Kotkan Prisma

Vaikea on asiakkaan ymmärtää sitä, että markettia laajennetaan laajentamasta päästyä, mutta kun se on laajennettu, ei pidetä huolta, että tavara riittää. Sanoisin, että kuullostaa melko tyhmältä: asiakkaat ostaisivat, mutta ei huolehdita tavaran riittävyydestä. Miten sata kertaa onkaan joutunut toteamaan hyllyjen tyhjyyttä (siis ei vain jonkin yksittäistuotteen väliaikaista loppumista). Pyhät tulevat yhtä yllätyksenä, kuin autoilijoille talvi. Kassoja ei ole riittävästi saati hyllyttäjiä. Tavartalon johtajana kannattaisi nyt herätä päiväunilta ja tehdä asialle jotakin. Hyvää kauppaa ei kannata pilata huonolla organisoinnilla tai väärässä paikassa säästämisellä.
T: (asiakas)Omistaja
26989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

On ollut ajat sitten jo niin iso, että lopetin siellä käymisen. Vaikka olen hyväkuntoinen sinne kävelemään pitkiä matkoja, mutta menen mielummin pienikokoisempaan kun en harrasta kuin kaupasta ruuan hakua ja pienempi on helpompi ja nopeampi asioida. Siinä mielessä vaikkapa s-market Karhulassa on hyvän kokoinen ja ei kallein kauppa myöskään ja Lidl lähellä.

Äänestä

Oikea Asiakasomistaja ei koskaan kritisoi prismaa, niin kuin feikki aloittaja tekee. Jos jokin tuote on satunnaisesti loppu, niin aina voi ostaa jotain muuta. Ei sen ole väliä, tarvitseeko sitä, saahan siitä aina bonusta.

Äänestä

Oikea asiakasomistaja??? Olen itse ollut asiakasomistajana parikymmentä vuotta ja kyllä minä kritisoin tarvittaessa omaa kauppaanikin. Esim pasaatin s-marketissa leipä aina loppu kun tulen töistä (klo 17). Kyllästyin tähän ja tehnyt ruokaostokset vuoden verran toisessa liikkeessä mistä tiedän saavani kaiken tarpeellisen ajasta riippumatta. P.S Jo vanhan sokkarin aikoina leipä oli aina noin viiden aikaan loppu ja mikään ei oo muuttunut.

Äänestä

S-ryhmän johtaja kertoi haastattelussa, että tavarantoimittajien kyykyttäminen on asiakkaiden etu. Ja se, että keskittynyt kauppa saa itse päättää hinnoittelusta ilman turhaa kilpailua. Sillä onhan se selvää, että mitä kalliimpia tuotteet on, sitä enemmän jäsen saa bonusta.

Äänestä

Prismassa on usein jokin elintarvike loppu, ei ole edes korvaavaa tuotetta. Liian usein tuonkokoisessa ketjussa. Voi on asia erikseen, mutta paljon on puutteita.

Lisäksi kuuluu,että nykyinen tavaratalonjohtaja ei ole pätevä hoitamaan tehtäviään ja henkilöstöään. Henkilöstön pahoinvointi näkyy palvelussa....siksi kai otetaan nuoria tyttöjä, jotka eivät vielä osaa vaatia omia oikeuksiaan.

Äänestä

eikö teillä siellä kotkassa jaeta ilmateeksi sitä leipää ja oikeen jonotatte sitä ja riitelette rysyin kanssa kuka saa sen leipä pussin.

Äänestä

prisma on tosiaan mennyt alaspäin sen laajennuksen jälkeen, alkaa olla kuin viipurissa 20vuotta sitten , hyllyt huutaa tyhjyyttään vaikka kello on jo yli 10.00 ap.Valikoimat menneet huonommiksi, halvempaa heikkolaatuisempaa tavaraa on laatutuotteen tilalla. lihahyllyssä oli eilen 2pakettia rypsiporsasta ja muutama jauhelihapkt. klo 10 jälkeen.piimät ja kermat puuttui kokonaan,PALKATKAA HYLLYN TÄYTTÄJIÄ kassat riittää ei ole jonoja jollei vahingossa satu menemään ryssien taxfree kassalle.Tavara on oltava hyllyssä myytävänä kun kauppa aukeaa eikä jossain takahuoneessa odottamassa jos joku ehtisi viedä hyllyyn. ASIAKKAAT HÄIPYY JOS EI TAVARAA ESILLÄ OLE. Itse olen omistaja asiakas, ollut yli 30v. mutta nut on menty liian alas, jopa sittarin 2-hinta järjestelmäkin toimii paremmin kun vain huolehtii itse oikeasta hinnasta, on niillä ainakin tavarat hyllyssä aikanaan.

Äänestä
  • Ihme valittajia? Tavaraa on enemmän kuin aikanaan koko kymenläänin kaupoissa yhteensä ja porukka kilahtaa jos rucola on kerran loppunut. Elämä on teillä liian helppoa.

    Äänestä

  • Tosmiäs kirjoitti:

    Ihme valittajia? Tavaraa on enemmän kuin aikanaan koko kymenläänin kaupoissa yhteensä ja porukka kilahtaa jos rucola on kerran loppunut. Elämä on teillä liian helppoa.

    Ihme nainen. Kosketteli kaupassa kaulaansa, rintojaan ja alapäätään.
    Marketpäällikkö kävi oikein kysymässä : " Miksi teet noin ?"

    - Että muistan ostoslistan, Kurkku , kaksi maitoa ja jotain hyvää illaksi.

    Tapahtui länsi-uudellamaalla 2003.

    Äänestä

Syyttäkää itseänne ! Tehän sen kaupan omistatte.

Asiakasomistajat. Heh.

Antakaa Kauppiaalle potkut.

Äänestä

Ostin kotimaisia kirsikkatomaatteja 1,99 / rasia .
Paino 250g , joten aika reilu kilohinta. Mutta
bonukset "kolahti" tästäkin ostoksesta S-etutilille.
Kanankoipi 2,50/kpl, "EKA"-marketissa 1,50,
mutta mulla ei ole ekan bonuskorttia,joten hankinta
sieltä ei ole minulle kannattavaa.

Äänestä
  • Hitsi,että repesin. Mitäs me ekonomit. Ihan sama mitä maksaa, kunhan vihreä kortti vilahtaa ja bonukset tilille kolahtaa.

    Äänestä

Tarkistin Prisman kuitin niin oli veloitettu kaksi kertaa paidan yhden ostin.

Äänestä
  • mä sain 2 yhden hinnalla eli tasan meni, minä voitin sinä hävisit....

    Äänestä

Aina kannattaa valittaa.

Äänestä

Olisi vaan mukava jatkaa Prisman asiakkaan. Hyvä kauppa. Mutta nyt vaan tökkii jo niin pahasti, että saa nähdä kuinka kauan näitä pettymyksiä jaksaa. Perjantaina klo 16, sesonkiaika, ja hyllyt ammottaa tyhjyyttään. Kassoilla pikät jonot. Kannattiko se laajennus? Ennen sitä tuntuivat kummatkin ongelmat harvinaisilta.

Jos olisin vaikuttavassa elimessä tekisin NYT jotakin. Asiakkaat valittavat kaupassa, purkavat pahaa oloaan henkilökuntaan ja kaikilla on paha olo. Onko johto sokea ja kuuro, se jää nähtäväksi.

Äänestä

Ollaan vaan tyytyväisiä, vaikka kaikkea ei olekaan hyllyssä, ostetaan sitten jotain muuta. Kallistakin saa olla kun bonusten lisäksi voi saada maksutapaetua.

Äänestä
  • Myöskään ei reagoida tuotteiden menekkiin. Esimerkkinä vaikkapa Tropicanamehu. Hyvin usein loppu. Pitäisiköhän sitä tilata hiukan enemmän, saattaisi joku päätellä.

    Äänestä

  • Marketkuntoilija kirjoitti:

    Myöskään ei reagoida tuotteiden menekkiin. Esimerkkinä vaikkapa Tropicanamehu. Hyvin usein loppu. Pitäisiköhän sitä tilata hiukan enemmän, saattaisi joku päätellä.

    Suojaa hampaita - hillitse mehujen lipittelyä .

    Meillä juodaan vettä alkoholitonta olutta 1€/O,5 lt tölkki.

    Mehu on sokerilimonaadin kanssa yhtä turmiollista hampaille.

    P.s varmasti löytyy vaihtoehtotuotteena , jotain muuta mehua.

    Äänestä

Tuo on aivan totta että Prismassa on nykyään tyhjää hyllyissä. Olen salaatin ystävä ja käyn nykyään Citymarketissa ostiksilla. Kyllästyin kun Prismassa oli usein rucola loppu. Citymarketissa on muutenkin parempi valikoima tuotteissa kuin tuotteissa. Olen tästä sanonut myjille useasti, mutta tilanne ei ole muuttunut. Eikö viesti ole mennyt kauppiaalle asti, vai eikö asiakkaat ole tärkeitä ? Prisma olisi lähellä, mutta silti menen muualle...

Äänestä
  • Jep, rucola on hyvin usein loppu. Vuodesta toiseen tilataan sama määrä oli menekki mikä tahansa. Tulee mieleen se venäläinen lossivahti, joka oli töissä edelleen, vaikka lossi oli jo vuosia sitten lopetettu. Olen myös kuullut, että osastolle on asiasta annettu palautetta, ilman tuloksia. Se vaan ottaa päähän kun kävelet sen julman rakennuksen läpi ja keräät ostoksesi ja sen jälkeen on vielä lähdettävä toiseen kauppaan hakemaan sitä mikä prismassa oli taas loppu.

    Äänestä

Kyllä oli rucolaa hyllyssä , ainakin eilen . Ainut mitä todella ihmettelen on grillituotteiden hinnat . Ja tää on taivaan tosi : grillattu kanankoipi 2,50 kpl
ja saarella esim Eka-marketissa 1,50. Kyllä on kilohinnassa huima ero.
Myös Espoon ( Kivenlahti) prismassa oli koivet puolta halvempia kun Kotkassa.

Vertailkaa grillituotteiden hintoja arvoisat asiakasomistajat ja reklamoikaa.

Äänestä

mitä niitä koipia ostatte ei niissä mitään syötävää ole ,pelkät polvilumpiot vaan järsittäväksi.... ostakaa fileitä, ihan sama mistä kaupasta kun ei vaan liiteristä...

Äänestä
  • Puuttuvien tuotteiden harmituksen lisäksi päätin kauppatavaroineni käydä vielä nopeasti pesettämässä autoni. Kun olin koodini näppäillyt, ilmestyi ruutuun teksti toimintahäiriö. Enpä jäänyt odottelemaan, tuskinpa siihenkään kukaan puuttuu vähään aikaan. Olkoon koko laitos!

    Äänestä

Yksinäisen ihmisen on aivan turha juosta tarjousten perään, ainakaan eläkeläisen? Joskus se tarjous tulee kalliimmaksi, kun laskee matkakustannukset mukaan! Äläkä sano, että laita loput pakastimeen?
Ei niin suurta pakastinta ole kotona, että ne kaikki ylimääräiset sinne mahtusi, aina tarjouksista!

Äänestä

Markettiin marssija

Katso sinulle tullut marketin mainos. Sieltä selaat paikan ,jossa kaupataan lamppuja
3kpl:een paketissa.

Kun olet katsonut kerron lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiakasomistaja kirjoitti:

Vaikea on asiakkaan ymmärtää sitä, että markettia laajennetaan laajentamasta päästyä, mutta kun se on laajennettu, ei pidetä huolta, että tavara riittää. Sanoisin, että kuullostaa melko tyhmältä: asiakkaat ostaisivat, mutta ei huolehdita tavaran riittävyydestä. Miten sata kertaa onkaan joutunut toteamaan hyllyjen tyhjyyttä (siis ei vain jonkin yksittäistuotteen väliaikaista loppumista). Pyhät tulevat yhtä yllätyksenä, kuin autoilijoille talvi. Kassoja ei ole riittävästi saati hyllyttäjiä. Tavartalon johtajana kannattaisi nyt herätä päiväunilta ja tehdä asialle jotakin. Hyvää kauppaa ei kannata pilata huonolla organisoinnilla tai väärässä paikassa säästämisellä.
T: (asiakas)Omistaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu