Nimittäin kävin ennakkoon äänestämässä. Milloinkaan en ole ollut näin tiukassa tilanteessa, että äänestyskopissa oli vielä kaksi vaihtoehtoa. Olin varma koppiin mennessäni, että äänestän sitä, jota en sitten kuitenkaan äänestänyt. Kävi miten tahansa, mutta nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että äänestin vakaumukseni mukaan.
Täältä olin lukevinani jostain ketjusta, olisiko ollut "Sauli niinistö" keskustelu, jossa kokoomuksen kannattaja sanoi, että ei äänestä häntä.
Minulla oli päinvastainen tapaus, mutta äänestin lopulta kuitenkin "oman puolueen" henkilöä, eli Paavo Lipposta 5.
On helpottavaa huomata, että lopulta ääni meni oikealle henkilölle ja oikealle puolueelle.
Kannattaa harkita tarkoin ketä äänestää.
Nyt se on tehty
7
105
Vastaukset
- juhaS ugh
jaa siusta tiiä mut mie heitän nopalla
- -.-.
URPO.Miten se puolue liittyy pressan vaaleihin,Valituksi tuleva luovuttaa jäsenkirjansa.Joo,kannattaa harkita tosiaan tarkoin ketää
äänestää,ei ainakaan Lipposta-- temari.,,
Sen verran puolue liittyy pressan vaaleihin, että kaikki ehdokkaat ovat jonkun puolueen jäseniä ja ko puolueen asettamia ehdokkaita.
Suomessa on ollut 6 kpl sitoutumattomia ehdokkaita. Vuonna 1943, 1994 ja 2006.
Presidentti on koko kansan presidentti, mutta ei hän menneisyyttään voi pois heittää vaikka hän jäsenkirjasta luopuukin.
Meillä on vapaus äänestää ketä haluamme ja kenet siihen virkaan katsomme sopivimmaksi.
SDP:llä on ollut vuosina 1968 ja 1978 Keskustapuolueesta lähtöisin oleva ehdokas, joka on tullut valituksi molemmilla kerroilla, eli Urho Kekkonen.
- alea iacta est NRO 3
Ai onko Lipponen kommunistisen puolueen jäsen?
Aattelin vaan kun kirjoitit äänestäneesi vakaumuksesi mukaan.- temari.,,
Böö...
Sinulla näyttää olevan vakaumus vielä hakusessa. Oletko edes kuullut mitä vakaumuksella tarkoitetaan?
Mistä sinulle on tullut käsitys, että Lipponen olisi kyseisen puolueen jäsen?
Lipponen on viimeinen suomalainen, joka ottaa kommunistin viitan harteilleen, kun ja jos niitä meillä aletaan jakamaan ja jos hänen presidentin virkansa on siitä kiinni.
Siksi äänestinkin häntä.
- plopplopplop77
Ei tuo ollut temarin aloitus
- temari.,,
Eppäillä soppii.........
Sopii sopii, aina epäillä sopii, mutta "temari" se on siitä huolimatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862