Paratiisimäkeen terkut vaan heh.. ole nyt vaiti.

Äänestä
  • Voihan sitä lomalle lähteä vaikka mihinkä. Kone auki, tykistä liikkuvaa kuvaa vaikka hongkongista, pariisista, afrikasta, jne. Siinä ehtii viikonloppuna kiertämään ihmeellisesti monta paikkaa. Tietokoneella voi sitten muokata kuvia, laittaa perheen johonkin pariisin kadulle, venetsisaan ja jne.
    Vähän jotain aurinkolamppuja olkkariin, niin tuntuuhan tuo, kun olisi lomalla.
    Lapset voivat sitten vaikka leikkiä tarjoilijaa ja tarjoilla upean valmisruoan, mikrossa lämmitettynä.
    Sitten aamulla voi lähteä ostoksille prismaan ja kas kummaa, kun taksi kuski osaa suomen kieltä samoin kaupassa. Ja mikä parasta tässä matkassa on, niin myös "ulkomailla" lomaillessa kertyi shoppailusta boonusta.

    Ja syksyllä sitten uudestaan.

    Äänestä

  • Onko sulla paratiisimäessä vihamiehiä????
    Miten voi olla noin kivalla ihmisellä?

    Äänestä

  • Ulvilasta jeeeeeeeee kirjoitti:

    Onko sulla paratiisimäessä vihamiehiä????
    Miten voi olla noin kivalla ihmisellä?

    Et ymmärtänyt viestiä, joten ethän vaivaa älänystyröitäsi...
    Heh,,

    Äänestä

  • §§§§§§§ kirjoitti:

    Et ymmärtänyt viestiä, joten ethän vaivaa älänystyröitäsi...
    Heh,,

    Jumalankiitos mulla sentään on ne........ toisin kuin sinulla

    Äänestä

Kävimme perheeni kanssa Mikkolassa eräässä tavaratalossa ja paljon...todella paljon oli asiakkaita. Erityisesti ruokapuolella. Näytti siltä, että kenelläkään ei ollut älynystyröitä...heh..
Ja samalla äänestimme tulevaa Suomen pressaa...
Kun sitten ajoimme ohi erään halpisliikkeen, niin kaikki olivat niin viisaan näköisiä, kun sinne menivät tuulipuvuissaan. Eräs vähemmistöön kuuluva oli parkkeeramassa inva-paikalle, koska niin viisas kait on.

Hyvää viikonloppua kaikille vihreän läpyskän omistajille,,,muille ...no en sano.


Hahhhhaaaaa

Äänestä
  • ettette vaan olisi käyneet honkkarissa ja ajaneet prisman ohi?
    mulla taas meinasi palaa päreet tänään eräässä marketissa (jossa halpaa ruokaa ilman kortteja), vaikka pitkäpinnainen olenkin, oli nääs helevetin pitkät kassajonot ja ihmiset osti niin paljon sapuskaa että aloin jo miettiin onko lainkaan normaali viikonloppu vaiko joku ylimääräinen pyhä taas edessä.
    ja kansalaisilla oli turkkeja, tuulipukuja, farkkuja ja kaikkea siltä väliltä, ja parkkipaikka autoja täynnä.
    samalla sai suomen tuleva pressa äänensä =)
    enpä kerro kaupan nimeä, mutta vinkiksi; ei lähelläkään surullisen kuuluisaa itäporia.

    Äänestä

  • voi vi****u mikä idiootti Blaaaaa ...

    Äänestä

Kyseessä oli kaljakansan kauppa...hah..haaaa.


Tää porukka ei paljon matkustele ja likkuu yleensä pyörillä tai ladoilla...


Pelastit viikonloppuni..kiitos sinulle.

Äänestä

En ole kuullutkaan, että ladoilla voi liikkua. Vai tarkoitatko perheenne Lada Niva maasturia.

Äänestä

Eikö prismassa myydä lainkaan kaljaa?
Tietääkseni ainoa kauppa jossa ei myydä kaljaa ja tupakkaa on halpa-halli.
Mä en ole ladoja nähnyt aikoihin, ainakaan näillä kulmilla. mutta en liikukaan itäporissa ..

Äänestä

ladoilla..ladoilla...kaljakansan autoilla....


jeeeeee koe keväinen Pariisi..

Ai niin, ei kaljakansalla ole siihen varaa.

hahhhhhaaaaaaaaaaaa

Äänestä
  • Toivotaan, että saat pariisissa kunnon patonkia, jos vaikka tulisit paremmalle tuulelle.hahahahhahahhahahahjeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee

    Äänestä

  • anusasiakas kirjoitti:

    Toivotaan, että saat pariisissa kunnon patonkia, jos vaikka tulisit paremmalle tuulelle.hahahahhahahhahahahjeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee

    :DDD

    Äänestä

  • Tervemenoa ja jää sinne Pariisiin..

    Äänestä

Itse en tykkää K-ja S-ketjujen monopolista ja kauhean korkeista hinnoista, valitsen Lidlin. Todella järkkyä, että jotkut jopa ostavat vaatteensakin näiden kaupoista jne.

Äänestä
  • Ei ainakaan Prismasta löydy mitään vaatetta, mitä lie kiinalaisten lapsien neulomaa, ei löydy kyllä Lidlistäkään mutta se ei olekaan vaatekauppa.
    Joitakin vuosia sitten erehdyin ostamaan Prismasta talvipompan, harmitti jo kotiin tultua kun menin sellaisen ostamaan, hinta ei ollut paha (nojoo) mutta 'takki' oli aivan järkky! Helmat sojotti etuviistoon, vanut tuli ulos saumoista , vetskari toimi sillointällöin jne =(

    Äänestä

  • Vaatteet muualta! kirjoitti:

    Ei ainakaan Prismasta löydy mitään vaatetta, mitä lie kiinalaisten lapsien neulomaa, ei löydy kyllä Lidlistäkään mutta se ei olekaan vaatekauppa.
    Joitakin vuosia sitten erehdyin ostamaan Prismasta talvipompan, harmitti jo kotiin tultua kun menin sellaisen ostamaan, hinta ei ollut paha (nojoo) mutta 'takki' oli aivan järkky! Helmat sojotti etuviistoon, vanut tuli ulos saumoista , vetskari toimi sillointällöin jne =(

    Mulla sama ongelma ostin takin syksyllä sokoksesta ja osa saumoja auki, vetskari toimii kun tykkää. Hinta oli 90€ ja kuittia vastaan menin seuraavana päivänä... Ei olllut takuuta kuin kulman taakse, siinä vaiheessa pääsi muutama ärräpää! En tiedä, mitä halpatuontia on?

    Äänestä

Aika hauskanen tarina sulla...heh..
Jos sulla on kuitti vaatteesta ja huomaat seuraavana päivänä, että saima repsottaa...saat rahat takaisin tai uuden vastaavan. Minä olen aina saanut.
Ja sokos on hyvä vaatekauppa, jossa asioimme usein perheeni kanssa.

Äänestä
  • Sulla on vielä hauskempi, saima repsottaa hahahahahahahhahaha.

    Äänestä

  • Ostaisitte kunnon vaatteita muualta, niin ei tarvitsisi niin usein asioida.

    Äänestä

Perheesemme kuuluu viisi henkilöä, joten vaatteita myös menee. Niin ja seuraamme myös muotia, joten emme viitsi kulkea vuodesta toiseen samoissa vaatteissa.
Toista on tää kaljakansa.

Äänestä
  • Pakkohan sun on ostaa kun saimakin repsottaa ;D

    Äänestä

Kertokaas joku vihreenkortin puolesta puhuja. Koitin äsken hakea s-marketin ruokatarjous sivuja netistä. En löytänyt sitten yhtäkään ja miten se voi pyöriä, jos ei ole minkäänlaisia tarjouksia? K-supermarketilla on pirun laajat ja tarjouksia löytyy. S-marketilla ei minkäänlaisia! Vai onko sen verta kovat hinnat kuin väitetään, ettei voi julkisesti mainostaa?

Äänestä
  • Emmää tiedä, mutta katos sokos herkku pori.

    Äänestä

Ebecon vesijohdon lämmityspaketti Terrassa 259 euroa ja Starkilla tismalleen sama paketti 199.
Osmocolor 3 litran astia 24 euroa halvempi Väriässillä kuin Terrassa.

Bonuskauppa on todella kallis rakennustavarakauppa.

Äänestä

S-marketeissa mitään tarjouksia ole kun pitää maksaa bonuksia jo korkeista hinnoista.

Äänestä

Osuuskauppa pettää aina!

Äänestä

S-ryhmä vedättää sekä asiakkaita että tavarantoimittajia.

Äänestä

Osuustoimintaliike ei kunnioita kilpailuoikeutta. Siihen on hyvä tuki - valita osuuskauppamies KKV johtoon. S-ryhmän etu tulee siitä, että alennukset tulisi olla ostoshetken tilanteessa, jolloin asiakas näkee alennetun hinnan. (Hinta-asetus 553/2013). Bonus (mitä erheellisesti kutsutaan alennukseksi) on sisällöltään voitonjakoa. Bonus on alennuskelpoista alv, yhteisöveron ja osinkoveron kohdalla. Siis se kolahtaa rahana tilille. Bonuksen muoto on näin osin voitonjakoa.
Asia näkyy selkeämmin tilinpäätösluvuissa. K-kauppa jakaa voittoa 320 M€/2019. S-kauppa jakaa voittoa 7 M€ samana vuonna, mutta jakaa bonuksia 400 M€. Kun myynnistä vähennetään voitonjako, niin myyntikate jää kilpailijoita alemmaksi. S-kauppa on katsonut tämän perusteeksi sille että se ei tavoittele voittoa. Tosiasiassa se jakaa voiton täysin ilman siihen kuuluvaa alv, yhteisövero ja osinko rasitusta. Kilpailijat maksavat kaikki nuo, joten S-kauppa kasvaa valtion verotuen avulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bonukset get on kirjoitti:

Porissa olisi aika tehdä pientä tutkimusta...

http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2012/01/10/s-pomo-kaupan-keskittyminen-on-luonnollista/201220658/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu