haamujännitteet riesana

"Onko mittarin sisääntuloimpedanssilla mitään tekemistä asian kanssa?"

On. Jos tullaan mainitussa impedanssissa ylhäältä alaspäin, niin sitä paremmin haamujännitteet häviävät, mitä pienemmäksi tuloimpedanssi käy. Flukella on (ainakin yksi, ellei useampaa) mittari, jossa on ominaisuutena mittaustapa, joka ei haamuja näytä, koska impedanssi on tavallista pienempi. Sellaisen jos hankkii, pitäisi päästä ongelmasta eroon:

"Pieni tuloimpedanssi ehkäisee haamujännitteen aiheuttamat virheelliset lukemat"
http://www.fluke.com/fluke/fifi/Digitaaliset-yleismittarit/Fluke-117.htm?PID=55996
Malli on Fluke 117

Tuo 10Mohm minkä mainitsit vaikuttaa varsin suurelta arvolta minusta.

Auttaisiko se, että kiertää mittajohtimet toistensa ympärille, jos mittauspisteinen välinen etäisyys sen sallii? Toisin sanoen tekisi niistä löyhästi kierretyn parikaapelin. Entä suojattu mittajohto?

Yleismittareiden tulo imbedanssi tosiaan on suuri, tavoitteena on valmistajilla ollut mittarin mahdollisimman pieni kuormittaminen mitattavaan piiriin. Teollisuus ympäristössä suuresta mittarin imbedanssista taas on haittaa kuten on jo todettu. Esim. mitattaessa johdon päistä onko jännite, saattaa avonainen johto imeä ympärillä olevista muista kaapeleista niitä häiriöjännitteitä joista silloin saadaan virheellinen mittaustulos. Verkkojänitteiden kanssa on aivan riittävä mittaus normaalilla jännitteen koettimella, yleensä kuormittaa mitattavaa kohdetta niin että haamut eivät haittaa. Tuommoinen suuri-imbetanssin omaava mittari on oivallinen esim kun halutaan tarkastella märiksi epäiltyjä kaapeleita tai vaikkapa sähkömoottorin maan ja käämityksen eristystä. Märkä eristys antaa aina pienen tasajännitteen joka paljastaa märkyyden. Kuiva eristys ei anna jännitettä.

Eiköhän se ole järkevintä jättää mittari kunnolliseksi (suuri-impedanssiseksi) ja tarkistella nuo verkkosähköasiat sellaisella ledein jännitteen ilmaisevalla "koestinkynällä". Tarkoitan siis sellaista paristoitta toimivaa, kaksikontaktista härveliä.

Vastuksen lisääminen ei ole suinkaan huono neuvo, kunhan se lisätään mittarin kanssa rinnan, eikä siis missään tapauksessa mitattavan laitteen kanssa sarjaan. Mitattavasta kohteesta riippuen, rinnan vastus voi olla pienempikin, kunhan huomioidaan, ettei se kuormita liikaa mitattavaa kohdetta. Esimerkiksi 230V jännitettä mitattaessa 1Mo vastus kuormittaa vain 5,3 mW teholla, mutta se riittää tappamaan mahdollisen kissannahkasähkön piiristä.

Tälle aloittajalle oskilloskooppi 10/1-mittapäällä lienee mahdoton työväline, "kun se kerää sähkökentästä kapasitiivisesti häiriöitä". Nämä kotitarve-einsteinit kun eivät tajua sitä, että kun mittalaite yhdistetään mitattavaan kohteeseen, niin mitattava kohde on yleensä niin pieni-impedanssinen, jotta näistä kapasitiivisesti kytkeytyvistä jännitteistä ei ole haittaa. Eli se häiriöjännite katoaa samantien, kun mittalaite kytketään mitattavaan piiriin.

Eli aivan turha avaus ilmiöstä, josta asioita tajuavalle ei ole mitään haittaa!

Ongelma esiintyy silloin, kun mitataan johdinta, joka on esim. avoimen kytkimen perässä. Johdin kelluu ja siihen indusoituu sitä haamua. Esim. jatkoroikka, jossa ylilämpösuoja lauennut. Jos roikka on pistorasiassa niinpäin, että ylilämpösuoja on 0-johdossa, niin roikan päästä mitattuna molemmissa näkyy n. 230V.
Onneksi virhe on näinpäin, kelluvassa johtimessa näkyy todellista suurempi 'haamu' -jännite. Vastuksia piuhojen rinnalle ei kannata kytkeä. Eivät välttämättä kestä 230V jännitettä ja niiden eristämisessä on oma riskinsä.

Tuolla nyt oli tietenkin päin kilinkettua megaisen vastuksen tehohäviökin ilmoitettu, kiitos kaikenlaisen turhan paskeen vääntäjän. Sekin toki oli melkein mainittu, että tavallinen 0,25W vastus ei todellakaan ole speksattu kestämään verkkojännitettä. Saattaa kestää, saattaa olla kestämättäkin...

Kytkekää miten kytkette ja mitatkaa miten mittaatte. Pääasia että olisitte polttamatta ainakaan muita, kuin omanne perheen väen.

Nimim. "Mitä horistaan?" ei todellakaan ole mitannut yhtään mitään mistään, jos noin pahasti horinasta horisee. No mutta perinteisesti jos virtsa on jossain päässä, niin sitten se on päässä.

On mennyt sähköalan koulutus mielenkiintoiseksi. Alotellessani digitaalimittarit olivat silloin suunnittelioiden märkiä päiväunia. Mittareiden kohdalla olennaista oli tietää herkkyys josta usein päässälaskeamalla arvioitiin oliko mittaustulos oikeanlainen kun tiedettiin kytkentä. Koulutuksessa oli usein ns. mittarikokeita jossa oli esitetty kytkentä ja kerrottin mittari. Piti laskea mittarinäyttämät kytkenän eri pisteissä.
Mittarit (digi) ovat oikastaan ihan hyviä. Ne kaikki näyttävät aina väärin, mutta mittaustulos on kumminkin luotettava. Eriasia on mihin tulosta käytetään ja miten sitä tulkitaan. Mittareissa mittauslogiikka hieman vaihtelee ja sen vaikutus tulokseen on merkittävä kun mitattavan jännitteen aaltomuoto poikkeaa joko hyvän akun napajännitteestä tai sinimuotoisesta vaihtojännitteestä. Sähköalankoulutuksen saaneiden henkilöiden pitäisi tämä tietää eikä se silloin ole mikään ongelma.