N. kolmisen vuotta sitten kun Tapsa oli jossain konserteissaan kertonut yleisölle uudesta ruokavaliostaan ( siis vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta), jonka ansiosta oli laihtunut 15 kiloa, niin siitä nostettiin kauhea äläkkä ettei hän olisi saanut kertoa täysmaidon juonnista eikä voin käytöstä ruoanvalmistuksessa yms.
Nyt kuitenkin viimevuonna nousi valtava karppausbuumi, ja mediassakin touhutaan niin telkkarissa ja lehdissäkin hirmuisesti tästä vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta niin että jopa Valion voitkin on loppunut kaupoista jne.
Tässä nähtiin taas se että Tapsa oli aikaansa edellä vaikka siitä julkisesti puhumista ei muutama vuosi sitten vielä niin hyvällä katsottukkaan. Nyt yksi jos toinenkin julkkiskin kertoo pudottaneensa painoa karppaamalla.
Tapsa aikaansa edellä
7
145
Vastaukset
- Eipä ollut!
Ei pidä paikkansa! Itse olen lukenut ja kuullut tuosta vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta jo vuosia vuosia sitten, olen itse sitä noudattanut jo paljon ennen kuin Tapsa.
Joten äläpäs nyt kirjoita asiasta vastoin parempaa tietoa!!! - Anti Liinilä
Just joo. Nyt Tapsuliini on keksinyt karppauksenkin! Anna mun kaikki kestää.... Näitten "homo liinius"-ihmisrotuun kuuluvien mielestä Tapsuliini on varmaan Laulutaiteen Tonava joka on löytänyt kuun, keksinyt internetin, on maailmankuulu tiedemies, säveltänyt Figaron häät, Finlandian ja Maamme-laulun ja lausuu englantia paremmin kuin Ison-Britannian kuningatar!
Ihan vain tiedoksi "karppis Liilälle": vähähiilihydrattinen ruokavalio on ollut ns. tapetilla iät ja ajat eli ainakin viimeiset kymmenen vuotta.- tonttu
Mitä sillä on väliä, kuka jonkun karppauksen on keksinyt? Eikö täällä pitäisi keskustella T. Kansan musiikista???
- Anti Liinilä
tonttu kirjoitti:
Mitä sillä on väliä, kuka jonkun karppauksen on keksinyt? Eikö täällä pitäisi keskustella T. Kansan musiikista???
Jaaa...neiti "tonttu Liinilä": kysy sitä "Karppis Liinilältä!" Hänhän se väitti Tapsuliinin karppauksen keksineen ja otti asian esille tällä palstalla.
Tapsuliini Kansa ja musiikki = täysin mahdoton yhtälö. Ei voi musiikista puhua kun Tapsuliinin yhteydessä sellaista ei ole. "T.Kansan musiikki" = ei ole olemassa!!! Rääkyminen on toinen juttu...
Eli: ei ole keskusteltavaa kun sisältöä ei ole. Heippa vaan manne Liinilä! - tonttu
Anti Liinilä kirjoitti:
Jaaa...neiti "tonttu Liinilä": kysy sitä "Karppis Liinilältä!" Hänhän se väitti Tapsuliinin karppauksen keksineen ja otti asian esille tällä palstalla.
Tapsuliini Kansa ja musiikki = täysin mahdoton yhtälö. Ei voi musiikista puhua kun Tapsuliinin yhteydessä sellaista ei ole. "T.Kansan musiikki" = ei ole olemassa!!! Rääkyminen on toinen juttu...
Eli: ei ole keskusteltavaa kun sisältöä ei ole. Heippa vaan manne Liinilä!Hei, nyt ei tämä mene oikein jakeluun. Onks täällä jotain tyhmää porukkaa, vai? Minä en ole lainkaan T. Kansa fani. En hurmos enkä muukaan fani! Käyn vaan joskus tsekkaileen näitä sivustoja, toki monen muunkin artistin. Kiinnitin vaan huomiota tuohon karppaua juttuun, kun se EI kuulu tänne millään lailla:-)
- musakarppis
tonttu kirjoitti:
Hei, nyt ei tämä mene oikein jakeluun. Onks täällä jotain tyhmää porukkaa, vai? Minä en ole lainkaan T. Kansa fani. En hurmos enkä muukaan fani! Käyn vaan joskus tsekkaileen näitä sivustoja, toki monen muunkin artistin. Kiinnitin vaan huomiota tuohon karppaua juttuun, kun se EI kuulu tänne millään lailla:-)
Sheriffi tai ylläpito ohoi! Poistakaa tämä ketju nyt ihmeessä kun muutenkin poistatte ihan asiallisia ketjuja jossa keskustellaan musiikista ja T.Kansasta.
Huvittavaksi menee meininki täällä.... - tonttu
musakarppis kirjoitti:
Sheriffi tai ylläpito ohoi! Poistakaa tämä ketju nyt ihmeessä kun muutenkin poistatte ihan asiallisia ketjuja jossa keskustellaan musiikista ja T.Kansasta.
Huvittavaksi menee meininki täällä....Tiedoksi vielä kaikille: kirjoitan täällä vain ja ainoastaan tällä "nimimerkillä" ja osaan kyllä arvostaa T. Kansan pitkää uraa, vaikka en hänen faninsa olekaan. En kirjoittele hänestä paskaa, kun en tee sellaista muutenkaan... Etenkään nimimerkin suojissa. Se on mielestäni raukkamaista!!!!! Hyvää päivän jatkoa kaikille lukijoille:-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996134
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804812Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983065Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p292873Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191526Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3361081Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861049Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774