Väyrynen on, ainakin toistaiseksi, onnistunut parhaiten tv-paneeleissa ja haastatteluissa ! Se on todella hämmentävää, sillä hänestä on mediassa ja jopa oman puolueensa 'parissa' jo vuosia tehty 'klovnia' .
No, ainakin terävä-älyinen ja hereillä Paavo Väyrynen tuntuu olevan verratuna kumpaan tahansa kaimaansa. Arhinmäki on jo paljastanut kommunistin 'luihun ytimensä' ja Lipponen nukkuu silmät auki !
Kolme kandidaattia on mukana vain muodon vuoksi ja Haavistosta tuskin tulee ääniharavaa Väyrysen ja Niinistön kiusaksi.
Aika selvältä kuvio näyttää. Niinistö ja Väyrynen toisella kierroksella, koska Soinia ei oikeasti näytä kiinnostavan Presidentin vaatimattomat tehtävät.
Se on Niinistö (Sauli) tai Väyrynen ensi joulukuussa isännöimässä juhlia, Soini säästää itseään PM paikalle kunhan hallitus ensin kaatuu...
No, ainakin terävä-älyinen ja hereillä Paavo Väyrynen tuntuu olevan verratuna kumpaan tahansa kaimaansa. Arhinmäki on jo paljastanut kommunistin 'luihun ytimensä' ja Lipponen nukkuu silmät auki !
Kolme kandidaattia on mukana vain muodon vuoksi ja Haavistosta tuskin tulee ääniharavaa Väyrysen ja Niinistön kiusaksi.
Aika selvältä kuvio näyttää. Niinistö ja Väyrynen toisella kierroksella, koska Soinia ei oikeasti näytä kiinnostavan Presidentin vaatimattomat tehtävät.
Se on Niinistö (Sauli) tai Väyrynen ensi joulukuussa isännöimässä juhlia, Soini säästää itseään PM paikalle kunhan hallitus ensin kaatuu...
Vastaukset 38
Vanhimmat
Anteeksi virheeni, otsikossa piti lukea, että Pölhö-Paavoista. Kyllähän Värynenkin on Paavo, mutta viisain noista kolmesta ja paras (=vähiten huono) vaihtoehto.
Euroopan kansoja viedään kuten natsit aikoinaan juutalaisia keskitysleireihin. III valtakunta ostetaan kun saadaan kansat ylivelkaantumaan.
http://www.youtube.com/watch?v=myzgAHVBg_s
Timo Soini Presidentiksi siitä se muutos alkaa.
Timo Soini on täysillä mukana ja vain äänestämällä numero 3 saat Suomen kansaa ensisijaisesti palvelevan Presidentin.
Jos Timo Soinista tulisi pressa, koko persupuolue kuihtuisi kokoon. Siellä ei ole yhtään täysipäistä johtajaa johtamaan tätä narrilaumaa. Sen tietävät Timo ja useat persukannattajat, jotka eivät tästä syystä äänestä Timoa. Timo on esillä vain "muodon vuoksi" levittämässä persupropakandaa - olisiko kunnalisvaalit mielessä.
Minä äänestin Soinia. Ei hänestä kuitenkaan pressaa tule. Ja riippuu kuka tulee toiseksi, äänestänkö toisella kierroksella ollenkaan. Jos sattuisi Soini pääsemään kakkoseksi, äänestäisin taas häntä.
Väyrynen Presidentiksi (nro. 4 ) ja Perussuomalaiset hallitukseen.
Kopsasin tämän aiemmin kirjoittamani ajankohtaisen viestin (kysymys oli siitä, miten hyvin Väyrynen osaa ajaa etuja):
Paavo osaa tosiaan ajaa etuja - nimenomaan ja pelkästään omia etuja. Paavo on ahne, omahyväinen, omiin vitseihin mielessään tikahtuva ja kaikkitietävä tollo.
Paavo on fossiili, Kekkosen aikaisen politiikan ylläpitäjä, jossa pomo (esim. presidentti) oli aina oikeassa.
Jos Paavosta jotakin hyvää yrittää etsiä, niin se on tuo mukitempaus. Se meni niin äitelän överiksi, että alkaa ihan naurattamaan. En usko kuitenkaan sen olleen tarkoitus, eikä Paavo varmasti ymmärrä miksi sille nauretaan. Kuningas Paavo ja kuningatar Vuokko.
Paavon kannattaisi vetäytyä jalasmökkiin lukemaan Dostojevskin tuotantoa. Se olisi maan etu.
http://www.varkaudenseudunps.net/zz01_12.php
Täällä kaikenlaiset kouluttamattomat pikkukaupunkijuntit haukkuvat Soinia, joka on maisterismies, puoliso lääkäri ja vaalipäällikkö tohtori Jussi Niinistö.
Persujen koulutetut miehet ja naiset puolustavat avoimesti tavallista, työtätekevää kansaa, eikä kaikenlaista eliittiä nuoleskelevaa rappioporukkaa.
Nahkuri Paavokin lietsoo epätoivoissaan persujen vastaista vihaa sen miehiä alentavan Biaudet kanssa, joka sai korruptiolla virkapaikan, vaikka ei ollut edes tutkintoa.
Rappioeliitin loppu on lähellä !
http://www.youtube.com/watch?v=Q2oIjZaDFRQ
Ei Soini tyhmä ole, en ole sitä väittänytkään. Suurena ongelmana ovat nämä muut paskakärpäset persutunkiolla. Taitaa olla useimmalla kansakoulu lyhyimmällä mahdollisella kaavalla ainut koulupohja. Esimerkiksi tämä meidän erittäin hyväkuntoinen nuori saunan lauteilla kailottava eläkeläinen. Menisi töihin, niin olisi enemmin hyödyksi yhteiskunnalle. Hakkarainen on sentään oppinut pitämään turpansa kiinni, kun ei kuitenkaan osaa sanoa mitään järkevää. Vieläkö tajuaisi mennä takaisin sahurihommiin, jota ehkä osaa tehdäkin.
Persut höynäyttävät äänien toivossa köyhiä ihmisiä, lupaamalla kaiken mahdollisen. Oppositiossa on helppo huudella kaikenlaista. Vastuun kantajiksi heistä ei ole.
Pääartikkeli: pyramidihuijaus
Ponzi-huijaus eli Ponzi-järjestelmä on pyramidipelin muoto, jossa joku kerää pääomia kuviteltua tai olemassa olevaa sijoituskohdetta varten luvaten sijoituksille nopeaa ja korkeaa tuottoa: korkeampaa kuin mistään muusta sijoitustoiminnasta on mahdollista saada. Sijoituskohde voi olla kultavaranto, kaivos, öljyesiintymä, lomaosake tai mikä tahansa tuottoisalta kuulostava kohde. Todellisuudessa mitään laillista liiketoimintaa ei harjoiteta tai se on vähäistä.
Alussa sijoittajille maksetaan luvattua korkoa tai tuottoa sijoituksille niistä varoista, mitä myöhemmät sijoittajat tuovat järjestelmään. Nopeat ja runsaat tuotot saavat monet osallistujat sijoittamaan rahat uudestaan järjestelmään ja houkuttelemaan mukaan uusia sijoittajia. Ideaa markkinoidaan ja levitetään henkilökohtaisen suosittelun periaatteella tutulta toiselle samoin kuin verkostomarkkinointia ja ketjukirjeitä.
"Jutan suuri huijaus, uskotko ?
Posted on elokuu 17, 2011 by hyvinkään Perussuomalaiset ry
Tavoitteena Euroopan Yhdysvallat.
17.08.2011 – 18:40 | kalervo1 | ei kategorioita
Jos tarkastellaan Euron ja EU:n historiaa niin eittämättä tulee mieleen Saksan ja Ranskan pyrkimys Euroopan Liittovaltioon. Euro oli vain yksi välivaihe tähän tavoitteeseen. Uskommeko todella että Euroopan laajuinen tietämys ei riittänyt kontrolloimaan Euromaiden todellista tilannetta ? Todennäköisesti näin annettiin tapahtua aivan tahallaan. Siitä seurasi raha- ja finanssikriisi joka “pakotti” kaikki EMu ja hieman löysemmin EU-maat osallistumaan tukitoimiin. Seuraavaksi yritetään pakottaa kaikki, yhteiseen, kaikkien maiden Perustulaeissa kirjattuun vakaus- ja taloussäädösten samanlaisuuteen sekä liittovaltion kaltaiseen pankkijärjestelmään. Sen jälkeen itsenäisyytemme on lopullisesti menetetty. EMU ja EU juna ei salli kiitävästä junasta pois hyppäämistä eli meidät kiedotaan tähän soppaan lopullisesti. Seuraava askel on Eurobondit ja taas hyvin taloutensa hoitaneet maat maksavat huonompien aiheuttamia korkojen nostoa. Kreikan tukipakettiin osallistutaan näennäisen fiksusti ja todennäköisesti Kreikka laittaa valtiomme tilille 400.000 Euroa lainaamamme 1,4 Miljardin Euron vakuudeksi. Varmaankin siitä melkoinen osa sijoitetaan Kreikan lyhytaikaisten velkojen vakuudeksi. Ansaitsemme tämän kusetuksen jos uskomme tällaista hölynpölyä. Onneksi EU:ssa on kriittinen ryhmä ja suomestakin Timo Soini ja halutessamme saamme oikeata tietoa(Siis Sampo Terho nyt).Neuvostoliitto kesti yli 40-vuotta ja sehän oli itsenäisten valtioiden Liitto, josta olisi teoriassa voinut irtaantua. Käytäntö muistuttaa meitä että ei olisi. Unkari,Tsekkoslowakia, Viro,Puola jne. Koska EU siirtyy samaan väkivaltaan ? Historia ei suinkaan toista itseään. Ihmisten käyttäytyminen tekee sen!"
http://www.youtube.com/watch?v=VsYRM2_cCWs&feature=related
Jytkyt toistuvat 2012
ei saaaaaataaaaanaaaaa
aikamoista idioottien touhua !
http://timosoini.fi/presidentiksi/fi/ajankohtaiset/kalenteri.html
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119376-lipposen-hyokkays-–-nyt-puhuu-j-niinisto
http://www.varkaudenseudunps.net/zz01_12.php
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119370-lipponen-perustelee-niinisto-hyokkaystaan-”vaarallista”
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119321-urpilaisen-tayskaannos-ihmetyttaa-– ”hata-lipposesta-suuri”
Supon pitäisi ryhtyä tarkkailemaan äärioikeistolaisen Paavo Lipposen toimintaa, koska hän hyökkäilee jatkuvasti Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa vastaan. Lipponen on demokratian vihollinen.
Mikäs on puolustusvaliokunnan puheenjohtaja? Parlamentin vastustaja. Lipposelta erinomainen avaus.
"Kansanedustaja Jussi Niinistö on ilmoittanut poistavansa varmistimen, kun kuulee sanan 'parlamentarismi'. Puheessaan eduskunnassa 12.9.2011 J. Niinistö piti parlamentarismin vahvistamista 'kansanvallan heikentämisenä'. Parlamentarismi on hänen mielestään 'puoluejohtajien valtaa'. Niinistö unohtaa, että Suomen hallitusmuodon perustaksi tuli vuonna 1919 eduskuntakeskeinen, parlamentaarinen järjestelmä.
Silloin hylättiin presidenttivaltainen vaihtoehdo, jota oikeisto ajoi. Sellainen tuli Baltian ja Itä-Euroopan maihin, mikä antoi äärioikeistolle vallan presidentin suojassa", Lipponen kirjoittaa.
Supon pitäisi selvittää, onko Lipponen venäläisten agentti, onko luovuttanut luottamuksellisia valtiosalaisuuksia ollessaan Putinin kaasuputkihankkeen konsultti. Yrittää ehkä pelastaa itsensä valtakunnanoikeudelta ryhtyessään presidenttiehdokkaaksi. Ja varmaan on kyllä seurannassa, voihan nimi löytyä Tiitisen listalta.
Tässä on kansan suosikki!
http://www.youtube.com/watch?v=9ZXhY3ogpu0
ÄÄNESTÄ !
Tiitisen listaa ei uskalleta julkaista, koska sieltä löytyisi niin monen demarin, kepulaisen ja kokoomuslaisen nimi, että persut saisivat tuplajytjyn sen jälkeen.
Kaikenlaisen vakoojat, venäläisten agentit ja Suomen eliitin hännystelijät puhdistettaisiin kerralla Suomen valtakoneistosta.
Äänestin Paavo Väyrystä!!
ei näistä muista pressoiksi ole!
Nuoria pojan kloppeja,ei mitään tuntemusta politiikasta....
Ainoastaan Paavo Väyrysellä on mahdollisuus voittaa Niinistö!
Pistin myös ääneni Paaavolle!
Jos ei Niinistö niin sitten Väyrynen. Loppupeleissä on aivan sama kuka Suomen tasavallan presidentin postin hoitaa, ei ole paljon valtaoikeuksia enää. Pääministeri valtiovarainministerin kanssa eli siis Jyrki & Jutta määräävät tahdin kaikessa...
Osaatko ehkä kertoa, mitä oikeuksia presidentillä on, siis kun uusi kausi alkaa? Varmaan löytyisi netistä, mutta en viitsi etsiä. Jos joku voisi edes suoraan ilmaista, mitä enää jää jäljelle. Kuitenkin olen sitä mieltä, että jos Soinista tulisi presidentti, hän keksisi kiertää ne asiat, mitkä on presidentiltä kielletty.
Otan osaa!
Paavo Väyrynen presidentiksi ja Soini pääministeriksi
http://www.youtube.com/watch?v=1kI_yn2dJkI
http://www.hyvejohtajuus.fi/6540/valta-ja-vallankaytto/
Paavo Lipponen-demariterminaattori, jokaisen työläisen unelma !
http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94221-kainin-merkki-kun-puolue-hukkasi-kannattajansa
Hahahaahhhhaaaaa!!!!!
Törkeän hyvää spekulaatiota ja tulkintaa.
" Arhinmäki on jo paljastanut kommunistin 'luihun ytimensä' ja Lipponen nukkuu silmät auki !"
Euroopan keskuspankin johtajan Mario Draghin mukaan EU:n kriisirahasto tarvitsee lisätukea kolmen A:n luottoluokituksen mailta.
LUE MYÖS
EU:n kriisirahasto tipahti kolmen A:n kerhosta
Luottoluokittaja Standard & Poor's laski kriisirahaston luokitusta AAA:sta yhden pykälän AA :aan. Jo perjantaina yhtiö laski saman verran muun muassa Ranskan ja Itävallan luokitusta.
Euromaista kolmen A:n ryhmässä ovat Suomen lisäksi enää Saksa, Hollanti ja Luxemburg.
Timo Soini on ollut ainoa Presidenttiehdokas joka on koko ajan puhunut siitä että Suomi joka on hoitanut asiansa mallikkaasti ja pysynyt vakaustavoitteessa joutuu maksumiehenksi kun ERVV luottoluokitus pudotetaan ja nyt se on tehty.
Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor’s pudotti maanantaina Euroopan rahoitusvakausvälineen ERVV:n luottoluokitusta.
2 Kommentoi
Lähetä
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Del.icio.us
Facebook
TwitterTaloussanomat-Bloomberg
16.1.2012 21:11 (päivitetty 21:30)
49
Uusi luokitus on AA , kun aiemmin väliaikaisella vakausrahastolla oli AAA-luokitus. Luokitus laski yhdellä pykälällä.
Luokitusnäkymät eivät ole enää negatiiviset, joten rahasto voi saada takaisin kolmen A:n luokituksensa, jos rahaston takuita kasvatetaan.
ERVV:n, eli väliaikaisen vakausrahaston luokituslaskun syynä on S&P:n mukaan Ranskan ja Itävallan luokitusten lasku. Niiden ERVV:lle antamat takaukset eivät ole enää kyllin uskottavia oikeuttamaan AAA-luokitusta.
Ranskan ja Itävallan luokitukset putosivat viime perjantaina. S&P oli varoittanut jo aiemmin, että ERVV:n luokitus luultavasti laskee, jos sen keskeisten rahoittajamaiden luokitusta pudotetaan. Myös Ranskan ja Itävallan luokitukset laskivat AA :aan, joten ERVV ei näytä ansaitsevan takaajamaidensa heikoimpia lenkkejä parempaa luokitusta.
Luottoluokituksen lasku saattaa nostaa ERVV:n markkinoilta hankkiman lainarahan hintaa. Se alentaisi ERVV:n toimintakykyä, ja heikentäisi sijoittajien uskoa rahaston kykyyn tarvittaessa auttaa euroalueen kriisimaita.
Erkki Liikanen sai aikaan -90 luvun laman ja pakeni komisaariksi EU:N nyt Suomen pankin pääjohtajana Tarja Halosen nimittämänä myymässä kaiken itsenäisyytemme EKP:n kautta.
Guggenheim pelastaa Erkki Liikasen ja Suomen Pankin
Juha-Pekka Kervinen
.
Newyorkilaisen Guggenheimin säätiön kannattaa ottaa kumppanikseen Helsingin lisäksi Suomen Pankki. Sieltä löytyy kokoelma, tilat ja johto.
Vetovoimansa juuri osoittanut Suomen Pankin 1 200 teoksen taidekokoelma on oivallinen pesämuna Guggenheim Helsingin kokoelmaan. Kokoelman toissa vuosisadan puolivälistä alkava aikajänne sopii hyvin Guggenheimin rajauksiin. Museo keskittyy impressionismiin, post-impressionismiin sekä moderniin ja nykytaiteeseen. Moderni taide on tehty 1860- ja 1970-lukujen välillä.
Suomen Pankin toimikautensa ensi kesänä päättävä pääjohtaja Erkki Liikanen hankki kuvataidesulan hattuunsa pankin 200-vuotisjuhlanäyttelyn järjestäjänä. Guggenheim-kuraattorin tehtävä olisi hieno huipennus poliitikon ja pankkimiehen uralle. Pääjohtajan vaihdos Suomen Pankissa antaisi mahdollisuuden kohentaa talon työilmapiiriä. Kansainvälisesti verkottunut Liikanen voisi lisäksi ottaa hoitaakseen Guggenheim-konsernin EU-vastaavan tehtävät.
Suomen Pankki on osa eurojärjestelmää, jonka fyysinen toiminta tapahtuu Frankfurtissa. Helsingissä ei enää tarvita kallista ja vajaakäyttöistä edustuskonttoria. Snellmaninaukion palatsi heräisi ennennäkemättömään kukoistukseen Guggenheimin museona.
Nykyään varastossa ja harvojen johtajien katsottavana pölyttyvä kokoelma saisi Guggenheimissa arvoisensa pysyvän areenan – omassa talossaan! Pankin jäljellä olevat toiminnot ja henkilökunnan voisi hyvin sijoittaa lähikortteleihin, joissa pankki jo omistaa riittävästi tiloja.
Guggenheim haluaa Helsingistä myös välineen kasvattaa näkyvyyttään Venäjällä. Venäjän vallan aikaan perustettu Suomen Pankki tukee oivallisesti myös tätä tavoitetta.
Museon profiilia Pietarissa ja koko Itämeren alueella tukisi loistavasti Guggenheim-risteilijä. Venäläisten puoliksi omistama Helsingin telakka ja risteilijöihin erikoistunut Turun telakka varmasti löytäisivät ratkaisun risteilijän rakentajasta yhteisen eteläkorealaisen omistajansa tuella.
Tallink, Viking Line tai jokin kolmas varustamo loisi Guggenheim-aluksella uuden, vallankumouksellisen tuotteen ja ulottuvuuden maailman risteilybisnekseen.
Kaivossuku Guggenheimin jalanjälkiä seuraten pörssipohattojen top kymppiin juuri noussut Talvivaaran kaivosyhtiön keulahahmo Pekka Perä voisi ikuistaa nimensä perustamalla Guggenheim Suomen Pankkiin oman, nimeään kantavan kokoelman.
Taidekeräilijä ja mesenaatti Carl Ehrnrooth kuuluu ensimmäisenä pohjoismaalaisena Guggenheim-museoita pyörittävän Solomon R. Guggenheim –säätiön hallitukseen. Carl Ehrnrooth on vuorineuvos Casimir Ehrnroothin poika.
Missähän ne demareiden vakuudet piilevät?????
http://www.hs.fi/talous/EKP haluaa Suomelta ja muilta AAA-mailta lisärahaa kriisirahastoon /a1305553495248