kontrolloimaan maniaa millään tavoin? Olisi mielenkiintoistaa kuulla tästä asiasta, kun pelkään niin kovin, että hypot muuttuu maniaksi.
Pystyttekö
8
220
Vastaukset
- Hei
Uskoisin että pystyy, itse en kärsi kyseisestä sairaudesta mutta vaimoni (vissiin ex vaimo, ota nyt selvää tuosta maniasta) kärsii. Hänellä kävi juuri näin, tyyppi 2 muuttui tyyppi 1 yhtäkkiä ja yhteis elämä muuttui ilmeisesti eroon niin kuin jo totesinkin. Mutta oikeilla lääkkeillä ja pysyvällä terapialla uskoisin ja olen kuullut monen onnistuvan pienentämään sairauden aiheuttamia vauhti kausia.
- bipon exä
Mä olen ymmärtänyt, että hypomaniaa pystyy paremmin tai huonommin kontrolloimaan, mutta maniaa ei enää. Mania vie mennessään.
- iibipo
Minä itse olen kyennyt ehkäisemään hypomanian alut heti tuoreeltaan, ainakin viimeaikoina. Olen päättänyt, että en käytä rahaa mihinkään harrastuksiini, kuten ennen. Päätökseni on pitänyt. Viimeksi hypomaniassa kirjoitin 3 blogia, miltei päivittäin ja minulla oli 3 eri identiteettiä. Idearikkaus ja kirjoittamisen pakko oli huipussaan n 1,5 vuoden ajan. Lyhyessä ajassa tavoitin kirjoituksillani 30 000 lukijaa, mutta koska en saanut kaipaamaani vuoropuhelua jutuilleni, lopahti harrastukseni kuin seinään. Kirjoittamiseni aikaan vaikutin kotona kiireiseltä ja toimeliaalta. Elämässäni oli sisältöä, ja arvostin itseäni luovuuteni tähden. Olisipa kirjoituksistani saanut palkkaa. No hypomaniani loppui yhtä nopeasti kuin se alkoikin hiljaisuuteen, koska en jaksanut enää jatkaa kirjoittamista, mikä veikin kaiken vapaa-aikani.
Vastaavia luovuuden kausia minulla on ollut läpi elämän, mitkä jossain vaiheessa näännyttävät minut kokomaan. Pahimmillaan ideani ovat muuttuneet maniaksi, missä tekemisilläni ei näy järkeä olleen, ainakaan kun niitä muistelee jälkeenpäin. Alkoholi tai seksuaalisuus ei ole minulle ongelma ja rahan käytön ole kyennyt kontrolloimaan minimiin.
Nyt oikeastaan toivon, että seuraava hyponi liittyisi liikuntaan, niin voisin laihtua eroon kertyneistä liikakiloistani. Olen pistänyt merkille, että hypomania muuttuu loppuvaiheissaan maniaksi. Jos hypomaanisen olotilansa kykenee katkaisemaan, ei siksi maniakaan pääse valloileen. Oikeastaan kun sain tietää bipo diagnoosistani, paranin heti. Aiemmin luulin luovuuttani neroudeksi ja kun nyt tiedän sen olevan sairautta, haluan tiukasti kontrolloida omia tekemisiäni. - tiina-tinttiäinen
Olen ihan tosissani miettinyt, että onko mielen voimalla jotain vaikutusta siihen, että miten pystyy tätä sairautta kontrolloimaan. Ja sitä, että ovatko ne ihmiset vain heikkoja ja nautinnonhaluisia, jotka manian huumassa menevät vai lähteekö siinä järki päästä, ettei pysty enää tekemisiään kontrolloimaan. Haluaisin vastauksia, mutta ei tunnu monikaan bipo haluavan kertoa, että mitä se oikein on kunnon maniassa ja voiko sitä kontrolloida. Itse en todellakaan halua tuhota kenenkään elämää. Haluan olla normaali. Olen mielummin vaikka masentunut kuin hypomaaninen. Ainakin järki pysyy päässä.
- annabipopäässään
Mä aina ajattelen että seuraavasta hyposta mä syön ja meen nukkuun aikasin jne jne. Paskat, ei tuu mitään. Vaikka kuinka päätän niin m'ä oon niin eri ihminen sitten.. Eli mä en kyllä opysty kontrolloimaan, ja joskus tajuan itsekin että oo outojen ihmisten seurassa kun papupata ja sitten hävettää. Mutta ei saa sitä loppuun. Tavallisesti oon vähän viilipyttyisempi :)
Tuossa nimimerkki iibipo kirjoitti nuosta identitteeteistä. Haluisin tietää onko se tavallista? Taidanpa avata ihan uuden keskustelun sille :) - iibipo
Eri identiteettien käyttäminen on ihku tavallista, terveilläkin ihmisillä. Esim jossain henkilökohtaisella palstalla ollaan vaikka Himo-Hanna, ruoka- ja leivonta kirjoituksissa vois olla Hiiva-Hanna ja mielenterveyspalstalla Hullu-Hanna. Tietenkin nimet olis niin erilaisia, ettei niistä kukaan keksi, että kyse on yhdestä ja samasta henkilöstä.
No, minulta onnistui hyvin kolmen blogin samanaikainen kirjoittaminen, aivan kuin olisisin kirjoittanut 3 eri aikakausilehteä. Jokaisella blogi-lahdelläni oli omalle alueelle suuntautuneet lukijansa. Joistain lukijoista tuli minulle aikaa myöten ystäviä, jotka tosin loppuun saakka pysyivät minulle tuntemattomina.
Jos jotakuta täällä mielenterveyspalstalla kiinnostaa aloittaa oman blogin kirjoittaminen tms, voin mielelläni auttaa siinä alkuun. Mielenterveysaiheesta kirjoitan blogia: http://darkanilin.blogspot.com/
ja sähköpostia voi minulle lähettää os: [email protected] - Bibonainen
Mania- ja masennusjaksot pysyvät suht hyvin kurissa mielialaa tasaavalla lääkityksellä.Mulla on Lamictal 200 mg masennusjaksojen estoon ja Deprakine 500 mg manian estoon ja suht.hyvin olen jaksellut.Vuorokausirytmi pitäisi pitää suht.normaalina,mutta eipä sitä aina itsekään muista noudattaa...Mutta jaksamista kaikille...:)
- reINå
No lääkitys kyllä tasaa sen olon. vaikka tekee sillein kun alkaa tuntuu et on kierroksilla niin ottaa parina iltana mieltä tasaavan lääkkeen niin kyl se hetkeks luulis rauhottuvan. Tai no mielummin tietty ilman niitä mutta ei sitä oikein muuten meinaa saaha rauhottuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h492938Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062711Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv372420- 332159
Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.501918Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151539- 321473
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1051225- 1771203
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731050