Kolmas talvi peräjälkeen kun olemme Tahkolla käyneet ja on tullut jo tutuksi valtavat hissiruuhkat. Vuodenvaihteen alla oli rinteet vallanneet jälleen rakkaat itä-vieraamme, rinteissä oli jo 10 aikaan sadoittain laskijoita. Meillä oli tapana mennä 9 ensimmäisten seassa laskemaan, ja päivällä sitten kylpemään. 3 jälkeen se ei enään olisi ollut mahdollista sillä venäläiset löytävät tiensä sinnekin, eikä huvittanutkaan enään silloin vaan lähdimme kämpille huilailemaan. Salesta tai k-tähdestä sapuskaa, jota laitoimme kaikessa rauhassa kämpillä. Ravintolahinnat on tänäpäivänä aivan ryöstöhintoja, eikä normaalilpalkkaisella ole asiaa ravintoloihin. Venäläisiä näytti siellä täällä kuluttavan ravintolapalveluja. Rinteet oli parina päivänä moukkuisia ja jäisiä, selittää suuret laskettelija massat päivässä, niin rinteethän kuluvat, muutoin ihan hyväkuntoisia varsinkin heti aamusta. Keilaamassa kävimme kerran, ja sekin maksoi 40€/h (hohto). Palvelu ihan ok. Ehkä parasta palvelua koin itse saaneeni Pehkubaarin ja Lännenlokarin rinnekahviloissa ja erityisen positiivinen vastaanotto oli myöskin Tahkovaraamossa. Ehkä paikan parhaat pizzat söimme Väinössä, palvelu siellä kiitettävää, mutta sielläkin oli todella kallista. 5 päivän aikana poissuljettuna majoitus kului hissilippujen ja ruokien sekä viihdykkeisiin rahaa reilut 700€. Ajatelkaa ihmiset, ei kyllä meidän porukka tule montaa tämmöistä reissua uusimaan vuodessa! Ulkomaille pääsee jo 2 viikoksi edullisemmin.
Tahkonnut valtavat hissijonot!
Kolumbus11
3256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onneksi Suomessa on paljon muitakin vaihtoehtoja.
Esim. jos olisitte menneet vaikka Kolille, olisi kustannus ollut huomattavasti pienempi jopa puolet tuosta ja rinteissä olisi ollut enemmän laskettavaa ja ennenkaikkea tilaa.
Oliko muka 3 pv ennen uuttavuotta kolilla tarjontaa paremmin kuin tahkolla? epäilen. ja rinneprofiilit siellä paljon huonommat ja tarjonta olematonta.
Ohhoh, etpä ole tainnut käydä Kolilla laskemassa. Sieltä löytyy kunnon jyrkkää ammattilaisellekkin toisin kuin Tahkolta.