Kasvatustiede/aikuiskasvatustiede---> erityispedagogiikka

vähän pihalla

Opiskelen tällä hetkellä kasvatustiedettä (yleistä), mutta välillä ajatuksissa käy että erityisopettajan työ voisi myös kiinnostaa. Opiskelen erityispedagogiikkaa yhtenä sivuaineena. En haluaisi aloittaa koko hakurumbaa uudestaan (etenkään kun ajatus erityisopen työstä ei ole mitenkään varmalla pohjalla tällä hetkellä), joten mietin että olisiko mahdollista pätevöityä erkkaopeksi myöhemmin jollain tavalla ilman että täytyisi aloittaa hakeminen niin sanotusti alusta? Tiedän että erillisiä erityisopettajan opintoja järjestetään muistaakseni Jyväskylässä, ja niihin olisin ilmeisesti tietyin ehdoin kelpoinen hakemaan maisteriksi valmistuttuani?

Mutta jos haluaisin vaihtaa erityispedagogiikkaan jo kanditutkinnon jälkeen, mitä mahdollisuuksia silloin olisi? Nämä tietysti kaikki edellyttävät että erkkaa on sivuaineena tietyn verran. Pointtina tässä on se, että erkkaopen työ kiinnostaa siinä määrin etten haluaisi sitä ajatusta täysin hylätä. En kuitenkaan halua tässä vaiheessa hylätä myöskään nykyisiä opintojani, eli haluaisin tietää millaiset mahdollisuudet opeksi pätevöitymiseen olisi myöhemmin.

Loppuun vielä sellainen kysymys, että onko noihin erillisiin opintoihin ym. mahdollisuus hakea myös niillä jotka ovat opiskelleet aikuiskasvatustiedettä, vai lasketaanko päteväksi pohjakoulutukseksi ainoastaan yleisen kasvatustieteen pohjatutkinto?

Suurkiitos jos joku osaa selventää!

2

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • luulisinnäin

      muuten en osaa auttaa, mutta noihin erillisiin erityisopettajan opintoihin pääsemiseksi yleensä tarvitaan myös opettajan pätevyys, esim luokanopettajan, kasvatustieteen maisterillahan ei välttämättä opettajan pedagogisia opintoja ole suoritettuna...

    • ap

      Näin on, ja itselläni on kyllä tarkoituksena liittää tutkintoon myös nuo pedagogiset opinnot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      310
      3069
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      63
      2370
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      126
      2072
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      350
      2051
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1743
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1409
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1357
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1303
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      81
      1268
    Aihe