olenko umpikujassa?

mistä seN tietää

Olen 17v lukion ykkösellä ja olen syksystä lähtien ollut kiinnostunut yhdestä samassa koulussa olevasta samanikäisestä ujohkosta tytöstä. Olemme silti pari kertaa koulussa jutelleet ja sitten facebookissa on myös viestitelty enemmän. Itse en ole niin ujo kuin tämä tyttö. Viimeaikoina on alkanut tuntua, että tämä touhu on umpikujassa. Tapaamisen järjestäminen ei ole onnistunut omien kiireiden takia, ja en tiedä edes onko minulla mitään mahdollisuuksia saada tyttöä. Faceviestittelyssä hän on ollut mukava, ystävällinen käyttänyt hymiöitä jne, mutta hän ei kysy juuri mitään ellen asettele sanojani hieman tarkemmin ja koulussa hän välillä katsoo minuun mutta jos käännyn katsomaan häntä tai muuten katsoo häneen niin hän ikäänkuin yrittää peittää kasvonsa, siis kääntyy jotenkin että kasvoja ei näy.

Mistä tiedän onko minulla mitään mahdollisuuksia? Onko mahdollista että tyttö on todella ujo ja siksi ei uskalla katsoa minuun tilassa jossa paljon ihmisiä ja kaveri porukka vieressäni? Vai olenko joutunut friendzoneen, ja ei ole pois pääsyä. Tyttö on sanonut että ei yritä päästä minusta eroon, kysyin tällaista kun vastaaminen viestiin kesti viikon, ja tyttö on minulle kertonut käyvänsä psykologilla, jotenkin luulisi että hän osittain luottaa minuun. Asialliset vastaukset ovat hyvin tervetulleita

24

294

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos hän on ujo ja ei kovin paljoa poikien ympäröimä niin melko varmasti hän kiinnostuu jos joku poika alkaa osoittamaan huomiota häntä kohden.

      Kyllä, sanoisin että sinulla on mahdollisuuksia. Puhut friendzonesta kuin se olisi jokin kirous. Oletko muka vain seksin perässä? Jos et niin tyydy friendzoneen aluksi. Seksistä on varmaan turha haaveilla heti jos hän käy psykiatrilla ja ei luota paljoa ihmisiin.

      Kyllä se on hyvinkin todennäköistä ettei hän uskalla katsoa sinuun jos ympärillä pyöri paljon ihmisiä.

      • :(((

        mulla myös samanlaisia oireita... kärsin mm. unettomuudesta, rintatuntemuksista, sydämen tykyttelystä, päänsärystä, huimauksesta ja lisäksi jotenkin ahdistava olo ja pulssikin on välillä aika kova. mitä pitäisi tehdä? en haluaisi lääkärillekään vähäisiä rahojani käyttää...


    • kkkkko

      Uskon, että tyttö saattaa olla kiinnostunut mutta älä hätiköi, luulen että noin ujo tyttö pelästyy aika helposti ja ei uskalla jutella sulle irl. Asia voisi korjaantua sillä, että puhut hänelle koulussakin, ei nyt mitään hirveitä jaaritteluja mutta jonkin verran.

    • as i say

      pakko kompata edellisiä. Jos tyttö on ujo niin hän on melko varmasti hyvin varovainen ettei jää kiinni sinuun katsomisesta. Se että hän on maininnut psykiatrilla käymisen sinulle on ihan hyvä merkki, tosin kertoo myös että tyttö saattaa olla jokin trauma mikä haittaa, kertoiko hän myös miksi hän siellä käy? Tarvitset ainakin malttia paljon... Se että hän ei kysy oma-aloitteisesti sinulta asioita on tosin askarruttataa, ja ei niin hyvä merkki

    • mistä seN tietää

      En ole seksin perässä mutta viimeksi kun oli ns säätöä niin jäi juuri friendzoneen eikä yhtää pidemmälle. Ja hän ei kertonut miksi käy psykologilla. Voiko tosiaan olla sit niin että ujouttansa hän ei katso minua kohti kun olemme samassa tilassa? On hieman ongelmallista yrittää mennä puhumaan hänelle koska 1. Hän ei aina ole yksin ja 2. Samassa tilassa on aina joku jonka kanssa olen tekemisissä ja en kovin mielelläni herättäisi muissa ihmisissä epäilyksiä.

      • kkkko

        Joko ujouttansa tai sitten ei kiinnosta. Asioissa on aina kaksipuolta, esim. jos hän oikein välttelemällä välttelee katsettasi, ajattelee useimmat että ei ole kiinnostunut. Mutta itse teen välillä niin että olen ihan kuin "ihastukseni" ei olisi koko huoneessa enkä huomaisi häntä (=saa nähdä vaivaa jotta huomaisin (=olen vaikea)).

        Tuo, että tyttö ei itse kysy sinulta mitään kuulostaa vähän huonolta, mutta itse en ainakaan menisi huutelemaan psykologikäynneistäni ihmiselle jonka seura ei kiinnosta. Joten saattaa olla että hän ei vain halua tyrkyttää itseään sinulle, tai ei keksi mitään sanottavaa. Kyllä mullakin on ollut poikia jotka ei oikein puhunut paljoa, mutta olivat silti kiinnostuneita seurastani. Ihmismieli on vaikea.

        Voisit ainakin ohi kävellessäsi koittaa moikata, ja jos et saa tyttöön katsekontaktia niin sano illalla koneella että koitin moikata mutta olit ajatuksissasi hehehe. Usein on noin mulle sanottu/olen itse sanonut, eli ei ole mitenkään noloa. Seuraavalla kerralla tyttö ehkä uskaltaa ottaa kontaktia suhun.


    • Sophmore

      Itseäni lähinnä huolestuttaa tilanteessasi, että tytöltä kesti viikon vastata viestiisi. Jos on kiinnostunut toisesta, niin viikko kuullostaa jo äärimmäiseltä.

    • mistä seN tietää

      Itseäkin mietityttää se että vastaaminen kestää, harvoin on heti seuraavana päivänä vastaamassa. Hän sanoi syyksi että isän luona hän ei pääse koneelle ja äidillä harvoin, vanhemmat siis eronneet. Kerran kävi jo mielessä kysyä että haluaako hän että lopetan mutta en sitten kysynyt. Kaikki ihmiset eivät ole tietenkään kuten minä, eli käy usein koneella, tosin teen paljon ns hyödyllisiä juttuja.

      Tuota moikkaamista on tullut mietittyä, sellaista tilannetta taas ei oikein ole ollut, sääli. Paha sanoa miten hän minuun suhtautuu. Itse pelkään että saatan jopa vetää liian pelleilyksi hänen ollessa näköetäisyydellä, välillä tosin saatan olla ihan hiljaa ja vaikuttaa poissa olevalta. Myös mietityttää miten hän suhtautuu kysymyksiini, kuitenkin yritän pitää focucsen hänessä. Mieluiten tekisin aloitteen kasvotusten mutta en enää ole varma tuleeko sellaista mahdollisuutta.

    • mitä seN tietää

      jäätävä kahden sivun nosto... Nyt tyttö on taas vastaillut viesteihin, suht vähäsanaisesti. Kuitenkin koulussa, mitä olen huomannut, niin hän on katsonut paljon enemmän minua kohti. Tosin en ole hyvä tunnistamaan onko kiinnostunut vai ei. Mistä voin tunnistaa? Ja kannattaisiko vain kokeilla omaa arpaonnea ja tehdä suoraan aloite?

      • Melkeimpä aina aloitteen tekeminen kannattaa.


    • mistä seN tietää

      Nimimerkkini kertoo paljon, mistä sen tietää kannattaako kokeilla. Tosin ei kai ole muita vaihtoehtoja ja kokeilemalla varmaan sitten selviäisi miten käy...

      • Young padawan

        Sulle neuvosin kaveri että toimit kun tulee hyvä hetki, mitä koulussa ei kyllä juuri ole.
        Yritäppä tavata tämä tyttö jossain koulun ulkopuolisessa aktiviteetissa jos mikä tahansa sellainen vaan löytyy. Esimerkiksi jos teillä on yhteisiä kavereita niin jossain bileissä löytyy hyviä tilanteita illan lopuksi vaivihkaa kysyä että mitäs jos nähtäis tossa huomenna ja keksit jotain siihen. :D
        MUTTA, älä ole yhtään kännissä sillä se antaa huonon kuvan susta. Lisäksi tyttö kun on kerran ujo niin hänkin on
        todennäiköisesti selvänä.


    • mistä seN tietää

      Hmm ei kyllä kovin helposti löydy koulun ulkopuolisia aktiviteetteja joissa tytön tapaisi. Ja kännissä en kyllä menisi tätä tyttöäiskemään, tai ihastusta muutenkaan. Vähän kyllä turhauttavaa on että ei tiedä kannattaako tehdä aloitetta vai pitäisikö vielä odottaa.

      • Aloite kannattaa, johtipa se sitten ystävyyteen, suhteeseen tai vihaan. Saapahan ainakin sen tietoon aiemmin ettei tarvitse huokailla turhaan perään.


    • mistä seN tietää

      Niin se taitaa olla. Jos ei muuta niin varmaan "keventää" omaa oloa, eikä ainakaan tarvitse jossitella mitä olisi voinut tapahtua, jos olisi kertonut. Ei sitten muuta kuin keräämään oma rohkeus kasaan ja sitten toimimaan...

    • kkkko

      No voisit tytölle ihan koneen välityksellä vaikka sanoa siitä että sua kiinnostaa sen seura ja sulla on viboja että sä ärsytät/häiritset sitä tyttöä. Luulisi että koneella hän pystyisi kertomaan paremmin mitä miettii kuin päin naamaa. Ei sun kannata vielä mitään "tykkään susta" -juttuja alkaa heittämään, sillä en usko että tunnette toisianne niin hyvin vielä että se olisi kannattavaa. Toisaalta en tajunnutkaan, että mitä hait tuolla "kertomisella"..?

      Aiheen sivuttaen pakko mainita että luoja mä vihaan miehiä tällä hetkellä. Vihaan sitä kun ei osata sanoa suoraan, vihaan kun ei tajua toisen käytöksestä mitään ja vihaan kun luvataan ja puhutaan aivan perättömiä juttuja ja asioita.
      ^älykkäät varmaan ymmärtää etten koita yleistää vaan avaudun liiankin tutusta saamattomasta idiootista, josta toivoisin etten olisi häneen ikinä törmännyt. (En jaksa omaa keskustelua tehdä aiheesta mutta jotenkin tuli nyt pieni purkautumisfiilis.)

    • mistä seN tietää

      Ymmärsinkö oikein että pitäisi laittaa tytölle viestissä näin karkeasti muotoiltuna jotain tähän suuntaan "tuntuu että häiritsen näillä viesteillä sua"
      Kertomisella tarkoitin nimenomaan että ilmaisisin jotenkin olevani kiinosstunut olemaan "enemmän kuin kaveri"
      Aika huonosti menee jos vihaat miehiä...ja itsekin vihaan tätä että suomessa ylipäätänsä ei sanota asioita suoraan. Ja olen kovin huono tulkitsemaan toisten käytöstä, saati sitten sitä onko minulla mahdollisuuksia tän tytön tapauksessa.

    • kkkko

      No ei nyt ihan tolla tavalla mutta siis koittaisit puhua sen kanssa normaalisti ja tyyliin pyytää sen johonkin ulos ja jos se on jollai tapaa tyly niin kysyt et ärsyttääkö sitä sun seuras tms. en osaa yhtään sanoa kun en tyttöä tunne. Toisaalta voithan sä sille kertoa olevas kiinnostunut mutta jos ette oikeasti tunne hyvin niin se varmaan pelästyy sua tai ahdistuu sun seurasta, kiinnosti sitä itteään sit tai ei.

    • mistä seN tietää

      Kerran ehdotin, ehkä liianki varovaisesti ja epäselvästi, jäisikö hän joskus koulunjälkeen. No silloin se huonohko yritys kuivui kasaan. Ei tyttö silloin tylysti kieltäytynyt ja syy oli että hänellä on joka viikko sinä päivänä harrastuksen harjoitukset joten ei sopinut. Ja muutenkin viesteissä yleensä ystävällinen ihan mukava sävy mutta viestien lyhyys ja se että hän ei juuri kysy mitään, herättää lähinnä toivottoman olotilan
      Pitäisi varmaan silti kysellä toistamiseen lähtisikö ulos.

      Ja en yhtään tiedä miten tyttö reagoisi jos ilmaisisin kiinnostukseni. Tuntuu kylläkin että pieleen menee mutta silti, en ajatellut enää jättää keskenkään. Loppuun asti kävi miten kävi

    • kkkko

      Joo no parasta että sit pyydät ulos/kerrot kiinnostuksesi ja muija sitten vastaa mitä ite kelaa. Pääset jatkamaan eteenpäin eikä tarvitse riutua tossa epätietosuudessa jos ei nappaakaan molemmin päin. :) Tuu ihmeessä sit kertomaa et miten meni kun jotain oot tehny.

    • mistä seN tietää

      Niinpä, parasta olisi saada tämä asia joko etenemään tavalla tai toisella tai sitten vaihtoehtoisesti päätökseensä. On kuitenkin olemassa jotain muuta tehtäväksi jos tämä ei etene. Pahajuttu on että nyt on koeviikko taas tulossa niin ei voi oikein ehdottaa tapaamista. Ja kai tänne ilmestyy jotain infoa miten kävi kunhan jotain ensiksi saataisiin yritettyä

    • mistä seN tietää

      Ajattelin nyt kuitenkin laittaa tänne lopputuloksenkin... Kuten pelkäsinkin ei napannut. Tyttöllä on jo aluillaan jonkun toisen kanssa ja hän ei halua lähteä tutustumaan paremmin nyt. Nyt nyppii että edes yritin, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä vai miten se meni.

      • Ei vaan leuka ylös ja hymyssä suin kohti uusia vastoinkäymisiä.


    • tietämätön

      Pakko kysy että mikä hemmetti on fiendzone ku jotkut pitää siitä ja jotkut ei?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6107
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3676
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2761
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2259
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      2201
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1292
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1195
    Aihe