Odotus ja työ

Kuinka teitä on kohdeltu työpaikalla ollessanne raskaana? Ja kuinka pomonne otti asian kun hänelle kerroit?
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen yksityisessä kotihoidossa ja aloitin tuntityöläisenä 18.8.2011. Vakipaikaksi siirtyi 1.10. Kerroin raskaudesta joulukuussa ja työnantaja alkoi selittelemään, että täällä on puolen vuoden koeaika ja että tammikuussa 2012 joudut takaisin tuntiliksalaiselle.
Vaikka ei paperilla olevaa työsopimusta olekaan suullinen on kuitenkin yhtä pätevä (siinä useita todistajia kun ilmoitti että tulen taloon vakituiseksi).

Nyt jouduin sairaslomille ja pomo laittoi tekstiviestin (on itse etelässä tällähetkellä) että haluaa keskustella kanssani ens torstaina. Kysyin että mitääköhän palaveri koskee, ei tullut vastausta ja soitin oman alan liiton lakimiehelle ja kerroin tarinani. Hän lupasi tulla mukaan sinne keskusteluun, koska 4 kk on tän alan koeaika eikä mua todellakaan pysty pudottamaan enää tuntiliksalle.

Meinan pistää kovat piippuun, enkä periks anna ja vielä kaiken lisäks haen lisää saikkua. On alkanu supistelee tästä kaikestä stressistä ja otan kyllä levon kannalta jatkossa.

Äänestä

Olen lähihoitaja, ja meillä niin työkaverit kuin asiakkaatkin ottivat raskauden hyvin vastaan.

Jouduin kertomaan esimiehelle asiasta jo rv 15. Hieman jännitti, että jatketaanko mun sopimusta sit enää, mutta niin vain sain olla töissä aivan äitiysloman alkuun saakka =)

Työkaverit oli kyllä aivan mainoita. Kovasti tuntuivat huolehtivan. Välillä vaan tuntui, että en edes maitopurkkia saisi nostaa :D

Äänestä

Aluksi pomo otti asian hyvin vastaan ja onnitteli tulevasta kääröstä, mutta nyt kun raskaus edennyt pidemmälle ja sairauslomaa on joutunut ottamaan mm.kipeän vatsan takia on kaikki muuttunut päälaelleen. Lääkärien arvostelu kykyä moittii, kun kirjottavat niin helpolla sairauslomaa (vaikka enhän minä sitä tarvitsisi), nälvii päin naamaa jokaisesta pienestä asiasta, Jos yrittä huilata välillä tulee varmasti pomo nurkan takaa juoksuttamaan jonekkin päin. Hän mm. myös puuttuu kotiasioihini, mitä saan siellä tehdä ja mitä en. Ja jos en töissä pysty toimimaan 100% niin en saa tehdä sitten kotonakaan mitään. Työkaverit ovat sentään onneksi olleet iloisia ja kannustavia :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


möhömaha kirjoitti:

Kuinka teitä on kohdeltu työpaikalla ollessanne raskaana? Ja kuinka pomonne otti asian kun hänelle kerroit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu