Pahimmat mokat

Kaikkihan me tiedämme, että me vanhoillislestadiolaiset olemme samanlaisia epätäydellisiä ihmisiä, kuten kaikki ihmiset yleensä.
Aina kaikki ei mene nappiin, vaan tulee möhlittyä ja tehtyä monenlaisia pieniä kämmejä. Jotkut pienempiä, jotku suurempia, mutta kaikki me lopulta olemme samalla viivalla. Joku ihminen kenties tuntee välillä olevansa se kuuluisa nolojen tilanteiden mies, eli Mr. Bean. Jos tulee möhlittyä, elämä ei kaadu siihen.
Joudumme synteihin, saatamme sortua jos jonkinlaiseen ihan vahingossakin.

Minäpä kerron minun ehkä noloimmat tilanteet, joille tosin on voinut jälkeen päin nauraa.
Vilkkaan kesän, jona tapasin lukuisia uusia vl:iä, päätin sitten hakea uudelle paikkakunnalle töihin. Pääsin työhaastatteluun. Olin valmistautunut tulevaan kunnolla perehtymällä mm. työpaikan arvoihin yms. ja pyrin sen mukaan sitten valmistautua haastatteluun. No menin varmana ja suurta itseluottamusta puhkuen ja vastaan tuli haastattelija. Tervehdin häntä iloisesti Jumalan terveellä. Huomasin hyvin pian möhlänneeni, mutta haastattelija tervehti takaisin Jumalan terveellä. Tiesin heti päällepäin, ettei haastattelija ollut uskomassa, koska sillä oli korvakorut ja värjätyt hiukset. Oli siinä haastattelun aikana pokassa pidättelemistä. En saanut paikkaa.

Usein on tullut vahingossa tervehtiä epäuskoisiakin Jumalan terveellä etenkin kylissä, joissa kaikki ei ole meikäläisiä. Vastikään tervehdin vahingossa miestä Jumalan terveellä ja huomasin juuri tervehtiessäni, että hänellä oli korvakorut.

Kerran olin menossa seuroihin uudelle paikkakunnalle. Kaveri antoi ajo-ohjeet, miten ry:lle ajetaan. Hän sanoi, että se on sellainen punainen tiilitalo. No ajelin sitten ohjeiden mukaan. Ihmettelin, miksi tämä tie vie näin pitkään, kun ajo-ohjeissa sen piti olla lyhyempi. No ajattelin, että se varmaan vain pitää sitä lyhyenä tienä. Hetken päästä tulinkin punaisen tiilirakennuksen pihaan, jonka pihalla oli paljon autoja. En yhtään pistänyt merkille sitä, että kaikki autot oli jotain pienen kokoluokan autoja. Ajoin autoni parkkiin ja menin sisälle. Siellä oli paljon porukkaa, mutta ihmettelin, miten vähän siellä oli nuoria.
Menin penkkiin istumaan. Monet ihmiset iloisesti ottivat minut vastaan.

Hetken aikaa penkeillä istuessani tajusin, että olen joidenkin muiden tilaisuudessa. Ihmisillä killui monenlaista korua korvissa. Minut valtasi pienehkö häpeä. Kaveriltakin tuli viesti, että missä sinä olet, kun ei sua penkeillä näy. Juuri, kun olin nousemassa penkistä ylös, vastaan käveli vanhempi mies ja tuli kysymään, olenko ottanut Jeesuksen vastaan.
Jotain sopersin sille ja hän rupes siunaa jollain omintakeisella tyylillä minua.
Tässä tilanteessa en ihan heti kehdannut poistua tilaisuudesta.
Odotin, että lähden sitten tilaisuudesta pois, kun puhuja tulee.
Eteen menikin jokin bändi kitaroineen ja sit joku kertoi omakohtaisia uskon kokemuksia kitaroiden säestämänä hänen kertomustaan.
Ei siinä auttanut, kuin nousta penkistä ja lähteä pois.

Laitoin viestin kaverilleni, että minä taisin mennä vahingossa väärään tilaisuuteen, että antaisko se uuden osoitteen. Hänellä tietysti oli jo kännykkä kii, joten jäipä ne seurat sitten väliin.

tuossa on muutamia mokiani.

Kertokaapa te omista mokistanne?