Hei!
Olen kesällä 20 vuotta täyttävä mies ja olen masentunut nyt neljättä vuotta. Nyt ollut puoli vuotta erittäin pahaa masennusta, mikä on iskenyt mut työkyvyttömäksi enkä kykene oikein mitään tekemään. Yläasteen jälkeen menetin kaikki kaverit ja sen jälkeen masennuin ja olin yksinäinen ilman yhtään kaveria. Yritin kaksi kertaa opiskella ammattikoulussa, mutta molemmilla kerroilla keskeyin opinnot puolen vuoden jälkeen. Nyt elelen porukoiden nurkissa täysin ilman tuloja ja vihaan itseäni päivä päivältä enemmän.
Viiltelen syvältä ja hakkaan seinää rystyseni verelle melko usein, kun sekoan ja kipu helpottaa.
Lokakuussa yritin itsemurhaa ensimmäisen kerran juomalla suuren humalan ja nielasemalla 78 särkylääkettä. Maksa taisi siinä vain vaurioitua, kun oli vatsa kipeänä pari viikkoa sen jälkeen. Koskaan en lääkärille siitä mennyt enkä kenellekkään kertonut.
Haluaisin vaan päästä pois täältä, mutta tässä on ongelma. Äitini on vakavasti sairas (en muista sairauksen nimeä) ja joutui eläkkeelle jo 46 vuotiaana. Häntä särkee jatkuvasti ja on heikko. En rakasta ketään niin paljon kuin häntä ja tiedän hänen rakastavan minua. Hän ei kestäisi kuolemaani ja luultavasti romahtaisi täysin.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Jäädäkkö ja elää kärsimyksessä vai mennä ja tuoda itselleen vapaus.
Olen kesällä 20 vuotta täyttävä mies ja olen masentunut nyt neljättä vuotta. Nyt ollut puoli vuotta erittäin pahaa masennusta, mikä on iskenyt mut työkyvyttömäksi enkä kykene oikein mitään tekemään. Yläasteen jälkeen menetin kaikki kaverit ja sen jälkeen masennuin ja olin yksinäinen ilman yhtään kaveria. Yritin kaksi kertaa opiskella ammattikoulussa, mutta molemmilla kerroilla keskeyin opinnot puolen vuoden jälkeen. Nyt elelen porukoiden nurkissa täysin ilman tuloja ja vihaan itseäni päivä päivältä enemmän.
Viiltelen syvältä ja hakkaan seinää rystyseni verelle melko usein, kun sekoan ja kipu helpottaa.
Lokakuussa yritin itsemurhaa ensimmäisen kerran juomalla suuren humalan ja nielasemalla 78 särkylääkettä. Maksa taisi siinä vain vaurioitua, kun oli vatsa kipeänä pari viikkoa sen jälkeen. Koskaan en lääkärille siitä mennyt enkä kenellekkään kertonut.
Haluaisin vaan päästä pois täältä, mutta tässä on ongelma. Äitini on vakavasti sairas (en muista sairauksen nimeä) ja joutui eläkkeelle jo 46 vuotiaana. Häntä särkee jatkuvasti ja on heikko. En rakasta ketään niin paljon kuin häntä ja tiedän hänen rakastavan minua. Hän ei kestäisi kuolemaani ja luultavasti romahtaisi täysin.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Jäädäkkö ja elää kärsimyksessä vai mennä ja tuoda itselleen vapaus.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mikä on tilanteesi. Olet sairauslomalla, kuntoutustuella vain jopa jo eläkkeellä?
Jos olet sairauslomalla tai kuntoutustuella, niin kipin kapin Kelaan tai työkkärin ja pyydä päästä ammatilliseen kuntoutukseen.
Onko sinulle hoitosuhde? MIten se toimii? Lääkitys ? Psykoterapia?
Sinun täytyy pitää nyt huolta vain itsestäsi ja jaksamisesi rajoissa äidistäsi.
MIten olisi joku työttömien yhdistys tai mielenterveysyhdistyksen toiminta. Tai joku muu harrastus joka on kivaa?
Sorry luin uudestaan ja olet ilmeisesti työkkäristä pudonnut. Mutta sinun täytyy mennä sinne ja ilmoittautua ja mennä kuntoutusosastolle. Ja hoito pitää hoitaa kuntoon.
Rohkeasti
Tiedän kyllä kuinka houkuttelevalta itsemurha saattaa kuullostaa ja joskus tuntuu, että maailma olisi parempi paikka ilman minua. Mutta ajattele läheisiäsi. Kenenkään ei pitäisi kokea ja pojansa tai tyttärensä hautaamisen itsemurhan takia. Se tuhoaa vahvankin ihmisen. Näin motivoin itseäni selviämään seuraavaan päivään.
Haluatko kertoa vähän tarkemmin miten menetit kaverisi ja miksi keskeytit amiksen?
Kuule sinä rakas nuori mies, mene vain rohkeasti etsimään apua. Nykyään on juuri erikoisesti sinunikäisille nuorille tarkoiettuja hoito- ja tukitoimia. Ei vielä maailma kaadu jos olet pudonnut työkkärin ja koulutuksen portaasta. Kuule, paljon vaikeammattapaukset ovat selvinneet, pahat rikolliset ja vankilakundit.
Hyvä että sinulla on yksi läheinen, oma äiti jota rakastat ja olet hänelle tärkeä. Ei sinua Jumala ole turhaa tänne luonut.
Jollakin tavoin sitä pitää vihaansa purkaa: sinä teet sitä noin, mutta jospa löytyis jokin vähemmän sinua vahingoittava keino? Sain sellaisen vaikutelman, että olet ihmisenä hieno tyyppi, et halua kenellekään pahaa. Mikä ei tapa niin vahvistaa. Jaksetaan tätä elämää. Kyllä kärsimykselläkin on oma tarkoitus. Kun käy vaikeita asioita läpi, osaa ymmärtää elämää laajemmin.
Moi, jälleen Jykä!
Alkoiko masennuksesi äidin sairastumisen jälkeen. Sinä olet ollut silloin hyvin nuori ja vanhemman sairastuminen on aina koettelemus lapselle ja nuorella. Et kertonnut onko sinulla muita sisaruksia, onko isä perheessä. Oleko tavallaan joutunut tai ottanut henkisen taakan äitisi voinnista iäsää, joka ei ikäisellesi olisi kuulunut. Sinulta on jäänyt oma nuoruuus ja elämä toissijaiseksi ja olet kokenut aikuisen vastuuta.
Olet väsynyt taakaksi alla. Lepää ja anna voimiesi elpyä. Kyllä kouluja ja ammatin ehtii hankkia, eikä nykyään ovet mene noin vain kiinni. Mikä ei tapa niin vahvistaa, sanopn sen vielä kerran!
Tilanteesi kuulostaa samanlaiselta kuin omani ollessani parikymppinen. Olin isovanhempieni kasvatti, ja he olivat jo melko iäkkäitä ja tarvitsivat minua yhä enemmän, ehkä sitoivatkin. Rakastin heitä suuresti, mutta tunsin olevani umpikujassa. Siis tunsin, elämässä kun oikeasti ei ole koskaan umpikujia. Masennuin, yhä enemmän, ja aloin vältellä kaikkea kodin ulkopuolista. Aloin pelätä ja vältellä jopa meille tulleita vieraita, pakenin aina huoneeseeni. Osin se oli häpeääkin.
Lopulta minun oli pakko hakeutua hoitoon mielenterveystoimistoon, ensin menin terveyskeskukseen, koska mtt:hen ei otettu suoraan. Se on erikoissairaanhoitoa, johon tullaan lähetteellä. Sain kuitenkin lääkityksen jo tkk:sta. (Joka tosin myöhemmin vaihdettiin.).
Sinun pitää ehdottomasti voida kertoa viiltelystä ja muusta itsesi vahingoittamisesta ja tunteesta, joka siihen ajaa. Luultavasti kyse on ahdistuksesta, joka vain on ja jolla ei ole mitään hahmoa tai jota ei osaa oikein kuvaillakaan. Luultavasti voit lääkityksen ja terapian avulla saada helpotusta näihin tunteisiin ja jonkinlaisen näköalan elämään.
Olet varmasti äidillesi rakas ja tärkeä. Niin hänkin on sinulle. Koitetaan pärjätä, kukin tavallaan!