Iiitti sittenkin Kouvolaan

Kiskot vie Kouvolaan

Ministeri Virkkunen lupasi marraskuussa, että saatte iittiläiset ihan mielellään keskustella maakuntavaihdosta. On vissiin kylliksi keskusteltu?

Ministeriö on kyllä uusimmassa kuntakartassa selkeästi piirustanut Iitin Kouvolaan ja pysymääna aisoissaan eli Kymenlaaksossa.

Kartassa näyttää Suomen sopusuhtaiselta palalta Iitti liitettynä Kouvolaan.

Kun valtuustoissa ja kunnanhallituksissa on jatkuvasti kuntien virkamiehiä, joskus hyvinkin suuri prosentti valtuustosta, on selvää, etteivät nämä viranhaltijat suin surminkaa kannata liitoksia, koska oma lehmä on ojassa asian suhteen.

Koskahan herätään huomaamaan, että valtuustoissa virkamiehet edustavat itseään eivätkä aja välttämättä kuntalaisten etuja? Tuppurainen Tappuraisen takuumiehenä ja enemmänkin.

Mutta, älkää olko huolissanne Iitissäkään; aiemmin Kouvolan kanssa liittyneiden kuntien ja kaupunkien virkamihistölle suotiin entistäkin paremmat ja hyväpalkkaiset virat. Ainakin useimmille.

12

296

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hans Lankari, Vkoski

      Iitti ei liity ikinä Kouvolaan. Ei ainakaan kokonaisena. Pohjois- ja Länsi-Iitti repivät itsensä Lahteen.

    • Kymijoki virtaa yes

      Kouvolaan ja Kymenlaaksoon Iitti ilmanmuuta jo lähtökohtaisesti kuuluukin. Toivottavasti tuo rintamakarkurityyppinen vallankumoushenki loikata Päijät-Hämeen kuntien rasitteeksi ja vieraaseen maakuntaan on nyt kuollut ja kuopattu Iitissä ja Iitin päättäjien päissä. On aika järkeville päätöksille rakentaa omaa maakuntaa Kymenlaaksoa ja elinvoimaista Kouvolan seutua!

      • pöööö

        voi voi, mistäs se kymijoki kouvolaan oikeen virtaa? Ei ainakaan rasitteeksi muille muodostuneesta kunnasta. Kusirännikylää elinvoimaiseksi on jo muutama vuosi rakennettu ja mitä on aikaiseksi saatu, oikeesti? Vihaisia ihmisiä runsaasti kuusaalla, valkealassa ja elimäellä ainakin. Mikä v:een rintama on haalia kiinalaisia ja muuta huuhaata ja siinä ohessa sählätä verorahat ihan mihin sattuu. Sais jo se pienempien mollaaminen loppua.


    • Lyöttilän Ukko

      Iittiläiset eivät halua Kotkan sairaalaan vaan Lahteen. Tämä kääntää vaakakupin Lahden kannalle. Mark my words. Kouvostoliitto vetää itsepäisten iittiläisten suhteen vesiperän (pl. valtuutettu Temonen, KOK).

      PS. Iitti väännettiin aikoinaan väkisin Kymen lääniin (RIP).

      • Paitsi että

        Sairaalansa saa jatkossa ihan vapaasti valita, joten senkun matkustaa vaan Lahteen, arvoisa tuleva kouvolalainen. Tämä kuntaliitosratkaisu tehdään järjen eikä tunteiden perusteella ja sitä järkeä olisi voitu Iitissä käyttää jo aiemmin.


    • Tuottavaa tointa?

      Onko muuta tulevaisuudenkuvaa kuin sairastaminen?

      Juuri kukaan ei kommentoi muuta tulevaa toimintaa Iitissä kuin sairaalaan menoa ja lääkärinhoitoa. Että sen mukaan valittaan jo maakuntaakin.

      Kovin kauan ei yhteiskunta edes tule vastaan näissä sairaanhoitoasioissa. Jos on kovasti kipeä, on nytkin mentävä oman rahapussukan kera etsimään yksityistä lääkäriä. Mikäs siinä. Siitäkin vielä saa hieman valtion kassasta bonusta.
      Kaikkihan lopetetaan ja lakkautetaan kuten Heinolan reúmasairaalakin.

      Kouvolakin kauppailee kaikkia neuvoloita ja sairaaloita pois. Missä niitä muka yleisissä enää ihmisiä hoidetaan tosipaikan tullen?

    • Usko Iitti itseesi

      No just niin. Jos Iitti liitettäisiin Kouvolaan, niin sen nykyiselle alueelle ei jätettäisi yhtään mitään palvelua. Sairaalan valitseminen olisi ainoa ilo.

      Ei Lahtikaan mitään herkkuja iittiläisille tarjoaisi, mutta kehitystähän sekin on jos pääsee Lahden liikennesuunnittelun piiriin : Kouvolalla ei ole ollut kiinnosta lainkaan ohjata julkista liikennettä Kausala-Lahti ja varsinkin Vuolenkoski-Lahti väleihin. Tässä tilanteessa on sitten helppo vedota vain siihen että työssäkäyntiliikennettä ei niillä väleillä ole kuin muutaman sadan ihmisen verran.

      • kähmintää vai rähmit

        Onhan se nyt selvää että mikä talousalue Iitin ympärillä kasvaa ja mikä ei.

        Mediassa toitotetaan koko ajan kuinka "syrjäkylät" ovat menettäneet monta asiaa jotka ennen kuntaliitosta toimivat edes jotenkin tai ainakin olivat olemassa. Tämä sairaalahässäkän painoarvo johtui vanhaKouvola -keskeisestä ajatuksesta, että iittiläiset lasketaan mukaan ko. palvelun käyttäjiksi.

        Näitä virheitä kaiketi iittiläiset yrittävät varoa, jos se nyt ylipäästään on edes mahdollista.

        Uusia tuulia ja kunnon remontti samantien, eikä pikkunysväämistä pikkupikkupiirin hallintoalamaisena.


      • Sopu olisi hyväksi
        kähmintää vai rähmit kirjoitti:

        Onhan se nyt selvää että mikä talousalue Iitin ympärillä kasvaa ja mikä ei.

        Mediassa toitotetaan koko ajan kuinka "syrjäkylät" ovat menettäneet monta asiaa jotka ennen kuntaliitosta toimivat edes jotenkin tai ainakin olivat olemassa. Tämä sairaalahässäkän painoarvo johtui vanhaKouvola -keskeisestä ajatuksesta, että iittiläiset lasketaan mukaan ko. palvelun käyttäjiksi.

        Näitä virheitä kaiketi iittiläiset yrittävät varoa, jos se nyt ylipäästään on edes mahdollista.

        Uusia tuulia ja kunnon remontti samantien, eikä pikkunysväämistä pikkupikkupiirin hallintoalamaisena.

        Itse asiassa Iitti pärjäisi itsenäisenä. On teollisuutta ja rakennustoimintaa. Jostakin syystä asunnotkin, ne vähät mitä tarjolla on, ovat hintasoltaan kalliimpia kuin Kouvolassa saman kokoiset ja tasoiset lähes poikkeuksetta. Vuokra-asunnoista ei juuri ole lehdissä ja mediassa tietoa, että onko niitä saatavana Iitissä. Jos olisi näkyvissä, että on, tulisi varmaan väkeäkin. Sikäli mikäli väkeä halutaankaan, kun on vähän sisäänlämpiävää..?

        Jos Iitissä valtuustotasolla vedettäisiin hyvällä mielellä yhtä köyttä, kaikki soljahtelisi paremmin kuin naapurialueilla konsaan. Paremmin kuin Lahdessa ja paremmin kuin Kouvolassa.

        Lehdissä ei turhaan sureksita esi. Kouvolan reuna-alueiden palvelujen kuihtumista. Se on tosiasia. Joku Kouvolan keskusta-Kuusankoski linja elää ja pelaa, mutta entinen hyvä kunnon kaupunki Anjalankoski näivettyy ja näivetetään. Se alkoi jo ennen liitosta, kun ilmeiseti sisäpiiri tiesi, mitä tuleman pitää. Aletiin jo etukäteen karsia kouluja ja neuvoloita ym.


      • Aikalisää nyt

        Sairaanhoidosta puheen ollen. Kausalassa on terveyskeskus, entinen sairaalaksi sanottu hyvä talo.

        Ei tarvitsisi joka piikkiä ja lastaa kuljettaa iittiläisiä Lahteen kalliisti kuljettaa hakemaan, kun perusmyllättäisiin oma sairaala palvelukuntoon. Olisiko valtavakaan satsaua, että perustoiminnot ja synnyttäminen sujuisi omassa sairaalassa.

        Isot jututhan hoidetaan suuremmissakin kunnissa jossakin keskussairaalassa, ei sitä varten tarvitse koko Iittiäkään liittää sen kummemmin Lahteen kuin Kouvolaankaan.

        Tuntuu, etteivät normaalit ajatusjuoksutkaan enää kulje, kun tämä kuntaliitosvauhkoilu on jatkuvasti päällä.


    • Autio asema

      No kiskothan on, mutta juna harvoin pysähtyy Iitin Kausalaan. Ennen oli toisin, kun "lättähatulla" pääsi työhön ja kouluun Lahteen ja Kouvolaan.

    • Keppi ja kenkä

      Ja nyt on asematiekin katkaistu niin, että vain hölskyviä teräsreikärappusia pitkin pääsee matkaa jatkamaan. Kävelykeppi tarttuu rapun rakosiin ja kengänkorot ym.
      Autoliikenne on ohjautunut pitkin pientä hiekkatietä omakotitalojen vieritse. Älytöntä liikenteen huonontamista.
      Huonojalkaisille ei armoa anneta Iitissä ja polkupyöräkin on huono vekotin aseman ohi kulkemaan pyrkivälle. Miten ihmeessä näin on suhmuroitu, kun vihdoin alikulku saatiin?
      Aina tulee uutta ja uutta, mutta milloin parempaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1417
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      46
      935
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      145
      730
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      586
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      530
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      109
      505
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe