En oikeasti ymmärrä sua. Tiedät että olen kiinnostunut, mutta silti et tule vastaan minkäänlaisen oikean kontaktin suhteen. Kuitenkin olen lukenut rivien välistä että tapailet täällä bongaamiasia naisia. Mikset olisi yhtä hyvin voinut antaa mahdollisuutta edes tutustua itseesi. Jos siitä ei olisi kehittynyt mitään niin sitten ei. Ainakin silloin tietäisin missä mennään ja voisin jatkaa eteenpäin.
niin epäselvää
touhua
6192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ketään tapaile. Tulen joka kerta etsimään sinua/häntä ja kirjoitan aina sen mukaisesti. Joskus ehkä huvikseen viisastelen perus läpät jollekin, silloin kun tuntuu, että tästä ei tule mitään. Minä vaan olen ollut aika epätoivoinen, kun tämä on ollut niin toivotonta aikaa minulle, kun olen pelännyt, että en näkisi häntä enää koskaan, eikä kukaan muu kiinnosta yhtään. Sitten kun toisesta ei ole mitään tietoa, niin se vetää olon aika tyhjäksi. Kaikkea ollut kuitenkin valmis yrittämään ja vasta minä olen alkanut ymmärtämään tätä paikkaa paremmin, kun aluksi vain epäilin kaikkea. Olen minä täällä monesti ollut luovuttamassa, mutta hänen suhteensa en kertaakaan ja aina minä olen tänne takaisin löytänyt etsimään. Kokoajan minä olen ollut ollut viemässä tätä muualle, mutta aina menee niin ristiin varmaankin nämä... Hirveää, jos olet luullut minun luovuttaneen, koska kaikkea muuta. Tietysti haluan antaa mahdollisuuden tutustua itseeni, ei kahta sanaa! Minunkin pitäisi varmistua kuitenkin hänestä, eikä tässä muuten?
Jos siis olet hän, jota etsin, niin en vain ole osannut tulkita näitä viestejä tarpeeksi hyvin, että olisin ollut varma, että täällä olet. Nyt tuntuu siltä, että tulkitsen oikein. Sinä siis ilmeisesti olet tiennyt minut täällä, niin onhan se sitten uskottava! Mahtavaahan tämä on, jos sinun jäljillesi olen päässyt tätä paikkaa hyödyntäen, koska hyvin heikot oli lähtökohdat löytämiseesi! Jotenkin aina kumoutui uskoni tähän, mutta never say never! Jos siis todellakin olet hän, niin mitäpä tässä enää odottelemaan?
Ei kai mitään:) Jos hän/ sinä päättäisi ottaa muhun yhteyttä olisin siitä hyvin otettu. Ja voihan sitä edetä pikkuhiljaa, mutta jossain muualla kuin täällä.
olen päättänyt ottaa häneen yhteyttä heti, kun saisin selville hänen henkilöllisyytensä, mutta siihen tarvitsen hänen omaa apuaan. Minä siis haen tuntematonta henkilöä, enkä voi ottaa yhteyttä mitään kautta, kun en omista mitään tietoja. Oletko sellainen?
Kyllä hän tietää kuka olen, näin uskoisin. Mutta kuulostaa erikoiselta. Toivottavasti löydät etsimäsi ihmisen.
hän sinut tietää, jos saan kysyä?