ÄITINI ON HULLU...

Psykiatri Martti Paloheimo käsitteli kirjassaan "Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat" aika laajastikin vaikeaa äiti tytär suhdetta, josta hän alkoi käyttämään ilmaisua "äitivammaisuus".

Paloheimon "äitivammaisuus" käsite perustuu hänen psykiatriselle vastaanotolleen hakeutuneiden naisten kertomuksiin omasta äiti-tytär suhteesta, jotka saattoivat olla hyvinkin karmeita tarinoita.

Kirjassaan sivulla 155-157 osiossa "Äidit" hän toteaa mm. seuraavaa.
"Olin jo vuosia omassa praktiikassani kiinnittänyt huomiota siihen, miten usein naispotilaani kertoivat joutuneensa oman äitinsä taholtaan kokemaan karua ja suoranaiseen emotionaaliseen hylkäämiseen verrattavissa olevaa moitiskelua, tai piittaamattomuutta. Sellaista nähtiin tapahtuvan ei yksin lapsen ollessa pieni, vaan myöhemminkin, jatkuvasti pitkälle aikuisikään saakka.

Tämä havainto toistui niin tiheästi, että aloin mielessäni kutsua näitä potilaitani " äitivammaisiksi".
Tuon sanan keksin jo paljon ennen kuin minulle alkoi hahmottua uusi "kotivammaisuus" käsite. Kun kerran oli keksinyt tämän ajatuksen, rupesin epäilemään, että ehkä juuri äidin aiheuttamat kiusat, lähinnä hänen osoittamansa rakkaudettomuus kaikkine lieveilmiöineen, saattoi olla perimmäinen syy sille, että asianomainen ylipäätään etsiytyi psykiatrin puheille.
Se ehkä selitti osittain myös, miksi psykiatrien odotushuoneissa aina istui vuoroaan odottamassa enemmän naisia, kuin miehiä.

Keskustelussa kävikin tavallisesti ilmi, että olin ollut oikeassa. Lopulta uskalsin mennä suoraan asiaan ja tiedustella, minkälainen potilaani suhde äitiinsä oli ollut. Ja lähes aina, epämääräisenkin sairaudenkuvan muodostaman arvoituksen selityksenä on lopulta paljastunut myrkyttynyt äitisuhde. Se säätelee aikuisen naisen elämää lukemattomin tavoin.

Yritän hahmotella, mitkä seikat olisivat luonteenomaisimpia äitivammaisten tragediassa. Pelkistän havaintoni kolmeen painajaiseen, jotka varjostivat heidän elämäänsä:

Itseluottamus ja omanarvontunne on pysyvästi vaurioitunut. "En ansaitse itselleni mitään hyvää" . "Minun ei ole lupa olla onnellinen. "Ei minusta ole siihen eikä sellaisiin tehtäviin". " Ei kukaan voi minua rakastaa".
Mielen taustalla on ärtyisän vihaisen ja usein pilkallisen moitteen pelko -Pelkään jatkuvasti, niin mielettömältä kuin se onkin: Mitähän äiti sanoo!

Omaleimainen, psyvä surunkaltainen alakuloisuus. Olen jäänyt vaille jotain tärkeätä elämässä, jotain sellaista, mikä on auttamattomasti ohi ja jota en voi koskaan saada. Se on kuin tienvarrelle peruuttamattomasti jäänyt kaunis rakennus, jonne olisin ehkä voinut päästä asumaan, jos minua ei olisi estetty".
----------
Kirja löytyy kirjastossa, mikäli kiinnostaa tutustua aiheeseen laajemmin.
-------

NINKÖ

Tuosta äitivammasta voi onneksi parantua, jos löytää aikuisena ihmisiä, jotka rakastavat. Mulla on puoliso, joka tietää vammani ja hänen sukunsa, joka ei utele! Se, että ei kysellä, on tärkeintä.

Kävin kerran jossain kriisikeskuksessa juuri kun päätin katkaista välit äitiin. Sen jälkeen olen pari vuotta parantunut hiljalleen. Epämääräinen ahdistus ja siitä aiheutuvat oireet on parantuneet, enkä koe olevani osaton tai vammainen enää.
Inhottavinta olisi itsesäälissä rypeminen ja siihen ryhdy.

Missäs on isänne? Kai teillä nyt isä sentään on? Miksi äitinne joutuu yksin huolehtimaan kaikesta? Mitäs kiireitä isällänne on, ettei lapsistaan jouda huolehtimaan?

on masentunut ja stressaantunut, koska joutuu yksin hoitamaan teidät kaikki lapset ja hänellä itsellään ei ole mitään vapaa-aikaa. Tietenkään hän ei saisi purkaa pahaa oloaan teihin, mutta ilmeisesti hän on jo vajonnut niin alas suohon, että ei yksin selviä tilanteesta.

Tietenkin vanhempien lapsien kuuluu ottaa jo hiukan vastuuta arjen asioista ja osallistua kotitöihin ja mennä kauppaan mukaan kantamaan tavaroita ja yrittää hoitaa kouluasiat kunnialla, jotta vanhemmille ei tule siitäkin lisää stressiä.

Jos tilanne ei noilla keinoinkaan parane, niin kannattaa olla yhteydessä sosiaaliviranomaisiin ja kysyä, että saisiko äidille apua.

Kysypä avaaja isältäsi, voisitko muuttaa sisaruksinesi hänen (jos heillä on sama isä ja hän on elossa) luokseen asumaan vaikka vain tilapäisesti, että äitisi saisi levätä ja asiansa parempaan kuntoon. Tietysti, jos isänne asuu toisella paikkakunnalla, joudutte vaihtamaan koulua, mikä voi olla vähän kurjaa.

Hyvä keino on, että te lapset laitatte kellon soimaan 5 minuuttia aikaisemmin, niin säästytte tuolta aamun myöhästymisstressiltä.

Pienillä asioilla voisitte myös helpottaa äitinne arkea. Esimerkiksi siivoamalla edes omat jälkenne.

Kun lähdette opiskelemaan, teidän täytyy hoitaa kaikki itse eli siivous, pyykinpesu ja ruuanlaitto on täysin omalla kontollanne. Niitä on hyvä alkaa harjoittelemaan jo nyt, kun asutte vielä kotona.

minulla on kyllä siunauksena edelleen reilu nelikymppisenä hyvä äiti, aina kannustamassa ja kehumassa, kaikesta kiittää ja on ihana, iloinen persoona.. Riidelläkin voidaan avoimesti ja sopia ne samantien, mutta silti mulla on epävakaa persoona, paniikkihäiriö ja alhainen stressikynnys. Isänikin oli enimmäkseen hyvä ja rakastava.. meillä on kotona saanut puhua ja tullut ymmärrystä.., olen pikkulapsesta asti ollut todella ujo ja arka.. Aina ei voi syyttää perhettä, minä olen kokenut ulkomaailman turvattomaksi ja pelottavammaksi.. Lienee kotona sitten ollut liiankin hyvä tunnelma??..

Teiän äiti ei ole läheskään yhtä hullu kuin mun mun äiti hakkaa mua haukkuu mua ja se ei tee edes ruokaa hakkaa se ei joka päivä mutta nii. Haukkuu mua esim : Sairas pentu, äpärä ja huutaa mee isäs luo asumaa

Juu teinkin muuttoilmoituksen ja se hylättiin. Onneksi olen kohta täysi-ikäinen, mutta äiti koittaa saada vielä elatusapua. Vihaan mun äitiä niin paljon, se on niin feikki ja vieny multa kaiken. 😤

Älä huoli äitisi ei ole mielenterveys ongelmia omaava ihminen hänellä on vain paljon stressiä. Siinä kohtaa kun äitisi lyö sinua ja kyselee mm. Mitä tekisit jos autojen kehittäjä ei enää tekisi autoja tai mitä jos mistään ei saa ruokaa mitä tekisit miten voisit itse ruokkia itsesi.. tuo on vielä normaalia stressiä rauhotu siis. Ei tuokaan ole kivaa eikä normaalia mutta älä hauku hulluksi vielä tuossa kohtaaa.

Gigantti miehidi ovathumlyja teet kädenliiketgä gaijata rikospoliisi. Rakli vittulee