Brahms ja Beatles, mikä ei yhdistä

Auktoriteetti2

Soinia mukaellen: omena ja päärynä. Brahms onli ammattisäveltäjä, Beatlesit hädintuskin osasi lukea nuotteja. Toiset tykkää ennenkaikkea pyllyn keikutuksesta ja toiset taas musiikista.

Brahms on kirjoitettu musiikkia ymmärtävän iloksi, Beatles niille keikuttajajoukoille jotka eivät ymmärrä musiikin todellisia mahdollisuuksia.

Brahms on suosittu sekä ammattilaisten että kansan keskuudessa, Beatles ei enää kenenkään keskuudessa. Aikansa elänyttä Beatles- ilmiötä yritetään elvyttää keinotekoisesti ikivanhojen levyjen uusintajulkaisuilla, mutta niitten suosio ei kestä.

Kukaan ei enää esitä Beatlesia livekonserteissa, mutta Brahmsia esitetään jatkuvasti jokapuolella.

Molemmat olivat suosittuja (suosion piiri on tietty toinen juttu): Brahms on täysromantiikan ammattitaitoinen edustaja, Beatles oli eturivin takatuuppari. Tai ehkä Beatles oli myös uudistaja - jälkikäteen arviotuna, sillä pyllyn keikutus klubeilla yleistyi heidän ansiostaan.

Uudistajan on yleensä vaikeaa saada suosiota, mutta tässä tapauksessa menestys oli taattu. Brahmsilla suosion saaminen otti aikaa, mutta se jatkuu yhtä suurena tänä päivänä.

Brahms treenasi kovalla työllä, mutta Beatlet eivät malttaneet edes opiskelleet musiikkia kun oli niin kova halu päästä keikuttamaan pyllyä ja fiilistelemään ihmisten eteen.

Brahms osasi sekä soitinnuksen että soinnutuksen, Beatlet taas turvautuivat Martiniin jotta olisivat saaneet yksinkertaisia lauluja esitettäväkseen.
Kumpikaan ei ollut uranuurtaja äänitystekniikassa. Brahms oli siis romatiikan edustaja teemanaan mm. rakkaus kun taas Beatlesin teemana oli ihan yksinkertaisesti vain tehdä mahdollisimman myyviä pooplauluja, jotta kansa saisi jotain jonka tahtiin keikuttaa ja heitellä alushousuja lavoille.

Edistykselliseksi Brahms arvioitiin vasta myöhemmin, Beatlesia ei koskaan.
Brahms ei ollut keskellä oman musiikkilajinsa murrosta, joka tapahtui vasta 1900-luvulla Debussyn ja Ravelin, Skrjabinin ja myöhemmin Prokofjevin ja muitten venäläisten ansiosta. He huomasivat että tonaalista musiikkia kykeni viemään entistä pitemmälle ja musiikin huippu ei ollutkaan vielä saavutettu.
Beatlesilla keinot olivat loppuneet alkuunsa ja saman musiikillisen konseptin monistaminen sai aikaan sen että yhtyeen suosio alkoi vuosikymmenen keikuttamisen jälkeen hiipua.

Nuotit oli ns. aikaa sitten kirjoitettu loppuneet, pajatso tyhjennetty (kunnes rockarit päättivät käyttää samaa triviaalia materiaalia uudestaan kovemmilla volyymeilla ja näin ajateltiin että jotain uudistusta oli tapahtumassa). Molemmat käyttivät äärettömän yksipuolista rytmiikkaa.

Uskonnollisuuden merkitys oli vähentynyt kirkon kirstun tyhjennettyä, mutta molemmilla on vaikutteita sieltäkin... Beatleilla pseudovaikutteita.

Molemmat ammensivat muistakin musiikinlajeista, kansanmusiikistakin, mutta vain Brahmsilla oli käytössään sävellystekniikka ja musiikillista älykkyyttä, jonka turvin tehdä vuosisatoja kestävää hittimusiikkia.

18

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No jaa

      Beatlesin harjoittelivat sointuja noin 9 tuntia päivässä nuorena. Kovaa työtä hekin tekivät.

      Melodisesti Beatles ohittaa Brahmsin, mutteivät Schubertia. Brahms on arkkitehtooninen säveltäjä kuten Beethoven, mutta valovuosien päässä laadullisesti.

      Brahms itse arveli musiikkinsa unohtuvan - ja niin sille on käynytkin. Beatles elää, muttei ole huippuklasarien kuten Chopinin tasoa.

      Brahmsia olen aina pitänyt väkinäisenä, mutta ammattitaitoisena. Toisaalta ei Beatlesista silti kannata tehdä härkästä, kun klasarin rinnalla kyse on kärpäsestä.

      Melodikkoina kuitenkin Beatles oli erinomainen.

      • lkjhkljhkh

        "Brahms itse arveli musiikkinsa unohtuvan - ja niin sille on käynytkin."

        Brahmsia soitetaan joka viikko ympäri maailman ja levytetään jatkuvasti.

        Beatleja sensijaan ei enää esitä missään. Ei kelpaa enää edes radion soittolistoille.

        Surkeaa, eikö totta.

      • PoppiAinaSuositumpi
        lkjhkljhkh kirjoitti:

        "Brahms itse arveli musiikkinsa unohtuvan - ja niin sille on käynytkin."

        Brahmsia soitetaan joka viikko ympäri maailman ja levytetään jatkuvasti.

        Beatleja sensijaan ei enää esitä missään. Ei kelpaa enää edes radion soittolistoille.

        Surkeaa, eikö totta.

        Brahmsia ehkä soitetaan joka viikko jollekin pienelle piirille, joten se ei ole mitään hittimusiikkia. Pieni kuuntelijaryhmä ei tee Brahmsista hittiä. Brahmsia ei näy millään hittilistoilla.

        Levyä ei myöskään levytetä jatkuvasti, vaikka tapa on klasareilla yleinen. Vanhoja levyjä coveroidaan varsin ahkerasti, kun uutta ja levytyskelpoista, varsinkin vanhojen kaltaista materiaalia ei synny. Entiset säveltäjät osasivat työnsä, nykyiset ei. Hyvää melodia on vaikea tehdä, siihen vaaditaan lahjoja

        Surkeaa, eikö totta.

        Sitä ongelmaa ei ole popissa. Hyviä melodioita syntyy koko ajan ja ne ovat suosittuja. Ne kestävät aikaa ja ovat suosittuja vielä 200 vuoden päästä. Coverointia ei tarvita, kun jokainen kevyen musiikin säveltäjä hallitsee melodianteon.

      • Vrodu
        PoppiAinaSuositumpi kirjoitti:

        "Sitä ongelmaa ei ole popissa."

        Popissa ei ole vahvuuksia. Heikkoa roskaa musiikillisesti.

    • anonymiouns

      Se tarttui syöttiin, haaaaaaaaaaaaaaaaah

    • fvmflbmflmbflmb

      Jollakulla on kova tarve todistella Beatlesin arvottomuutta musikillisesti.

      Mutta jos se on niin arvotonta, niin miksi sitä sen arvottomuutta pitää niin paljon todistella?

      http://www.youtube.com/watch?v=WxER4GLcOxU&feature=related

      Nielsen, Haydn, ja Brahms ja Beethovenistakin on ollut mainintoja. Jos olisivat aikuistuneet 1960-luvulla, olisivatko tarttuneet sähkökitaraan ja säveltäneet pop/rock ralleja ja renkutuksia vai olisivatko ruvenneet klasari säveltäjiksi? Kas siinäpä pulma.

      • ahdh

        Siksi, koska olemme niin urpoja emmekä ymmärrä minkään hienon päälle mitään

      • Buahhaha

        "Olisivatko tarttuneet sähkökitaraan ja säveltäneet pop/rock ralleja ja renkutuksia vai olisivatko ruvenneet klasari säveltäjiksi? Kas siinäpä pulma"

        Ei mitään pulmaa - lahjakkaat hakeutuvat taidemusiikin pariin, eivät popin.

        Lisäksi, klassisen musiikin säveltäjä on yksi vaativimmista ammateista, joten sellaiseksi ei vain "ryhdytä", vaan se edellyttää runsaasti työtä.

        Beatlesin pellet tunnetusti vain "ryhtyivät" tekemään poppirallatuksia, ja syy on helppo sanallistaa: popin tekemiseen ei tarvita osaamista.

        Lahjakkuus ja harjoittelu kuuluvat klassiseen, pyllynkeikutus poppiin. Toiset meistä ovat valinneet jälkimmäisen jo 60-luvulla ja tekevät jatkuvasti työtä pitääkseen illuusiota yllä popin "merkittävyydestä"

      • tohtorisetäparantaa
        Buahhaha kirjoitti:

        Miksihän sibeliusakatemian piti jakaa potkuja niille opiskelijoille, jotka eksyivät kevyen musiikin pariin? Syynä Beatlesin aloittama liike.
        Suomessa Beatles oli oudolla tavalla nihilistisen Klasariporukan tangoväen ja jopa Veijalaisen edustaman nuorison ja rautalangan kanssa. Ruotsiin heidät kutsuttiin ensimmäisenä ja loppu on historiaa.

        Musiikin pitäisi yhdistää: Brahms ja Beatles loivat uraa musiikin tallennuksen parissa.

        Mihin lie perustuu väite ettei Beatlesia soiteta livenä? Tänäänkin on tullut tvstä 3 kertaa Ifin mainos joka erehdyttää pahasti. Tunnuslaulun esittää tsekin suosituin Beatles esittäjä. Uraa jo 15 v takana. Maailman suosituimmaksi väitettiin japanilaista tyttöbändiä. USAssa tunnetuin bändi esitti yhtyettä shea stadionin muistokonsertissa. Itseasiassa Beatlesia on vaikea välttää. Nousihan se julkaisun yhteydessä iTunen ladatuimmaksi.

        Mitä tulee pyllyn liikuttamiseen kapellimestarit ovat siinä mestareita.

      • Duunia sekin
        Buahhaha kirjoitti:

        "Olisivatko tarttuneet sähkökitaraan ja säveltäneet pop/rock ralleja ja renkutuksia vai olisivatko ruvenneet klasari säveltäjiksi? Kas siinäpä pulma"

        Ei mitään pulmaa - lahjakkaat hakeutuvat taidemusiikin pariin, eivät popin.

        Lisäksi, klassisen musiikin säveltäjä on yksi vaativimmista ammateista, joten sellaiseksi ei vain "ryhdytä", vaan se edellyttää runsaasti työtä.

        Beatlesin pellet tunnetusti vain "ryhtyivät" tekemään poppirallatuksia, ja syy on helppo sanallistaa: popin tekemiseen ei tarvita osaamista.

        Lahjakkuus ja harjoittelu kuuluvat klassiseen, pyllynkeikutus poppiin. Toiset meistä ovat valinneet jälkimmäisen jo 60-luvulla ja tekevät jatkuvasti työtä pitääkseen illuusiota yllä popin "merkittävyydestä"

        Klassisen musiikin säveltäjä tai ylipäätään säveltäjä ei ole yksi vaativimmista ammateista. Paljon työtä, paljon ajattelua ja paljon muuta se toki teettää, ja on siten vaativaa, mutta ei niin että sen voisi rankata vaativimpien töiden listan kärkipäähän.

        Otetaan verrokiksi vaikkapa kirurgi ja mietitään hänen pätevyyttään ja vaativuustasoaan. Rupea sitten miettimään siitä alaspäin muiden joko saman tai eri alojen töiden vaativuuksia. Säveltäjä taitaa sijoittua heistä melko pitkälle. Kaikki arvostus kuitenkin sävellystyölle eli en kirjoittanut tätä vähättelymielessä.

      • jatko-opiskelija
        Duunia sekin kirjoitti:

        Lienet ammattikoululainen kun noin "ajattelet". Lääkäri on akateeminen ammatti ja onnistuu suhteellisen monilta ihan opiskelun kautta. Lisäksi pitää toki päästä hankkimaan työkokemusta kehittyäkseen käytännön työssä. Säveltäjältä sen sijaan vaaditaan selkeästi keskivertoa musikaalisempia lähtökohtia. Tämä on harvinaisempaa kuin akateemiset valmiudet.

      • Virikki
        jatko-opiskelija kirjoitti:

        Lienet ammattikoululainen kun noin "ajattelet". Lääkäri on akateeminen ammatti ja onnistuu suhteellisen monilta ihan opiskelun kautta. Lisäksi pitää toki päästä hankkimaan työkokemusta kehittyäkseen käytännön työssä. Säveltäjältä sen sijaan vaaditaan selkeästi keskivertoa musikaalisempia lähtökohtia. Tämä on harvinaisempaa kuin akateemiset valmiudet.

        "Säveltäjältä sen sijaan vaaditaan selkeästi keskivertoa musikaalisempia lähtökohtia. Tämä on harvinaisempaa kuin akateemiset valmiudet. "

        TOTTA. Lisään tähän vielä, että popissa ei ole säveltäjiä, vaan oikeat säveltäjät ovat KAIKKI klassisen säveltaiteen puolelta. Säveltäminen on muuta kuin pienten viisujen väsäämistä.

        Rock-ja poplaulelmien väsääjät kulkevat nimellä "songwritter"

    • ny aharistaa...

      HELP!.....klasarit hyökkää,ne jyrää meitin!......:D

    • hösjsjh

      Sattuuhan se, että on opiskellut fagottia 20 v eikä kelpaa edes maakuntaorkkaan soittamaan.

      Lääkityksen omavastuu on kovin korkea nykyisin

      • Iloinen pilipiipari

        Klasarikin on opiskellut "fagottia". On niin kiinnostunut sojottimista, että vaihtoi Taikahuilunkin nahkahuiluun.

    • klassikko
    • Nostetaan

      Mahtava avaus!

    • hullu pillipiipari

      Beatlesin kuningastiellä ei ole esteitä, se kun on musiikillisesti paras Elviksen ja Rolling Stonesin ohella!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe