Mitä sukututkimuksen pitäisi olla?

turhautunut

Olenvielä varsin aloittelija tämän harrastuksen parissa,mutta nyt jo iski rimakauhu. Ja tähän rimakauhuun oli syynä jostain lukemani lausahdus siitä, että sukututkimus ei ole mitään pelkkää vuosilukujen ja esivanhempien nimien selvittelyä.

Vaan kun minulla se juurikin on tasan tuota lajia. Että pystyn korkeintaan selvittelemään ihmisen perhesuhteet, elinajan, ammatin ja asuinpaikat. Ei minulla ainakaan ole kykeneväisyyttä laatia esimerkiksi jonkun rippikirjojen perusteella jotain elämänkertaa jostain 1800-luvun alussa eläneestä esivanhemmastani.

5

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sitroen.

      Sukututkimuksen tekee jokainen tutkija just haluamallaan tavalla. Ei se sen kummempaa ole.

    • sukusuossa pyörivä

      Aluksi riittää, että etsii oikeat tiedot esipolvistaan. Oikeat lähtötiedot on tärkeitä.
      Sitten myöhemmin voi niihin lisätä kertomuksia, tarinoita ym mielenkiintoista mitä löytyy.
      Kaikki kuullut ja luetut kertomukset kannattaa kirjata muistiin ja tietojen todenperäisyyttä kannattaa tarkistaa monelta taholta.
      Valokuvia kannattaa pyytää sukulaisilta lainaan ja skannata ne itselle henkilötietojen ja päivämäärien kanssa.
      Siinäpä sitä onkin tekemistä ensimmäiseksi kymmeneksi vuodeksi.
      Mukavia hetkiä sukututkimuksen parissa.

      • ap.

        No, vanhimmat ihmiset joista löytyy jotain tarkempia tietoja sukulaisilta ovat edesmenneet isovanhempani, mutta siitä taaksepäin ei oikein ole tiedossa mitään,johtuen siitä, että sekä äitini, että isäni isovanhemmat kuolivat heidän ollessaan lapsia, ja ilmeisesti eivät sitten vanhemmatkaan (isovanhempani siis) ilmeisesti juurikaan ole menneistä ajoita jutelleet.

        Ja eipä myöskään muita sukujuttuja ole oikein olemassa, tai ketään muistiin jääneitä suvun jäseniä. Kaikki esivanhempani tuntuvat olleen hyvin tavallista, lainkuuliaista ja työtätekevää väkeä (suurin osa varmaan sanoisi, että pahuksen tylsää porukkaa), jotka eivät ole tehneet mitään muistiinmerkitsemisen arvoista.


      • tutkijanplanttu
        ap. kirjoitti:

        No, vanhimmat ihmiset joista löytyy jotain tarkempia tietoja sukulaisilta ovat edesmenneet isovanhempani, mutta siitä taaksepäin ei oikein ole tiedossa mitään,johtuen siitä, että sekä äitini, että isäni isovanhemmat kuolivat heidän ollessaan lapsia, ja ilmeisesti eivät sitten vanhemmatkaan (isovanhempani siis) ilmeisesti juurikaan ole menneistä ajoita jutelleet.

        Ja eipä myöskään muita sukujuttuja ole oikein olemassa, tai ketään muistiin jääneitä suvun jäseniä. Kaikki esivanhempani tuntuvat olleen hyvin tavallista, lainkuuliaista ja työtätekevää väkeä (suurin osa varmaan sanoisi, että pahuksen tylsää porukkaa), jotka eivät ole tehneet mitään muistiinmerkitsemisen arvoista.

        Aika monenlaisia asioita voi merkitä muistiin, siis jos ajattelee tutkimusta lukijan kannalta. Ja miksei ihan vain itselleenkin voisi asioita selventää, vaikkei kenellekään muulle luettavaksi antaisikaan.

        Niistä tavallisista työtätekevistä ihmisistä kannattaa miettiä esim. sitä, elivätkö pitkän vai pätkän elämän, saivatko monta lasta ja kuinka moni niistä kuoli lapsena, elivätkö koko elämänsä vakaasti talollisina yhdellä paikalla vai kiersivätkö pestuulla, menettivätkö yhden tai useamman puolison jne. jne. Kun kaikkia noita asioita miettii ja suhteuttaa siihen ajankohtaan, jossa kulloinkin mennään, alkaa tutkimukselle tulla kummasti syvyyttä. Eihän esim. pitkä elämä tai kaikkien lasten selviytyminen aikuisikään ollut mikään itsestäänselvyys menneinä vuosisatoina, päinvastoin.

        Pieni perehtyminen Suomen yleiseen historiaan auttaa myös avaamaan asioita, kun miettii, elikö kukin tutkittu henkilö niinä vähäisinä rauhankausina, joita historiassa oli, vai joutuiko monienkin sotien jaloissa elämäänsä taapertamaan. Pienet poiminnat "henkilö X syntyi samana vuonna kun..." elävöittävät tutkimusta kummasti. Toisaalta paikallishistoriat avaavat aika paljon uutta näkökulmaa, ja jos hyvä tuuri käy, omien esivanhempien paikkakunnilta on kunnollinen paikallishistoria jo kirjoitettu. Hyvässä lykyssä niistä löytää mainintoja omista esivanhemmista.

        Mikään pakko ei tietenkään ole tutkimukseensa kirjata mitään muuta kuin tiukat faktatiedot syntymä- ja kuolinaikoineen. Mutta varsinkin, jos ajattelet tutkimustasi esim. sukulaisillesi joskus näyttää luettavaksi, kyllä heidän urakkaansa helpottaa huomattavasti, jos tutkimus kertoo hieman enemmän kuin pelkät faktat. Ja saa heidät lukemaan tutkimustasi paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin vain vuosilukuluettelona.


    • Kiva harrastus

      Kerää vain tarkat tiedot esipolvista.
      Merkitse muistiin kaikki huomautukset ja tiedot, joita heidän kohdallaan on matrikkeleissa.

      Vähitellen huomaat, mitä hyötyä on pienestäkin merkinnästä. Se voi johtaa edelleen AHAA-elämyksenä johonkin uuteen tietoon.

      Ei aikakautta kuvaavien tietojen ja tarinoiden ole pakko liittyä juuri sinun esivanhempaasi. Mutta kun saa tarkempia kuvauksia jostakin aikakakaudesta ja löytää vaikkapa perukirjoja ja torpparisopimuksia tms. niin avautuu mieleen kuva niistä ajoista, joissa omatkin esivanhemmat ovat eläneet.

      Lue myös paikallishistorioita. Usein niistä saattaa yllättäen löytää maininnan tutusta nimestä vaikkapa jossakin perintöriidassa tms. oikeustapauksessa.

      Muta pelkät sukutaulutkin ovat riittävät. Jokainen tekee sukututkimuksensa mahdollisuuksiensa mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe