Katsoitteko vaalipaneelia viikolla, Järvenpään lukion n. 1000 nuorta paikalla, kuka pärjäsi äänestyksissä ? ylivoimainen ykkönen kahdessa äänestyksessä oli Arhinmäki n, 35% ,seuraavat jäivät reilusti alle 20 % Hyvä suomen nuoriso äänestetään myös oikeissa vaaleissa Arhinmäen Paavoa, eikä porvareita
Nuorissa tulevaisuus
7
98
Vastaukset
- PÖÖ.?
Ei tule Arhinmäestä resutonttua.
- Kiutaköngäs
Meinaakko jotta Suomi pittää liittää Ryssiin ?
Jos tulos on ollu tuo mainitsemasi , niin on turha kysyä miksi suomessa on väkivaltaa ja tapetaan lapset ja aviopuoliso, halutaan teloittaa poliiseja, morkataan sotaveteraneja jotka esti liitoksen ryssiin.
Kansa alkaa olla idoli vasurinsa oppien mukainen.- hyvä suomi
Ei arhinmäki luvannut yhtään noita kiutaköngäälle mieluisia asioita, sanoi vain oman ja vasemmistoliiton kannan kysymyksiin, suomessa väkivalta ja puolison ja lasten tappo ei ole missään yhteyksissä arhinmäkeen, eiköhän tämä kapitalistinen markkinatalous ole suurin syy tähän eriarvoisuuden ja suvaitsemuuden aikaan, kyllä siellä sovassa oli toveritkin arvossaan kun puolustivat maata, mitä oli kynsien alla oli sen jälkeen heillä ei vaikuta olevan mitään arvoa. Olihan se ihan toista, kuin vanhat herrat jotka lateli ulkoa opeteltuja höpinöitä, muuten Haavisto oli kakkonen ja voittikin yhden äänestyksen.
- 3+15
hyvä suomi kirjoitti:

niinpä niin,,kaipa se kapitalistinen markkinatalous tuo sullekin leivän pöytään?
- Jokikylänmies
hyvä suomi kirjoitti:
Ei arhinmäki luvannut yhtään noita kiutaköngäälle mieluisia asioita, sanoi vain oman ja vasemmistoliiton kannan kysymyksiin, suomessa väkivalta ja puolison ja lasten tappo ei ole missään yhteyksissä arhinmäkeen, eiköhän tämä kapitalistinen markkinatalous ole suurin syy tähän eriarvoisuuden ja suvaitsemuuden aikaan, kyllä siellä sovassa oli toveritkin arvossaan kun puolustivat maata, mitä oli kynsien alla oli sen jälkeen heillä ei vaikuta olevan mitään arvoa. Olihan se ihan toista, kuin vanhat herrat jotka lateli ulkoa opeteltuja höpinöitä, muuten Haavisto oli kakkonen ja voittikin yhden äänestyksen.
Siihen menee eräskin metri rautalankaa ennenkuin saat Kehviirin ymmärtämään näitä juttuja.. *nauraa*
Eiköhän se ole näin , että nuo äärioikeistoon kuuluvat ryhmittymät ihannoivat väkivaltaa ja tappamista.
- fifteen & sixteen
Puolet nuorista lähtee opiskeleen, 60% jää ajeleen autoilla pyöräteitä.tulevaisuus ei kovin hyvältä näytä.
- Jep ja
Kyllä nuoret osaa näyttää oikeata suuntaa kun ne eivät ole vielä vanhoillistuneet ja luulevat kapitalisoituneen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213125
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545468Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454860Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392808Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1231989Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1141734Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1101552Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481