Sairaalat, vesi ,lämpö.
Puolustusministeriön tekemän selvityksen mukaan Suomessa on valmistauduttu erittäin huonosti pitkiin ja laajoihin sähkökatkoksiin, kertoo Turun Sanomat. Esimerkiksi reilulla kolmanneksella suurista, yli 5 000 käyttäjän vesilaitoksista ei ole omaa varavoimaa sähkökatkoksien varalle.
Vesilaitos tyhjenee keskimäärin 12 tunnissa, jos virtaa ei saada. Oma varavoima puuttuu myös Suomen viidenneksi suurimman kaupungin vesilaitokselta, Turun vesilaitokselta. Turun Sanomat kirjoittaakin vesilaitoksen luottavan "sumeilematta" kaupungin energiayhtiöltä saatavaan apuun.
Puolustusministeriön selvityksen pääasiantuntijan, Tampereen teknillisen yliopiston dosentin Veli-Pekka Nurmen mukaan myös sairaaloissa ei ole varauduttu riittävästi laajoihin sähkökatkoksiin.
Tapani- ja Hannu-myrskyjen jälkeen puolustusministeriö sätti Suomen valmistautumista sähkökatkoihin. Suosituksia ja ohjeita on laadittu, mutta osa edelleen odottaa toteuttamistaan. Tuolloin ministeriö totesi, ettei ennakkovarautuminen merkitse välttämättä suuria rahasummia, vaan hyvää suunnittelua.
Turun Sanomien mukaan sähköverkko on arvioitui myös puolustusministeriössä yhdeksi mahdolliseksi terrorismi-iskun kohteeksi, sillä yksittäisellä iskulla Suomi voitaisiin lamauttaa pitkäksikin aikaa.
- Yhteiskunta menee sekaisin, jos tulee pitkä ja laaja sähkökatkos. Suurin osa pitää sitä mahdottomana, jolloin kriisiin ei osata varautua, Nurmi toteaa lehdelle.
Onko lahti varautunut laajoihin sähkökatkoksiin
Huolestunut
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869