Poimin tällaisen virkkeen toisesta ketjusta:
"Veronmaksajat kustantavat abortit lähes kokonaan, vaikka kyse on pelkästään naisten omasta leväperäisyydestä ja välinpitämättömyydestä."
Raskauden keskeytyksiä tekevien yksiköiden nettisivuilla neuvotaan ottamaan mieskin mahdollisuuksien mukaan prosessiin ja keskusteluun henkilökunnan kanssa. Perusteluna se, että koska nainen ei ole yksin syypää tilanteeseen olisi toisenkin osapuolen mielellään osallistuttava.
Mutta joidenkin mielestä onkin pelkästään naisten leväperäisyydestä. Mikä pakko miesten on ryhtyä seksiin ilman ehkäisyä, kun seuraukset on tiedossa yhtä hyvin miehilläkin?
Miksi ihmeessä tämä asenne ei muutu? Miksi miehet esim. miespalstoilla huutelevat seksin perään ja kokevat sen omaksi yksilön oikeudekseen ja pitävät naista seksillä valtaapitävänä pihtarina? Sitten seksin ikävät seuraukset, olipa se abortti tai ei-toivotun lapsen synnyttäminen ovat ainoastaan naisten harteilla. Miehet eivät osallistu abortin omavastuun kuluihin eivätkä lähde tappelematta maksamaan elatuskulujakaan.
Jos kerran vastuu seksistä jää naiselle, niin eikö silloin päätös abortistakin ole pelkästään naisen, jos kukaan muu ei koe olevansa edes osallinen asiaan eikä ota osavastuuta mistään?
Jos kerran teidän abortinvastustajien mielestä ihminen on jo alkio, joka on hedelmöitynyt niin miten hedelmöitys muka voi tapahtua ilman miehen osuutta ja vastuuta asiaan ja olla siten merkki NAISEN leväperäisyydestä? On kai se oikeus ja kohtuus, että edes veronmaksajina miehet osallistuvat kuluihin.
Leväperäisyydestä
6
109
Vastaukset
- edelleen,..
se mitä tehdään seksin seurauksille, on kyllä viimekädessä ihan kokonaan naisen päätös ja vastuulla jos sen elämän lapselta hinkuaa riistää, ei miehen.
- 1977*
Kerran minä tätä palstaa lukeneena aikoinaan esitin miehelleni leikkimielisesti, että hänen pitäisi osallsitua ehkäisykuluihimme (siis hormonaaliseni osalta), koska sain jonkun tasa-arvo herätyksen seksin suhteen, kun sitä niin kovin täällä vaahdottiin. (leikkimielisesti siksi, että meillä käytännössä rahat ovat olleet aina "yhteisiä", se on maksanut sen mitä tarvitaan, jolla on ollut sillä hetkellä enemmän rahaa)
Mieheni kuitenkin vastasi vakavissaan: "en varmasti ala päivittäisestä ehkäisystä mitään maksamaan, koska en minä -vanha mies- jaksa enää päivittäin jyystää.."
mieheni on käytännöllinen ja pirun saita, hänen mielestään rahoille pitää aina saada myös vastiketta..- H.T.
Heh.... se olisikin hyvä ja käytännöllinen asia, että pillereitä tarvisi ottaa ainoastaan silloin, kun jyystää. Ehkä joskus tulevaisuudessa semmoinen tuleekin.
- Yksinkertaista
Nainenhan siinä raskaaksi tulee, joten naisen täytyy myös pystyä kieltäytymään seksistä jos ehkäisy ei ole kunnossa.
Pihtari saa olla aivan vapaasti, väkisin ottaminen on raiskaus, mutta puhumalla suostuminen on naisen omaa hölmöyttä tai seksin halua, josta pitäisi myös itse kantaa vastuu.
Harvemmin varmaan nainen kysyy ennen yhdyntää, että suostutko isäksi, maksatko elatusmaksut tai maksatko abortin jos tulen raskaaksi, koska en käytä ehkäisyä. Jos mies vastaisi noihin myöntävästi, niin sitten olisitte oikeutettuja peräämään vastuuta myös mieheltä.
Jos haluatte yksin päättää abortista tai synnytyksestä, niin yksin pitäisi kantaa myös vastuunne.
Moni mies toki haluaa kantaa vastuuta, vaikka ei lasta ole halunnutkaan. - 10+11
Ja sitten on asioita ja asioita...
Entäs kun on jo 4 lasta, ollaan avioliitossa ja on tehty sterilisatio ja tulee raskaaksi.
Mies haluaa keskeytyksen ja nainen ei tiedä mitä haluaa...
Paitsi saa haluamattaan orastavan paniikin, se on varmaa.
Adoptiohan on pois suljettu, koska raskautta ei mitenkään peiteltäisi lapsilta.
Jos mies haluaa abortin ja nainen ei, mitä tehdään?
Jos nainen haluaisi abortin ja mies ei, mitä tehdään?
Onpas elämä helppoa... Ja tämä saattaa olla minun elämäni (menkat nyt 7vrk myöhässä)
Eli taidan olla varsinainen hupakko, moraaliton seksihurjastelija... Hiisi, kun en tajunnut pitää sitä puupenniä polvien välissä...
Ja prosentuaaliset mahdollisuudet sterilisaation pettämiselle ovat alle 12kk toimenpiteestä (siitä on 26kk) ja iän ollessa alle 30 (ikää 36)- Onhan se
Teetä ainakin abortti mahdollisimman pian, jos siihen päädyt.
Lapset ymmärtävät asiat usein paljon paremmin kuin luullaan. Myös sen, että kun joku pari ei voi saada lapsia, heille on erittäin suuri ilo saada adoptoitua.
Toisaalta lasta, sisaruksia ja itseäkin voi vaivata, ettei tiedä toisistaan mitään.
Pettää voi. Eräs tuttu pari sai kaksoset kierukasta huolimatta vuosia edellisten lapsien jälkeen, mutta nyt eivät antaisi millään pois. Etenkin äiti on todella tyytyväinen ja tytöt upeita.
Muuten, kiihkeisiin viesteihin tulee kiihkeitä vastauksia, eikä monikaan varmaan halua syyllistää ainakaan kaikkia aborttiin päätyneitä. Itse haluaisin, että turhia abortteja tehtäisiin mahdollisimman vähän ja ainakin mahdollisimman aikaisin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907