Googlesta Bilberberg järjestön suomalaiset jäsenet.Yllättävää on että Sauli Niinistökin on osallistunut salaseuran kokouksiin.Ajatelkaa mihin tätä SUOMEN maata ollaan viemässä.Avatkaa silmänne ja äänestäkää VÄYRYSTÄ.
KATSOKAA
SALO10
7340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ajatellaan, mihin VÄYRYNEN oli viemässä tätä SUOMEA vehkeillessään tukiorganisaationsa korkean edustajan Viktor Vladimirovin kanssa.
Kyllä Pavelille vielä kannatusta löytyy. Ihan nollille ei jää.
Väykkä kuuluu vain sellaisiin salaseuroihin, joiden jäsenlistoja ei ole netissä. Ja niitä on paljon ja ne ovat niitä pahimpia!!!
Höpö höpö sinä, joka levität propagandaa Väyrystä vastaan, en ole Väyrysen kannattaja, mutta rajansa kaikella.
Ensinnäkin kaikki nämä kolme nimenomaan VANHAA konkaria, Väyrynen, Lipponen ja Niinistö, ovat ansainneet jo eläkkeelle jäännin ja lokoisan eläkeajan saavatkin eläkkeelle jäädessänsä. Meikäläinen kovaa työtä tehneenä saa minimi eläkettä saman verran kokovuodenajalta, kun heidän eläkkeensä jo tällä erää on noin kuukaudessa.
Äänestäkää ihmeessä noita nuorempia vaihtoehtoja yli puoluerajojen, sillä eihän presidentillä ole eikä saa ollakaan puoluekirjaa/puoluekantaa enää valituksitulonsa jälkeen ja heillä on varmastikin nykypäivään/aikaan sopivampia ajatuksia kuin noilla jo elämänsä ehtoopuolella olevilla vanhoilla parroilla.
Ehkäpä nämä kolme varttunutta Lipponen, Väyrynen ja Niinistö ovat esimerkkinä meille muille, että miten olla työssä lähes 77 vuotiaaksi. Eikä nauttia isoista eläkkeistään.
Niin ja onhan monelle eläköityneelle ihmiselle ainoa ilo elämässä, että saavat näyttää valtansa ja neuvoa ja olla esimerkkinä meille nuorille 30 vuotiaille, että jaksamme painaa töitä lähes 80 vuotiaiksi.
"heillä on varmastikin nykypäivään/aikaan sopivampia ajatuksia kuin noilla jo elämänsä ehtoopuolella olevilla vanhoilla parroilla"
Voi, kun olisikin.
Väyrynen on menneen talven lumia, eläkkeelle vaan, hoitamaan omia firmoja.
Miten se nyt on yllättävää? kun katsoo osallistujaluetteloita?
P. V. nyt on yksi koijari, jota vastaan täytynee vääntäytyä äänestämään, jos tarve vaatii.