Hei!
Olen 24-vuotias 2 lapsen äiti Turusta. Olen selvänäköinen ja pystyn antamaan viestiä henkimaailmasta läheisensä menettäneille. pystyn myös ihmisiä lukemaan heidän aurasta esim.luonteen piirteet ja tuntemaan ihmisten fyysiset kiputilat ominani. Olen lähipiirissäni tätä auttamista tehnytkin ja saanut kehuja ja tarkoitukseni olisi jakaa tätä auttamistani myös muille. Eli jos olet ihminen joka kaipaat viestiä edesmenneeltä läheiseltä niin voisit tulla sitä yrittämään minun kanssani. EN OTA MAKSUA, koska haluan itse kehittyä samalla kun autan muita. Saan siitä suurta iloa kun huomaan lohduttavani tai auttavani ihmisiä surussa eteenpäin. Eli asun siis Turussa ja tekisin vastaanotot mieluusti tällä paikkakunnalla. Minulle voi laittaa sähköposti viestiä [email protected] osoitteeseen jos kiinnostuit. p.s. En tee tätä siksi että osoittaisin skeptikoille, että henkimaailma on olemassa, joten olethan avoin ja vastaanottava jos haluat ottaa viestiä vastaan minulta.
Haluan auttaa muita rakkaansa menettäneitä.
tigru_69
0
123
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait483250Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3933Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3810Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68780Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60714- 15688
Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32611Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es21601- 42590
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3569