Haluaisin kuulla kokemuksia teiltä, joilla synnytyksessä on ollut hartiadystokia (eli lapsi on jäänyt hartioista kiinni).
Miten seuraavan raskauden kohdalla on toimittu? Onko tehty sektio? Vai kenties käynnistetty ennen LA?
Mulla tapahtui näin ensimmäisen lapsen kohdalla. Lapsella epäiltiin myös erbin pareesia, mutta fysioterapialla käsi saatiin hyvään kuntoon. Mitään "vikaa" ei kädessä enää havaittu, kun lapsi oli 5kk ikäinen.
Silloin synnytyksen jälkeen kätilöt sanoivat, että seuraavan lapsen kohdalla sitten kokoa on hyvä seurata vähän tarkemmin. Onko teillä seurattu?
Nyt olen raskaana. Luin jostain, että riski hartiadystokiaan on suurempi, jos sellainen on ollut jo aiemmin.. Ehdottomasti haluan synnyttää alakautta, mutta asia lunnollisesti pelottaa hieman, kuinka tulee käymään..
Joten, olisin hyvin kiitollinen teidän muiden kokemuksista =)
Hartiadystokia ja seuraava raskaus
6
1618
Vastaukset
- äitix3kpl
Siskollani ensimmäinen lapsi jäi jumiin ja tuli hätäsektio. Toinen kuulemma tulisi ongelmitta. Ei saanut pyynnöstä huolimatta sektiota. Toinen lapsi jäi sitten jumiin kunnolla ja kätilö veti väkisin imukupilla ja tuloksena erbin pareesi. Ei pahimmasta päästä mutta käsi ei toimi normaalisti ikinä.
Minulla kolmas poika jäi hartiasta pikkuisen jumiin, mutta pysyvää ei jäänyt onneksi, vaikka jotain häikkää oli 4-kuiseksi asti. Jos vielä neljättä tekisin niin vaatisin tiukempaa seurantaa ja mahdollista käynnistystä tarvittaessa. - Poika-2010
Kiitos vastauksesta.
Olen ajatellut, että sikiön painoa täytyy seurata loppuraskaudesta. Mutta se vaan mietityttää, kun ne painoarviot tuntuvat heittävän joskus jopa kilon.. Ja meidän poika syntyi rv 38 0 ja oli jo noin iso.. Luojan kiitos syntyi etuajassa.. Olis ollut varmaan ainakin 5 kiloa muuten!
Missään nimessä en sektiota haluaisi, mutta välillä tuntuu, että olisko se silti nyt turvallisinta..
Ihmettelen myös sitä, että äitiyskortissani ei ole mitään mainintaa tästä asiasta.. Mielestäni aika oleellinen asia seuraavia raskauksia ajatellen..
Mielelläni kuulen vielä lisää kokemuksia aiheesta =) Melko harvinaista tämä kuitenkin tuntuu olevan.. En itsekkään ollut kuullutkaan moisesta ennen kuin sattui omalle kohdalle..- Vauva 4,6 kg
Itse aion vaatia (yrittää vaatia) käynnistystä lasketun ajan tietämissä jos painoarvio on kovin suuri. Aion myöskin kysyä suoraan mikä on toimintasuunnitelma,jos painoarvio heittääkin ja vauva jää jumiin. Koska tiedän ettei käynnistystä kovin helpolla saa pelkän koon vuoksi,varsinkin jos painoarvio näyttää hyvältä.
- Poika-2010
Vauva 4,6 kg kirjoitti:
Itse aion vaatia (yrittää vaatia) käynnistystä lasketun ajan tietämissä jos painoarvio on kovin suuri. Aion myöskin kysyä suoraan mikä on toimintasuunnitelma,jos painoarvio heittääkin ja vauva jää jumiin. Koska tiedän ettei käynnistystä kovin helpolla saa pelkän koon vuoksi,varsinkin jos painoarvio näyttää hyvältä.
Hei.
Mulle sanottiin esikoisen syntymän jälkeen, että seuraavan kohdalla kokoa seurataan tarkemmin ja mahdollisesti sitten käynnistetään jo ennen laskettua aikaa..
Harmittaa vaan, kun ennen synnytystä mitään painoarviota ei sanottu.. Normaalikokoinen.. Tällä kertaa käsken kyllä mittailla vauvan vielä ennen synnytystä..
Ja toi olikin hyvä pointti, että kannattaa selvittää toimintasuunnitelma, mitä tehdään jos vauvaa jää kiinni tms.
Netistä katsoin videon, kuinka kuuluu toimia näissä tapauksissa.. Siitä jäi mieleen, että päästä ei saa vetää.. Ja mun kohdalla kätilö ei tietääkseni muuta tehnytkään.. =( Sanoi vielä, että joutui oikeasti käyttämään voimaa todella paljon!!!
Hieman epäilyttää heidän ammattitaitonsa myös.. Kaikella kunnioituksella kuitenkin! Ehkä se on ymmärrettävää, että toimintatavat on hakusessa, kun kuitenkin harvoin varmaan näitä sattuu.. - Poika-2010
Poika-2010 kirjoitti:
Hei.
Mulle sanottiin esikoisen syntymän jälkeen, että seuraavan kohdalla kokoa seurataan tarkemmin ja mahdollisesti sitten käynnistetään jo ennen laskettua aikaa..
Harmittaa vaan, kun ennen synnytystä mitään painoarviota ei sanottu.. Normaalikokoinen.. Tällä kertaa käsken kyllä mittailla vauvan vielä ennen synnytystä..
Ja toi olikin hyvä pointti, että kannattaa selvittää toimintasuunnitelma, mitä tehdään jos vauvaa jää kiinni tms.
Netistä katsoin videon, kuinka kuuluu toimia näissä tapauksissa.. Siitä jäi mieleen, että päästä ei saa vetää.. Ja mun kohdalla kätilö ei tietääkseni muuta tehnytkään.. =( Sanoi vielä, että joutui oikeasti käyttämään voimaa todella paljon!!!
Hieman epäilyttää heidän ammattitaitonsa myös.. Kaikella kunnioituksella kuitenkin! Ehkä se on ymmärrettävää, että toimintatavat on hakusessa, kun kuitenkin harvoin varmaan näitä sattuu..Yksi seikka tuli vielä mieleen, vähän asian vierestä kuiten.. :)
Hitusen meinaan harmittaa, kun en tehnyt kätilöstä valitusta.. Jälkitarkastuksessa (eri kaupunki kuin synnytyspaikka) ollut lääkäri kysyi minulta kätilön nimeä .. En muistanut kuin etunimen, niin kätilö itse sanoi ko. henkilön sukunimen!!!!
Valitus olisi ollut sen vuoksi hyödyllinen tehdä, että jos useampi ihminen antaa huonoa palautetta, niin ko. kätilön toimintatapoihin ym pitää kiinnittää sitten erityistä huomiota!
- Poika-2010
Nostanpa tämän ketjun.. Synnytys senkun lähenee, kokemuksia kaipaan vieläkin..
Tällä hetkellä vauva kasvaa yläkäyrällä.. Rv 29 painoarvio oli 1600g.. Ja samaa rataa jos kasvaa, nii painoarvio rv 36 on jo 3500g...
Tänään tuli aika kontrollikäynnille rv 33.. Hyvä, että tämä asia on otettu tosissaan nyt!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921