Vl-liikeessä näyttä nyt olevan menossa samanlainen surullinen taantumuksellisten voimien nousu, samanlainen kehityskulku kohti fundalismia, jonka kehitys tapahtui maallikkosaarnaaja Heikki Saaren auktoriteetin alaisuudessa noin 15-vuoden ajan 60-luvun puolivälin paikkeilta lähtien saavuttaen huippunsa 70-luvun loppupuolella henkisyntiopiksi kehtiityneessä harhaopissa ja jota kehitystä vastaan muun muassa Erkki Reinikainenkin jälkiviisaasti kertoi taistelleensa. (Reinikaisen jälkiviisaus kuvaa sitä, miten hän myöhemmällä iällään toivoi, että olisi ajoissa ymmärtänyt toimia fundamentalismia vastaan).
Näiden vl-liikkeen sisällä nyt kehittymässä olevien taantumuksellisten voimien toiminnan ilmenemismuotoja on esimerkiksi se, että liikkeen sisällä pyritään vaientamaan kaikenlainen vapaa ja hedelmällinen keskustelu asettamalla erilaistenn boikottitoimenpiteitten kohteeksi ja saarnakieltoihin mielipiteitään ääneen lausuvia, liikkeen parasta ajattelevia ja liikkeen sisäistä keskustelukulttuuria parantamaan pyrkiviä, taantumuksellista ja takapajuista kehitystä vastustavia edistyksellisiä ihmisiä.
Mikäli näitä vl-liikkeen sisällä vaikuttavia taantumuksellisia voimia ei nyt riittävän ajoissa kyetä pysäyttämään, pysäyttävät nuo taantumukselliset voimat koko vl-liikkeen kehityksen vieden sen eroon muun muassa ev.lut. kirkon yhteydestä sellaiseen fundamentalismiin, joka oli heikki Saaaren toiveuni 60-luvun puolivälin paikkeilta aina 70-luvun loppuun saakka.
Viimeistään nyt on siis aika pysäyttää nuo taantumukselliset voimat tarvittaessa vaikka erottamalla ne taantumuksellista kehitystä edustavat ihmiset vl-liikkeen johtopikoilta jotka ovat niiden fundamentalististen mielipiteitten takana, jotka pyrkivät viemään koko vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen yhteiskunnasta eristyksiin, siihen pimeyteen johon se jo Heikki Saaren johdolla oli liukumassa.
Nyt on aika nousta liikkeen sisältä niiden vl-liikkeen parasta ajattelevien henkilöitten, jotka vastustavat koko herätysliikettä eristyksiin vieviä taantumuksellisia voimia, joita esimerkiksi pääsihteeri Tuomas Hänninen kaikessa taantumuksellisuudessaan edustaa. Jos ei muu auta taantumuksen voimien pysäyttämiseksi, on vaihdettava johtohenkilöt herätysliikkeen johdosta. Nykyinen kehitys kohti pimeää fundamentalismia on pysäytettävä, tähän tarvitaan rohkeita esitaistelijoita!
Vl-liikkeessä tarvitaan taantumuksellisten voimien vastavoimaa!!
saarnaava mies
3
133
Vastaukset
- vlon lapsi
Olen samaa mieltä, taaantumukselliset on pysäytettävä.
- selvähän se
Härätsliikkeen sisällä vaikuttavat taantumukselliset voimat on saatava pysähtymään, vl-liikkeen sisällä tapahtuva pelolla hallitsemisen kulttuurin on loputtava.
- 11+11
"Olen samaa mieltä, taaantumukselliset on pysäytettävä. "
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869