Teräaseiden myynnistä tulee luvanvaraista

Suomessa!

STT. Alahärmän koulupuukotuksen johdosta hätäkokoukseen kutsuttu valtioneuvosto on kuullut sisäasiainvaliokuntaa tapaukseen liittyen. Sisäasiainvaliokunnalta tilatun selvityksen mukaan koulupuukotuksen kaltaisten tapahtumien ehkäisemiseksi on ryhdyttävä välittömiin toimenpiteisiin.

Ratkaisuna valiokunta ehdottaa teräaseiden hallussapidolle 18 vuoden ikärajaa ja luvanvaraiseksi tekemistä. Lisäksi teräaseiden, kuten puukkojen, keittiöveitsien, vesurien, viikatteiden ja niihin rinnastettavien ihmishengen riistämiseen soveltuvien leikkaavien tai viiltävien välineiden myynti tulee siirtää aseliikkeisiin.

Poikkeuksen tästä tekisivät vain tavanomaiset tylppäkärkiset ja leikkuuterältään hengen riistämiseen soveltumattomat ruokailuvälinesarjoihin kuuluvat veitset, joita valiokunnan mukaan saisi edelleen myydä haarukkojen ja lusikkojen mukana ruokailuvälinesarjojen osana.

Selvityksessä ehdotetaan, että edellämainittujen luvanvaraiseksi tulevien teräaseiden hankkiminen edellyttäisi erityisen, tätä tarkoitusta varten suunniteltavan kurssin käymistä. Lisäksi teräaseiden säilytyksen tulisi tapahtua kotona lukitussa teräasekaapissa.

Henkilön kelpoisuus luvanvaraisen teräaseen hankkimiseen arvioitaisiin ennen kurssille pääsemistä poliisilaitoksella suoritettavan psykologisen testin sekä poliisiviranomaisen haastattelun avulla. Luvan myöntämisen jälkeen henkilön tulisi käydä vuosittain poliisilaitoksella uudelleen haastateltavana. Psykologisen testin suorittamista uusintakäyntien yhteydessä valiokunta ei pidä tarpeellisena.

Sisäasiainvaliokunnan selvityksen kuultuaan ja arvioituaan valtioneuvosto on tehnyt päätöksen ottaa esitetyt toimenpiteet käyttöön mahdollisimman nopeasti. Tarkoituksena on saattaa voimaan uusittu laki teräaseiden hallussapidosta jo ennen tulevaa kesää.
YLE

7

509

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Satunnainen seikkail

      Taas tätä päättäjien logiikkaa. Tosin arvelin jo aselain 1. kiristysvaiheessa, että tähän tullaan vielä menemään. Saa nähdä, mutta veikkaan, että seuraavaksi laitetaan luvanvaraiseksi kaikki työkalut, joilla voi tehdä metallilevystä teräaseen. Tai teroittaa ruokailuveitsestä teräaseen.

    • Satunnainen seikkail

      Ja taas...

      Lueskelin tässä iltani kuluksi muutamia päiviä vanhoja uutisia, ja huomasin ainakin nämä kaksi uutista teräaseilla tyhdyistä ryöstöistä.

      http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/01/1481633/kioski-ryostettiin-teraaseella-uhaten---tunnistatko-kuvan-miehen

      http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/01/1481277/kaksi-siwaa-ryostettiin-puukolla-uhaten-uudellamaalla

      En yhtään ihmettele, että virkavalta, ja poliitikot ajavat taas uutta kiristystä lakiin. Mutta herää kysymys, että auttaako se yhtään mitään. Kyllä tuollaiset tyypit aina jonkun keinon keksivät, jolla yrittävät saada jonkun ryöstettyä. Nyt pitäisi lisätä poliisien määrää, eikä vähentää niitä. Tai määrätä jokaiselle kansalaiselle pakolliseksi kerran vuodessa psykologilla käynti, ja vaaralliseksi todetut jatkuvaan kontrolliin. Tai jotain muuta vastaavaa, eikä hankaloittaa ihmisten elämää aina vaan enemmän.

    • 4t3erdf

      Ei olet väärässä:

      " Lisäksi teräaseiden säilytyksen tulisi tapahtua kotona lukitussa teräasekaapissa. "
      Tämä ei kuulu suunnitelmaan. Sen sijaan sanamuoto kuuluu.

      "Lisäksi teräaseiden säilytys tulisi tapahtua vartioimisliikeluvan omaavan vartioimisliikkeen tai poliisin hallinnoimassa keskitetyssä varastossa, josta henkilöllisyystodistusta ja teräaseen hallussapitolupaa vastaan teräaseen saisi perustellusta syystä käyttöönsä määräajaksi".

    • Satunnainen seikkail

      Elämä menee jo hankalaksi, jos lakia aletaan sorvaamaan tuohan suuntaan, että teräaseiden säilytys sallittaisiin ainoastaan poliisille, tai vartiointiliikkeelle.

    • 212233446t

      joo toi ei hyödytä mitään haistakaa vittu koko suomen laki

    • 12345qwer

      Se joka haluaa saa aina kyhättyä teräaseen tai vaikka ampuma-aseen. Tuskin heitä tuollaiset säädökset kiinostaa. Heille vaan parempi kun ei normaali kansalaisella saa olla mitään millä puollustautuisi.

    • lankaan menitte taas

      Taas tämä hörhö keksinyt päästään jutun kuten aina ennenkin.Ja toiset idiootti uskoo kun laittaa STT ja Yle johonkin kohtaan:=)heh heh heh

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      111
      1772
    2. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      102
      1325
    3. 72
      1294
    4. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1077
    5. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      48
      1004
    6. 95
      939
    7. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      85
      863
    8. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      50
      812
    9. 52
      808
    10. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      773
    Aihe