MYYDÄÄN AKVAARIOPAKETTI 50L LAHTI mm. aloittelijalle

myyjäkalakauppias

Elikkäs olen myymässä 50l akvaariotani. Myyn mieluiten koko paketin, mutta myös saattaa olla mahdollisuus ostaa erikseen tavaroita. Akvaario on ollut käytössä vuoden tarvikkeineen. Kaikki muut ostin uutena vuosi sitten, paitsi sain suodattimen, mikä toimii vieläkin ja edellinen akvaarioni alkoi vuotaa, ja minun piti kiireellisesti hankkia uusi akvaario, joten en tiedä nykyisen akvaarioni ikää, mutta akvaarion merkki Juwel. Edelliseltä omistajalta ostettuani akvaarion, huomasin vasta kotona valo päällä että lasissa on muutavia luultavasti hiekasta tulleita naarmuja, mutta akvaario ei ole kertaakaan vuotanut, tiivisteet siis kunnossa.

Akvaario pakettiin sisältyy :

- 3 erilaista muovikasvia
- Pohjasora : pienet vaaleahkot kivet pohjalla.(pussissa vielä lisää ja vaihdettu syyskuussa)
- Lämmitin ( Paketti pitäisi olla tallella )
- Suodatin Dophin Internal Filter F-800 230V-50 Hz 5.8 W
- Simpukoita
- Taustajulisteita 2kpl
- Lasiin magneetti jolla saa putsattua levät ymm.
- Haavi
- pH testi, jonka ostin 2viikkoa sitten ja yksi testi ainoastaan tehty. Merkki: JBL EasyTest 6in1 300x Test
- sera aqutan vedenparannusaine 65ml
- kalan ruokaa
- Musta linnanraunio
- Air Pump AP 120
- '' Vesi imuri ''
- 3kpl pieniä akvaariokoristeita

Ja myynnissä olisi KaLasTo :
- 2kpl mustatetroja ´
- 4 kpl lyhtytetroja
- 5kpl neontetroja

Akvaarion kunnoksi laittaisin Hyvä/tyydyttävä, ja Valaisimen kunnoksi myös hyvä, toki valaisin mielestäni paremmassa kunnossa kuin hyvä.

100€ / Tarjoa

Mieluiten nouto kotoani Kalliolasta ( 15km Lahden keskustasta )
Saattaa EhKä onnistua tuonti.

AINIIN LÄHETTELEN SÄHKÖPOSTIIN KUVIA AKVAARIOSTA JOS HALUAA, SEKÄ TARVIKKEISTA.

2

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noin noin noin

      kuvia kiitos:) minnaoin@gmail.com

    • Fisshhu

      Oih, olisi kiva saada, mutta asun Haminassa ja oon vast 12-vuotias :((

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe