Joensuu aloitti siirtoviemärin rakentamisen vaikka sopimuksia alueen maanomistajan kanssa ei ole tehty.Kaiken lisäksi rakentamnen ei ole lainvoimainen koska ei ole tehty lainvaatimia toimenpiteitä ja valitukset on vielä ratkaisematta.
Joensuu rakentaa siirtoviemäriä vaikka sopimukset puuttuu
82
1313
Vastaukset
- vesiosuuskunnan jäse
Toivottavasti saavat viemäröinnin tehtyä nopeasti.
Ainoastaan joku änkyrä isäntä saattaa riidellä.
Näistä on kokemusta kun on osuuskunnat vetäneet vesijohtoja kyläläisten tarpeisiin.
Joku on sitten estänyt tai hidastanut johdon vetoa, koska itse ei juuri sillä hetkellä ole tarvinnut.
Sitten paras tapaus: Isäntä ei ottanut vesijohtoa itselleen ja hänen talonsa lähelle ei edes saanut kaivaa johtoa.
Jonkun vuoden kuluttua samainen isäntä tuli lakkikourassa pyytämään pääsemistä vesiosuuskunnan jäseneksi koska hänen kaivonsa korkkasi tyhjää.
Hän tietysti maksoi omasta pussistaan vesijohdon kaivatuskustannukset.
Fiksumpi isäntä olisi päässyt melkein ilmaiseksi.
Mutta periaate oli järkeä suurempi asia ja se maksoi myös hänelle maltaita.- kylän asukki
Aina löytyy valittajia jos jotain yhteistä aiotaan rakentaa.
Sama on sähkölinjat ja kyläteiden korjaaminen.
Jos vähänkin aina löytyy joku joka haluaa hidastaa tai estää ellei itse tarvitse.
Varmaan jos olisi mahdollista ei annettaisi edes laajakaistaa rakentaa ja siten kylät olisivat kirjepostin varassa. - Vanha kyläläinen
kylän asukki kirjoitti:
Aina löytyy valittajia jos jotain yhteistä aiotaan rakentaa.
Sama on sähkölinjat ja kyläteiden korjaaminen.
Jos vähänkin aina löytyy joku joka haluaa hidastaa tai estää ellei itse tarvitse.
Varmaan jos olisi mahdollista ei annettaisi edes laajakaistaa rakentaa ja siten kylät olisivat kirjepostin varassa.Pahin muistamani tapaus oli vuosikymmeniä sitten kun eräs isäntä ei sallinut kylätien korjausta, vaikka valtio olisi käytännössä maksanut kulut.
Näitä ihmisiä jostain vain siunaatuu keskuutemme.
He pahimmillaan aiheuttavat korvaamattomia vahinkoja ja jopa kylä kuolee asukkaiden lähtiessä pois, kun yksi ihminen aiheuttaa muille haittaa - suhmuroijat
Vaikuttaa puheittesi perusteella että täällä petkutetaan asukkaita. No,olemmehan Suhmurassa.
- puhu pukille
Vanha kyläläinen kirjoitti:
Pahin muistamani tapaus oli vuosikymmeniä sitten kun eräs isäntä ei sallinut kylätien korjausta, vaikka valtio olisi käytännössä maksanut kulut.
Näitä ihmisiä jostain vain siunaatuu keskuutemme.
He pahimmillaan aiheuttavat korvaamattomia vahinkoja ja jopa kylä kuolee asukkaiden lähtiessä pois, kun yksi ihminen aiheuttaa muille haittaaHah hah. Saattoi olla niin että liika rakentaminen tyhjensi kuntien ja valtion kukkarot. Siis tuo törsäämistä estämään pyrkinyt isäntä olikin fiksu ja muut ääliöitä.
- tarkka hajuista
Toisen maille ei kuulematta mennä noin vain. Paskaputkea ei rakenneta kylmiltään ilman maanomistajan kuulemisia, rikosilmoitus pysäyttää rakentajat jos putken rakentajat luvatta ilmestyy.
Paskaputkella on 5-tuuletusventtiiliä. Reijola-Niittylahti- Hammaslahti välillä paska haisee 24 tuntia vuorokaudessa.Alueen asuntojen ja kesämökkien hinnat laskee. Paineistetusta putkesta aina tulee jätehöyryjä.
Ylämylly-Joensuu välillä aina haisee paska.
Samoin Rantakylä - Joensuu välillä haisee siirtovimäriputkien paska.- Tontteja kohta myynt
Eipä näitä valittajia ole siunaantunut tuota enempää.
Minun maan läpi saa kaivaa vesi ja viemärilinjan.
Sitten myyn tontteja paremmalla hinnalla.
Eli hinta pompsahtaa kun ei tarvitse umpilkaivoja laittaa talon rakentajan. - Maaseudun puolesta
Tontteja kohta myynt kirjoitti:
Eipä näitä valittajia ole siunaantunut tuota enempää.
Minun maan läpi saa kaivaa vesi ja viemärilinjan.
Sitten myyn tontteja paremmalla hinnalla.
Eli hinta pompsahtaa kun ei tarvitse umpilkaivoja laittaa talon rakentajan.Menisit asumaan Joensuun torille. Näin muut säilyisivät tekojesi haitoista.
- enpä tonttias osta
Ja paaaskaa haisee siellä miss linja kulkee.
- Putki pelittää
Ei haise meidän kohdalla ja homma pelittää.
Eikä lokafirmat enää rikastu
- tiedottakaa kaikille
Reijola-Hammaslahti välillä paaska haisee 24 tuntia vuorokaudessa ja 365 vuorokautta vuodessa !
x
x Minun ohellani te muutkin Reijola -Hammaslahti alueen asukkaat, joudutte haistelemaan naapurien paeskoja
x Pyhäselkään liitos toi asutuksen keskelle paeskan hajun. Paeskan hajussa asuminen on kaikkea muuta kuin viihtyisää.
x Joensuu rahastaa paeskan hajulla, rahastus on paeska vero
x Myykää ajoissa talonne pois, kukaan ei osta paeskan hajussa rypevää taloanne.
x
x Paaska putken käyttäjäksi kenenkään ei pitäis liittyä. Liittymisestä alkaa Joensuun rahastus. Paaskan ja kusien kuljetukset siirtöviemärissä maksaa mielettömiä, lisäksi tulee maksettavaksi paikalliset pumppuasemat ja linjan perusmaksut.
paikalliset pumppuasemat ja niitten tarvitsemat sähkökulut maksaa kiinteistön omistaja. Pumppuasema saattaa maksaa jopa kymppitonneja.
x Kaapunki koettaa pakottaa kaikki paeskaputken vaikutusalueella sijaitsevat kiinteistöt liittymään paeskaputken käyttäjäksi.
x Liittymismaksut pahimmillaan saattavat nousta jopa lähelle 100.000 euroa kiinteistöä kohden, liittymismaksulla ei saa mitään. Erkseen pitää maksella paikallisesta pumppuasemasta ja pumppuaseman tarvitsemasta sähköstä.
x En suosittele kenellekkään liittymistä siirtoviemäriin, toho paeskaputkeen . Jos liitytte, kustannukset huomaatte viimeistään kun laskut saapuu. Eessänne on konkka.
x Jätelain mukaan riittää kun jätevesijärjestelmät ovat lainmukaiset.
x Älkäätte taipuko Joensuun vaatimuksiin liittyä paaskaputken käyttäjäksi.
x Nyt kannattaa kaikkien maanomistajien kiireesti perua vahingossa Joensuun vedelle ilmoitetut päskaputkea koskevat rakentamissopimukset. Rakentamissopimus on yhtä kuin ikuinen kiinteistörasite ja pihapiiriin tuleva ikuinen paaskan haju. Paaskan hajusta ei ole tiedotettu. Paaskan haju on sopimuksen laatuvirhe, laatuvirheestä elikkä rasitteen aiheuttamasta paeskan hajusta ei ole ennakkoon tiedotettu
x Monet hölmöt ompi maksutta suostuneet antamaan paeskaputkirasitteen kíinteistölleen, hölmöilystään palkaksi saa pihapiiriinsä ikuisen paeskan hajun. Pihapiirissä naapurien paeskat haisee nii kesälä kui pakkkaselakii
x Päskaputkirasitus ei ole lainvoimainen koska putkelle ei ole vahvistettu laillisia oikeuksia rasittaa maanomistajien kiinteistöjä. Sanokaamme vesilaitoksen lähettämä ja teidän maanomistajien allekirjoittama päeskaputken alustava rasitetta tarkoittava hyväksymissopimus irti.
x Meitä kiinteistönomistajia ei ole informoitu Niittylahti-Hammaslahti päeskaputken tulevista haitoista. Päaska putki haisee 24 tuntia vuorokaudessa. Haisee paljon pahemmalta kuin maatalon läheisyys. Lietelannan levitys saattaa tuoksua vuodessa viukon verran mutta paäskaputki haisee 24 tuntia vuorokaudessa 365 vuorokautta vuotessa.- Neuvo kysyville
Jos on normaali ihminen, kannattaa mennä vesiosuuskunnan kokoukseen ja esittää asiat siellä.
Siellä voi vaikuttaa asioihin paremmin kuin näillä Suomi24 palstoilla.
Samoin kannattaa kysyä vaikka Rääkkylän tai Valtimon ihmisiltä millainen on tämä jätevesiviemäri.
Osuuskuntien jäsenet tietävät paremmin asiat.
Eli kannattaa ottaa asiat selville oikeita ihmisiltä - puucee in
Neuvo kysyville kirjoitti:
Jos on normaali ihminen, kannattaa mennä vesiosuuskunnan kokoukseen ja esittää asiat siellä.
Siellä voi vaikuttaa asioihin paremmin kuin näillä Suomi24 palstoilla.
Samoin kannattaa kysyä vaikka Rääkkylän tai Valtimon ihmisiltä millainen on tämä jätevesiviemäri.
Osuuskuntien jäsenet tietävät paremmin asiat.
Eli kannattaa ottaa asiat selville oikeita ihmisiltäKannattaisi vesiosuuskunnan miestenkin ottaa aivot narikasta ja tulla keskustelemaan tupailtojensa sijaan tänne. Tulisi jotain järkeä päähän luulojen sijaan. Paras keino olisi paskan paikallinen käsittely lannoitteeksi pelloille. Ei nuo putket ole pitkäikäinen ratkaisu. Nyt jo ihmisillä varat lopussa noin kalliisiin elvistelyihin. näyttää olevan kartanotouhua ja niillehän jaetaan tukiaisia niin julmasti että järki päästä lähtee.
- en sulata
Totta on. Niittylahden pumppaamo tien varressa varsinainen hajupesä. Miten on mahdollista että paskan haju ei ole ympäristöhaitta? Voisivat pöljät virkamiehet rakentaa ohikulkutien noiden pumppaamoiden kiertämiseksi. Sääliksi käy paikallisia asukkaita. Terveyshaitta on valtava.
Nyt tuhotaan raikas maaseutuilma huonommaksi kuin keskustan bensalöyhkä. Joensuun tehtävä on kai pilata maaseutu kokonaan. Tätä tämä liitos merkitsi. Rahat kerätään mutta elämä tuhotaan. - Siinä on kopio tästä
Pyhäselän kunta aloitti Hammaslahti – Niittylahdenranta siirtoviemärin
suunnittelun vuonna 2006. Hanketta haettiin valtion vesihuoltotyön
kohteeksi. Pohjois-Karjalan ELY:n (ent. Pohjois-Karjalan Ympäristökeskuksen)
silloinen kanta oli, että siirtoviemärin suunnitteluun tulee
kytkeä vesiosuuskunnan talojohtojen suunnittelu. Kunta toteutti tämän
suunnittelun vuonna 2008. Vesiosuuskunta haki talojohtojen rakentamista
valtion vesihuoltotyön kohteeksi.
Siirtoviemärin rakentamisella mahdollistetaan Hammaslahden jätevesien
johtaminen Kuhasaloon. Tämä on otettu huomioon Kuhasalon
puhdistamon kapasiteetissa. Siirtoviemärin rakentaminen mahdollistaa
Joensuun Veden Hammaslahden taajaman ja Suhmurassa sijaitsevan
Herran Kansa ry:n puhdistamojen poistamisen käytöstä.
Siirtoviemärin rakentamisen yhteydessä samaan kaivantoon siirtovesiviemärinputken
kanssa rakennetaan pienempi paineviemäriputki,
johon on mahdollista liittää vesiosuuskunnan yksittäisiä kiinteistöjä ja
osuuskunnan paineviemärilinjastoja. Siirtoviemärin ja samaan kaivantoon
rakennettavan pienemmän paineviemärin sekä jätevesipumppaamojen
rakentaminen mahdollistaa haja-asutusalueiden viemäröinnin,
jolloin pohjavesialueelle vanhoista kiinteistökohtaisista viemäröinneistä
johtuva haitta poistuu.
Pyhäselän kunnan liityttyä 2009 alusta Joensuun kaupunkiin on Pyhäselän
alueen pieniä vedenottamoita poistettu käytöstä tai ne toimivat
varavedenottamoina. Siirtoviemärilinjauksen varrella olevassa Vehkapuron
vedenottamossa nikkelin määrä ylittää talousveden laatusuositukset,
joten vedenottamo on nykyisin varavedenottamona. Vehkapuron vettä
syötetään normaalioloissa Joensuusta johdettuun veteen pieniä määriä.
Lisäksi vedenottamoa käytetään häiriö- ja poikkeustilanteissa, jolloin
Joensuusta ei voida johtaa vettä normaalia määriä Reijolan, Suhmuran ja
jopa Hammaslahden alueille. Normaalitilanteessa Vehkapuron ja Suhmuran
alueen talousvesi tulee Kukkolan paineenkorotusaseman kautta.
Vesi on lähtöisin Joensuun Veden isoilta pohjavedenottamoilta. Kun
siirtoviemärilinjan viereen rakennettava runkovesijohto valmistuu välille
Reijola – Hammaslahti, voidaan Vehkapuron vedenottamo ottaa kokonaan
pois käytöstä. - siinä lissee kopioo
Linjan kulkeminen valittajien mailla
Valtuuston päätöksessä tarkoitetut siirtoviemäri ja vesijohto eivät kulje
yhdenkään valittajana olevan henkilön kiinteistöllä. Jouko Kärnän valituksesta
on pääteltävissä, että hän ei edes omista alueen läheisyydessä
kiinteistöjä. Veijo Hirvosen omistaman kiinteistön kautta siirtolinjaa ei
missään vaiheessa ole linjattu kulkemaan. Linjaus kulkee noin 180 metrin
päässä hänen kiinteistöstään (Kulmala 167-409-22-34). Siirtoviemärilinjalla
ei ko. kiinteistön kohdalla ole mitään maan päälle jääviä laitteita
tai varusteita. Hirvosen kiinteistöltä lähimmälle jätevedenpumppaamolle
on noin 1,5 km.
Alun perin siirtolinjan oli suunniteltu kulkevan Veijo Oinosen ja Ensio
Hirvosen omistamien kiinteistöjen alueella. Ensio Hirvonen allekirjoitti
Joensuun Vesi -liikelaitoksen kanssa kiinteistöään koskevan käyttöoikeussopimuksen,
joka oikeuttaa sijoittamaan siirtolinjan hänen omistamansa
kiinteistön alueelle (Kauppamäki 167-409-60-50). Hän on sittemmin
sopimuksen allekirjoitettuaan kuitenkin halunnut purkaa/
irtisanoa sopimuksen. Vaikka allekirjoitettu käyttöoikeussopimus
juridisesti sitoo myös kyseistä maanomistajaa, hänen maansa pyritään
kiertämään ja linjaus sijoittamaan valtion maalle. Siirtoviemärilinjalla ei
Ensio Hirvosen kiinteistön kohdalla ole mitään maan päälle jääviä laitteita
tai varusteita.
Valittajista Veijo Oinonen ei hyväksynyt käyttöoikeussopimusta, joten
siirtoviemärin ja vesijohdon linjaus on siirretty kokonaan pois hänen
omistamaltaan maalta eivätkä putket siis kulje lainkaan hänen omistamiensa
ja valituksessa ilmoittamiensa kiinteistöjen alueella. Johtoaluesopimus
on tehty viereisen kiinteistön Laitapelto-nimisen (167-444-31-
23) kiinteistön omistajan kanssa. Oinosen omistamilta kiinteistöiltä
(erit. 167-444-31-103; valituksessa esitetyt kiinteistötunnukset ovat vanhentuneita)
on matkaa lähimmälle jätevesipumppaamolle noin 400 metriä. - Karmea tuhlaus
Neuvo kysyville kirjoitti:
Jos on normaali ihminen, kannattaa mennä vesiosuuskunnan kokoukseen ja esittää asiat siellä.
Siellä voi vaikuttaa asioihin paremmin kuin näillä Suomi24 palstoilla.
Samoin kannattaa kysyä vaikka Rääkkylän tai Valtimon ihmisiltä millainen on tämä jätevesiviemäri.
Osuuskuntien jäsenet tietävät paremmin asiat.
Eli kannattaa ottaa asiat selville oikeita ihmisiltäTämä osuuskunta pitää lopettaa ja liittää johdot Joensuun kaupungin huostaan. Nythän joudumme joensuulaisina maksamaan vesihuollosta moninkertaista hintaa ihan naapuriin verraten. Mm Niittylahdessa on kaupungin viemäri johon liittyminen on lähes ilmaista kun taas lähempänä Joensuuta liittymät maksaa maltaita,oliko se jotain 5-10 kertaisia hintoja. Tämä on Suomen lakien vastaista toimintaa. Tämä on kaukana demokratiasta. Tällä periaatteella toimien kaikilla Joensuussa pitäisi olla eri hinnat sen mukaan kuinka kaukana on puhdistamosta. Vesiosuuskunnat ovat historiallista perua Kepun suuruudenajoilta viime vuosituhannelta. Niihin työnnettiin verorahoja jotta kepun kannatus pysyi korkealla. Noilla liittymismaksuilla tämä paskatouhu ei tule kysymykseen. Kyllä kepulaiset nyt elää omissa tukiaispilvissään,mutta ei kauan.
- Tämä on ryöstö
Kaikkihan tietää että siirtoviemäri on yrittäjien keino rikastua. Ei muuta. Samat paskat kierrätetään Joensuun kautta Pyhäselkään. Jos kiinteistöt laskisivat paskat suoraan ojaan niin järvi saastuisi vähemmän ja hajut olisivat pienemmät. Bisneksen takia koko tämä mesominen tehdään. Haja-asutusalueen kodit eivät likaa lainkaan järviä. Kukaan ei ole tähän mennessä edes tutkinut asiaa,saati esittänyt todisteita. Korruptio puhuu kuten kaikissa asioissa ja siksi koko Eurooppa on konkurssissa. Rahamme törsätään holtittomiin asioihin.
- tiedottakaa kaikille
Edella pitkässä kirjoituksessa on paljon virheellisisiä sanoja, syy virveellisesti kirjoitettuun.
Täällä Suomi24 palstalla on automaattinen sensuuri, jos esimerkiksi sanan "paaskan", kirjoittaa oikein poistaa toisen a- kirjoitukseen tulee pelkkiä tähtiä; Testataanpa, paska haisee!- sensuuri pakottaa
Suomi24 sensuuri pakottaa kirjoittamaan huonoa Suomen kieltä. On kirjoitettava sanoja väärin jotta kirjoittaja voisi ilmaista itseään kuin ajattelee. Syy on Soinin porukan. Soinin porukka valvoo Suomi 24 kirjoituksia!
Täällä vallitsee Perus-Suomalaisten sensuuri. Valvojana on Perus-Suomalain. Jos täällä moittii persuja, pian on Soinin pitkä käsi tekstiä sensuroimassa.
Täten Soini on kaikkea muuta kuin vapaan sananvapauden puolustaja. Soini on mitä pahin tiktaattori, kerro tämä toisillekkin. Pannaan sana kiertämään!
Tiktaattorille en ääntäni anna! - naurusuhmura
sensuuri pakottaa kirjoitti:
Suomi24 sensuuri pakottaa kirjoittamaan huonoa Suomen kieltä. On kirjoitettava sanoja väärin jotta kirjoittaja voisi ilmaista itseään kuin ajattelee. Syy on Soinin porukan. Soinin porukka valvoo Suomi 24 kirjoituksia!
Täällä vallitsee Perus-Suomalaisten sensuuri. Valvojana on Perus-Suomalain. Jos täällä moittii persuja, pian on Soinin pitkä käsi tekstiä sensuroimassa.
Täten Soini on kaikkea muuta kuin vapaan sananvapauden puolustaja. Soini on mitä pahin tiktaattori, kerro tämä toisillekkin. Pannaan sana kiertämään!
Tiktaattorille en ääntäni anna!Joo joo. Soinihan täällä määrää että perussuomalaista paska-sanaa ei saa käyttää. Se kun on kuulemma kirosana. On se Soini aikaansaapa kaveri kepulaisten mielestä.
- P.A.S.K.A Petteri
Ei se maanviljelijän paska haise viikkoa, vaan saattaa se haiskahdella kuukaudenkin, kaikki maanviljelijät levittää lietteensä peltoon. Ja sitä paskaa levitetään keväällä ja kesällä useampaan otteeseen. Siirtoviemärin paskan haju taitaa olla ylläolevien kirjoittelijoiden liioittelua.
- maajässi
Mikään muu elukka kuin demari,kokoomuslainen ja kepulainen ei piilota ulosteitaan putkiin ja pönttöihin. Paskahan ei paljon haise tantereella. Ilmattomassa tilassa näet kehittyy rikkivetyä jonka haju on pistävä.
- Huusimestari
Ulkohuussi ja riukula takaisin.
Kyläkeskuksiin iso huussi jossa on reikiä vierakkäin.
Puskaan paskominen on sen jälkeen ankarasti kielletty. - kuin ennen aikaan
Ulkohuusikautena ilmestyy tirkistelijät ja piilokamerat, kuvataan kuinka taivas aukenee
- asiaa tutkittava
Tekninen virasto ja Joensuun vesi pompottelevat vastuuta toisilleen, Niittylahti-Hammasahti hajuputkenrakentamissopimuksien laillisuudesta.
Rakentaminen on lainvastaisesti aloitettu pelkällä maanomistajien ja Joensuun veden välisellä aiesopimuksella.
Aiesopimus ei oikeuta aloittaman putken rakentamista.
Maanomistajien on vaadittava nähtäväkseen onko hankkeen kaikki sopimukset lainvoimaisia.
Hanke voidaan oikeusteitse perua niitten maanomistajien kohdalla joilla hankkeesta ei ole olemassa lainvoimaisia lainhuudatettuja sopimuksia Joensuun kaupungin kanssa.
Putki tulee haisemaan kahden kilometrin leveyteen saakka, kilometri suuntaansa, siinä laskee kiinteistojen ja kesämökkien arvot kun p-haisee aamusta iltaan. - Asukas joka odottaa
Toivottavasti saadaan ripeästi viemäröinti,kuten muualla Pohjois-Karjalassa, eikä joku saa pilattua muiden asukkaiden jätevesihuollon järjestämistä. Meniköhän Pyhäselän talous piloille kun jotkut aikoinaan aina vastustivat säästöjä ja muuta kehitystä.
Eli nyt älkää enää kiusatko meitä muita asukkaita jotka odotamme viemärin tuloa.
Vai tuottaako tämä valittaminen ja kampittaminen nautintoa muutamalle valittajalle.
Minä olen väsynyt teidän kiusantekoon ja en kuulu mihinkään puolueeseen.
Maksan rehellisesti verot ja miksi joku haluaa pilata kehityksen muiden veronmaksajien kustannuksella ? - oikeudet toisillakin
"Asukas joka odottaa".
Saathan sinä odottaa mitä vain, mutta toiveitasi et voi oottaa tapahtuvan jonkun toisen kustannuksella.
Pidä toistaiseksi likasankkoa nurkassasi ja tee tarpeesi sinne. - Oikeaa tietoa
Oikea tieto tästä jätevesiputkesta ja muusta löytyy seuraavasta linkistä:
http://www.jns.fi/Resource.phx/sivut/sivut-jns/index.htx
Hallinto ja päätökset
Pöytäkirjat ja esityslistat
16.1.2012 15:00 Kaupunginhallitus (KH)
Lausunto Kuopion hallinto-oikeudelle Jouko Kärnän, Veijo Hirvosen, Ensio Hirvosen ja Veijo Oinosen valituksista kaupunginvaltuuston päätökseen 26.9.2011 § 125
Eli lukekaa tämä liite jolloin selviää mistä on kyse- louhelan Mari
Joensuun kaupunki myöntää että hajuhaitat on tosia,ja sanoo tuulettavansa hajut mutta minne.Tietysti pumppaamon lähiympäristöön,minneppäs muualle.Mutta onko nukkuneet Tölpänlammen asukkaat Suhmurassa kun pumppaamo tulee talosta 20 metrin päähän ja siihen tulee kaasunpoistoventtiili.Vielä kiinteistönomistaja antoi luvan ilman minkäänlaista korvausta.Täällä Matti Pesonen kertoi myyvänsä tontteja siirtoviemärin vierestä.Liekö tällä Reijolan mätimunalla edes maata muualla kuin Reijolantien varrella.Sekin pläntti on kolhoosiyhteisö jossa kaikki osakkaat on samaa kalimberia tämän isomahaisen älykääpiön kanssa.Nyt tämä mätimuna on hiljaa ja isosta mahasta päätellen mässäilee piirakoita keskussairaalan pannuhuoneessa.Onneksi nyt rakentavat Niinivaaralle hullujenhuonetta niin Pesosen mutaatio pääsee lajiseuraansa.
- Hyvä Kärnä
Meille putken läheisyydessä asuville ei kerrottu että putken sisältämät kaasut haisee. Kärnä tee kaikkesi että päätös menee nurin.
- entinen suhmuralaine
Ota yhteyttä Suhmuran vesiosuuskunnan huijariin,Antero Stetiin.Se kyrpä kiersi talosta taloon kauppaamassa jätevesiputkea 2500€ hintaan kun vain nimen pistää paperiin.Nyt Stetin kupru on paljastunut,Hammaslahdessa Infotilaisuudessa hintana oli 17500 € kiinteistökohtaiset kulut.Tämä Suhmuran huijari yritti sumuttaa ymmärtämättömiä kiinteistönomistajia pienellä hinnalla ja sitten olisi vasta lasku lyöty eteen.Miten on mahdollista että tällainen huijari on TE-keskuksen palkkalistoilla ja samaan aikaan kirjanpitotoimistoyrittäjänä sekä kaupungin jäteputken myyjänä.Munista pitäisi vetää hirteen.
- Fatittaja
Missä päin Suhmuraa Kärnä asuu ?
- Väärä hanke
Onneton hanke. Hankkeen valmistelu osoittaa kuinka epäpäteviä virkamiehiä on Joensuussa! Valtuusto on mennyt virkamiesten virittämään ansaan. Viimekäessä hankkeesta vastuussa ovat esittelijä sekä valtuusto.
Siirtoviemärin rakentaminen on aloitettu. Linjaa parasta-aikaa raivataan. On tehtävä ilmoitus valtion konttorille hankkeen jäädyttämisestä koska hankkeen perusasiat eivät ole kunnossa. Hankkeen valitusprosessi saattaa kestää jopa 2-vuotta
Hanke tyssää jo tähän; Valitusten käsittelyt kestää.
Lainattu tietoa:
------------------
Hallinto ja päätökset
Pöytäkirjat ja esityslistat
16.1.2012 15:00 Kaupunginhallitus (KH)
Hankkeelle on myönnetty valtion rahoitusta 0,5 miljoonaa euroa. Joensuun
Vesi –liikelaitoksen ja ELY-keskuksen välisen sopimuksen mukaan
hanke on saatettava valmiiksi huhtikuuhun 2013 mennessä. Mikäli
hanke ei valmistu tähän aikarajaan mennessä, viivästyksellä on vaikutusta
valtion rahoitusosuuteen. Jotta hanke saataisiin valmiiksi avustuksen
käytölle varatussa ajassa, rakennustyöt on aloitettava viimeistään maaliskuussa
2012. Lisäksi Hammaslahden puhdistamon ympäristölupa
päättyy vuoden 2013 lopussa, ja puhdistamo on elinkaarensa loppupäässä.
Tästäkin syystä linjan rakennustyöt on aloitettava mahdollisimman
pikaisesti.- Tulipa luettua
Eikös tämän hankkeen aloittanut Pyhäselän virkamiehet, jos luit sen liitteen tarkasti.
Puolenkymmentä vuotta sitten.
- Tupa putken lähellä
Kaupunginvaltuuston päätöksellä 26.9.2011 § 125 on hyväksytty Hammaslahti
– Niittylahti siirtoviemärin- ja vesijohtohankkeen suunnitelmat.
Siirtoviemäri ja vesijohto rakennetaan ko. suunnitelmien perusteella.
Suunnitelmat hyväksyessään valtuusto on hyväksynyt mm. suunnitellun
siirtoviemärin linjauksen. Asiallisesti suunnitelmien hyväksyminen
on siten merkinnyt päättämistä siirtoviemärin ja vesijohdon rakentamisesta
suunnitelmien mukaisesti. Rakentamisen aloittaminen perustuu
suunnitelmien hyväksymiseen. Tästä syystä on katsottu, että valtuuston
suunnitelmien hyväksymistä koskeva päätös on valituskelpoinen ja päätökseen
on liitetty valitusosoitus.
------------------------------
Valtuustolle ei ole esitelty lainvoimaisia suunnitelmia, hankkeesta meitä kaikkia maanomistajia ei ole kuultu. - putken vastustaja
Hyvä valittajat, kerran valitatte asiasta.
Luin netistä asiakirjat.
Veikkaan hanke menee uusiksi. Kaupunginhallituksen vastine-ehdotus ei vastaa sitä mistä valtuusto päätti.
Missä on kaupunginhallituksen aivot?
Ei siellä aivoja olekkaan.- päätön
Eiköhän KMS:n päässä.
- missä moraali
Kaupunki on antamassa hallinto-oikeudelle vastineen eri aineistolla kuin millä asiasta valtuusto päätti.
Valtuuston päättämät paperit ovat joita noudatetaan tai hanke hylätään.- Kaikkien vaadittava
Pohjavesialuieella maanomistajalla on oikeus vaatia putki sijoitettavaksi vähintään 500 metrin päähän kiinteistön rajasta.
- Santra Suhmurasta
Kaikkien vaadittava kirjoitti:
Pohjavesialuieella maanomistajalla on oikeus vaatia putki sijoitettavaksi vähintään 500 metrin päähän kiinteistön rajasta.
Kuka kirjoittaisi joka talouteen jaettavan tiedotelehden putken haitoista. Putki tulisi siirtää kulkemaan radan vartta pitkin.
- tietty tarkoitus
Santra Suhmurasta kirjoitti:
Kuka kirjoittaisi joka talouteen jaettavan tiedotelehden putken haitoista. Putki tulisi siirtää kulkemaan radan vartta pitkin.
Nenä riittää haittojen tutkimiseen. Tämä hanke on taas niitä EU-direktiivin surullisia seurauksia jolla tehdään rahaa tyhjästä ihmisten tyhjäpäisyyden kustannuksella. Hammaslahteen olisi voinut rakentaa pienen puhdistamon ja haja-asutus ei tarvitse mitään putkia. Avo-ojat puhdistavat pikkujätteet ilmaiseksi ja vesistöt saavat kaipaamansa ravinteet kaupan päälle. Vallitseva suuri tyhmyys tyhjentää taskut ja rahat virtaavat KMS:lle
- rahansiirto
tietty tarkoitus kirjoitti:
Nenä riittää haittojen tutkimiseen. Tämä hanke on taas niitä EU-direktiivin surullisia seurauksia jolla tehdään rahaa tyhjästä ihmisten tyhjäpäisyyden kustannuksella. Hammaslahteen olisi voinut rakentaa pienen puhdistamon ja haja-asutus ei tarvitse mitään putkia. Avo-ojat puhdistavat pikkujätteet ilmaiseksi ja vesistöt saavat kaipaamansa ravinteet kaupan päälle. Vallitseva suuri tyhmyys tyhjentää taskut ja rahat virtaavat KMS:lle
Äänestäkää lisää yrittäjiä eduskuntaan,niin pääsette kaikista rahahuolista. Velkaahan teillä onkin riittävästi jolla voi rakentaa vaikka siirtoviemärin.
- Kiinnostus heräsi..
Milloinhan ja missä on seuraava viemäriputkeen liittyvä kokous, jossa tavallisella tallaajalla olisi mahdollisuus kuulla suunnitelmat ja ilmaista mielipiteensä?
- Kysyjälle tietoo
Ota yhteys Suhmura vesiosuuskunnan puheenjohtajaa. Hän osaa paremmin kertoa asioista kuin Suomi24 keskustelupalstan kommentaattorit.
- hallelujaa
Seuroissa tämäkin asia päätetään .Kokoukset on pidetty ja rahat jaettu.Meille jaetaan kustannukset ja ongelmat.
- Santraa muistelen
Päivän Karjalaisessa vahvasti epäiltiin siirtoviemärin rakentamisen onnistusmista. Aikataulu on liian tuikka ehtikseen valmiiksi tämän vuoden aikana. Nyt ei ole edes tietoa mistä lopullisen linjan pitäis kulkea.
Kaikin puolin valmistelu on pahoin ontunut. Hanketta on lähdetty valmistelemaan liian myöhään. Menee vielä pari vuotta ennen kuin kaikki valitukset on käsitelty. Hanke on käynnistetty sentakia että Joensuu saisi lisää yhden maksuautomaatin. - Kiinnostunut kysykä
Saitteko estettyä miten monta hanketta Pyhäselän kunnan aikoihin ?
Eikös pikkuisissa kunnissa ole tapana kaataa hankkeet aina jonkun toimesta.
Näin ei pääse kylän raitti menemään piloille.- kukahan voitti?
Ainakin kunta meni konkkaan. Kenenkä ansio se sitten oli? Eiköhän ne hankkeet joita vastustettiin,olleet syynä kupruun. Eikö se vastustus sitten onnistunutkin? Valtatie6,Reijolan rakentaminen,Puulaakso,Koulut jne. Verot tuhlattiin ulkomaita myöden ja konkurssi tuli.
- tieto on valtaa
kukahan voitti? kirjoitti:
Ainakin kunta meni konkkaan. Kenenkä ansio se sitten oli? Eiköhän ne hankkeet joita vastustettiin,olleet syynä kupruun. Eikö se vastustus sitten onnistunutkin? Valtatie6,Reijolan rakentaminen,Puulaakso,Koulut jne. Verot tuhlattiin ulkomaita myöden ja konkurssi tuli.
Jatkoa. EU,tämä hankkeiden äiti ja isä meni myös konkkaan just samasta syystä. Luovuttakaa jo ääliöt!
- Hammaslahdesta
Ketkä olivat ne jotka äänestivät säästötyöryhmän esitykset nurin ja siten pilasivat itsenäisen kunnan ?
Konkurssi tuli kun ei uskallettu tehdä rankkoja säästöjä ja siten kunta tipahti Joensuun syliin.
Jos Muloon ei olisi tehty Reijola nimistä lähiötä, vaan olisi kehitetty Hammaslahden taajamaa ja ohjattu kaikki rakentaminen sinne, ei olisi tullut kahden taajaman loukkua ja kaksinkertaisia kuluja kannettavaksi kunnallistekniikan takia.
Nyt jotkut yrittävät estää yhdysviemärin rakentamista ja samalla eivät ymmärrä että Hammaslahtelaiset ovat pahimmillaan kärsijän osassa, jos Hammaslahden jätevesipuhdistuslaitoksen käyttölupa päättyy eikä yhdysviemäri ole saatu rakennettua siihen mennessä valmiiksi.
Oliko Pyhäselän henki tällaista riitaista ja repivää vielä muutama vuosi sitten ?- yksi kyykytetty
Kunnan olisi pitänyt hengissä pienet menot. 2006 valittu valtuusto pilasi kaiken mesomisellaan parissa vuodessa. Kun konkurssi on valmis,niin silloin säästäminen ei enää auta.
Pyhäselän konkurssi alkoi jo 1990-luvulla kun Joensuun demarit valtasivat Hopealahden ja alkoivat kaavoittamaan maaseutua. Tällainen kaavoitus tulee aina liian kalliiksi viemäreineen kaikkineen.
Sitten kaavoituksen seurauksena tuli nämä yhdenvertaisuusongelmat. Kaavoitusalueelle vedettiin veronmaksajien kustannuksella viemärit,vesijohdot,sähköt ja valokaapelit ja rakennettiin tiet kalliimman päälle ja luovutettiin tontit ilmaiseksi rakentajille. Kaavatontille vedettiin viemäri ja vesijohto hintaan 2000 euroa kun naapuri joutui maksamaan vesiosuuskunnalle 7000 e pelkästä vesijohdosta. Nyt siis viemäristä yli 20000e.
Kellä saatanalla on varaa maksaa paskaputkesta enemmän kuin asunnon arvo on? - harioi
Eihän kahden taajamaa ole tehty loukuksi vaan se on luotu ihmisten tahdosta, osa porukasta silloisessa pyhäselässä on halunnut tulla asumaan lähemmäs "sitiä". JO ennen 1970 lukua, 1900 luvun alussa riitaa oli kirkon sijoituksesta ja silloinen raati päätyi tulokseen sijoittaa kirkko keskelle ei mitään (välille mulo ja hammaslahti).Nyt kun on siirrytty hevosajoista autokantaan lienee ihan sama asutko sinä Reijolassa tai Hammaslahdessa.
- harioi
Ei ollut! Kahden taajaman loukkua ei ollut ja pyhäselän kunta oli maakunnan parhaimmin menestyviä kuntia. Kunta ei tipahtanut Joensuun syliin, vaan joillakin petti tulevaisuus-usko selviytymisestä.. Olimme saneeranneet verkoston koulu -terveys- vapaa-akapuolella ja henkilökunnan riittävyden suhteen kuntoon. Kun nyt katsoo tulevaisuuteen, Joensuu joutuu saneeraamaan lähes kaikki kiinteistöt terveyshaittojen takia ja pyhäselän puolella ei ole tarve sanerauksiin kun liittymissopimuksen mukaan kaikki oli kunnossa, kunnossa olevien tilanne on kriittinen, lukio on liipasimella. Lupaus uudesta Hammaslahden vapaa-aikatalosta jäi lupaukseksi, sen sö iso mörkö.!
- harioi
ei ollut, ja pyhäselkä ei koskaan ole ollut konkursin partaalla, mikäli minä ymmärrän jotakin matematiikasta .Lienee niin että uusi sukupolvi on tullut tekemään tulevaisuus-suunnitelmia omilla kritereillään. Hyvä että haastatte meidät kalkkikset.
- Wanhaa tietoo
harioi kirjoitti:
ei ollut, ja pyhäselkä ei koskaan ole ollut konkursin partaalla, mikäli minä ymmärrän jotakin matematiikasta .Lienee niin että uusi sukupolvi on tullut tekemään tulevaisuus-suunnitelmia omilla kritereillään. Hyvä että haastatte meidät kalkkikset.
Toisaalta Pyhäselässä ei tainut olla sitä Pyhäselkä henkeä, joten se siitä Kiihtelysvaarasta eroitetusta alueesta jonka taajamaksi muodostui Hammaslahden rautatieasemasta kasvanut taajama, jonka kirkko rakennettiin monen kilometrin päähän itse aseman seudusta.
Olisiko aseman seutu kasvanut elinvoimaiseksi jos Mulon seutu olisi pidetty maaseutumaisena alueena, eikä rakennettu kaava-aluetta Joensuun rajalle Reijola taajama nimellä. - järki puuttuu
harioi kirjoitti:
Eihän kahden taajamaa ole tehty loukuksi vaan se on luotu ihmisten tahdosta, osa porukasta silloisessa pyhäselässä on halunnut tulla asumaan lähemmäs "sitiä". JO ennen 1970 lukua, 1900 luvun alussa riitaa oli kirkon sijoituksesta ja silloinen raati päätyi tulokseen sijoittaa kirkko keskelle ei mitään (välille mulo ja hammaslahti).Nyt kun on siirrytty hevosajoista autokantaan lienee ihan sama asutko sinä Reijolassa tai Hammaslahdessa.
Eihän näitä päätöksiä selvin päin tehdä. Ja viis veisataan asukkaiden tulevista ongelmista.Jotkut ovat aina persaukisia ja myyvät maansa rahasta. Ahneus ohjaa ja laiskuus teettää uudet ongelmat. Turha muuten uskoa että autoilu jatkuu loputtomiin. Tässä kaavoituksessa ei ole mitään järkeä.
- syy ja seuraus
Wanhaa tietoo kirjoitti:
Toisaalta Pyhäselässä ei tainut olla sitä Pyhäselkä henkeä, joten se siitä Kiihtelysvaarasta eroitetusta alueesta jonka taajamaksi muodostui Hammaslahden rautatieasemasta kasvanut taajama, jonka kirkko rakennettiin monen kilometrin päähän itse aseman seudusta.
Olisiko aseman seutu kasvanut elinvoimaiseksi jos Mulon seutu olisi pidetty maaseutumaisena alueena, eikä rakennettu kaava-aluetta Joensuun rajalle Reijola taajama nimellä.Kirkolla nyt ei ole mitään merkitystä asukkaille. Korkeintaan rahan meno. Hammaslahden ja Pyhäselän rappio johtuu EU-jäsenyydestä joka lopetti lähes kaiken taloudellisen toiminnan kunnasta. Mikään työ ei enää kannata ilman tukiaisia ja ne taas syövät verokassan ja palvelut tyhjiin.
- Netistä luetta
Nyt alkaa siirtoviemärin rakennus. Eli ei vaarannu tämä hanke.
- haju syö omaisuutta
Siirtoviemärilinjaa koskevan sopimuksen hyväksyneet maanomistajat voivat perua allekirjoittamansa putken sijaintia koskevan sopimuksen koska maanmittari ei ole vahvistanut putkilinjan paikkaa eikä sopimusta allekirjoitettaessa maanomistajille ole kerrottu putken todellisista haitoista.
Sopimus perutaan Ilmoittamalla kirjallisesti Joensuun kaupungille.
Putki tuo tullessaan monia ikäviä yllätyksiä;
Hajuhaittoja
Kiinteistöjen arvonmenetyksiä
Joensuun kaupunki ei maksa rasitteesta taikka piilohaitoista korvauksia.
Pohjavedet altistuvat saasteelle
Peltojen salaojat tukkeutuvat
Putken kohdalle tulee maankäyttökielto, rakentamiskielto, ajoneuvoilla ajokieltoja..Putken huollot sotkevat viljapeltoja sekä pihapiirejä
Putken vaikutuspiirissä olevat kiinteistöt pakotetaan liittymään putken käyttäjiksi.
Putkeen liittyjiltä peritään sika korkeat liittymis- ja käyttökustannukset, putki on kaupungille ikuinen lypsylehmä. Putki lopettaa yrityksiä... Yrityksiltä peritään kohtuuttomia liittymismaksuja..
Talojen tai kesämökkien arvot laskevat, kukapa ..paa skan hajusta taloa tai mökkiä ostaa. Vuorokaudessa 24 tuntia haisee, tuuli levittää hajua jopa kilometrien päähän.- Talon myynyt
Höpö höpö.
Minulla talon arvo nousi enemmän kuin tämä viemärin teko.
Se haju taitaa tulla Uimaharjusta jos sieltä tuulee. - maisterihaistaja
Talon myynyt kirjoitti:
Höpö höpö.
Minulla talon arvo nousi enemmän kuin tämä viemärin teko.
Se haju taitaa tulla Uimaharjusta jos sieltä tuulee.Höpö höpö. Et ole ainakaan paikkakuntalainen kun et tiedä hajujen alkuperää. Niillä on vissi ero.
- harioi
Haju ei syö omaisuutta! Kun paskavesi pannaan putkeen haju saadaan ulos hallitusti.( ei haise joka talon nurkalla viemärin purkupisteessä) On olemassa teknisiä ratkaisuja purkaa viemärikaasut ilmaan purkupisteissä ilman hajuhaittaa.Se vain on tekniikkaa! Arvonmenetys näyttää olevan kirjoittajan harhaluulo, jos minun maani läpi kulkisi vesihuoltolinja ,johon voi liittyä kohtuullisella liittymismaksulla nostaisin tontin hinnan kertaa kaksi! Pohjavesien saastuminen. Kun yhdyskunnan ;paskavesi johdetaan tiiviissä muoviputkessa mukaan lukien putken vaikutusalueella olevat kiinteistöt on riski pohjaveden saastumiselle hallittua. Jos putki vuotaa niin toisesta päästä ei tule vettä, vuoto on havaittavissa nopeasti, jos kirjottajan jätevesi valuu pohjaveteen niin tilanne vaatii kiintestökohtaista tarkastelua.yleensä liittymismaksut ovat kohtuullisia saatuun hyötyyn nähden , kannatan kyseistä suunnitelmaa!
- Kiitti ja vielä kerr
harioi kirjoitti:
Haju ei syö omaisuutta! Kun paskavesi pannaan putkeen haju saadaan ulos hallitusti.( ei haise joka talon nurkalla viemärin purkupisteessä) On olemassa teknisiä ratkaisuja purkaa viemärikaasut ilmaan purkupisteissä ilman hajuhaittaa.Se vain on tekniikkaa! Arvonmenetys näyttää olevan kirjoittajan harhaluulo, jos minun maani läpi kulkisi vesihuoltolinja ,johon voi liittyä kohtuullisella liittymismaksulla nostaisin tontin hinnan kertaa kaksi! Pohjavesien saastuminen. Kun yhdyskunnan ;paskavesi johdetaan tiiviissä muoviputkessa mukaan lukien putken vaikutusalueella olevat kiinteistöt on riski pohjaveden saastumiselle hallittua. Jos putki vuotaa niin toisesta päästä ei tule vettä, vuoto on havaittavissa nopeasti, jos kirjottajan jätevesi valuu pohjaveteen niin tilanne vaatii kiintestökohtaista tarkastelua.yleensä liittymismaksut ovat kohtuullisia saatuun hyötyyn nähden , kannatan kyseistä suunnitelmaa!
Liian järkevä ja asiantunteva kirjoitus ammattilaisen kirjoittamana näille huuhaa palstoille.
Mutta näillä palstoilla vain puretaan paineita ja heitellään musta tuntuu arviota.
Kiitoksia tästä asiantuntevasta kirjoitusesta. - suhmuran Erkki
harioi kirjoitti:
Haju ei syö omaisuutta! Kun paskavesi pannaan putkeen haju saadaan ulos hallitusti.( ei haise joka talon nurkalla viemärin purkupisteessä) On olemassa teknisiä ratkaisuja purkaa viemärikaasut ilmaan purkupisteissä ilman hajuhaittaa.Se vain on tekniikkaa! Arvonmenetys näyttää olevan kirjoittajan harhaluulo, jos minun maani läpi kulkisi vesihuoltolinja ,johon voi liittyä kohtuullisella liittymismaksulla nostaisin tontin hinnan kertaa kaksi! Pohjavesien saastuminen. Kun yhdyskunnan ;paskavesi johdetaan tiiviissä muoviputkessa mukaan lukien putken vaikutusalueella olevat kiinteistöt on riski pohjaveden saastumiselle hallittua. Jos putki vuotaa niin toisesta päästä ei tule vettä, vuoto on havaittavissa nopeasti, jos kirjottajan jätevesi valuu pohjaveteen niin tilanne vaatii kiintestökohtaista tarkastelua.yleensä liittymismaksut ovat kohtuullisia saatuun hyötyyn nähden , kannatan kyseistä suunnitelmaa!
Täällä suurinosa ei ole edes katsonut siirtoviemärilinjauksia mutta esittää asiantuntijalausuntoja.Varsinainen siirtoviemäri on korkeapaineisempi putki kuin kokoojaviemärit ja myös kalliimpi hinnaltaan.Nyt halvin ratkaisu olisi ollut rakentaa siirtoviemäri suoralla linjalla rautatienlinjausta pitkin jolloin asutusta ei olisi haittana ja linjaus on lyhin mahdollinen ja tasaista maastoa joka olisi käyttökuluiltaankin edullinen käyttää.Mikä äly on kierrättää putkea siksakkia joka nyppylän ja notkon kautta.Kun rahasta ei ole puutetta niin ei silloin tarvitse älyäkään käyttää.Miksi haaskata rahaa kalliiseen siirtoviemärilinjaan kun sen olisi saanut paljon halvemmalla.
- kyläläinen Suhmurast
Antero Sted ampui omaan jalkaansa
Suhmuran vesiosuuskunnan Antero Sted ei ainakaan kovin nerolta vaikuttanut kun putken vedätti vanhempiensa talon kulmalle johon rakennetaan pumppaamo ja siihen tulee myös kaasunpoistoventtiili.Poika saa olla ylpeä kun hajulähde tulee kymmenen metrin päähän asunnosta.Onnittelut tästä älynväläyksestä.Koko kylä nauraa sinulle. - Katsotaan ensin
kyläläinen Suhmurast kirjoitti:
Antero Sted ampui omaan jalkaansa
Suhmuran vesiosuuskunnan Antero Sted ei ainakaan kovin nerolta vaikuttanut kun putken vedätti vanhempiensa talon kulmalle johon rakennetaan pumppaamo ja siihen tulee myös kaasunpoistoventtiili.Poika saa olla ylpeä kun hajulähde tulee kymmenen metrin päähän asunnosta.Onnittelut tästä älynväläyksestä.Koko kylä nauraa sinulle.Jos siihen kaivoon saa vedettyä viettoputken, ei tarvitse omaa jätepumppua.
Silloin Sted teki nerokkaan päätösen. - höpö höpö
Kiitti ja vielä kerr kirjoitti:
Liian järkevä ja asiantunteva kirjoitus ammattilaisen kirjoittamana näille huuhaa palstoille.
Mutta näillä palstoilla vain puretaan paineita ja heitellään musta tuntuu arviota.
Kiitoksia tästä asiantuntevasta kirjoitusesta.Kiitätkö itseäsi? Jokainen jolla on hajuaisti,ei halua asua jatkuvassa viemärin hajussa joka leviää näitten siirtoviemäreiden tuuletusaukoista. On saatanan turhaa puhua muiden puolesta satuja.
- Harri kulhosta
kyläläinen Suhmurast kirjoitti:
Antero Sted ampui omaan jalkaansa
Suhmuran vesiosuuskunnan Antero Sted ei ainakaan kovin nerolta vaikuttanut kun putken vedätti vanhempiensa talon kulmalle johon rakennetaan pumppaamo ja siihen tulee myös kaasunpoistoventtiili.Poika saa olla ylpeä kun hajulähde tulee kymmenen metrin päähän asunnosta.Onnittelut tästä älynväläyksestä.Koko kylä nauraa sinulle.Minä kyllä Stettinä vetäisin itseni hirteen tuollaisen mokan takia.Mutta onkohan pojalla edes senverran älyä että ymmärtäisi mitä tuli mokattua.
- jaskajokunenhmsl
suhmuran Erkki kirjoitti:
Täällä suurinosa ei ole edes katsonut siirtoviemärilinjauksia mutta esittää asiantuntijalausuntoja.Varsinainen siirtoviemäri on korkeapaineisempi putki kuin kokoojaviemärit ja myös kalliimpi hinnaltaan.Nyt halvin ratkaisu olisi ollut rakentaa siirtoviemäri suoralla linjalla rautatienlinjausta pitkin jolloin asutusta ei olisi haittana ja linjaus on lyhin mahdollinen ja tasaista maastoa joka olisi käyttökuluiltaankin edullinen käyttää.Mikä äly on kierrättää putkea siksakkia joka nyppylän ja notkon kautta.Kun rahasta ei ole puutetta niin ei silloin tarvitse älyäkään käyttää.Miksi haaskata rahaa kalliiseen siirtoviemärilinjaan kun sen olisi saanut paljon halvemmalla.
Tuo linjaus oli esillä siinä esittelykokouksessa mutta eipä kukaan kustannuksia ajatellut.
- Veroja maksava vielä
Toivottavasti häviäjät maksavat kaikki kulut.
Eli silloin ei tavallinen veronmaksaja maksa joko virkamiesten tai valitusmestareiden kuluja.
Reilu meininki pitää olla näissä valituksissa.- pieni huomautus
Näyttää siltä että maksat veroja veronmaksajien veroista..
- Veroja maksava vielä
pieni huomautus kirjoitti:
Näyttää siltä että maksat veroja veronmaksajien veroista..
Maksan ihan tuloveroa ilman kikkailuja tai pörssikeinottelua.
Mutta entäs itse ? - uusiks meni
Veroja maksava vielä kirjoitti:
Maksan ihan tuloveroa ilman kikkailuja tai pörssikeinottelua.
Mutta entäs itse ?Kysymys olikin tuloistasi. Saatko ne verokassasta?
- Eteenpäin katsova
http://www.yle.fi/alueet/pohjois-karjala/2012/04/hammaslahden_jatevesille_putket_kuhasaloon_3419669.html
No nyt kuitenkin onneksi tämä hanke pääsi alkamaan, vaikka tämä jarruperinne on Pyhäselässä jalostunut omaan mittaansa.- jarrupuuttui
Yhden onni monien epäonni. Syyttömät maksaa rankat laskut. Tämä on tyypillinen petkutus kepulaisilta. Viemärin hinta taloutta kohti on n30000e ja talous maksaa vain 7000e. Miksi muut joutuvat maksamaan eioosta 27000e? Sehän on enemmän kuin talon hinta keskimäärin. Joku asia klikkasi. Kysymyksessä olikin ihmisten rahojen huijaus. Yrittäjät tekivät tilin maksattamalla ulkopuolisilla laskut. Näin tämä Suomen kansantalous on tuhottu.
- Homma pelaa
Jätevesiviemäri ja samalla vesiputkityöt edistyvät hyvin. Eikä enää edes itikatkaan ole riesaksi, puhumattakaan muutamasta valituksien tekijöistä.
- Eu maksaa kaiken.
Ei muuta kun liittymismaksu ilmaiseksi ja sen saa maksaa eu,sitähän he halusivat .
- näkeehäntuon
EU ei mitään maksa vaan maksattaa kaiken meillä. Velka on EUn syytä ja niiden jotka pelaa EU-tukiaisilla. Niitä ovat tämänkin hankkeen puuhastelijat. Nämä hemmot tuhoavat rahamme ja talouden omien etujensa maksimoimiseksi.
- veijoH
Enemmän haisee lehmätilojen päästöt, jotka menee suoraan luontoon.
- Vahan höpinöitä
Mutta lehmän paska on ihanan hajusta ja siitä tulee nuoruus mieleen kun hajoitettiin paskakasoja. Mutta tämä paskaputki joka ei haise.
Niin siinä ei ole tunnelmaa.
- kylän_asukki
Ei se mithään. Kohta saadaan paskat putkeen vaan tiestö rapautuu vauhdilla, kohta kaupunkiin ei pääse turvallisesti kuin menemällä itse tuohon siirtoviemärin putkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858