onko psykiatria...

...fasistikapitalistien salajuoni, jossa ihmisistä, jotka reagoivat jatkuviin kasvutavoitteisiin ja kilpailuyhteiskuntaan ns. terveellä tavalla eli sopeutumatta niihin, päästään eroon leimaamalla heidät psykiatrisella diagnoosilla ja sysäämällä syrjään koko yhteiskunnasta?
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Perustuslain toisen luvun §6 mukaan mm. psykiatrian henkilökunnalla ei kuuluisi olla oikeutta heittää syrjään kokoomuksen ulkopuolisia, mutta näin he tekevät. He harjoittavat siis poliittista rasismia. Täällä on aikaisemmin aloitettu keskustelu kansalaisten perusoikeuksista psykiatrisessa "hoidossa".

Suomessa ja Norjassa on samanlainen hoitokulttuuri, vaikka Norja ei ole EU:n jäsen:


http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92049-breivik-ja-psykiatria-politiikan-jatkeena

Aloituksesi aiheesta saisi erinomaisia opinnäytteitä. Tulisi toteen, että laittomuus rehottaa Suomessa sosiaali- ja terveysalalla.

Tällä palstalla psykiatrian henkilökunta ei uskalla tuoda esiin tekemiään rikkeitä. Heidän ajattelumallinsa on, että jos ei ole kokoomuksen jäsen, niin ei ole sijaa tässä yhteiskunnassa. Psykiatrit ovat isotuloisia fasistikapitalisteja, ja hoitajat saavat palkankorotuksensa kokoomukselta. Muilla ei tosiaan ole oikeutta kannattaa muita puolueita maassamme, koska Norjan tapaan tämä on poliisivaltio, kuten eräs oikeistolainen sanoi ennen kuolemaansa.

Äänestä

Äärioikeisto ei ihmisoikeuksia tarvitse, eivät hekään niitä suo muille.

Äänestä
  • Edustat äärioikeistolaista Kokoomusta, joten väitteesi on ristiriidassa aloittajan kysymyksen kanssa. Vastaa kysymykseen, älä sen vierestä!

    Äänestä

  • Psykiatrian nousu alkoi samoihin aikoihin kuin orjuus kiellettiin länsimaissa. Orjuus on taas teollisten suuryritysten vaurastumisen taustalla. Pääomien kerääntyminen on luonut epätasa-arvoista luokkajakoa.

    Hullut ovat eräänlaisia anarkisteja, jotka eivät sopeudu noiden orjuuttajien ylivaltaan ja heidän hallitsemaan maailmaan, jossa ihmisen arvo mitataan sen mukaan kuinka tuottava hän on. Toiset uppoavat psykoosiin, toiset masentuvat. Meistä ei ole enää taloudellista hyötyä, joten meidät diagnosoidaan. Diagnoosi on stigma, jonka mukaan meitä kartetaan, eikä siitä ole helppo päästä eroon. Kun on kerran pettänyt kapitalistisen järjestelmän masentumalla, on diagnoosi se millä järjestelmä lyö takaisin. Diagnoosin kanssa et pääse entiseen työhösi, vaan ehkä tekemään jotain vastaavaa, mutta palkatta (tai lähes palkatta).

    Äänestä

Psykiatria on tapa selittää jotakin sellaista jota mielenterveysalan ihminen näin muutoin ei kykene käsittelemään. Monenko psykiatrin taikka mielenterveyshoitajan uskoisit osaavan huoltaa autoa taikka remontoivan asuntoa jne.. Tuskin yhdenkään! Turha ihmiskeiskeinen kriittisyys kertoo siis ainoastaan siitä miten jonkin turhan ja vuosia vanhan paperikoulutuksen turvin joukko pässejä haluaa vain tienata helppoa rahaa muiden kustannuksella. Sitä samaa esim. politikointi on.

Äänestä

Psykiatria on sosiaalista kontrollia ja hankalista ihmisistä eroon pääsyä - ja tietysti kustannusten minimoimista.

Psykiatria on kokoomuksenkin kannalta osittain "sairaassa" tilassa. Lähes terveitä ihmisiä kusetetaan lääkityksiin jotta psykiatrit saavat töitä ja rahaa järjestelmästä. Halvempaa ja eettisempää olisi laittaa kaveri juttelemaan psykologin kanssa pariksi tunniksi kuin tapattaa lääkkeillä.

Sitten vielä on nämä psykoosi ja skitsofrenia diagnoosit joissa psykoosi löytyy vain psykiatrin oman pääkopan sisältä.

Psykiatria on länsimäisen oikeusvaltion ja demokratian suurin häpeätahra.

Äänestä

Osuit naulan kantaan. On.

Homman nimi on juokse, juokse, juokse ...

Jos et enää jaksa tai halua tulla juoksutetuksi, sinuun lyödään hullun leima. Se on varoituksena muille siitä, miten käy, jos antaa periksi tai rupeaa hankalaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn vaan kirjoitti:

...fasistikapitalistien salajuoni, jossa ihmisistä, jotka reagoivat jatkuviin kasvutavoitteisiin ja kilpailuyhteiskuntaan ns. terveellä tavalla eli sopeutumatta niihin, päästään eroon leimaamalla heidät psykiatrisella diagnoosilla ja sysäämällä syrjään koko yhteiskunnasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu