Minä, suomalainen nuoripoika synnyin ihan hyvään, tavalliseen suomalaiseen perheeseen... Isäni ja äitini kuitenkin riitelivät usein ja äänekkäästi, kun olin pieni ja lopulta kun olin 13(?) äiti ja isä erosivat. Seilasin pari vuotta kahden talouden välillä, kunnes äiti ja isä palasivat yhteen. Ylä-asteella olin koulukiusattu, joten pääasiassa nyhväsin yksin jossain nurkassa tai sitten olin porukassa jossa minua kiusattiin henkisesti (naureskelua, asioista ulos jättämistä jne.). Itsetuntoni laski ylä-asteella todella paljon ja tuntui että olen täysi paska (tuntuu muuten edelleen)!! En luottanut itseeni vaan mietin aina muiden mielipiteitä, sitä että mitäköhän toi ajattelis musta ja mitäköhän toi... Nyt lukiossa ollessani minulla on paljon kavereita ja osaan olla sosiaalinen eikä kukaan ole kiusannut minua koulussa!!! Olen kuitenkin todella masentunut: tuntuu ettei mikään jaksa kiinnostaa. En jaksa innostua mistään asiasta aidosti, vaan oikeastaan kaikki mitä teen ahdistaa minua. Tunnen olevani huono kaikessa mitä teen ja epäonnistuvani kaikessa, kaikki tuntuu hajoavan heti jos kosken johonkin. Tuntuu ettei kukkaan välitä musta tosissaan vaikka mulla tosiaan on kavereita. YO masentaa, tuleva armeija masentaa tai oikeastaan pelottaa, kavereista luopuminen pelottaa (jos en uudelta paikkakunnalta löydäkään kavereita)... Minulla ei ole koskaan ollut tyttöystävää eikä KUKAAN OLE KOSKAAN kehunut minun ulkonäköäni, tuntuu että tytöille oon aina se "ihan hyvä tyyppi"... Haluaisin rinnalleni ihmisen joka hyväksyy virheellisyyteni ja välittää aidosti!!! Kukaan muu paitsi kotiväki ei edes tiedä masennuksestani koska esitän tosi positiivista ihmistä koulussa yms. En halua aiheuttaa muille samaa tuskaa mikä ittellä on... Jaan positiivisuutta ympäriinsä ja tsemppaan kaikkia olen tämmönen KAIKKIEN kaveri, kiusattujenkin... En pura sitä muihin vaikka sisältä oon ihan rikki. Tuntuu että olen ruma. Tuntuu että luonteeni on jotenkin vääränlainen. Tuntuu että kaikki mitä teen on väärin. Anteeksi vuodatukseni, mutta toivottavasti joku vastaa miten saisin itseni innostumaan taas asioista...
Oma elämänkertani
8
142
Vastaukset
- Vanhempi ihminen
Mene juttelemaan kouluterveydenhoitajalle.
Et voi näytellä loputtomasti.
Rohkeasti. - Suhmuran Santra
On tosi reippaasti tehty, että kirjoitit tänne ja näin haet ulospääsyä tyhjyydestä, jota sisimmässäsi tunnet. Olen jonkin verran keskustellut nuorten, ehkä ikäistesi kanssa. Tunnet ehkä, että nyt lukiossa on tavallaan kaikki hyvin, mutta sinua ahdistaa se, että kun lukio päättyy, pelkäät, miten pärjäät sen jälkeen. Muutenkin tuo ikävaihe on iso muutos lapsen/nuoren elämässä, se on astumista lapsesta aikuisuuteen ja aikuistuminen pelottaa, tai sitä arastelee, mitä se tuo tullessaan.
Minulle tuli mieleen, että onko sinulla isovanhempia ja voitko keskustella heidän kanssaan? Jos on, yritä luoda heihin luottamuksellinen kontakti, jossa kerrot asioistasi. Vanhemmat ihmiset, ja varsinkin omat isovanhemmat, yleensä tahtovat tukea lastenlapsiaan ja olla henkilöitä, joille voi jutella ja saada vastakaikua omille ajatuksilleen ja myös peloille. Luonnollisesti omille vanhemmille pitäisi pystyä myös puhumaan, mutta jos se tuntuu vaikealta, niin sitten vähän vieraammille. Jokainen nuori myös tarvitsee turvallisen olkapään, mihin nojata, halauksen, mistä saada lähimmäisen rakkautta ja lämpöä.
Kouluterveydenhoitaja on myös henkilö, jonka luokse voit mennä juttelemaan. Hän osaa neuvoa ammatti-ihmisenä.
Tiedän, että tämä on sananhelinää, mutta poikani sanoi aikanaan, että "äiti, kun linnun poika lähtee lentoon, eli ottaa siivet alleen, se luottaa siihen, että ne kannattelee". Elämä kannattelee, kun luottaa siihen, kuuntelee omaatuntoa, sieltä tulee oikeat ohjeet. Suosittelen myös vaikka esim. lukemaan aforismeja, niissä on elämää kannattelevia ja vapauttavia ohjeita.
Toivon nuoreen elämääsi uskoa siihen, että sinulle on paikka ja tehtävä keskuudessamme ja rohkeutta luottaa siihen, että siipesi kannattelevat aikuisuudessasikin!
Kaikkea hyvää sinun elämääsi toivoen "Santra" - olet ihan hyvä tyypp
Minä olen jo iäkkäämpi. Tuo outouden ja epätodellisuuden tunne juontaa juuri tuosta lapsuudestasi: olet joutunut seuraamaan sivusta ja mukautumaan kiltisti vanhempiesi riitelyyn ja elämäntilanteeseesi ja sitten sinulla ei ole ollut rohkeutta olla sosiaalinen. Jos ei ole koulussa kavereita, sitä jotekin käyttäytyy vaistomaisesti niin että on vaikeasti lähestyttävä. Jos ei osaa luontevasti liittyä porukoihin jää sitten sivuun.
Nytkin sinä lahjakkaana ja nuorena pääset porukoihin mutta koet että sinun on oltava jatkuvasti toisten ehdoilla, en voi olla ihan omana itsenäsi. Sinun pitää saada itsetuntosi kuntoon, että voisit hegitää vapaasti ja olla se aito, mkä todellisuudessa olet. Miten joku kaveri tai tyttöystävä voi hyväksyä sinut sellaisena haluasit olla, jos et edes avaa sieluasi ja todellista minuuttasi, kuka olet ja haluasit olla.
Toivottavasti löydät jonkun henkilön jolle voit kertoa phaa oloasi ja voit sitten pikkuhiljaa purkautua noista suojamekanismeistasi. Jos et ensi alkuu keksi muuta, nii kirjota itsellesi muistiota, mikä mättää, muistoja lapsuudestasi, vihan ja raivon tunteita, kaipaustasi. Kun sisin eheytyy niin onttous ja vierauskin katoaa. Kun hyväksyt itsesi niin eiköhän joku tyttökin näe sinun hyväksymisen arvoisena ja komeana ja itsekkin uskon niin. Jos nyt sanoisi joku, että olet komea, saattaist jop kuvitella, että hän mielistelee. - Mäsäpoika
Kiitos viestistäsi, tuli ihan tippa linssiin kun sitä luin! Kiitos siitä että näit vaivaa ihan oikeasti kirjoittamalla noin pitkän viestin... Isovanhemmat (molemmat) on kuollut jo ennen kuin mä synnyin, äiti on oikeestaan ainoo jonka kanssa juttelen näistä asioista, mutta se vaan sanoo aina sen perus "ota ittees niskasta kiinni tai että pitää vaan päättää että se elämä rupee kiinnostaan." Veljen kanssa joskus puidaan näitä asioita myös.
Kouluterveydenhoitajalle en halua mennä koska se on mun vanha tuttu ja se vaan naurais mut pihalle sieltä. Se on muutenkin ihan ihme tyyppi ei ollenkaan mikään psykologi-tyyppinen vaan päinvastoin jos sille joskus oon yrittäny puhua nii se vaan vaihtaa asian aina fyysisen kunnon puolelle.... siellähä mulla kaikki on ok.
Noita aforismeja oon ehkä lukenu liikaakin ja ne alkaa tulla silmistä ja korvista ulos kun niissä ei oo totuuden häivääkään. "Jokainen on oman elämänsä seppä", "anna niin saat", "hyvä voittaa", "muutos lähtee ihmisestä itsestään" blaablaablaa...
HUOM!!! Tää on tässä maailmassa kaikkein eniten minusta vialla:
Tuntuu että positiiviset sanat, teot, ajatukset tuntuu turhalta tässä nykymaailmassa kun siitä ei saa mitään itselle. Minä olen se aina joka kehuu ei kukaan koskaan kehu minua!!! Aina osataan arvostella ihmisiä heti, mutta harva osaa kehua aidosti!!!!
Vaikka "himouskovainen" en olekaan olen yrittänyt rukoilla, sillä pakkohan tällä elämällä on olla joku suurempi päämäärä, eikö niin? Mutta silti tuntuu vain että rukoukset hukkuvat tyhjyyteen...
Toivon myös Sinulle kaikkea hyvää!!! Kiitos vielä!- Suhmuran Santra
Kiitos kiitoksesta, oli mieleistä, että kirjoitukseni miellytti sinua!
Olet hyvä nuori, kirjoitat asiallisesti, kauniisti, arvosi ovat myös ns. terveet. Voit olla nöyrän ylpeä itsestäsi! Itse kullakin on oikeus rakastaa itseään, samoin sinulla, olla tyytyväinen siihen, minkä kokee itsessään hyväksi!
Luin tekstisi eilen illalla, yöllä valvoessani mietin itseäni nuorena aikuisena. Olin uskoakseni samanlainen, olin arka, sivuun vetäytyvä, en kovin sosiaalinenkaan, tulevaisuus näytti pelkästään tyhjältä, en tiennyt, miten minun pitäisi elää, jotta tietäisin, miksi elän. Samoja ongelmia on hyvin monella nuorella, useat heistä purkavat ahdistustaan vähemmän suositeltavin tavoin. Mielestäni sinä olet oikealla tiellä, pyrit löytämään mielen tasapainoa terveillä menetelmillä.
Ajattelin esim. äitisi sanoja: "ota ittees niskasta kiinni tai että pitää vaan päättää että se elämä rupee kiinnostaan." Äidin on helpompi kuitata asia sananhelinällä, kun pitäisi myöntää, että nyt tarvitaan syvällisempiä ajatuksia ja toimenpiteitä. Itse olen anoreksiaan jo yli 10 v. sitten sairastuneen nuoren äiti, ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että äidin on erittäin vaikea ja raskasta lähteä etsimään syitä lapsensa psyyken oireiluun. Silti äidin osaan kuuluu myöntää totuus, jos äiti ei asioita halua käsitellä, niin kuka sitten. Toisaalta et ole suinkaan ainoa nuori, jonka äiti sanoo samalla tavalla, koska se on helpointa ja pinnallista, pitäisi raapaista pintaa syvemmälle, ja se on liian tuskaista äidille. Vaikka äiti ei välttämättä ole tilanteeseen syyllinen, silti hän ei saa jättää lastaan, ei edes aikuista lastaan.
Aforismeissä esim. "jokainen on oman onnensa seppä" on helppo todeta, kun ei ole mitään ongelmia, siis pelkkää sananhelinää. Mutta siellä on myös paljon viisauksia, jotka voi hyväksyä, vaikka mieli olisi maassakin. Minulla on ollut tapana ostaa erilaisia teemakortteja (on ainakin 50, on enemmänkin), joissa on elämän viisauksia, mutta myös hauskoja "viisauksia". Välillä niitä luen, ja muistan muutakin, kuin sen hetkiset ajatukset. Esim. "Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiinsa", tämä on Eleonor Rooseweltin lause. Unelmia pitää aina olla, jokaisella, jos ei jaksa muistaa, ne voisi kirjoittaa paperille, jotka on luettavissa vaikka huoneesi ovesta. Myöskin esim. "Älä mittaa vuoren korkeutta, ennen kuin olet päässyt huipulle. Silloin näet, miten matala se on", tämä on Dag Hammarskjöldin lausuma. Sitten "Ihme tapahtuu, kun oivallamme, että ilo, onni, rakkaus ja elämänrikkaus on meissä, eikä tule jostain ulkopuoleltamme". Myöskin "Löydät uuden maailman, kun sinulla on rohkeutta jättää vanha".
Aforismit voi jäädä alitajuntaan hautumaan ja siellä riittävän kauan kypsyttyään toteutuvat luonnollisina, mieli on valmis muuttumaan.
Rukouksessa ei menetä mitään, mutta voi saada tyytyväisen mielen, että on pyytänyt korkeammalta voimalta apua, tukea, viisautta, voimaa parempaan.
Suosittelen lukemaan kirjan "Enkeleitä hiuksissani", minua tuo kirja puhutteli. Emme ole yksin, vaikka enkeliä kaipaa yksi ja toinen tuekseen, ehkä ne ovatkin, emme vain tiedä, miltä kaikelta ne on meitä suojaamassa. Kirjassa todetaan mm., että "enkelit on työttömiä, koska niitä ei pyydetä apuun, tueksi". Alla linkki kirjan arvosteluun. Toivon, että saisit jotain toivoa, uskoa näistä elämääsi!
Terveisin ystävyydellä ja sinulle hyvää toivoen "Santra"
http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-enkeleita-hiuksissani.html - Mäsäpoika
Suhmuran Santra kirjoitti:
Kiitos kiitoksesta, oli mieleistä, että kirjoitukseni miellytti sinua!
Olet hyvä nuori, kirjoitat asiallisesti, kauniisti, arvosi ovat myös ns. terveet. Voit olla nöyrän ylpeä itsestäsi! Itse kullakin on oikeus rakastaa itseään, samoin sinulla, olla tyytyväinen siihen, minkä kokee itsessään hyväksi!
Luin tekstisi eilen illalla, yöllä valvoessani mietin itseäni nuorena aikuisena. Olin uskoakseni samanlainen, olin arka, sivuun vetäytyvä, en kovin sosiaalinenkaan, tulevaisuus näytti pelkästään tyhjältä, en tiennyt, miten minun pitäisi elää, jotta tietäisin, miksi elän. Samoja ongelmia on hyvin monella nuorella, useat heistä purkavat ahdistustaan vähemmän suositeltavin tavoin. Mielestäni sinä olet oikealla tiellä, pyrit löytämään mielen tasapainoa terveillä menetelmillä.
Ajattelin esim. äitisi sanoja: "ota ittees niskasta kiinni tai että pitää vaan päättää että se elämä rupee kiinnostaan." Äidin on helpompi kuitata asia sananhelinällä, kun pitäisi myöntää, että nyt tarvitaan syvällisempiä ajatuksia ja toimenpiteitä. Itse olen anoreksiaan jo yli 10 v. sitten sairastuneen nuoren äiti, ja voin omasta kokemuksesta sanoa, että äidin on erittäin vaikea ja raskasta lähteä etsimään syitä lapsensa psyyken oireiluun. Silti äidin osaan kuuluu myöntää totuus, jos äiti ei asioita halua käsitellä, niin kuka sitten. Toisaalta et ole suinkaan ainoa nuori, jonka äiti sanoo samalla tavalla, koska se on helpointa ja pinnallista, pitäisi raapaista pintaa syvemmälle, ja se on liian tuskaista äidille. Vaikka äiti ei välttämättä ole tilanteeseen syyllinen, silti hän ei saa jättää lastaan, ei edes aikuista lastaan.
Aforismeissä esim. "jokainen on oman onnensa seppä" on helppo todeta, kun ei ole mitään ongelmia, siis pelkkää sananhelinää. Mutta siellä on myös paljon viisauksia, jotka voi hyväksyä, vaikka mieli olisi maassakin. Minulla on ollut tapana ostaa erilaisia teemakortteja (on ainakin 50, on enemmänkin), joissa on elämän viisauksia, mutta myös hauskoja "viisauksia". Välillä niitä luen, ja muistan muutakin, kuin sen hetkiset ajatukset. Esim. "Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiinsa", tämä on Eleonor Rooseweltin lause. Unelmia pitää aina olla, jokaisella, jos ei jaksa muistaa, ne voisi kirjoittaa paperille, jotka on luettavissa vaikka huoneesi ovesta. Myöskin esim. "Älä mittaa vuoren korkeutta, ennen kuin olet päässyt huipulle. Silloin näet, miten matala se on", tämä on Dag Hammarskjöldin lausuma. Sitten "Ihme tapahtuu, kun oivallamme, että ilo, onni, rakkaus ja elämänrikkaus on meissä, eikä tule jostain ulkopuoleltamme". Myöskin "Löydät uuden maailman, kun sinulla on rohkeutta jättää vanha".
Aforismit voi jäädä alitajuntaan hautumaan ja siellä riittävän kauan kypsyttyään toteutuvat luonnollisina, mieli on valmis muuttumaan.
Rukouksessa ei menetä mitään, mutta voi saada tyytyväisen mielen, että on pyytänyt korkeammalta voimalta apua, tukea, viisautta, voimaa parempaan.
Suosittelen lukemaan kirjan "Enkeleitä hiuksissani", minua tuo kirja puhutteli. Emme ole yksin, vaikka enkeliä kaipaa yksi ja toinen tuekseen, ehkä ne ovatkin, emme vain tiedä, miltä kaikelta ne on meitä suojaamassa. Kirjassa todetaan mm., että "enkelit on työttömiä, koska niitä ei pyydetä apuun, tueksi". Alla linkki kirjan arvosteluun. Toivon, että saisit jotain toivoa, uskoa näistä elämääsi!
Terveisin ystävyydellä ja sinulle hyvää toivoen "Santra"
http://www.ultra-lehti.com/kirjat/arv-enkeleita-hiuksissani.htmlTäytyypi pistää korvan taakse tuo ehdotuksesi, tuskinpa siitä mitään haittaakaan on!! :) Pakko muuten hehkuttaa kun kerrankin on aihetta... Heräsin tänään, yllättäen en herännytkään armottomaan huonoon fiilikseen vaan yllättäen tuntuikin ns. Ihan normaalilta... Rupesin hymyilemään (jota teinkin aidosta ilosta koko päivän) ja osasin NAUTTIA siitä hetkestä ja niistä fiiliksistä. Illalla oli muuten (ja edelleen) päivän päätteeksi oli tosi hyvä mieli :) Ehkä se onni asustaa meissä jokaisessa itsessämme niin kuin tuonne johonkin toiseen ketjuut kirjotitkin... Se onnellisuus ja iloisuus on kaivettava esiin vaikka välillä se olis työn ja tuskan takana :) toivottavasti huomenna sama meno jatkuu... Päivä kerrallaan!!!
- mennään eteenpäin
Kiva että koet noin.. Aina välistä olemssaolo tökkii, mutta sieltä se vuorollaan ilokin pilkistää.
Jospa rohkaiseeen muitakin palstalla kirjoittelevia. - C-LUOKITUS
Jos armeija masentaa, sieltä saat ÄÄRIMMÄISEN HELPOSTI VAPAUTUKSEN MASENNUKSEN PERUSTEELLA
Muistat vaan kutsunnoissa / missä tahansa tarkastuksessa mainita, että:
a) ajatus armeijasta masentaa
b) elämästä mennyt ilo armeijan takia
c) vituttaa aivan suunnattomasti
d) et todellakaan halua mennä armeijaan
Jos olet riittävän masentunut, saat SUORAAN C / D -luokituksen.
Jos taas vaikutat siltä, että saatat joskus "parantua" ja mennä myöhemmin armeijaan, saat ensin E-luokkaa, ja todennäköisesti parin vuoden päästä vapautuksen, JOS JA VAIN JOS sitä itse silloin pyydät.
Minä en edes vapautusta pyytänyt, se minulle tungettiin, kun tarpeeksi koko systeemiin kypsyneeltä vaikutin. Ensin E-luokkaa, parin vuoden päästä C, ja sekin siis erästä ministeriä lainaten "pyytämättä ja yllätyksenä". Täytyy kyllä sanoa, että C-luokituksen jälkeen on elämä ns avautunut uudestaan, olen vapautunut armeijan jatkuvasta ajattelusta jne. Jos vähänkin ahdistaa armeija, mainitset siitä pari sanaa JA HYVIN TODENNÄKÖISESTI PÄÄSET SIITÄ EROON. Kukaan ei halua itsemurhakandidaatteja armeijaan, eikä kukaan halua edes vastenmielisesti armeijaan tulevia pilaamaan omaa elämänhaluaan kasarmille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869