Talvi kyykyttää autoilijoita

hitaastipa mennään

Talvinen sää tekee tiet ja kadut Porissa liukkaiksi. Moni porilainen kuski on laskenut ajonopeutensa järjettömän alhaiseksi. Miksi ihmeessä?

Toki 20 km/h on sellainen vauhti, että auto pysyy vanhan eläkeläisnaisen hyppysissäkin, mutta liian usein tuntuu liian moni porilainen ajavan tarpeettoman hiljaa nyt talvikeleillä. Yrittäkäähän kaupunkilaiset piiskata autonne raviin edes vähän suuremmilla väylillä. Jos auto on koko ajan hanskassa, vauhtia on liian vähän taisi A. Senna todeta aikanaan.

Eikä kaikkien tarvitse ajaa 120 km/h taajama-alueella tullessaan Vanhalta-Koivistolta Tampereentietä urheilutalon ja Kuninkaanhaan koulun ohi. Riittää, että ajaa edes nopeusrajoituksen osoittamaa vauhtia.

Tuolla em. suoralla tosin pääsee onneksi hitaista ohi, joten muistakaa katsoa taustapeiliin ennen kaistanvaihtoa!

17

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilanteen mukaan

      Miksi pitäisi leikkiä rallikuskia kaupunkia alueella?
      Ehkäpä näille tilanteen vaatimalla nopeudella ajavat ajattelevat myös kanssa kulkijoitaan toisin kuin sinä?

      Kauanko olet ollut ajokortin haltija,
      nopeurajoitus tarkoittaa suurinta sallittua ajonopeutta,
      ei nopeutta jolla pitäisi ajaa ...

      • ap.

        Ei missään nimessä pidä leikkiä rallikuskia, mutta kehoitin vain välttämään liian hiljaa ajamista. Kyllä se on ihan normaalia, että auton peräpää vähän heilahtaa luiston puolelle liikenneympyrässä, kun on liukasta. Jos joku ajaa talvikeleillä niin hiljaa, ettei auto ole milloinkaan luistossa, ajaa hän mielestäni liian hiljaa!

        Ja kyllä sitä luistoa saa ihan rajoitusten mukaan ajettaessa. Jokainen voi yrittää ajaa jäisen liikenneympyrän läpi 50 km/h... Ohjaama on hetken käsiä täynnä, kun autoa saa pitää ajoradalla.

        Ajokortti on minulla muuten ollut pitkälti yli 10 vuotta.


      • Tilanteen mukaan
        ap. kirjoitti:

        Ei missään nimessä pidä leikkiä rallikuskia, mutta kehoitin vain välttämään liian hiljaa ajamista. Kyllä se on ihan normaalia, että auton peräpää vähän heilahtaa luiston puolelle liikenneympyrässä, kun on liukasta. Jos joku ajaa talvikeleillä niin hiljaa, ettei auto ole milloinkaan luistossa, ajaa hän mielestäni liian hiljaa!

        Ja kyllä sitä luistoa saa ihan rajoitusten mukaan ajettaessa. Jokainen voi yrittää ajaa jäisen liikenneympyrän läpi 50 km/h... Ohjaama on hetken käsiä täynnä, kun autoa saa pitää ajoradalla.

        Ajokortti on minulla muuten ollut pitkälti yli 10 vuotta.

        ...ihan kymmenen vuotta oltu ajokortin haltijana, eikä vieläkään opittu edes ajamaan liikenteessä.
        Reilu vuoskymmen lisää tuohon vielä, niin ehkä tuolloin olet saattanut oppia jotain liikenteessä mukana olemisesta ...


    • antaa vain

      pojanlopin vedellä omia nopeuksia kylläse jossakin vaiheessa rysähtää.

      • ap.

        Toivotaan, että olen radalla, kun rysähtää. Mutta tosiaan, ajan aika omia nopeuksiani. Silloin kun alkoi polisiien "nollatolerenssa" alkoi minulla "omat nopeudet". Jos ajetaan ylinopeutta, niin ajetaan sitten kunnolla.

        Tätä en tietysti suosittele kenellekään! Eikä yleisellä tiellä tule milloinkaan ajaa vallitsevaa nopeusrajoitusta kovempaa!


    • PerusP0rilainen

      Minä pysäytän autoni aina hidastetöyssyyn tullessa ja ajan kameratolpan kohdalla aina 20km/h alle rajoituksen. Miksi?. Koska joku päivä vielä käy sellainen tuuri, että takanani ajaa joku näistä asioista päättävä, joka menettää hermonsa ja päättää poistaa nämä kirotut perkeleet.

    • Älkää jaksako vali

      Ylinopeus on ihan ok, vaikka en autoa tai ajokorttia omista, mutta suuren osan elämästäni auton kyydissä viettänyt. Samaa mieltä siis, jos ylinopeutta ajamaan lähdetään tehdään se kunnolla. Helsingistä Tampereelle vähän päälle tunnissa, vaikka normaalisti meni yli pari tuntia.

      • pistä paremmaksi

        Hidastapa on ollut kyytisi, itse olen ollut mukana matkalla koivistonpuistikosta (uusikoivisto/pori) Meriraumaan (Raumalla),
        Aikaa tuossa meni 16 minuuttia.


      • overdrive
        pistä paremmaksi kirjoitti:

        Hidastapa on ollut kyytisi, itse olen ollut mukana matkalla koivistonpuistikosta (uusikoivisto/pori) Meriraumaan (Raumalla),
        Aikaa tuossa meni 16 minuuttia.

        60- luvulla, Pori- Helsinki. Porshella 1 tunti 55 min. Eikä ollut Turun tietä, eikä nopeusrajoituksia.


      • ap.
        overdrive kirjoitti:

        60- luvulla, Pori- Helsinki. Porshella 1 tunti 55 min. Eikä ollut Turun tietä, eikä nopeusrajoituksia.

        Ahh niitä muistoja nopeusrajoittamattomilta ajoilta...


      • ap.

        Autot ovat menneet kivasti eteenpäin teknologisesti viim. 20 vuoden aikana. Miten paljon nopeusrajoitukset oavt nousseet samana aikana? Eivät yhtään!

        Tuo on se ongelma. Siksi joutuu ajamaan vähän ylinopeutta...


    • porkanflikka

      kyl se vaa o hyvä men hissuksee!! viime talvi oli mu eka talvi autoratis ja sillo meinasin men monasti ojaan ja törmätä edes olevaa, ku ei viä oikee osannu! virheist oppineena, ihme kyl pahempii vahinkoi ei sattunu, tää talvi o menny hienosti!

    • ratissa taas

      Toejoen SEO:lta Kankaanpään SEO:lle tasan 15min.

      • matkamiesPRI-TRE

        Porin lentoasemalta Tampereen (Pirkkalan) Veska kauppakeskuksen parkkipaikalle talvinopeusrajoitusten aikaan: 59 minuuttia. (Matka 110 km, GPS:ään keskinopeus 111 km/h).

        Ei mikään suomenennätys, mutta turvallisesti ajettu vähän nopeusrajoitusten "yläkanttiin"...


      • T --> P 37 min
        matkamiesPRI-TRE kirjoitti:

        Porin lentoasemalta Tampereen (Pirkkalan) Veska kauppakeskuksen parkkipaikalle talvinopeusrajoitusten aikaan: 59 minuuttia. (Matka 110 km, GPS:ään keskinopeus 111 km/h).

        Ei mikään suomenennätys, mutta turvallisesti ajettu vähän nopeusrajoitusten "yläkanttiin"...

        Tuo aika alitettu aikonaan 22 minuutilla, joten aikas lail hitaampi olet ollu

        19 18=


    • P. I. Lotti

      Porista lentokentokentältä Tukholmaan Bromman lentokentälle 1h12min.

    • V-6

      72 -vuonna 220 km. h , Kähkösen aukeella,ainakin mittari näytti. 3000 Cabri. Pikkasen pelotti, kun etulokasuojat ja konepelti lepattivat tosissaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe