Millainen sinä olet?

12+6

Tuon turn on -lista keskustelun innoittamana, kerro, minkälainen sinä itse olet?

Minä olen tällainen:

-suht pitkä
-ei tikku eikä tankki, jotakin siltä väliltä
-pitkä maantienvärinen tukka, useimmiten auki valtoimenaan
-ruskeat silmät
-meikkaan hyvin vähän

-käytän sekä housuja että hameita, riiippuen aivan päivästä
-suosin melko yksinkertaisia vaatteita, väreistä lähinnä mustaa, tummansinistä, valkoista (toki poikkeuksiakin vaatekaapistani löytyy!)
-iloiset villalapaset, erilaiset huivit, tennarit, jotkut hassut "hippikamat" saattavat myös päältäni löytyä

-kuljen silmät avoinna uusille asioille ja ihmisille
-olen ujohko, mutta lämpenen nopeasti (ei niin että olisin jotenkin kylmä, tutustuminen vain ottaa aikansa)
-omasta mielestäni olen sisältä kaunis, toivon että se välittyy myös muille
-arvostan toisissa ihmisissä rohkeutta, herkkyyttä ja kykyä ymmärtää

131

3871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gina..

      Näin ensteks kiitokset hienosta ketjusta. :-)

      Olen pieni ja hoikka. Hiukset useimmiten punaiset ja ponnarilla mutta rakastan pitää niitä kiharalla. Vaatteista suosin trikoita ja paitoja. Sekä korkeahkoja kenkiä toxin toisinaan saattaa olla jalassa myös matala pohjaiset. En yleensä käytä koruja mutta jos käytän niin nekin siron mallisia .Isommat näyttävät päälläni aika hoopolta.

      Luonteeltani olen ystävällinen ja avoin. Nauran usein, yksinänikin. Olen lämmin luontoinen. Itsevarma ja sosiaalinen. Toisaalta myös itsenäinen. Läheisyydenkaipuinen isolla L:llä. Hellä ja hoivaava, luotettava. Tätä vois jatkaa loputtomiin..

    • rock girl

      Minä olen lyhyt, silmälasipäinen, tummat hiukset. Hieman pullukka, mutta aloitan jumpat. Lempivärini on musta, tummanruskea, vaaleansininen, harmaa, punainen. Useimmiten käytän farkkuja, neulepuseroita, kivoja paitiksia, hamekin on toisinaan päällä. Kengissä tykkään matalapohjaisista kengistä, sillä niillä on paras kävellä. Käytän koruja ja minusta ne kruunaavat asun ja tekevät siitä paremman näköisen. Meikkaan vähän, yleensä vain silloin kun menen juhliin. Luonteeltani olen optimistinen, puhelias, avoin, helläkin olen, rehellinen, luotettava, hymyileväinen, olen hyvä ystävä muille. Minua kiinnostaa kirjallisuus, taide, monenmoiset eri aihealueet, musiikki, tanssi, kaikki luova.... Sellainen minä olen :-).

    • sannaaa91

      minä olen:

      - En kauhean pitkä, mutta pituutta löytyy 174 cm
      - silmälasit
      - ruskeat kerroksittain leikattut puolipitkät hiukset, toisinaan mustat toisinaan tumman ruskeat
      - Olen aika normaali vartaloinen, jokseenkin hieman kurvikkaan puoleinen
      - omistan yhden tatuoinnin, pienen ruusun oikealla puolella niskassa, haaveilen kahdesta tatuonnista ja aijon ne ottaa, kun raha pussi on kyllin pullea
      - silmieni väriä on hyvin hankala määrittää
      - meikkaan vähän, joskus kaupungille ja juhliin

      pukeudun
      - suosin näin kylmään vuoden aikaan pitkiä neuleita/ neule jakkuja, koska olen melko kova palelemaan ja farkkuja usein alla on t-paita tai toppi
      - keväämällä/ kesällä käytän vähän kaiken näköistä, hupparia t-paitaa pitkää toppia, hametta milloin mitäkin... Tykkään muunnella varsinkin kesällä tyyliäni yhtenään
      - käytän yleensä matalakantaisia kenkiä

      - Luonteeltani olen todella empaattinen, herkkä, ystävällinen, kiltti, puhelias, iloinen ja luotettava ystävä

      ensivaikutelmasta tosin ei uskoisi, että olen itseppäinen, kunnianhimoinen ja päättäväinen nainen. Saatan koetella läheisiäni alkuun en siksi koska olisin itsekäs vaan siksi koska haluan etten jyrää toista osapuolta mielipiteilläni/ luonteellani.

    • sannaaa91

      minä olen:

      - En kauhean pitkä, mutta pituutta löytyy 174 cm
      - silmälasit
      - ruskeat kerroksittain leikattut puolipitkät hiukset, toisinaan mustat toisinaan tumman ruskeat
      - Olen aika normaali vartaloinen, jokseenkin hieman kurvikkaan puoleinen
      - omistan yhden tatuoinnin, pienen ruusun oikealla puolella niskassa, haaveilen kahdesta tatuonnista ja aijon ne ottaa, kun raha pussi on kyllin pullea
      - silmieni väriä on hyvin hankala määrittää
      - meikkaan vähän, joskus kaupungille ja juhliin

      pukeudun
      - suosin näin kylmään vuoden aikaan pitkiä neuleita/ neule jakkuja, koska olen melko kova palelemaan ja farkkuja usein alla on t-paita tai toppi
      - keväämällä/ kesällä käytän vähän kaiken näköistä, hupparia t-paitaa pitkää toppia, hametta milloin mitäkin... Tykkään muunnella varsinkin kesällä tyyliäni yhtenään
      - käytän yleensä matalakantaisia kenkiä

      - Luonteeltani olen todella empaattinen, herkkä, ystävällinen, kiltti, puhelias, iloinen ja luotettava ystävä

      ensivaikutelmasta tosin ei uskoisi, että olen itseppäinen, kunnianhimoinen ja päättäväinen nainen. Saatan koetella läheisiäni alkuun en siksi koska olisin itsekäs vaan siksi koska haluan etten jyrää toista osapuolta mielipiteilläni/ luonteellani.

      • sannaaaa91

        hajoon... vihaan mun tikkua... anteeks viesti tuli kahdesti...


      • dubbiduh

        Tunnollinen kun olen, luin tekstisi kahteen kertaan, näemmä. Se aivopesi mut sen verran että täytyy kysyä, seurusteletko?


      • sannnaaa91
        dubbiduh kirjoitti:

        Tunnollinen kun olen, luin tekstisi kahteen kertaan, näemmä. Se aivopesi mut sen verran että täytyy kysyä, seurusteletko?

        jos, minulta kysyn... tadampa olla ^^


      • sannaaa91
        dubbiduh kirjoitti:

        Tunnollinen kun olen, luin tekstisi kahteen kertaan, näemmä. Se aivopesi mut sen verran että täytyy kysyä, seurusteletko?

        siis, sinkku olen :D luin tekstis miten sattuu...


      • dubbiduh
        sannaaa91 kirjoitti:

        siis, sinkku olen :D luin tekstis miten sattuu...

        No hitsi, meinasin jo pelästyä ;)


    • :)

      Minä olen pieni ja pippurinen, urheilullinen. Vaaleat hiukset on kasvu-vaiheessa, jolloin naisellisuus minussa korostuu enempi. :) Muuten kun olen tunnistettava lesbo! :D

      En ole niinkään hameiden käyttäjä, mutta nautin muuten minulle sopivista, naisellisemmista vaatteista - vaikkakin välillä tuntuu paremmalta vain olla mukavissa farkut ja t-paita-vaatetuksella.. Lihaksikkaan kropan vuoksi nuo hameet jne ei oikein sovi..

      Olen ystävällinen ja hymyilen paljon, mutta minussa on myös yllättävän paljon vahvuutta, tempperamenttia.
      Olen siitäkin huolimatta hellä ja herkkä.. :)

      Ja sinkku.. :D

      • rakastuin

        osu ja uppos ;)


      • :)
        rakastuin kirjoitti:

        osu ja uppos ;)

        Come and get me.. :P


      • ftness..

        uuh mama toinenki lihaksikas ;)


    • Catsy 666

      Minä olen pitkä ja roteva, eli tankki.
      Hartioille ulottuvat blondit hiukset tai polkkatukka.
      Harmaat silmät.
      Teen silmämeikin, useimmiten en mitään muuta.
      Suosin ulkoiluvaatteita, koska nyt kuitenkin liikun kaikkein eniten pyörällä. Reisitaskuhousut, bw-reppu tms.

      Minä olen säikky ihmisten suhteen, mutta olen oppinut sen peittämään eli en ole ujo. Minä fundeeraan kaikenlaisia asioita. Siitä minut tunnetaan parhaiten. Maailma huolestuttaa minua enemmän kuin ihmisiä keskimäärin, siksi pyrin hallitsemaan sitä maailmaa tutkimalla. Minua pidetään sympaattisena, koska minulle tärkeitä on aina kaikki syrjittyjen asiat. Minä tykkään myös funtsia uskonasioita. En ole perinteisellä tavalla hengellinen, vaan nimenomaan sellainen, että hengellinen kirjallisuus tarjoaa pohjaa minun pohdinnoilleni.

      Astrologiassa olen härkä, kiinalaisessa maakukko, nouseva vuohi. Jälkimmäinen kuvaa minua paremmin.

      Sulkeutuneisuuteni vuoksi minä olen aina se, jota kukaan ei muista mistään tilaisuudesta.

      Toisaalta sitten hiljaisuuden vastakohtana minulla on ollut hyvin räväkkää toimintaa, kuten esimerkiksi syntymäpäiväni julistaminen kansainväliseksi sateenkaariliputuspäiväksi ja sateenkaarilipun kiskominen kerrostaloni lipputankoon. Minulla on myös räväköitä mielipiteitä, tosin nykyaikana niiden räväkkyys jää täysin persumöläytysten varjoon.
      Sateenkaarilipun otin myös kerran vappumarssille. Olli Stålströmin kanssa. Meillä oli anarkistien kanssa hieman vaihtoehtoinen reittikin eikä Olli huomannut sitä ennen kuin kyttien maija kaartoi vierelle.

      Mun harrastukseni on linnut, pääasiassa. Luonnossa liikkuminen yleensä. Pyöräily ja metsäily.

      Mun 14½ vuotta kestänyt suhteeni loppui siihen, että kumppanini kuoli, joten pikku hiljaa pitää ruveta totuttautumaan sinkkuna elämiseen.

      • fjfjfudymfjfjfjfjfjf

        Eikä, vittu minä jaksan jotain 2kk suhteen loppumista murehtia, tämä viimeinen lause herätti mut ajattelemaan asioita vähän laajemmassa kaavassa. Kiitos tästä!

        PS: oman isän vastikään menettäneenä en voi muuta sanoa kuin, tsemppiä ja pärjäämistä! aika parantaa haavat, vaikka se vaikealta vaikuttaakin!


      • Catsy 666
        fjfjfudymfjfjfjfjfjf kirjoitti:

        Eikä, vittu minä jaksan jotain 2kk suhteen loppumista murehtia, tämä viimeinen lause herätti mut ajattelemaan asioita vähän laajemmassa kaavassa. Kiitos tästä!

        PS: oman isän vastikään menettäneenä en voi muuta sanoa kuin, tsemppiä ja pärjäämistä! aika parantaa haavat, vaikka se vaikealta vaikuttaakin!

        Kiitos rohkaisusta! Se aika, joka vaaditaan näiden haavojen paranemiseen on kyllä pitkä. 1½ kk on kulunut kuolemasta ja tuntuu siltä, että surutyö on vasta aluillaan. Hänen sairastamisen takia minä jouduin olemaan hänen kanssaan viimeiset vuodet harvinaisen tiiviisti, joten minun elämässäni muuttuu kaikki.

        Yhteisestä kodista oli muutettava pois, hänen käyttöesineistään jaettava pois suuri osa. Onneksi niitä saivat sateenkaarevat ihmiset, kun en halunnut antaa millekään kristillisille. Hyvää vaatetta meni niille paljon kyllä.

        Pikku hiljaa kehtaa ruveta sisustamaan uutta kotia hänen tavaroillaan. Kun hän oli hifisti, hänen kaverinsa asensi minulle olohuoneeseen kunnon äänilaitteet. Kaikki täällä kuitenkin muistuttaa hänestä.

        Minä alan päästä siihen, etten toivo enää kuolevani hänen mukanaan pois, mutta en vielä oikein elääkään tahdo. Saa nähdä sitten, kun kevät koittaa.


    • 18+12

      Ulkönäöstä..
      - Mustat olkapäille ulottuvat hiukset
      - Siniset silmät
      - Meikkaan melkein joka pv, mutta en ole niinkään pikkutarkka siitä.. Hyvin voi kouluun mennä ilmankin ;) (ripsiväri kulmat)
      - Lävistys kasvoissa
      - Sopusuhtainen.. On tissejä ja persettä sopivissa määrin.....
      - Omasta mielestä suht lyhyt (alle 160cm)
      - Tatuointi niskassa

      Vaatetus...
      Arkipäivisin kouluun mennessä en niinkään panosta.. perus huppari/farkut/kollarit... Viihteelle vaihtaessa en pahemmin housuja käytä :D Aina hame, mekko, sukkikset etc. Ja korkokengät.. ah

      • 4+20

        Oijoi, kuulostaa niin unelmalta.. :P


    • herkkistyty

      Ulkonäkö: Punaruskeat puolipitkät ja paksut hiukset, siniset silmät, vaalea iho, pusuhuulet. Muhkea ja muodokas vartalo, lähes 170cm pitkä. Selkeä päärynävartalo.

      Vaatetus/tyyli: Aika arkinen ja hillitty; farkkuja, kauluspaitoja, joskus kesällä pitkiä mekkoja. Ei koskaan korkkareita, en tunne oloani niissä kotoisaksi. Koruja tykkään pitää kaulassa, korvissa ja sormuksiakin löytyy. Kannan mukanani isoa olkalaukkua. Vierastan pitsejä ja pinkkiä ym "liian" naisellista, vaikka ihan naisen näköinen olenkin :) Meikkaan illanviettoihin ja juhliin reippaammin ja arkisin taas huolehdin, että kulmakarvoissa on tummuutta (kestovärjään itse) ja mahdolliset finnit peitetty, joskus laitan ripsariakin.

      Luonne: Tunteellinen ja taiteellinen haaveilija. Herkkä ja hullun huumorin viljelijä. Rehellinen ja rauhallinen, mutta tarvittaessa myös kova bilettäjä ja hulluttelija. Avoin ajatustenvaihtaja. Erittäin eläinrakas.

      • kylkyl

        Tykkään tuommosista naisista, täytyy myöntää.


    • xxxxxxy

      ulkonäkö: olen n. 160 cm pitkä(eli lyhyt:D) jalat on syystä tai toisesta hyvin hoikat, keskivartalo "tavallinen", mutta niin, olen sellanen normaalivartaloinen näin kiteytettynä :D hiukset on puoleen selkään pitkät ja väriltään ne on tällä hetkellä vaaleanruskeat/vaaleat. (oma väri on tavallinen ruskea johon olen sitten lisäillyt vaaleita raitoja). tummansiniharmaat, meikattuna isohkot silmät. ohuet huulet.

      vaatetus, tyyli: tykkään vartalonmyötäisistä vaatteista. käytän usen yhdistelmää toppi/joku paita/neule hame ja sukkikset/legginsit. vähän sellainen "teini" pukeutuminen ehkäpä (ja ikää se 19). väreinä useimmiten on musta, pinkki, harmaa/hopea, valkoinen. tykkään jos kengissä on edes pieni korko, kovin korkeilla en (vielä) osaa/pysty kävelemään. tykkään kiiltävistä laukuista :D tykkään nahasta, pitsistä, kimalteista ja paljeteista vaikken niitä ihan arkena kuitenkaan käytä. kulmakoru löytyy, korviksia ei.
      meikkaan päivittäin aika näkyvästi, käytän eyelineriä, ripsaria, luomiväriä. tykkään tehdä itelleni "suuret silmät". kulmakarvat terävöitän kulmakynällä (haluan että silmillä ja kasvoilla on joku kehys, ilme jne:D) välillä käytän myös irtoripsiä, mutta nykyään lähinnä baari-iltoina.

      näytän kuulemma vähän ikäistäni nuoremmalta, tai moni on sanonut, ettei heti uskoisi että täytän pian 20.

      luonne: oikeessa seuras oon aika puhelias, hauska jne. jutut saattaa olla vähän erilaisia kun ulkonäkö antaa olettaa, välillä puhun "kuin mies" (ehkä vähän rivoa yms läppää, riippuen toki seurasta...:D) tai saatan "flirttailla" ilman sen kummempaa sillä tarkoittamatta. uusien ihmisten seurassa olen vähän vetäytyvä ja saatan vaikuttaa ujolta tms, vaikken sitä lopulta ole.
      käyn välillä vähän hitaalla, paheita (tupakoinnin ja alkoholin lisäksi) on laiskuus ja aikaansaamattomuus.. sisimmiltäni olen tunteellinen ja taiteellinen. mua kiinnostaa mm. musiikki ja runot/sanoitukset. opiskelen musiikkia ja se on samalla myös harrastus.

    • merryyyyy

      Luonnonkihara tumma pitkä tukka. Harjaa ei näe tämä pehko koskaan. Luottovaatteet: mustat skinnyjeansit, musta löysä neule, tennarit, musta hattu. Tukka pikkumyy nutturalla tai valtoimenaan. Meikkiä hyvin vähän.
      Pelkistettyä selkeää.

      Pituus vähän yli 160, paino ~50 kg.

    • piiip

      Olen tavallinen, ehkä vähän tylsähkönkin näköinen. Olen 160 cm pitkä eli juuri sopivan pituinen ja hoikka tai sopusuhtainen. En erityisen muodokas, pienirintainen mutta ihan perhanan nätti nakuna. Minulla on tällä hetkellä ruskeat lyhyet hiukset, jotka toisten sanojen mukaan eivät sovi minulle lainkaan ja toisten mukaan sopivat ihan älyttömän hyvin. En ole erityisen tarkka tyylistäni, mutta minusta saa kai aika helposti pienin muutoksin joko naisen tai pikkupojan. Kumpikin käy itselleni. En ole ruma enkä kaunis, ja yleensä minut kai sivuutetaan huomaamattomana seinäruususena. Oikeasti olen aivan ihana, mutta sitähän sinä et saa koskaan tietää.

    • 731

      Ulkoisesti:
      Tasapaksu normaalipainoinen. Pitkähköt ruskeat hiukset, silmien väristä ei ota selvää, silmälasit on. Vaatetus ihmisten ilmoilla enimmäkseen farkkuja, t-paitoja, huppareita, kotosalla myös mekkoja, sukkiksia, pyjamahousuja, villasukkia... En osaa meikata tai kävellä korkokengillä.

      Sisäisesti:
      Aamu- ja päiväuninen. Mukavuudenhaluinen. Koti-ihminen, tosin matkustelen. Toisaalta yksin viihtyvä, toisaalta yksinäinen. Enemmän pessimisti kuin optimisti, mutta turhia en tietääkseni murjota.

      Tykkään teestä, kekseistä, salmiakista ja fiktiosta.

      Haluaisin olla:
      Sosiaalisesti lahjakkaampi, reippaampi.

      • nusnus1

        mitäs kuule jos tänään vähän repäsisit :).


      • 731
        nusnus1 kirjoitti:

        mitäs kuule jos tänään vähän repäsisit :).

        En ehtiny, piti käydä töissä ja luennoilla. :<

        Lisäys "haluaisin olla" listaan: hyväksytty sellaisena kuin olen.


      • 20+15
        731 kirjoitti:

        En ehtiny, piti käydä töissä ja luennoilla. :<

        Lisäys "haluaisin olla" listaan: hyväksytty sellaisena kuin olen.

        Kuulostat ihanalta :)


      • 731
        20+15 kirjoitti:

        Kuulostat ihanalta :)

        ...Minä?

        Kiitos kaunis, olit ihana kun sanoit niin. :)


    • enkeli...........sss

      Kamlasti viestejä... ehkä joku silti jaksaa lukee mun vastauksen :).

      160cm, normaalipainoinen/lievästi ylipainoinen
      Hiuksia kasvatan.. ovat violetit, lemppariväri (ekan kerran otan shokkivärin)
      Tämmöinen söpöksi haukuttu.. naisellinen/tyttömäinen. PIeni nenä, isohkot silmät, pienet huulet.
      En tiedä olenko kaunis, kun kuvat ja peili ovat vähän eri mieltä :D. Näytän aina vähän erilaiselta.
      Minua kiinnostaa enemmän luonteenpiirteet joten...
      Olen melkoine pohdiskelija, filosofi ja taiteilija.
      Kaveri sanoi kerran enkelisieluksi :) millä nimimerkillä nykyään kuljenkin netissä.
      Olen ajatellut että olen ehkä maailman kiltein ihminen. (haters gonna hate)
      Nauran ja hymyilen paljon, mutta olen myös ollut pitkään masentunut, yhä olen.
      Olen henkinen, rakastan henkisiä juttuja.
      Synkistelen vähän, tai taipumusta on kiinnostua synkämpuoleisista ihmisistä.
      Tähtään tällä hetkellä henkiseen kehitykseen...
      Rakkaus on tärkeintä maailmassa!
      Herkkyys on se mun juttu, ja pohdiskelu/syvällisyys!

      • red-sartza

        Peili voi aina vääristää, mutt söpöltä kuulostaa :)
        Tuli sellanen olo että asenne on ainakin kohillaan vaikka on masennuksen poikasta, Tsemppiä ;)

        P.S: synkistelyn ja pohdiskelu on aina opettavasita varsinki jos pääsee siitä kunnolla jonkun kanssa juttelemaan


    • matskulainen

      Minä olen melko lyhyt (alle 160 cm) ja normaalivartaloinen. Ruskeat hiukset ja ruskeat silmät. Pukeudun rennosti, yleensä päältä löytyy farkut, t-paita, huppari tai muuta letkeetä vaatetusta. Hieman poikamainen tyyli ja ehkä luonnekin. Luonteeltani olen hassu ja välillä vähän villi, yleensä porukan viihdyttäjätyyppi. En kestä katsella, jos kavereilla on paha mieli, vaan teen kaiken piristääkseni heitä mitä ihmeemmisimmillä tempuilla :D Olen empaattinen ja iloinen. Myös melko ahkera ja tulen hyvin toimeen toisten kanssa ja olen aina valmis tutustumaan uusiin ihmisiin. Minua kiinnostaa pianonsoitto, matematiikka ja erilaiset kulttuuririennot. Viihdyn ihmisten seurassa, mutta olen välillä mielelläni yksin. Tällä hetkellä elämäni on melko kiireistä, sillä opiskelen ja käyn töissä.

      Välillä uppoudun liikaakin omiin ajatuksiini ja tiedän myös, että osaan olla hyvin ärsyttävä aika ajoin. Saatan olla turhan helposti v-mäinen ja myöhemmin kaduttaa. Joskus tuottaa itsellenikin vaikeuksia ymmärtää konstikasta järjenjuoksuani. Olen siis jollain tapaa hyvin ristiriitainen persoona, mutta kuitenkin pohjimmiltani kiltti parikymppinen tyttö.

      • tyttelii9111

        Vaikutat mielenkiintoiselta tyypiltä =). Olen itse parikymppinen nainen, myös empaattinen, ahkera ja viihdyn toisinaan yksin.


      • mipe

        Opiskeletko matikkaa?:)


    • exurheilijaaaa

      Ulkonäöstä:
      - 176 cm pitkä (siis pitkä)
      - normaalivartaloinen, joskin astetta ehkä skrodempi/lihaksikkaampi yläkropppa ja hoikat pitkät sääret
      - vaaleanruskeat pitkät luonnonsotkuiset hiukset
      - siniharmaat öögat

      Ikää löytyy mittarista 21 vuotta ja sijaintini on Varsinais-Suomessa, mutta kotosin pk-seudulta, jossa käyn pari kertaa kuussa edelleen.

      Opiskelen ja olen kiireinen. Kierolla tavalla pidän stressistä ja sitä aiheutan itselleni ylibuukkaamalla itselleni, mikä saattaa ärsyttää suunnattomasti läheisiäni.

      Luonteeltani olen puhelias (taino aluksi ehkä ujohkon oloinen?), sosiaalinen, kovaääninen, huumorintajuinen. Tykkään myös joskus väitellä, kettuilla ja olla vähän rasittava joten arovstan toisessa ihmisessä hyvää itsetuntoa ja tiettyä kovanahkaisuutta.

      Tyyliltäni olen vähän sitä sun tätä. Usein arkivaatteet koostuvat farkuista, paidasta/topista, neuleesta ja huivista. Kesäisin topit ja shortsit kovassa käytössä. Tykkään urheiluvaatteista, mutta pukeudun myös tarvittaessa mekkoon korkkareihin ja näytän niissä ihan naiselta, vaikka olemukseltani olen ehkä joskus aavistuksen jätkämäinen.

      Että semmonen. Nappaisko?

      • 8+15

        Nappais ;)

        Mulla tuo ulkonäköosuus on aika samanlainen, paitsi olen vielä vähäsen sua pidempi. Ikääkin löytyy samanverran..

        Nautin kiireestä, en osaa olla tekemättä mitään. Oikeastaan eniten stressaan silloin jos ei ole tekemistä. Kun tekee koko ajan jotain, niin tuntuu että kaikki on reilassa eikä jää aikaakaan murehtia turhia. Ja kun aikaa jää, niin kuntoiluun ja urheiluun se yleensä menee.

        Samanhenkisten ihmisten seurassa olen puhelias, mutta ellei yhteisiä kiinnostuksen kohteita löydy, niin olen huono keksimään väkisin puhuttavaa. Nauran paljon ja huumorintajua löytyy, ehkä vähän omalaatuista tosin, jotkut ei aina ymmärrä ;)

        Mäkin pukeudun mieluiten urheiluvaatteisiin, tietysti tilanteen vaatiessa muihinkin. Vaatteita tulee ostettua niin miesten kuin naistenkin puolelta, pääosin olen kuitenkin ulkonäöltäni tyttömäinen.

        No, nappaisko...? ;)


      • exxurheilijaaaa
        8+15 kirjoitti:

        Nappais ;)

        Mulla tuo ulkonäköosuus on aika samanlainen, paitsi olen vielä vähäsen sua pidempi. Ikääkin löytyy samanverran..

        Nautin kiireestä, en osaa olla tekemättä mitään. Oikeastaan eniten stressaan silloin jos ei ole tekemistä. Kun tekee koko ajan jotain, niin tuntuu että kaikki on reilassa eikä jää aikaakaan murehtia turhia. Ja kun aikaa jää, niin kuntoiluun ja urheiluun se yleensä menee.

        Samanhenkisten ihmisten seurassa olen puhelias, mutta ellei yhteisiä kiinnostuksen kohteita löydy, niin olen huono keksimään väkisin puhuttavaa. Nauran paljon ja huumorintajua löytyy, ehkä vähän omalaatuista tosin, jotkut ei aina ymmärrä ;)

        Mäkin pukeudun mieluiten urheiluvaatteisiin, tietysti tilanteen vaatiessa muihinkin. Vaatteita tulee ostettua niin miesten kuin naistenkin puolelta, pääosin olen kuitenkin ulkonäöltäni tyttömäinen.

        No, nappaisko...? ;)

        sielunsisko selvästi :D nappaahan tuo. ihan mielenkiintoselta kuulostat kyllä pakko myöntää! saako kysyä kuinka pitkän matkan takaa kirjotat mun koneen ruudulle?


      • 8+15
        exxurheilijaaaa kirjoitti:

        sielunsisko selvästi :D nappaahan tuo. ihan mielenkiintoselta kuulostat kyllä pakko myöntää! saako kysyä kuinka pitkän matkan takaa kirjotat mun koneen ruudulle?

        No tämä juttuhan tarvii sitten selvittää.. ;)
        Niin eipä tässä ihan vierekkäin asuta, mutta ei eri puolilla Suomeakaan.. Asut siis varsinais-suomessa, no Turkuun mulla on täältä sisäsuomesta matkaa jotain 150 km.

        Ei sulla olis vaikka sähköpostiosoitetta antaa? omani on muotoa etunimisukunimi, niin en viitsisi tänne laittaa :D


      • exurheilijaaaa
        8+15 kirjoitti:

        No tämä juttuhan tarvii sitten selvittää.. ;)
        Niin eipä tässä ihan vierekkäin asuta, mutta ei eri puolilla Suomeakaan.. Asut siis varsinais-suomessa, no Turkuun mulla on täältä sisäsuomesta matkaa jotain 150 km.

        Ei sulla olis vaikka sähköpostiosoitetta antaa? omani on muotoa etunimisukunimi, niin en viitsisi tänne laittaa :D

        miracle1@windowslive.com

        jään odottamaan :))


      • 8+15
        exurheilijaaaa kirjoitti:

        miracle1@windowslive.com

        jään odottamaan :))

        Laitoin viestiä :)


      • 4+10
        8+15 kirjoitti:

        Laitoin viestiä :)

        No??? ??? Kertokaas ny jo, nappasko sitte ihan tosissaanki? ;)


    • kri-

      Täällä 20-vuotias 174cm pitkä nainen :) Olen hoikka, mutta muotoja löytyy toisaalta vaikka muille jakaa rintojen muodossa. Ainakin kovasti kuvittelen näkeväni peilissä jonkinmoista pientä tiimalasin alkua tai loppua kun vyötäröltä kapenen ennen lantiota :) Pukeudun kuitenkin yleensä peittävästi himppasen "säkkeihin" koska en ole ihan sinut muotojeni kanssa - varsinkin vanhemmilta miehiltä tulee kovin paljon ei niin toivottua huomiota :/ farkuissa ja neuleissa viihdyn, mutta ihan arkielossa harvemmin vedän mitään tiukempaa päälle. Ulos lähdettäessä pukeudun usein mekoon ja otan katseet vastaan niin hyvässä kuin pahassa :)
      Hiuksia löytyypi toiselta puolelta enempi kuin toiselta: toisella puolella hiukset on lyhyemmät (muttei siili) ja jatkuvat sitten sujuvasti toiselle puolelle leukapieleenasti ulottuvaksi polkaksi :)
      Meikkailen sen verta kun tarvii.. aamulla kestää peilin edessä kolmesta kymmeneen minuuttia lähinnä hiustenlaitosta johtuvista syistä: jos tarvii alkaa suoristella tuota pidempää puolta joka tahtoo mennä jos jonkinmoiselle laineenkuvatukselle kosteudesta :/

      Luonteeltani rauhallinen ja vakaa, mutta läheisimmille ihmisille saatan olla kovinkin temperamenttinen ja räiskyvä. Herkkä olen ja näytänkin kiltiltä tytöltä.. ja toisinaan olenkin siitä saanut kuulla etten ihan niin helppo ole kuin miltä näytän ja ensivaikutelmassa annan ymmärtää. Mielettömän myötätuntoinen ja poden helposti huonoa omaatuntoa :/ Mielialat menee omia menojaan mutta useimmiten kuitenkin hyväntuulinen tyttö :)

      Kokkailen ja leivon mielelläni, ja urheilen säännöllisen epäsäännöllisesti. Elelen omaa elämääni ja uskallan olla oma itseni :)

    • Kätti

      Minä olen 31-vuotias, 160 cm pitkä tiimalasivartaloinen, mustat pitkät paksut hiukset ristiselkään, silmät siniharmaat. Meikkaan töihin ja baariin. Vapaa-ajalla en juuri meikkiä käytä. On (onneksi) luonnostaan tummat piirteet.
      Arkena pukeudun suht "tavallisesti" ja rennosti, trikootoppeja ja paitoja, usein päällekkäin, eli pitkä toppi, jonka päällä pusero farkut, matalat kengät, mutta naisellisesti. Baariin laittaudun enemmän. Ja silloin aina korkkarit. Tunikoita, suorat housut, hame, paitsikat.... Pidän isoista ja näyttävistä hopeakoruista. Minulla on 3 tatuointia ja napalävistys. Kuuntelen klassista musiikkia ja kirjoitan runoja ja mietelmiä. Olen kiinnostunut evoluutiosta. Ahmin myös Historia-sekä Tieteenkuvalehdet joka kuukausi. Luen muutoinkin paljon.
      Olen eläinrakas, omistan yhden kissan, joka on suuri rakkaus elämässäni, ollut jo kauan. :)
      Olen pohdiskeleva, suorapuheinen, rehellinen, suoraselkäinen nainen, joka on aina heikomman puolella.
      Rakastan kuuta, pimeitä iltoja ja kynttilöitä ja valkoviiniä hyvässä seurassa, jos on aikaa ja vapaata.
      Oma rauha ja itsenäisyys on minulle tärkeitä.
      Arvostan toisissa ihmisissä suvaitsevaisuutta, kykyä omaan ajatteluun, muiden huomioimista ja itsenäisyyttä. Positiivisuuskaan ei ole pahitteeksi. :)
      Toki huonotkin puolet löytyy, mutta mitä niitä korostamaan, tulee vain huonolle tuulelle :D :D :D
      Kaikesta tälläisesta olen minä rakentunut :)

      • 13+16

        hmm unelmanainen siis!


    • Mä olen...

      Mä olen:
      - pitkä
      - melko maskuliininen ja isokokoinen ts. isot lihakset, pienet rinnat
      - tukka lyhyt, mutta kampaus hyvä ;), välillä väriä ja välillä ei
      - urheilullinen - usein kysytään, mitä treenaan, vaikken olekaan enää niin hyvässä kunnossa, kuin joitakin vuosia sitten, mikä harmittaa...

      - pukeudun tilanteen mukaan
      - useimmiten ostan vaatteeni miesten osastolta tai urheilukaupoista, koska muut eivät useinkaan mahdu päälle...
      - ostan vain laadukkaita vaatteita ja kenkiä ja olen tarkka tyylistäni, vaikka se onkin useimmiten urheilullisen rento
      - juhliin menen puku päällä tai mekossa ja piikkikorkokengissä, jos haluan räväyttää ja esitellä naisellista puoltani ;)
      - meikkiä käytän ainoastaan, kun menen juhliin naisellisessa lookissa

      - olen luonteeltani samoin kun ulkonäöltäni aika ristiriitainen
      - olen vahva ja kokenut paljon, minulla on kova pää, selkeät mielipiteet ja arvomaailma - vahvuutta tarvitsen myös työssäni
      - olen myös kiltti ja herkkä ja rakastan läheisyyttä, tykkään helliä ja huolehtia
      - rakastan älykkäitä ihmisiä ja syvällisiä keskusteluja, urheilua ja luontoa, taiteita ja kulttuuria

    • 24+2

      160pitkä, suht normi vartalo, kurvia ja muhkuraa, naisen muotoinen nainen. Mustanruskea lyhyt tukka, siniset silmät, sellaiset kasvot jotka paljastavat kaikki ajatukset, niin hyvässä kuin pahassa. Jokunen tatuointi ja lävistys.
      Tyyli aika pelkistetty, tummia sävyjä joita korostetaan väriläiskillä. Meikkaan lähes päivittäin, mutta voin lähteä kauppaan ilmankin. En niinkään poikamainen, enkä tyttömäinen. Käytän niin hameita kuin verskojakin.

      Tykkään pitää itsestäni huolta, en niinkään urheile, mutta katson että ulos tulee lähdettyä. Hyötyliikunta on pop.

      Luonteeltaan sovitteleva, ujo, kiltti, mukavuudenhaluinen, lojaali, jääräpäinen, yllytyshullu, kujeileva ja nauravainen. Laiska, liian kiltti, pidättyväinen.

      Ehdottoman eläinrakas.

    • ingela

      Minä olen...

      161 cm pitkä/pyöreä
      Siniset kauniit silmät
      ruskeat pitkåt hiukset otsahiuksilla
      vaatetus: käytän useimmiten farkkuja ja vaihdellen yläosia kuten toppeja, neuleita, t-paitoja, huppareita ja muunlaisia yläosia. Myös mekkoja.

      Luonteeltani olen rakastettava,luotettava,rehellinen,intohimoinen,hellä,positiivinen ja huumorintajuinen. Olen hellyyden- ja läheisyydenkipeä,mutta tarvitsen tilaa itselleni ja itseni toteuttamiseen.

      rakastan taidetta ja kulttuuria,mausteista ruokaa ja elämää

    • 19 + 13

      Mä olen aika samanlainen kuin kirjoittaja "piiip".

      Androgyyni, en poikamainen enkä tyttömäinenkään. mutta kallistuu enemmän tyttömäiseen. Tyyli on aika tavis, en seuraa muotia, mutta osaan pukeutua tyylikkäästikin. En käytä kylläkään hameita ikinä, enkä korkkareita. Vedän puoleeni ulkonäköni puolesta tyttömäisiä ja poikamaisia tyttöjä, joista yleensä hylkään poikamaiset ;) Kriteerinä on että toinen ei vain kertakaikkiaan voi olla poikamaisempi kuin minä ulkonäöltään, ei kiinnosta.

      - Keskiverto pitkä, normaalivartaloinen / lievästi treenattu kroppa
      - Tumma, vahvat kasvon piirteet
      - Ruskeat silmät, tumman ruskeat paksut hiukset luonnostaan
      - Meikkaan joka päivä, mutta hillitysti
      - Lyhyet pörröiset hiukset, melko boheemi kampaus

      Luonteeltani olen rauhallinen, kriittinen ja pidättyväinen, asiallinen, tarkkaileva, ujo ja vahva luonne....Mutta kun pääsen irti mun supermuureistani, niin tällöin erittäin intensiivinen ja intohimoinen. Tasavertaisuuteen vannova, heikompia puolustava ja lämmin luonne.

      Eläinrakas, musiikin suurkuluttaja. Olen myös urheilullinen, mutta ajan myötä lopetin aika monen harrastuksen. Nyt olen vain tavallinen duunari.

      • Wenada

        Mä olen tällainen 20v nainen,joka omistaa mustat pitkät hiukset (ala selkään). 3 tatuointia,neljäs tulossa (ikuinen rakkaus nuo leimat ihossa ;) ), pituus on 174 cm,ja hoikka vartalo, pukeudun yleisimmin farkkuihin ja huppareihin,tosin lämpiminä ilmoina topit. Koruja käytän kaulassa, ranteessä,ja tuo kauan puhuttu peukalo sormus. Meikkinä käytän puuteri ja silmät,jotka laitan mustalla kajaliilla. Itseni luokittelisin poikamaiseksi,ei korkokenkiä tänne tai hameita ei vaan nappaa itsellä,toisilla kylläkin ;D . Musiikki on elämäni henkireikä,joten tyylini musiikin kautta on ehdottomasti se "rokkari" :)


    • lightworker80

      Minä olen 174 cm pitkä, äijähkö, iso ja vahva :)
      Lyhyet hiukset ja vaatteet miesten osastolta tai urheilupuolelta.
      Just sitä tyyppiä, mikä saa känniset miehet puhkuun uhoa jos vahingossa vaikka heidän naiselleen hymyilen baarissa.
      Luonne mulla taas kiltti ja äidillinen. Joskin aika suojeleva ja välillä vahva vastaan sanojaki. Riippuu tuulesta ja siitä onko lapset mukana vai ei :)

    • mintsil1ini

      Olen 162,5cm pitkä. Muistan, kun seitsemän vuotta sitten lekuri mittasi pituudekseni 163cm, vaikka siihen asti olen aina ollut sen satakuusikymmentäkaksi ja PUOLI senttiä yli, josta olen jostain syystä ylpeä. :) Ihan tyytyväinen silti olen pituuteeni.

      Painoa on enemmän kuin laki sallii, tosin se johtuu ihan stressistä sekä pitkäaikaisesta masennuksesta minkä nujersin jo monta monituista vuotta sitten. Läskit ei ainakaan itsenäi haittaa ja omaan erittäin hyvän itseironian. On terveellistä osata nauraa omalle itselleenkin eikä ottaa kaikkea niin saatanan vakavasti. :D

      Hiusten värini on vaikeasti määriteltävä. Olen värjännyt tätä viimeiset 4 vuotta punaisen eri sävyihin. Tällä hetkellä väri on aidon värin eli kastanjanruskean, punertavanruskean sekä tummanruskean sekoitus.

      Silmieni väri on sellainen siniharmaanvihreä. Tietyssä valossa enemmän sinivihreä ja toisessa valossa siniharmaa. Tykkään nauramisesta, hymyilemisestä ja silmät ovat mielestäni sielun peili. Silmistä näkee kaiken tarvittavan. ;)

      Olen mielestäni aika sekamelskaa pukeutumiselta. Hameista sekä mekoista tykkään aivan hirmuisesti, mutta käytän myös housuja. Riippu aika lailla päivästä ja fiiliksestä miten pukeudun. Meikkaan myös silloin tällöin, mutta ei ole ongelmia olla meikittömänä. Shokeeraavaa ystävilleni sekä tuttaville lienee se miten tykkään olla vapaa-aikan kotonani enemmän alasti kuin vaatteet päällä. =D Väreistä suosin paljon kirkkaita värejä: liila, pinkki, oranssi, turkoosi, punainen sekä limenvihreä. Myös harmaan, sinisen, ruskean sekä mustan sävyt ovat mieleeni. Sukkahousuihin ja hameisiin/mekkoihin pukeudun ehkä eniten. Kengät kertovat myös enemmän tuhat sanaa. Itse pidän enemmän sandaleteista, ballerinoista sekä nilkkureista.

      Musiikkimakuni on laaja Club for fivesta The Policeen, Genesikseen, Apulantaan, Creedence Clearwater Revivaliin, Guns N' Rosesiin, Nirvanaan, Mobyyn, Sarah Brightmaniin, Rammsteiniin, God-Des & She:en, Kanye Westiin, Bitchiin (Bitch & Animal), Iron Maideniin, Prodigyyn, Metallicaan, Kissiin, Rob Zombieen, Jenni Vartiaiseen, jne.

      Leffoista parhaimpia ovat Once Upon A Time In The West, Sound Of Music, Moulin Rouge, Mary Poppins, Shortbus, Milk, The Goonies, Stand By Me, Brokeback Mountain, Apocalypto, Black Swan, Arabian Lawrence, Spartacus, Schindler's List, Reservoir Dogs, Kill Bill 1 & 2, El Mariachi, Desperado, Once Upon A Time In Mexico, Alien -leffat, Amores Perros, City Of God, Babel, The Isle, Bad Guy, Transamerica, Boys Don't Cry, Chocolat, Trainspotting, The Rumble Fish, Magnolia, American Beauty, Hesher, Chopper, Ken Park, jne.

      Mottoni on: "Nauru pidentää ikää, itku pitkästä ilosta."

      En vihaa mitään muuta niin paljon kuin suvaitsemattomuutta sekä ennakkoluuloisuutta.

      Olen suht ujo ensi alkuun, mutta kunhan ensin tutustun uuteen tuttavuuteen, minusta paljastuu erittäin puhelias, nauravainen ja jopa roisin huumorintajun omaava "hölmöläinen". Usein möläytän asioita ja vasta jälkeenpäin ajattelen, et mitä juuri tuli sanottua. En ole pitkävihainen vaan varmaan maailman lyhytvihaisin ihminen, joka yleensä itse tulee ensimmäisenä hieromaan sovintoa vaikkei mun edes tarvitsisi pyydellä anteeksi. Tästä johtuu varmaan myös, että annan helposti anteeksi. Tosin tietysti riippuu paljon mitä pitäisi antaa anteeksi. Jos joku loukkaa mua henkilökohtaisesti verisesti, loukkaannun syvästi, mutta annan silti anteeksi. En halua elää elämääni katkerana vanhana ämmänä vaan iloisena onnellisena auringon kasvattamana naisena. :)

      Olen ehkä sinisilmäinen useiden mielestä, mutta ymmärrän erittäin paljon yhteiskunnallisista asioista jotka ovat minulle tärkeitä. Politiikasta en kuitenkaan jaksa kiistellä/riidellä, mikä näyttää olevan suvulleni jokin juttu, mutta mua ei voisi hittoakaan kiinnostaa riitely kyseisestä aiheesta. Ketään en halua käännyttää vihreäksi, mutta silti mulle on tärkeää politiikka. Ihan sama vaikka äitini pitääkin mua hulluna, koska hän itse on Soini -fani.

      Olen omasta mielestäni herkkä ja hyvä ihminen, joka pyrkii elinikäiseen onnellisuuteen. Kukaan ei ole täydellinen joten en minäkään. Romantiikka on lähellä sydäntäni. Runoilen paljon ja sudokuihin olen hulluna. Kokkaaminen sekä leipominen on myös lähellä sydäntäni. Läheiseni kuvailisivat minua taivaanrannanmaalariksi sekä riippuessa tuulen suunnasta/kuusta ylioptimistiksi tai ylipessimistiksi. Eli siis suomeksi: ihan tavallinen naisihminen olen. =D

    • tsuph !

      oho ! en osais sanoa itsestäni kuin pituuden , painon ja iän .

      ja hiusten värin .

      kaik muu on katsojan silmissä ; )

    • hubbles

      Rietas parikymppinen bööna täällä.

      Tyyliltäni olen naisellisen basic, mutta hyvin tarkka värien suhteen. Pidän yli kaiken pastellisävyistä ja muutenkin maanläheisyydestä niin pukeutumisessa kuin ulkoisessa olemuksessa kokonaisuudessaankin. Toimintaani ohjaa järki, minkä vuoksi tulistun erittäin harvoin enkä välillä ymmärrä kaikenlaista sentimentaalista hömppää. Toisaalta, olen hyvä kuuntelija enkä mitenkään sosiaalisesti tönkkö.

      Rationaalisuudestani huolimatta en ainakaan omasta mielestäni ole tylsää seuraa. En ehkä suhtaudu elämään asiaan kuuluvalla vakavuudella, joten juttuni ovat mustan huumorin ystävänä hyvinkin kiusoittelevia. Ensitapaamisella kuitenkin rajoitan tätä puoltani väärinkäsityksien välttämiseksi. Alussa saatankin olla tarkkaileva, mutta hyvin nopeasti rentoudun ja se rempseä minäni tulee esiin.

      Minun kanssani voi puhua sekä meikeistä että tietokoneen rakentamisesta, sillä lapsuudessani olin etuoikeutettu saadessani tietoja ja taitoja kokonaisvaltaisesti eri asioista. Eräänlainen uteliaisuus elämään on edelleen säilynyt eikä vielä ole muuttunut katkeruudeksi kaikkea päätöntä maailman menoa kohtaan.

      Liikunta on monessakin mielessä sydämen asia, vaikka kehon täyteläinen figuuri ei siihen ulkoapäin annakaan osviittaa. Olen juuri sitä tyyppiä, jonka kanssa ei voi kommunikoida, jos tellusta tulee jääkiekkoa. Olympialaisten aikana urheilufriikkiys on huipussaan, ja saatan muuttaa vuorokausirytmiänikin niiden mukaan. Itse harrastan vuodenajasta riippuen niin joukkuelajeja kuin itsenäistä liikuntaa. Harmi vain, että rakastan ruokaa vielä enemmän kuin urheilua, joten jumalallista fitnesskroppaa ei ole koskaan päässyt kehkeytymään. Itseironisena persoonana lisäkilot eivät kuitenkaan ole taakka. Kurvikkaisissa naisissa on sitä jotain!

      Suhteessa olisin luultavasti sitä tyyppiä, joka vaatii itse tilaa ja antaa sitä myös toiselle. En jaksa niuhottaa kotitöistä enkä valvoa toisen rientoja, haluaisin vain jonkun jakamaan kanssani niitä arjen tähtihetkiä.

      • 7+10

        Huh kun kuulostat hyvältä paketilta!

        Who's the lucky one vai vapaata riistaa?

        ;)


      • hubbles
        7+10 kirjoitti:

        Huh kun kuulostat hyvältä paketilta!

        Who's the lucky one vai vapaata riistaa?

        ;)

        Vapaa kuin taivaan lintu. Saa laittaa häkkiin ja pitää hyvänä. ;)


      • 7+10
        hubbles kirjoitti:

        Vapaa kuin taivaan lintu. Saa laittaa häkkiin ja pitää hyvänä. ;)

        mistähän päin suomen maata linnun löytää?


      • hubbles
        7+10 kirjoitti:

        mistähän päin suomen maata linnun löytää?

        Kirjoittele itsestäsi lisää: bonjangles@hotmail.fi
        ;)


    • mie oon...

      Ulkonäkö:

      - mahtavat n. 154cm pitkä
      - muodokas, mutta ei kuitenkaan ylipainoinen, sutkot rintava
      - pyöreäkasvoine
      - muuteen rusket hiukset, mut takaraivos mustaa
      - hiukset hivenen taipuisat, mut ei mitkää kunnon kiharat
      - silmät vihreen ja harmaan sekoitukset
      - erittäin vaalea iho, oikeastaan melko kalpea

      Tyyli:

      Haluisin naisellisia vaatteita, mutta eivätpä rahat oikein riitä vaatekaapin sisällön uusimiseen. Pidän kuitenkin esim. tällaisista vaatteista.:
      - nilkkurit ja balleriinat
      - ihoa myötäilevät paidat
      - semmoset takit, jois on eessä ne kaks parillista isoo nappii, siis semmoset ”hienojen naisten takit” (kuvaa varmaa tosi hyvin…)
      - kauluspaidat
      - vähä liikenaistyyliset vaatteet (siis niiku se housut takki/mikälie yhdistelmä)
      - kevyet kesämekot
      - pitsi ja silkki
      - isot ja näyttävät kaulakorut
      - timanttikorut
      - villatakit
      - kirkkaat värit pienissä määrin, ei siis mitään värisekamelskaa, vaan enemmänki semmosii pieniä värikkäitä yksityiskohtia

      Luonne:

      - pohdiskelija
      - yleensä seurallinen, mutta kaipaan myös toisinaan omaa aikaa
      - hyvä kuuntelija
      - ystävällinen ja kiltti
      - tuntemattomien kanssa ujo ja hiljainen, mutta läheisten seurassa puhelias, joskus jopa villi ja hieman tuittupäinen
      - seikkailunhaluinen, mutta kaipaan vastapainoksi myös hetkiä, jolloin vain rauhottua
      - uskollinen
      - auttamishaluinen
      - erittäin herkkä omatunto
      - yleensä sutkot itsevarma, mutta toisinaan iskee kamalia epävarmuuskohtauksia
      - luottavainen, joskus jopa turhankin sinisilmäinen
      - herkkä
      - velvollisuudentuntoinen, suunnitelmallinen ja täsmällinen
      - jonkin asteen perfektionisti
      - sinnikäs, toisinaan jopa iteppäine
      - huolehtivainen
      - hivenen höperö säheltäjä

    • aAbsolutisti

      Olen:

      - lepakkolookista ei voi syyttää
      - ikää, jonkun verran, vitsi vitsi, haittaaks se ?
      - meikkiä kuluu
      - röökaa en
      - korot
      - monta ammattia, uusi toivottavasti tulossa
      - jos ääni kähee, johtunee allergiasta ja astmasta
      - ulospäinsuuntautunut, rohkea, esiintyminen ei pelota, mutta jos ihastuu
      iskee kamala ujous
      - hiukset on
      - pituus alle 170cm, mutta yli 160
      - huulet ja silmät on
      - jalat tykkää veivata eli tanssia
      - korut jos on mielum.hopeaa
      - nahkarotsejakin löytyy
      - löytyy lähikaupasta tai lähiAlkosta, netistä, kotoa kirjojen äärestä
      - ei metsien nainen, kalja yök
      - osa-aikanen koiravahti, vuh vuh
      - kasvisruokainen
      - naismaku: naisellinen

    • Nice1

      -160 senttiä pitkä
      -ultimate naisellinen kroppa
      -Joko korkoa 15 cm tai ei ollenkaan, pukeudun siis fiiliksen pohjalta
      -Rokkari
      -Muusikko
      -Tupakoin
      -Urheilen satunnaisesti
      -Spontaani
      -Naisissa iskee eniten asenne

    • sarewe

      - Hirrrvee hujoppi :P
      - huono huumori
      - suorastaan kaamea ulkonäkö
      - läski ja aivan kamalan isot rinnat
      - hevii ja rokkii
      - 80-luku ehottomasti pukeutumisessa
      - poltan ja juon kerran vuodessa
      - nainen on nainen vaikka botoxissa paistaisi
      - avoin ja ujo, joka pussaa aivan loistavan hyvin...

    • hieman keskiverto.

      Olen luonnonkihara lyhyt hiukset eli värjätty toffe suklaanruskea(oikeastaan omani tummanvaalea).Silmälasit kyllä on aina ja käytän hopeiset korvakorut renkaita.Siis olen kai 166cm ja lähes tanakka(vähän roteva?).En ole liian lihava vaan lievästi kun aloitin laihtumaan jo sekä vielä.En tykännyt hameita mitään vaan käytän yleensä farkut housut/verkkarit.Vaatteiden kanssa värejä ainakin musta,punainen,harmaa,ruudulliset ja sininen.Skeittikengät/tennarit käytän ja minulla aika siniset silmät:) ja meikkaan tosi liian vähän(koitan hieman).
      Luonteeltaani elikkä rehellinen,fiksu,huumorintajuinen,hauska,määrätietoinen,välillä villi kyllä,jopa myös ehkä joskus uhkarohkea,tulinen,itsepäinen ja ystävällinen.Hymyilen aina muille jos tulee näin.Myös pohtiskelija ja miettiläs olen.Osaan myös ottaa rennommin.En ole mikään täysin tosikko ihminen.Poltan säännöllisesti ja juon joko joskus tai harvoin.Tykkään musiikkia eli pop,hiphop,RnB,electro,disco ja vähän metallica.Tottakai olen kyllä puhelias,mutta en aina..Jos ihastun/rakastun niin saattaisin ölöttää näin "lukossa"..olen myös varovasti aluksi uusia ihmisten kanssa "tutustua" ennen kuin aloittaisin vapaammin jälkeen.Ennen olin ujohko mut en enää paljon.Lisäksi olen myös ex-urheilullinen vaikka yritin kun omistan koirat vielä.

    • whiiiiiuuuuu

      19 13 oot unelma

      • noooooh

        No, mistä sut sit löytää?
        T: 19 13 (ei antanu mun laittaa samaa enää)


    • 2+5

      Eniten identiteettiini vaikuttaa muusikkous. Sitä olen ensimmäisenä ja ennen kaikkea. Voisi siis sanoa, että suhtaudun intohimolla asioihin joita teen, joita on tätä ennen ollut mm. kuvataiteet. Olen siis tällainen tunteellinen taidehörhö, jota sopivanasteinen selväjärkisyys ainakin välillä tasapainottaa. Muita luonteenpiirteitäni on pohdiskelevuus, luotettavuus, määrätietoisuus, ujous, suorapuheisuus, rehellisyys, avoimuus, ehkä liiallinenkin hölöttäminen ja äkkipikaisuus.

      Seuraavaksi tärkeintä elämässäni on ihmiskontakti. Pidän tiivisti yhteyttä laajaan ystäväpiiriini ja tärkeimpiin sukulaisiini. Arvostan ihmissuhteissa yhteistä historiaa, samankaltaista arvomaailmaa mutta sellaisella tvistillä että keskustelua kuitenkin syntyy, nimenomaa sitä keskustelua ja teeskentelemättömyyttä. Rakastan myös tavata ihmisiä, jotka ovat aivan erilaisia kuin minä ja hankkiutua sellaisiin tilanteisiin joissa en ole ennen ollut.

      Minulle muita tärkeitä juttuja on ekologisuus, säästäväisyys, estetiikka, pyrkimyys sivistykseen ja muiden kunnioittaminen kaikessa toiminnassa. Näissähän kukaan ei ole täydellinen mutta itselläni ainakin yritys on kova.

      Ulkonäöltäni olen pitkä, hoikahko, ja tosi naisellinen. Tai no mikä nyt on naisellista. Itse en jotenkin miellä pitkää tukkaa tai hameita tai korkoja naisellisuuden symboleiksi omalla kohdallani koska pukeutumisessa on mulle kyse tietynlaisesta estetiikasta eikä sukupuolen merkkaamisesta. Oikeastaan koen olevani enempi miehekäs kuin naisellinen. Tai ehkä molemmat. Mutta en ainakaan lähellekään niin naisellinen kuin miten mut ulkonäön perusteella halutaan lokeroida. :(

      Olen pitänyt niin monenlaisista naisista, eli mulla ei ole mitään sellasta selkeää "tyyppiä".

    • 19+14

      Itse olen sellaiset 158 cm pitkä ja painoa löytyy ehkä turhankin paljon, reilu 50 kiloa. Hiukset ovat olkapäille yltävät, ruskeat joissa vaaleita raitoja. Siniset silmät, ei mikään täydellinen iho, mutten näe yleensä vaivaa sen peittämiseen. Jos en kelpaa ihoni kanssa, niin en sitten muutenkaan :) Eli en meikkaa.

      Olen vähän tämmöinen ekoilija, suurin osa vaatteista on kirpputoreilta. Käytän paljon ruudullisia kauluspaitoja ja tummia housuja. Housut melko kireitä ja paidat aika suuria. Joo, en ole ehkä aivan sinut vartaloni kanssa, mutta.. Ei min tyyli mitenkään kauhean erikoinen ole. En osaa sanoa naisellisuudesta yhtään mitään, kai mie oon ihan tavallinen? :D

      Luonteelta olen pohdiskeleva ja melko synkisteleväkin välillä (johtunee suurimalti varmaan masennuksesta, josta tosin olen jo pikkuhiljaa pääsemässä yli), mutta kaikesta huolimatta olen, kuulemma, huumorintajuinen ja nauravainen persoona. Kiinnostunut olen kulttuurista, soitan kitaraa, maalaan ja luen sekä kirjoitan paljon pöytälaatikkoni täytteeksi :)

      Että näin.

      • 11+14

        Ihana


      • edellinen
        11+14 kirjoitti:

        Ihana

        itse olet :)


    • Sellainenminä

      Akateeminen, tumma, pitkä femme. Silmälasit ja pitkät hiukset :)

      • postiasinulle

        Mistä päin olet? Sinkku?


    • dreamkissfemme 96

      pituus: 168cm
      paino: 48kg
      silmät: ruskeat tummilla ripsillä.

      Hyvin kalpea alabasteri-iho, pieni nenä, pulleat pusuhuulet, pitkät sääret kapea naama, terävä leuka.
      tummanruskeat, pitkät hiukset.

      Olen neuroottinen friikki, mutta osaan salata sen hienosti.
      Olen kiltti.
      en tupakoi
      rakastan kauhuelokuvia ja kissoja
      naismaultani femmeihin päin.
      rockahtava vaatetus
      meikkaan kyllä

      • joo jooo...

        Minä olen ulkonäöstäni huoleton luonnonlapsi. En osaa määritellä olenko feminiininen vai maskuliininen, koska en usko noihin jakoihin. Olen iso ja vahva, eikä se mielestäni ole epänaisellista. Minulla on pitkä ja paksu luonnonkihara tukka, eikä se mielestäni ole erityisen naisellista, vaan vain käytännöllinen (lyhyenä tukkaa pitää leikata koko ajan, pitkän saa sutaistua kiinni, jos tarve). Puen päälleni vaatteita, joita haluan miettimättä mitä ne viestittivät. Ostan vaatteita niin miesten kuin naisten osastoilta. Kotona olen pukeutumatta tai alusvaatteissa/yökkäreissä. En pidä tatuoinneista, paitsi alkuperäisistä ta mokoista niiden oikeilla omistajilla, jotka ansaitsevat ne. Pidän hyvin vähän koruja. Meikkaan harvoin. Olen tummapiirteinen ja paksuhuulinen - meikki näyttää hassulta naamassani.

        Olen ujo, mutta en miellyttämisenhaluinen tai hyväksyntää hakeva. Herkkä, mutta en heikko. Kriittisyyteen ja kyynisyyteen taipuvainen, mutta nautin eniten hyvin yksinkertaisista asioista. Pidän mielipuolisen hulluista ja kummallisista ihmisistä. Keskiluokkainen uraputkielämä on pahinta, mitä voisin itselleni kuvitella.


    • missSuomiAinesta

      olen 150 cm pitkä, painan n. 110 kg
      sääreni ovat länget, selkäni on pitkä, jalkani lyhyet
      vähän on selässä kyssää ja kaali on muutenkin hyvää, nam.
      hartiani ovat pullot ja viina maistuu kyllä muutenkin!
      pääni on kuin kurpitsa johon on kaiverrettu reikiä ja ulokkeita
      hiukseni ovat sankat ja mustat, pälvikaljussa ei ole hiuksia, vaan kaunis vaalea alabaasteri-iho näkyy sieltä
      selässäni on pirun muotoinen luomi!!!

      laittakaa mailia: pirunoma@sita.suntätä.com

    • la cosa de la vida

      ulkonäkö: pitkä 180cm, pitkät vaaleat hiukset, siniharmaat silmät, atleettinen ja hiukan roteva, se punttisalin ja urheilun ansiota, jota olen harrastanut koko ikäni, mutta omaan muutamia ylikilojakin. Olen kameleontti sen suhteen riippuen missä olen tai minne menen, pukeudun sen mukaan. Jos ajan motukallani, nahkarotsi ja farkut yllä sekä motukkakengät, suosin mustaa ja farkun sinistä, jos istun hevosen selässä, ratsastushousut ja -saappat, kun urheilen on verkkarit ja t-paita päällä, kavereiden seurassa joko rennot farkut, hame tai muu kiva yhdistelmä, osaan pukeutua juhliin naisellisesti...hametta tai housua, mutta jollakin naisellisella puserolla tai yhdistelmällä.... pistokaskorkokengät jne... mutta sit joskus olen tosi jätkämäinen... risaiset farkut ja joku tekstillinen t-paita päällä, onneksi on pitkä poninhäntä tai hiukset valloillaan, niin ei ole niin miesmäinen-look... rintoja on ja persusta....

      Luonteeltani olen tunteellinen kalat, herkkä ja romanttinen... mutta alta löytyy piilevää temperamenttiakin jos oikein ärsytetään....

      Naismakuni: naisellinen tai poikamainen... muttei liian femme tai butch... siis ei yliammuttuna kumpaakaan, mielummin luonnollinen minä-tyyppi

      Harrastukset: moottoripyöräily, ratsastus, pianonsoitto, urheilu (sali ja lenkkeily), koirani ulkoiluttaminen, tv, lukeminen ja musiikki

      Siviilisääty: eronnut vuosia sitten, tällähetkellä 4v kestänyt suhde yh-äitiin joka tiesi lesboutensa ennen naimisiinmenoa (erosi 1v häistä) ja lapsen syntymää... yritti jonkun hullun asian takia miehen kanssa, mutta kärsi suunnattomasti ennenkun teki ratkaisunsa erota. Asun ennen minua 5v toisen naisen kanssa eli en ole se eka jonka kanssa testaa onko vai ei...

      Olen rehellinen, uskollinen, rakastan eläimiä erityisesti koiria ja hevosia, rakastan naistani ja hänen lastaan yli kaiken, pianon soittoa ja musiikkia. Pidän ex-tempore-jutuista ja kaikesta kivasta elämässä...

    • matkailija

      minä olen hyvän näköinen ja mimmit tykkää . minä tykkäisin olla sillain vapaa, että kauniin ihmisen tavatessani voisin ehdottaa saman tien seksiä .

      vaan kun en voi - minut on opetettu olemaan yhden kanssa kerrallaan .

    • Liisuleenu

      Helpon ja viattoman näköinen kysymys ja niin vaikea vastata!

      Millainen minä olen? Vaalea luonnolapsi, josta kasvoi naisen näköinen nainen, vaikkei aina niin Naiseksi itseään tunnekaan. Maalaisromantikko, joka kouluttautui high tech -alalle, ja on sen vuoksi sidottu kaupunkeihin. Maailmaa ihmettelevä ja katseleva pohdiskelija, joka etsii harmoniaa, mutta pitää sisällään monia vastakkaisuuksia. Aikuinen nainen, joka on vihdoin ottamassa elämänsä hallintaa omiin käsiinsä, on uskaltanut rakastua ja toivottavasti saa tehdä sen vielä ainakin kerran uudestaan. Iloinen ja positiivinen, eläinrakas mutta eläimetön, vilpitön mutta välillä solmussa. Matkalla ja perillä, ja välillä ihan pihalla. ;)

      • Perille

        Ei se perille pääsy olekaan kaikkein tärkeintä vaan matka jonka kuljet kohti päämäärääsi. Matkan varrella oppii paljon itsestään :)
        Olen:
        - 166cm/53kg
        - n. 34v.
        - tumma
        - liikunnallinen, ulkoilma ihminen
        - kunnianhimoinen, kilpailuhenkinen, työkeskeinen
        - suora, erittäin huumorintajuinen, pilke silmäkulmassa elämään suhtautuva taiteista ja tieteistä kiinnostunut koiran omistaja
        - tyyli siisti, tarkka, yksinkertainen, sporttinen, melko naisellinen edustettaessa myös näyttävämmin feminiininen
        - huoliteltu ulkonäkö (hiukset meikki) aina töihin, vähällä vapaa-ajalla nautin olla meikitön


      • 3954
        Perille kirjoitti:

        Ei se perille pääsy olekaan kaikkein tärkeintä vaan matka jonka kuljet kohti päämäärääsi. Matkan varrella oppii paljon itsestään :)
        Olen:
        - 166cm/53kg
        - n. 34v.
        - tumma
        - liikunnallinen, ulkoilma ihminen
        - kunnianhimoinen, kilpailuhenkinen, työkeskeinen
        - suora, erittäin huumorintajuinen, pilke silmäkulmassa elämään suhtautuva taiteista ja tieteistä kiinnostunut koiran omistaja
        - tyyli siisti, tarkka, yksinkertainen, sporttinen, melko naisellinen edustettaessa myös näyttävämmin feminiininen
        - huoliteltu ulkonäkö (hiukset meikki) aina töihin, vähällä vapaa-ajalla nautin olla meikitön

        Aika hottis...!


    • v26

      Jag föredrar att svara på svenska eftersom finskan inte är min starkaste sida.

      176 cm lång och väger 56 kg. Mellanblond axellångt hår, fast jag knyter den oftast i nacken.
      Blå ögon och även jag är sparsam med makeup. Jag klär mig efter situationen, men alltid så att klädseln framhäver min kvinnlighet.
      Jag får ofta höra att jag är vacker och jag tränar på gymet kontinuerligt för att hålla kroppen i trim. Av naturen är jag både blyg och undergiven. Det har ibland hänt att jag skrivit om undergivenhet här, men det har inte tagits väl emot av de andra debattörerna. Det finns inte mycket till förståelse där att hämta. De flesta vill inte acceptera att jag vill vara undergiven.
      Jag vill behaga min kvinna och min största lycka är att göra det och se att hon vill ha det så.

      • substraaalia

        menar du att du är liksom sub?


      • v26
        substraaalia kirjoitti:

        menar du att du är liksom sub?

        Helt riktigt.
        Det menar jag, och inte bara menar; jag är det också.

        Jag älskar att vara undergiven och vara till behag. Men jag är rädd för att bli lämnad ensam.


      • ,,,

        Et halua jäädä yksin? Sitten ei kannata ihmetellä miksi suhteissa voi mennä pieleen, mikä tuli esiin sinun aikaisemmissa kirjoituksissa, viitaten siihen vanhempaan naiseen sun muihin asioihin mitä palstalle olet kirjoitellut.
        Suhdetta voi silloin harkita jos nauttii myös yksinolosta.


    • tiitu__

      Olen
      - normaalin mittainen :P
      - minulla on melko pitkät, mustat hiukset ja otsatukka, luonnonkihara vie hiukseni hieman laineille..
      - hieman rockahtava aikuinen, naisellinen tyyli
      - rakastan korkokenkiä
      - minulla on melko suuret ja aivan tummanjäänsiniset silmät
      - minulle on kerrottu, että omaan kauniit kädet ja sääreni näyttävät parhaimmilta lyhyessä hameessa
      - luonteeltani olen temperamenttinen romantikko, taivaanrannan maalari, ikuinen uneksija
      - minut saa hurmattua aina uudestaan ja uudestaan hemmottelulla, lahjoilla, huomaavaisuudella ja pitkillä suudelmilla

    • ofapreacherman

      Hiemanko tuo Nice1 kuulosti ihanalta =)

    • torilla...

      Voiko näitä nyt tilata kotiinkuljetuksella ihellein omaksi?

      Haluisin yhden.......

    • tiitu__

      Se ihan riippuu, mitä sulla on tarjota ;)

    • 9+17

      Tällasiin on kiva vastata :)

      Mä olen todella aurinkoinen persoona, iloinen ja spontaani, mikä näkyy ulospäin pienenä hymynä huulenpielessä ja vaatetuksessa. Käytän paljon kirkkaita värejä, ostan pelkästään vaatteita, jotka ovat mun omasta mielestä ihania...en juurikaan kiinnitä huomiota muotiin, vaan haluan olla oman näköinen. Tyyliltä olen tyttömäinen, baariin lähden ehdottomasti hameessa ja korkkareissa. Vaikea tapaus siinä, että en pidä koruista, mutta tuoppa mulle kukkia tai suklaata tai pehmolelun niin pisteitä ropisee :D Mulla on punaset luonnonkiharat hiukset olkapäille asti ja vihreät silmät. Pituutta 161 ja painoa 60kg. Rakastan liikuntaa ja harrastan sitä aktiivisesti 5 kertaa viikossa salilla, lenkillä, uimassa ihan mitä vaan. Tanssilliset tunnit on ihania, kun niissä on niin menevää musiikkia, ettei pysty olee hymyilemättä. Mulle on tärkeetä elää terveellisesti, koska haluan elää vanhaksi ja sitten kun löydän kumppanin rinnalleni niin haluan toki olla terve ja hyvässä kunnossa myös häntä varten. Työrintamalla olen kunnianhimoinen ja kotona taitaa olla pientä sisustusfriikin vikaa. Tällainen tyyppi pähkinänkuoressa. :)

      • 20+17

        Ai ku oot ihana :)


    • kops

      Ihana lukea näitä! Olen nyt ollut niin työorientoitunut että tuntuu virkistävältä lukea kun joku selittää vaatekaappejaan ja silleen...

      Antakaa anteeksi, jos vastaus on vähän ruosteinen, stressi puuduttaa aivoja... hmm siis millainen minä olen...?

      Ennen olin ainakin suht. viehättävä, kiltti, kuuntelevainen, avoin. Nykyään olen tehokas, päättäväinen, aikaansaava visionääri. Tähtään hyvään, haluan tehdä hyvää. Olen yllätyksekseni aika hyvä taiteilija omalla alallani. Olen keskipituinen, vihreät silmät, tummat hiukset, suht.tasapainoinen kroppa 40-vuotiaaksi, en osaa oikein pukeutua koska en ehdi ajatella tyyliäni... mutta pidän käsintehdyistä persoonallisista jutuista, yksinkertaisesta tyylistä, mukavuudesta. Olen sellainen ruisleipä-meri-kasvimaa-runokirjat-hyvä musiikki-kävelyretket-käsityöt -tyyppinen. Osaan olla hyvänäköinen jos keskityn asiaan :-) Musta ei varmaan arvais että pidän naisistakin! Olen perheenäiti ja jollain tavalla sukua koossa pitävä hahmo. Rakastan hyvää seuraa, tanssimista, humaltumista tai illanistujaisia, mutta viihdyn mieluiten joko kotipiirissä tai sittem kansainvälisessä tai erilaisia ihmisiä sisältävässä fiksussa seurassa, en jaksa pakkobailata.

    • Jebba

      Tumma- ja pörröhiuksinen, ruskeasilmäinen, rennon letkeä, vahva skorpioni = minä :)

      • rennon letkeä

        Tuommoista rennon letkeää käveletyyliä olen huomannut joillakin naisilla...Samaten rennon letkeää huumorintajua..


      • HoccuScoppus

        Huu! Paljonks ikää? Mistä löytää? Vapaa vai napattu?


    • ylpee

      Näitä on jännä lukea!

      Myöhäisherännäinen. Naismaailma tällasenaan siis vielä melko uus ja tosi mielenkiintoinen. Oon kertonut läheisimmille kavereille ja äidille.

      160/49
      pitkähkö brune tukka
      vaatteet/tukka/meikki aina julkisilla paikoilla liikuttaessa mietittyjä
      punaista huulipunaa tummaa kulmakynää, niitä ilman tulee orpo olo

      Mun sydämestä puolet on kuvataiteelle ja puolet ystäville.

      Koen itseni naiselliseksi (((johtuisiko tosiaan siitä, että vasta vähän aikaa ajatellut itseään lesbona))) - toisaalta ex-poikaystävä (auts) sanoi, että oon aina ollut jotenkin äijä. Täällä Suomi24 -palstoilla on monessa kohtaa tullut vastaan keskustelua siitä, miten naisellisia lesbonaisia löytyy niin vähän. Tää oli mulle uus juttu, koska nämä ensimmäiset lesbotuttavuuteni (-->ihmiset joiden oon saanu kuulla olevan lesboja) ovat kaikki olleet todella naisia. :))

      Jaahah mikshän mä tän kirjotin :D nojoo.

      • 5+11

        kuinkahan paljon mahtaa ikää olla mittarissa jos saa kysyä? :))


      • ylpee
        5+11 kirjoitti:

        kuinkahan paljon mahtaa ikää olla mittarissa jos saa kysyä? :))

        ei liikaa ei liian vähän ((: nuori. täysi-ikäinen kuitenkin.


    • vis&pax

      minä, 156 senttinen hieman lihaksikas ja hieman tatuoitu neiti, strawberry blonde, kalpea, välillä kuljen everlastin lemmariverkkareissa, yleensä pillifarkuissa ja korkkareissa, mutta ei yltiöromanttisissa vaatteissa, meikkaan,päivittäin, kuulen aina näyttäväni liikaa heterolta...okay....sry tällänen mä oon :/

    • lorenzinaVonkuulitku

      Olen 170cm, kurrrvikas, supernaisellinen nainen. Rakastan kuparinpunaisia hiuksiani, jotka aina ovat "fiftaristi" kiharalla, ja rakastan hiustenlaittoa. Kasvoni ovat sydämen muotoiset, minulla on 3 hymykuoppaa joista perusposkien lisäksi minulla on leuassa yksi. Silmäni ovat todella tumman siniset, ja tykkään "lappalaisen" poskipäistäni, jotka ovat pyöreät ja kauniit.

      Meikkaan, olen koukussa Dependin kynsilakkoihin. (eli lakkaan varmaan joka kolmas päivä kynteni: D) Pidän naisellisista, muotoja korostavista vaatteista, somista pikkukengistä missä on vähän korkoa, pastellin sävyisistä/maanläheisistä neuletakeista, löysistä paidoista, pitsistä, hatuista, mekoista, eli pidän pukeutumisesta :)

      Minä olen hervoton, lappalainen, avoin, lämmin, empaattinen ja ystävällinen ihminen. Nauran todella hämärille asioille, olen sarkastinen ja sanavalmis välillä ärhäkkäkin pakkaus. Hymyilen. Tiedän yllätäviä faktoja, tykkään historiasta ja Tieteenkuvalehdestä, Avarasta luonnosta ja Muumeista.

      Olen suhteellisen harvinaista laatua, olen tyttö joka rakastaa pelaamista. Pidän videopeleistä, en suutu vaikka toinen uppoaisi vähäksi aikaa pelien maailmaan, vaan luultavasti katsoisin silmä kovana vierestä :D

      Rakastan tatuointeja ja lävistyksiä. Tatuointeja löytyy 4 ja lävistyksiä 2, joista ehdottomasti lempparini on septum

    • Ei! Sonnalle

      Voi jumpe miten typerä ketju. Miksei otsikkona ole narsistin päiväunia?

    • milton87

      olen hauska ja jalat maassa oleva poikatyttö, joka tykkää pitää hauskaa ja nauttia ihaninta elämäänsä..

      • Pourlafem

        Mukavan kuuloinen.. Saanko kysyä mistä päin? :)


    • Batto85

      "Pituutta" minulta löytyy noin 153 senttiä ja paino oleilee 50 kilon paikkeilla, joskin sillä on paha tapa heilua kaksi kiloa suuntaan tai toiseen ruokavalion mukaan. Olemustani on joskus kuvattu siroksi, mutta itse pidän itseäni normaalivartaloisena, mutta suhteellisesti keskivertoa pienempänä pakettina (viz pituuteni).

      Hiukseni ovat nykyään tummat ja leikattu eräänlaiseksi polkkatukaksi (hiukset ovat edessä pidempi kuin takana). Silmäni lienevät siniset, mutta niistä löytyy myös merkkejä vihreästä ja harmaasta.

      Luonteeltani olen rauhallinen, mutta myös kyyninen ja neuroottinen. En hetkahda pienistä, ehkä juuri tuon kyynisyyteni takia. Huumori on minulle tärkeä ominaisuus, oli henkilön huumorintaju sitten hvä taikka ei. Minua pidetään joko hiljaisena taikka outona, enkä kiellä kumpaakaan arviota.

      Vapaa-aikani kuluu leffoja katsoessa, lukiessa ja kirjoittaessa. Mieltymyksiltäni, niin leffojen, telkkariohjelmien kuin musiikinkin suhteen olen kai määriteltävissä jonkinasteiseksi nörtiksi, eikä nettikulttuurikaan ole minulle vieras asia (ts. olen pitkäaikainen lurker tietyissä fandomeissa).

      • haluu nähdä sut taas

        Batto85 pakko kysyä mistä päin olet? Kuvailit nimittäin ihastukseni. Oletko katsellut sillä silmällä ketään viime aikoina?


    • beela1

      Ulkonäkö:
      - kivasti alle 160 cm
      - hiukset ulottuu yli olkapäiden, yleensä blondit, tällä hetkellä hieman vaaleanpunertavat
      - siniset silmät
      - sopusuhtainen kroppa, enemmän muodokas kuin siima
      - nätiksihän nuo kehuvat, itse en osaa itestäni sanoa, ei sillä että omaisin huonon itsetunnon, yleensä näen kaikissa jotain kaunista, ja itseään sitten katselee siihen tapaan ilmeisesti harvemmin.
      - tatuointi käsivarressa, toinen tulossa toivonmukaan sormeen
      - meikkaan kevyesti, raskaampi meikki ei varmaan mulle sopisikaan

      Tyyli:
      - rakastan korkeita korkoja, välillä kuljen kyllä korottomissakin kengissä, mutta korkojen kanssa on heti naisellisempi olo
      - kesäisin pidän paljon mekkoja
      - myös lyhyemmät hameet menee
      - tykkään värikkäistä vaatteista, ei kuitenkaan montaan väriä yhdessä vaan kivasti sekoittelemalla
      - asusteet on ihania, yleensä kuljen panta tai huivi päässä ja kello ranteessa

      Luonne:
      - kiltti ja iloinen persoona
      - välillä jumitun pohtimaan asioita ja tykkään tosi paljon keskustella syvällisesti, kun fiilis on oikea
      - olen myös aika temperamenttinen, mutta en liian, ainakaan omasta mielestäni. Kuuntelen mielelläni myös muita enkä jää junnaamaan omien mielipiteideni kanssa
      - saatan vaikuttaa aluksi tutustuessa hermostuneelta, yleensä kun innostun niin nauran paljon ja tekstiä tulee, mistä voi saada ärsyttävän kuvan
      - käyn joskus hieman sähläksi
      - oon ollut masentunut ja edelleen tulee hetkiä jolloinka tuntuu että mikään ei innosta ja kaikki on pyllyllään, mutta hyvässä seurassa se aina unohtuu
      - tiivistettynä, oon siis hyväntahtoinen tuuliviiri

      Muuta sitten, mulla on kaksi kissaa, joiden kanssa vietän osan vapaa-ajasta, käyn myös leffoissa ja vietän aikaa ystävien tai perheen kanssa kaupungilla. En juo melkein ollenkaan, tanssimassa kyllä tykkäsiin käydä, mutta ikävä kyllä kaveripiiriin ei kuulu ketään sellaista joka intoa puhkuen lähtisi mun kanssa sinne hillumaan :D tanssin sitten yksin kotona, ainakin musan saa valita ihan itse.

    • Puppsi

      Olen 18 vuotta, blondi ja keskipituinen (: omaan myös siniset silmät. Olen ehkä hieman hippihenkinen pukeutumiseltani, en paljoa. Pidän tyttömäisistä vaatteista mutta toisinaan lököfarkut ja tennarit natsaa paremmin. Pukeudun siihen, mikä milloinkin tuntuu hyvälle.

      Luonteeltani ehkä hieman taiteilijasielu, haaveilen paljon ja kaikki erikoinen, erilainen kiehtoo kovasti. Pidän teestä, eläimistä, hyvästä musiikista.. kaikesta maan ja taivaan välillä. Olen melko sosiaalinen ja avoin asioistani, valmis kokeilemaan ja kokemaan asioita mutta toisaalta hieman varautunut tiettyjen asioiden suhteen. Pidän ihmisistä jotka ovat kykeneväisiä syvällisempiinkin keskusteluihin, mutta joiden kanssa voi myös hassutella :)

    • Gemini;)

      - 164 cm
      - yli 30 v, mutta alle 35v
      - vaalea, hiustyyli vaihtelee lyhyestä pitkään
      - naisellinen, olen saanut ihan kyllästymiseen asti kuulla olevani heteronnäköinen,
      haittaa tästä lähinnä on silloin kun on ihastunut ja toinen lähinnä epäilee, että olenko hetero tai vaan leikin, vaikka oikeasti olen tosissani ja ihan l
      - meikkaan, tykkään naisellisista vaatteista, koroista, koruista jne.
      - nykään olen alkanut pitämään taas kirkkaistakin väreistä
      - kaksonen ja sinkku
      - pidän tanssimisesta, musiikista, eläimistä
      - yleensä aika rohkea, seurassa normaalisti puhelias, kun ihastun olen aika ujo
      - aika nuorena itsensä löytänyt ja kokenut

    • Vaimomatskua

      A) Uskollinen
      B) Rakastava
      C) Ymmärtäväinen (tämä ei tarkoita sitä, että katsoisin kusipäisyyttä läpi sormieni)
      D) Kärsivällinen
      C) Lempeä

      Eli toisinsanoen minulla on kaikki "hyvän vaimon ominaisuudet".

      Siitä huolimatta, että olen nuori, minulla ei ole tapana lennellä kukasta kukkaan (siinä mielessä saatan olla aika vanhoillinen) vaan minusta ei ole mitään parempaa kuin olla oman rakkaan kanssa.. Kaikilla tavoin. ;) Fyysinen kontakti on tärkeää.

      Arvostan itseäni.

      "Kun minä sanon, niin näin tapahtuu". Voimakastahtoinen. Päämäärätietonen. Valmis tekemään töitä päämääränsä saavuttamiseksi.

      Positiivinen ja kiltti. En ymmärä, miksi joiden täytyy olla tietentahtoen ilkeitä.

      Ystävien suusta: "Espanjalainen tapas, rento ja rehellinen, välittömyys, Chihuahua, pottumuusi, hetkeen tarttuva, ei näitä tuu joka päivä kadulla vastaan! Synnynnäinen humalasyndrooma, vahva luonne mutta mukava"

      Saa pyytää ulos. :>

      • Spongebob

        Kuulostat liian hyvältä ollaksesi totta :D ^


      • Vaimomatskua
        Spongebob kirjoitti:

        Kuulostat liian hyvältä ollaksesi totta :D ^

        Ihanko totta? ;) Kiitoksia.


      • Spongebob
        Vaimomatskua kirjoitti:

        Ihanko totta? ;) Kiitoksia.

        Kyllä vain ja ole hyvä (;


    • -tyhjä

      - alipainoinen
      - alakuloinen
      - masentunut
      - yksinäinen
      - epäviehättävä
      - omanarvontunnoton
      - itsetuhoinen
      - ruumiinrakenteeltani tasapaksu ja epänaisellinen
      - eksyksissä

      • tööt-tööt

        Alipainoinen ei voi olla samaan aikaan tasapaksu.


      • 25
        tööt-tööt kirjoitti:

        Alipainoinen ei voi olla samaan aikaan tasapaksu.

        Miksi ei? Odotatko alipainoisten olevan kovinkin muodokkaita?


    • milton87

      Kiva, että tein johonkin vaikutuksen näin tekstieni kautta.!
      Olen keski suomesta, eli jyväskylästä päin. entäs sinä?
      ikää on 24 vuotias.
      pistä jotain itsestäsi. ;P

      • Pourlafem

        Joo, siis sun teksti oli lyhyt ja ytimekäs ja nuo on ominaisuuksia mitä kaikilla ihmisillä ei todellakaan ole.

        Itse asustelen Helsingissä. 22-v. Ulkoisesti ainakin feminiini, sisäisesti kaikenlaista. :D Yleensä pirteä ja sosiaalinen. Pitkäjänteinen. Huumorintajuinen. Mä nyt en oikein tiedä mitä muuta tähän kirjottaisi.. Helpompi kertoa jos kysytään jotain.


    • paskafiilis

      Itse olen:
      -19 vuotias
      -aikas lyhyt n. 158 ja se vituttaa kun on aina kavereiden "kainalokeppinä"
      -hiukseni ovat mustat ja yleensä silmillä
      -silmäni ovat tummansiniset ja isot
      -käytän aina miesten vaatteita ja minut näkee yleensä mustissa väreissä.
      -en meikkaa tai ole muutenkaan kovin naisellinen.
      -pidän pelaamisesta
      -kaikkien kavereiden mielestä näytän nuorelta pojalta..

      olen ujo taiteilija luonne, nautin pelaamisesta, musiikista ja ulkoilmasta. Ensimmäinen rakkauteni ajautui karikoille monta vuotta sitten, koska tämä ihastui jatkuvasti miehiin... ja nykyään hän onkin hetero. En ole sen jälkeen seurustellut saatika ollut ihastunut keneenkään.

    • Keppikukkanen

      "158 ja se ******** kun on aina kavereiden "kainalokeppinä""

      Vai niin, no mikä minä sitten olen kun olen 155? :D Kukkakeppi? Heh.

      • paskafiilis

        Luultavasti joku sellainen : ) tai sitten olisit mun kainalokeppini!


      • KukkaKeppinen
        paskafiilis kirjoitti:

        Luultavasti joku sellainen : ) tai sitten olisit mun kainalokeppini!

        Nii. Kaunalokeppinä olo on tuttua. :D


      • 87986668

        Mua sanottiin yks päivä töissä aurauskepiksi! :D


    • ...

      Minä luulin olevani kääpiö... mutta 160cm on mitä ilmeisimmin pitkän ihmisen tunnusmerkki. :D Olen tosin muutenkin pienikokoinen mutta silti... Omaan idioottimaisen huumorin ja taipumuksen saada spontaaneja naurukohtauksia missä milloinkin. Hiukset ovat lyhyet ja useimmiten jokseenkin sekaisin. Niin ja mä olen melkein aikuinen, 20-vuotias.

    • milton87

      Pourlafem: kiva tietää, että pidit tekstistäni, sanoin asiat kuten ajattelenkin. ;P
      Säkin kuulostat mukavalta, Mitä sä harrastat?

      • Pourlafem

        Tanssia. :) Ja laulamista. Toisinaan saatan kirjoittaa jotakin.


    • 846576956

      Hoikka, poikamainen, punainen poikatukka tällä hetkellä. Eläinrakas (kaksi koiraa).
      Vaatteisiin kuuluu yleensä farkut ja joku huppari. Töissä viihdyn verkkareissa ja t-paidassa. En meikkaa juuri ollenkaan.
      Luonne on sosiaalinen, kiltti, räväkkä ja huumorintajuinen.

    • milton87..

      846576956: Missä päin asut ja ikäsi? Mä asun keski suomessa, olen 24 vuotias, samankaltainen luonne kuin sinulla.
      Olen eläinrakas, kiva kun täällä on monia poikamaisia naisia, mitä harrastat?
      Minkä rotuisia koiria?

    • milton87...

      pourlafem: voi kun osaisi itsekkin laulaa ja uskaltaisi muiden edessä selvänä tehdä sen, ettei tarvisi rohkaisu ryyppyjä ottaa.. usein tulee laulettua suihkussa, siellä oma ääni kuulostaa jotenkin paremmalta. ;P
      Joiltakin vain löytyy sitä laulamisen lahjaa, kaikille ei sitä ole annettu, millaisia lauluja tykkäät laulaa?
      Kirjoitatko runoja? mä olen nuorempana runoja raapustellut, nykyään pidän päiväkirjaa jännittävistä hetkistäni, niitä on paljon ja unohtuvat helposti.

      • Pourlafem

        No en minä nyt mikään mestarilaulaja todellakaan ole. :D Opettelen vasta. Suihkussa on hyvä akustiikka, niin äänikin kuulostaa siltä että se kantaa.

        Minusta laulaminen on luonnollista kaikille ihmisille ja taito jonka voi oppia niinkuin minkä hyvänsä muunkin. Tarvii vaan motivaatiota. :) Tykkään laulaa vähän kaikenlaista, yleensä sellaisia missä saa käyttää ääntä. Klassikoita, kuten "Killing me softly" (en too tosin vielä vetäny, mutta ehkä pitäs).. Oikeestaan melkeen kaikki muut paitsi örinähevirokki ja purkkapoppi.

        Raapustelen yleensä.. Kai niitä voi jonkin sortin runoiksi sanoa.. Pieniä pätkiä (tai vähän isompia).. Yleensä jos joku tunne vaatii purkautumista.


    • kelaava Neito

      pituutta n.175
      painoa 68
      ikää 35v
      hiukset on puolipitkät ja tumman ruskeat
      pukeudun mukavasti ,useinmiten housut/farkut/pusero
      ilonen ,avoin ,kiltti ja empaattinen olen =)
      kivan naisen kumppanuutta ja seuraa kaipailen
      pks -seudulla elän ja vaikutan
      pyörätuolilla liikun jos se ei ole este, otappa yhteys =)

    • pkeckman

      "Millainen sinä olet?"

      Muuttuva. Varsinkin vaatetuksen osalta ja jopa ulkonäön osalta. Joskus on parta, joskus viikset, joskus pitkä tukka, joskus siili. Joskus olen ollut laiha, joskus lihava. Joskus hyvin siisti, joskus ihan perseestä revityn näköinen. Pituudelleni en paljoa voi: 182 cm. Ikää karttuu. Henkiseltä puolelta olen elämänpituisen ainaisen oppimisen ja kehittymisen kunkin hetkinen tulos. Nimeni on Petri.

    • Avoin

      Minäpäs satun olemaan:

      -164cm->
      -Ihan suhteellisen sopiva. Pari kiloa kyllä saisi tippua :)
      -19 vuotias
      -Helsingin läheltä. Tunnin ajomatka.
      -Opiskelija

      -Minulla on silmälasit ja poikamaiset vaaleat hiukset. Lyhyet ja niissä on tämä kuuluisa hurmaus kiehkura ;) Silmieni väri on niin sekava ettei yhdellä värillä sitä saa kuvailluksi millään. Sinistä,harmaata ja vihreää niissä nyt ainakin on.

      -Pukeudun mustaan melkein aina. Saattaa olla päiviä kun haluan olla värikkäämpi (silloin keltainen t-paita ja lyhyet farkkushortsit. Jos satun meikkaamaan, laitan vain ripsiväriä ja kajaalia. Niillä mennään :)

      -Harrastan piirtämistä digitaallisesti ja silloin tällön kävelemistä luonnossa.

      Jos iskee tai kuulostaa hyvältä, yhteyttä voi toki ottaa :)
      Sähköposti on anonyymi.muuzi@gmail.com

    • Avoin

      Minäpäs satun olemaan:

      -164cm->
      -Ihan suhteellisen sopiva. Pari kiloa kyllä saisi tippua :)
      -19 vuotias
      -Helsingin läheltä. Tunnin ajomatka.
      -Opiskelija

      -Minulla on silmälasit ja poikamaiset vaaleat hiukset. Lyhyet ja niissä on tämä kuuluisa hurmaus kiehkura ;) Silmieni väri on niin sekava ettei yhdellä värillä sitä saa kuvailluksi millään. Sinistä,harmaata ja vihreää niissä nyt ainakin on.

      -Pukeudun mustaan melkein aina. Saattaa olla päiviä kun haluan olla värikkäämpi (silloin keltainen t-paita ja lyhyet farkkushortsit. Jos satun meikkaamaan, laitan vain ripsiväriä ja kajaalia. Niillä mennään :)

      -Harrastan piirtämistä digitaallisesti ja silloin tällön kävelemistä luonnossa.

      Jos iskee tai kuulostaa hyvältä, yhteyttä voi toki ottaa :)
      Sähköposti on anonyymi.muuzi@gmail.com

      • Avoin

        tuli vahingossa kaksi kertaa.
        Pahoittelen


    • haluan sut

      Batto85 mistä päin olet? Kuulostat ihastukseltani :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe