Jatkuva jännittäminen sosiaalisissa tilanteissa

ReadPlease

Miksi kirjoittaa tästä masennus-palstalle? Sillä minulle se on sitä elämää. Ei tämä toki ainoa syyni ole miksi olen masentunut.

Eli, jännitän melkein koko ajan kun olen ulkosalla. Voisin jopa sanoa että se ahdistaa, enkä yhtään tiedä miksi. Tuntuu siltä että kaikki seuraavat minun tekemisiäni jatkuvasti, vaikka tiedän itsekkin että se kuulostaa naurettavalta. Tuntuu etten enään osaa edes kävellä. Jos joku on esim takanani niin alan miettimään kävelytyyliäni ja alan kompuroimaan. Hermoilen siis jopa kävelemistä.

Koulussakin aika kaikki tunnit jännitän sillä varmaan juuri jännittämisen takia minulla on välillä ilmavaivoja ja vatsasta kuuloo outoja ääniä. Tämä ahdistaa sitten nin hemmetisti... Tuntuu etten missään voi rentoutua paitsi kotona, mutten haluaisi siellä aina päiviäni viettää.

Siitä ei ole kuin ehkä pari vuotta kun mitään tälläista ei ollut. En tiedä mitä on tapahtunut että näin kävi, vaikka onhan tässä ollut kaikenlaista.

Ennen olin niin sosiaalinen.. Nykyään minulla ei kauheammin ole koulun ulkopuolelta ystäviä. Moni on muuttanut kauas yms. Mahdollisuuksia ystävien saamiseen on ollut paljon mutten ole sitten pitänyt yhteyttä koska "melko vieraiden" kanssa en pysty olla oma itseni. Siihen lisäksi vielä että jännitän uusien ihmisten parissa nykyään niin paljom etten voi siitä tapaamisesta nauttia. Huono mieli siitä vaan aina tulee jälkeenpäin.

Itse olen itseni tähän jamaan saanut kun en ole keneenkään pitänyt yhteyttä mutta silti haluaisin enemmän kavereita...

Onneksi on vielä joitain kavereita kuitenkin, kaikki koulusta. Vietän heidän kanssaan monia vkloppuja ja välillä arkipäiviäkin. Kun olen heidän seurassa, kaikki hermostuneisuus, jännittyneisyys, ahdistuneisuus katoaa ja pystyn olla oma itseni. Varmaan sen takia että olen tuntenut heidät jo monia vuosia.

Haluaisin olla tälläinen myös kun liikun yksin tai vähän vieraampien kanssa. Tällä hetkellä se ei onnistu kuik vain alkoholin avulla.

En usko että tämä on mitään normaalia ikäiselleni(16) vaikka teininä kaikenlaista onkin.

Tämä voisi johtua siitä että itsetuntoni on aikalailla nollassa. En sanoisi että vihaan itseäni, mutten myöskään pidäkkään. On niin monia asioita joita haluaisin muuttaa itsessäni.

Mutta en tiedä... Olisikohan minussa siis ihan lääketieteellisesti jotain vikaa?

Olisi kiva kuulla jos muilla on edes vähän samankaltaisia kokemuksia ja muten selvisitte. Kaikki neuvot yms myös erittäin tervetulleita! Sillä elämä ei ole aikoihin ollut elämisen arvoista. Toivottavasti tulevaisuuden varalle on luvassa jotain parempaa! Luovuttaa en koskaan aio. Tämä elämä on minulle annettu ja aion myös yrittää ottaa siitä niin paljon irti kuin mahdollista vaikkakin nyt on vähän vaikeata.

5

304

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ap

      Nyt kun ajattelee... Ehkä kaikki ei ole ihan kunnossa.

      Päivittäin vatsakipua ja päänsärkyä, tuntuu että välillä pää nytkähtää oudosti ja välillä tulee heikko olo ja näkö alkaa heittämään jolloin näen vihreätä ja liilaa. Kerran kaupassa kävi niin ikävästi että näkö meni kokonaan - näin vaan pelkkää vihreätä ja aloin kaatuilla hyllyjä päin.

      Pitäisikö olla huolissaan?

    • Pakkasmarsu

      "Eli, jännitän melkein koko ajan kun olen ulkosalla. Voisin jopa sanoa että se ahdistaa, enkä yhtään tiedä miksi. Tuntuu siltä että kaikki seuraavat minun tekemisiäni jatkuvasti, vaikka tiedän itsekkin että se kuulostaa naurettavalta. Tuntuu etten enään osaa edes kävellä. Jos joku on esim takanani niin alan miettimään kävelytyyliäni ja alan kompuroimaan. Hermoilen siis jopa kävelemistä."

      Minulla on samat oireet ja olen 21-vuotias nainen. Alkoivat jo teini-iässä ja pahentuneet vuosien myötä. Mielestäni sinun oikeasti kannattaisi hakea apua, ettei sinulla vain pahene. Älä myöskään hylkää sosiaalista elämää ja jää vuodeksi neljän seinän sisään. Se tappaa ihmisen, usko minua. :(

      • Pakkasmarsu

        Niin ja mielestäni kaikista helpointa on hakea apua menemällä ensin terveydenhoitajan puheille, jos käyt koulua. Se oli minulle iso kynnys (luulin oikeasti kuolevani, kun sain niin hirveät oireet terveydenhoitajan tapaamisesta), mutta kuitenkin paljon helpompaa kuin esimerkiksi soittaa jonnekin terapiasäätiöön puhelimella. Ammattitaitoinen terveydenhoitaja tietää, miten tässä asiassa edetään ja osaa etsiä sinulle tarvitsemasi avun. Itse pääsin terapiaan terveydenhoitajani ansiosta.


    • e5tyw4tyrygywrg

      Minulla on juuri kuvaamasi kaltaista jännitystä. Oma kävelytyyli vaivaa ja kun sitä alkaa tarkkailemaan se sitten muuttuukin vielä oudommaksi omasta mielestä. Luulen aina että minusta puhutaan pahaa vaikka kyse voi olla ihan eri henkilöstä tai asiasta. Välillä tuntuu että mielikuvitukseni tuottaa näitä juttuja j kääntää tavallisen puheen sorinan tämmöiseksi: "tuo näyttää siltä ja on sitä ym." Ulkona liikkuminen on yhtä jatkuvaa piinaa. Tarkkailen itsessäni kaikkea ja näen itseni koko ajan tekevä virheitä joka asiassa. Pidän itseäni siis kaiken keskipisteenä vaikken sitä todellisuudessa ole. Koulussa oleminen on aina ollut itselle se pahin juttu myös kun pelkästään luokassa istumisesta tulee tuska. En itse käynyt edes ruokalassa syömässä kun niin paljon ihmisiä. Olen saanut apua itse ajattelemalla asioita ja käymällä terapiassa. Lääkeet eivät ole auttaneet tähän. Olen syönyt lukuisia SSRI-lääkkeitä sekä yhtä rauhoittavaa. Tavallaan tiesin ettei niistä apua saa kun vika on omissa ajattelumalleissa. Eipä sellaista pillerillä muuteta. Minua on auttanut kun olen ajatellut miksi jännitän jotakin. Nolatuksi tulemisen pelko on aina ollut suuri myös, mutta ei siihen kuole. Kun alkaa jännittämään ja tarkkailemaan itseään kannattaa ajatella jotain muuta kuin sitä itse jännitystä.

    • unjmkloooo

      SNRI on tehokkaampi kuin SSRI
      Minäkin luulin että on mahdotonta muuttua pillerillä, mutta ei näköjään.
      Sosiaalisten tilanteiden pelkoni on lähes parantunut. Ja lääkitystä takana vain 2kuukautta. Amen.

      Ja tätä ennen olin eristäytyneenä neljän seinän sisällä vuosia. Joten ihan pienestä pelosta ja ahdistuksesta ei ollut kyse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe