Joulu päättyy loppiaiseen, mutta nuo Kauppakadun jouluvalot saadaan pois varmaan vasta vappuna!
Jouluvalot joutaa jo pois!
5
139
Vastaukset
- kiirettä pukkaa
Sehän on jo perinne, että ne ovat siellä vähintään tammikuun loppuun. Samoin jotkut pitävät parveekkeella jouluvaloja/neonvaloja tosi pitkään,
- ei haittaa
Meillä ainakin saavat värittömät tuikut olla pihalla koko pimeän ajan, kevääseen asti. Näin aina ennenkin. Ei niistä haittaakaan ole.
- Kerjääjä ;)
Kivoilta ne valosarjat näyttää näin pimeänä aikana. Etelän lomakohteissa on palmut kiedottu valosarjoihin läpi vuoden :D Eihän missään laissa kerrota, että koristevaloja saisi käyttää vain jonkun tietyn ajan vuodesta!
- 17
Itse ainakin pidän ulkovaloja niin pitkään kuin pimeitä aikoja riittää. Ne ovat kauniin näköiset, enkä miellä värittömiä yksinkertaisia ulkovaloja niin vahvasti jouluvaloiksi kuin vaikka värillisiä. Kyntteliköt yms. ikkunoista voi kyllä jo ottaa pois.
- Palakoon!
No että ihan tästäkin piti ruveta ruikuttamaan. Muistithan valittaa ennen joulua, että valot ovat rumat, ne on sytytetty liian aikaisin ja eihän siellä ole ketään niitä valoja edes katsomassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823