Ajattelin kertoa tänne omasta abortistani, jos joku ratkaisunsa tehnyt miettii millaista se on :) Tarkoitus siis ei ole kannustaa ketään aborttiin, vaan antaa vain informaatiota!
Esitietoina voisin kertoa, että olen 25-vuotias nainen, kihloissa ja avoliitossa asustelen. Olin/olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos vahinkoraskaus tapahtuu, en vielä äidiksi halua, päätös ei siis raskauden yllättäessä ollut vaikea. Mieheni kanssa olimme samoilla linjoilla. Ja tosiaan, söin kyllä Yaz-pillereitä, miekkosella taitaa olla jotain supersiittiöitä :D Mutta asiaan...
Tein testin eräänä perjantai-iltana, kun menkat olivat jo reilun viikon myöhässä, oireina pahoinvointia, rintojen arkuutta, alavatsakipuja ja nipistelyn tunnetta. Testi (yllätys yllätys) näytti positiivista, tein vielä seuraavana päivänä ja sunnuntaina uudet samoilla tuloksilla. Soitin sitten maanantai-aamuna omalle hoitajalleni tk:seen, jolle kerroin tilanteen ja sain lääkärille ajan heti samalle päivälle. Kävin lääkärillä, hän ei juurikaan kysellyt (toisin kuin olin odottanut) abortin syistä tms, vaan kirjoitti heti lähetteen ja laittoi kyselemättä keskeytyksen syyksi "elämäntilanteen". Sain ohjeet soittaa heti samana päivänä naisten tautien poliklinikalle, jonne soitinkin ja sain seuraavan viikon maanantaille ensimmäisen ajan.
Seuraavana maanantaina siis matkani kävi naistentautien pkl:lle. Täytin ensin muutaman esitietolomakkeen, jonka jälkeen mukava lääkäri ja hoitaja ottivat minut vastaan, lääkäri teki uä-tutkimusken ja kertoi "löydösten viittaavan noin 6. viikkoon",itse uä-laitteen näyttöä en edes nähnyt. Seuraavaksi minut otti vastaan toisessa huoneessa myöskin ihana hoitsu, joka kertoi toimenpiteestä ja antoi minulle ensimmäisen tabletin. Olisin saanut tehdä keskeytyksen myös kotona (jolloin toiset pillerit olisi annettu kotiin), mutta halusin tehdä sen mielummin sairaalassa, sillä kaverini kenen piti olla keskeytyksen ajan kanssani oli lähdössä laivalle kyseisenä päivänä. Mitään oireita en ensimmäisestä pilleristä saanut.
Keskiviikko aamuna sitten klo 7.30 palasin jälleen pkl:lle, jolloin hoitaja laittoi sitten "2-vaiheen" pillerit emättimeen ja sain mennä tarkkailuhuoneeseen (muita potilaita ei 3-paikkaisessa huoneessa ollut) köllöttelemään sängylle ja odottelemaan. Noin puolen tunnin kuluttua alkoivat menkkakipumaiset kivut, kuitenkin menkkakipuja paljon kivuliaammat. Kävin wc:ssä siinä välissä ja oksennuskin tuli (pillerit voivat aiheuttaa pahoinvointia), tuskanhikisenä palasin takaisin vuoteeseen ja kutsuin hoitajan paikalle. Hoitaja tuli hetkessä ja sain suppona lisää kipulääkettä, sekä pahoinvointia estävän piikin lihakseen. Hoitaja peitteli minut peiton alle ja toi vielä kuumavesipullon vatsan kohdalle. Meni ehkä noin 5-10 minuuttia ja kivut helpottivat, lähes hävisivät. Pystyin käymään jo 30min päästä kahvilassa kahvilla ja sämpylällä.
Siinä sitten odottelin ja välillä kävin wc:ssä, en oikeastaan edes huomannut missä välissä itse "tavara" sieltä on ulos tullut kun verta tuli aina ja vähän hyytymiä. Sain vielä varuiksi toiset pillerit suun kautta noin klo 9 aikoihin, eivät aiheuttaneet tällä kertaa mitään kipuja tai pahoinvointia. Kävin siinä tupakallakin jossain vaiheessa ja nukuin pikku päikkärit, hoitaja kävi aina 1h välein kyselemässä kuulumisia. Klo 11.30 hoitaja sanoi, että saan alkaa pikkuhiljaa kotiutumaan, sain kirjalliset ohjeet käydä 3 vk kuluttua labroissa, jossa varmistettaisiin että keskeytys on onnistunut. Sain muutamat buranat vielä kotiin mukaan kipujen varalle. Hoitaja kyseli onko minulla pillereitä valmiina kotona, sanoin että ei ole ja hän antoi vielä 3kk e-pillerit mukaan.
Kotona sitten köllöttelin sohvalla ja kivut olivat aika laimeat, lähinnä välillä tuli menkkakipujen omaisia kipuja ja välillä kävisivät kokonaan, otin varuiksi kuitenkin buranaa iltapäivällä. Nukahdin sohvalle ja heräsin siinä päivällä ja kävin suihkussa yms, kipuja vieläkin vähän. Myöhemmin nukahdin uudestaan ja heräsin vasta klo 21 aikoihin, jolloin kipuja ei ollut enää ollenkaan. Seuraavana päivänä vointi oli normaali ja kipuja ei ole sen jälkeen ollut. Jälkivuoto ollut lähinnä menkkojen tasoista vuotoa, luulin että olisi paljon runsaampaa.
Loppujen lopuksi siis melko kivuton ja helppo toimenpide. Niin mukava kokemus kuin kyseinen kokemus voi olla. Olen tyytyväinen että tein keskeytyksen sairaalalla, sillä oli turvallinen olo kun hoitsut olivat aina siinä lähellä ja kipulääkettä sai lisää tarvittaessa. Olin tosiaan vasta n. 6.viikolla, joten ehkä siksikin vuodot ovat olleet sen verran vähäisiä, mutta mitä olen lukenut juttuja niin odotin suunnilleen vuotavani kuiviin :) Olo on ollut suunnattoman helpottunut nyt kun asia on hoidetttu pois alta ja saa jatkaa taas normaalia elämää.
Abortin juuri tehnyt
107
2821
Vastaukset
- mimmi.xx11
Aloittaja, ymmärrän täysin huojennuksen tunteesi! Itsekin tosiaan vietin eilen sen 2.vaiheen poliklinikkapäivän, meni 7.30-19.00 eli vähän pidempään mitä tavallisesti. Sain emättimeen 4 pilleriä noin yhdeksän aikaan ja muutaman ennaltaehkäisevän särkylääkkeen. Pariin tuntiin ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta yhdentoista jälkeen vatsa alkoi hieman kipuilemaan. 12-14 väliltä en juurikaan muista mitään... Itkeskelyä, oksentelua, pahoinvointia, ripulia sekä aivan jumalattomia supistuskipuja. Sain muutaman piikin myöskin lihakseen, mutta tuo tuska oli jotain helvetillistä, en olisi ikinä voinut kuvitellakaan sen tuskan laatua vaikka täältä suomi24.fi:n keskustelupalstoilta jotain etukäteen jo lueskelinkin. Aika meni lähinnä vessassa istuskellen ja oksennellen kun juuri mitään ei voinut tehdä, mutta hoitaja oli maailman ihanin ja oli koko ajan vieressäni, paitsi kun halusin vessassa omaa rauhaa - silloinkin tosin oli oven takana ja säännöllisin väliajoin kyseli oliko kaikki ok. No, kolmen aikaan muiden huonetoverieni lähtiessä hyvävointisina kotiin menin uä-tutkimukseen lääkärille, ja kohdussa oli vielä tavaraa eli juuri mitään ei ollut poistunut. Sain muutaman suun kautta otettavan lisätabletin, ja pian alkoikin vuoto. Luulen nähneeni itse sikiön (olin 10. raskausviikolla) jossain vaiheessa luiskahtavan WC-pönttöön. Ei ollut niin kamalaa mitä kuvittelin, näytti lähinnä pieneltä sammakonpoikaselta.
Tänä päivänä tullut pientä vuotoa ja ihan vähän hyytymiä, kuten kuukautisissa, ja nyt pientä vatsakipua.
Huojennus on suuri. Tsemppiä kaikille saman kokeneille, ja teille jotka odotatte ko. toimenpidettä.- pikkuinen..
polo piti sinnikkäästi kiinni viimeiseen saakka ainoasta elämästään.. siis se "sammakonpoikanen" joka oli kyllä ihan aikuisten oikeesti sun lapsesi.
- Hyvä hyvä
Ei sammakoita pidäkään synnyttää, huonot geenit.
- reddie
mie tein abortin kotona ja oli kyllä helppo kokemus. kaveri on mukana koko ajan ja en itse tuntenut pahaa oloa missään vaiheessa. iltaa kohden vuodot hiljenivät ja viikon kuluttua ei ollut enää mitään. en ole katunut yhtään. päinvastoin, kuin musta harso olis vedetty pois miun päältä. älkää kuunnelko näiden juttuja, heillä on oikeus mielipiteisiinsä mutta niin on myös meillä oikeus päättää abortista!
- helpottunut myös
Ja ainahan se ei ole oma juttu, useinhan mieskin on mukana ja haluaa, ettei lisää lapsia tehdä, onko se sitten vastuuntuntoa, mutta itse olen sitä mieltä, että vahinkoja voi sattua ja jokainen itse päättää perheessä, mitä tehdään.
Joakiselle sattuu jotakin sellaista, mikä on vaikea päätös, ja aina kaikki ei mene kuin haluaa.
Hyvää jatkoa kaikille! - Abortin kokenut
Ajattelin kertoa tänne omasta abortistani, jos joku ratkaisunsa tehnyt miettii millaista se on :( Tarkoitus siis ei todellakaan ole kannustaa ketään aborttiin, vaan antaa vain informaatiota!
Esitietoina voisin kertoa, että äitini on 25-vuotias nainen, kihloissa ja avoliitossa, joten abortti oli paitsi turha myös lain vastainen.
Äiti teki testin eräänä perjantai-iltana, kun menkat olivat jo reilun viikon myöhässä, oireina pahoinvointia, rintojen arkuutta, alavatsakipuja ja nipistelyn tunnetta. Testi (yllätys yllätys) näytti positiivista,
Hän soitti sitten maanantai-aamuna omalle hoitajalle tk:seen, jolle kertoi tilanteen ja sai lääkärille ajan heti samalle päivälle. Kävi lääkärillä, hän ei juurikaan kysellyt (toisin kuin äiti oli sisimmässään toivonut) abortin syistä tms, vaan kirjoitti heti lähetteen ja laittoi kyselemättä keskeytyksen syyksi "elämäntilanteen". Hän Sai ohjeet soittaa heti samana päivänä naisten tautien poliklinikalle, jonne soittikin ja sai seuraavan viikon maanantaille ensimmäisen ajan. Näin aborttiautomaatti toimii.
Keskiviikko aamuna sitten klo 7.30 äiti palasi jälleen pkl:lle, jolloin hoitaja laittoi sitten "2-vaiheen" pillerit emättimeen ja sai mennä tarkkailuhuoneeseen (muita potilaita ei 3-paikkaisessa huoneessa ollut) köllöttelemään sängylle ja odottelemaan. Aloitin kuolinkamppailuni, vaikka ei äiti sitä tiennyt. Noin puolen tunnin kuluttua alkoivat menkkakipumaiset kivut, kuitenkin menkkakipuja paljon kivuliaammat. Istukka irtosi, verenkierto lakkasi ja tukehduin hiljalleen äitini kohtuun.
Äiti kävi wc:ssä siinä välissä ja oksennuskin tuli (pillerit voivat aiheuttaa pahoinvointia), tuskanhikisenä palasi takaisin vuoteeseen ja kutsui hoitajan paikalle.
Äiti kävi wc:ssä, ei oikeastaan edes huomannut missä välissä itse "tavaraksi" esinteellistetty henkeni ja ruumiini sieltä on ulos tullut kun verta tuli aina ja hyytymiä.
Loppujen lopuksi siis melko kivuton ja helppo toimenpide tuo äidille oli. Onnekseen hän ei tiennyt kamppailustani. Äitini kuvitttelee ettää "asia" on hoidetttu pois alta ja saa jatkaa taas normaalia elämää. Hän ei ole vielä huomannut ettei lasta saa katoamaan tappamalla. - enkelin äiti...
Minulle tehtiin raskauden keskeytys kolme päivää sitten kaavinnalla, rv 10 6. Syyt minulla hyvinkin epäitsekkäitä; olen kolmen alle kouluikäisen yh, jäin syksyllä työttömäksi, seurustelin "eroamassa olevan" miehen kanssa, joka lopetti suhteemme kuullessaan raskaudestani ja tulin raskaaksi hormonikierukasta huolimatta. Keskeytyspäätöksen tein, jotta en sekottaisi syntymättömän lapsemme isän perheen elämää, enkä omien lapsieni, jotka tarvitsevat minua nyt enemmän kuin koskaan. Itse olisin halunnut tämän neljännen lapseni, mutta ajattelin epäitsekkyyden olevan nyt kaikkien eduksi ja auttavan minua joskus selviämään syyllisyyden tunteistani ja antamaan itselleni anteeksi.
En tiedä tuleeko tilanne koskaan olemaan se, että voin antaa itselleni anteeksi, koska nämä kolme päivää olen vain suunnattomasti katunut tekoani. Kunpa olisi ollut jokin toinen tapa. Kunpa voisin vielä valita toisin. Minun on niin suunnaton ikävä pientä enkeliäni...- Surua ja tuskaa
Valitettava tilanne on se, että parisuhdesotkut voidaan panna lapsen ja naisen piikkiin painostamalla nainen surmaamaan lapsensa mukavuusabortissa. Näin näemme, millaisiin vääryyksiin ja väkivaltaan täysin vapaa abortti on johtanut.
Mukavuusabortti nöyryyttää naisen ja vie lapsen hengen. Onneton äiti jää suruun ja kaipaukseen. - myötätuntoinen
Voimia sulle. Uskon, että abortti vaikea juttu, mutta inhimillinen tilanteesi olisi ollut tietty hankala, mutta yhteiskunta kuitenkin vielä auttaa.
- miesten sterilisoint
Miksi naiset ei vaadi miehiään sterilisoimaan itsensä, sehän on paljon helpompi kuin abortti.
- Anonyymi
Murhasit oman lapsesi. Ei ihme että tuntuu pahalta. Täältäkö haet sympatiaa? Kerroitko lapsillesi että tapot heidän veljensä tai siskonsa?
- Anonyymi
Surua ja tuskaa kirjoitti:
Valitettava tilanne on se, että parisuhdesotkut voidaan panna lapsen ja naisen piikkiin painostamalla nainen surmaamaan lapsensa mukavuusabortissa. Näin näemme, millaisiin vääryyksiin ja väkivaltaan täysin vapaa abortti on johtanut.
Mukavuusabortti nöyryyttää naisen ja vie lapsen hengen. Onneton äiti jää suruun ja kaipaukseen.Ei mua kyllä surettanu. Helpottavaa oli kun pääsi karseesasta sotkusta. Hyi hemmetti kun ajattelee että olis pakotettu synnyttämään eikä yhtään kiinnostanu. Pitää muistaa ottaa pillerit ajallaan. Unohtu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mua kyllä surettanu. Helpottavaa oli kun pääsi karseesasta sotkusta. Hyi hemmetti kun ajattelee että olis pakotettu synnyttämään eikä yhtään kiinnostanu. Pitää muistaa ottaa pillerit ajallaan. Unohtu.
Hyi hemmetti, kun ajattelee näitä murhaajien aiheuttamia "karseita sotkuja", jotka on niiden lapsiparkojen maallisia jäänteitä. Pitäähän siinä jankuttaa pakonomaisesti että "ei muuten sureta yhtään!".
- itsekin abortin kokenut
KYSYMYS! Kun näillä palstoilla toistellaan että "aborttiin pitää olla hyvä/painava syy" kerrotteko mikä syy voisi olla, kun tuntuu ettei mikään kelpaa?
- Vieläkin epäselvää?
Vakava terveydellinen syy. Se kelpaa.
- mykiäiskä
Se, että sikiö todetaan vaikeasti kehitysvammaiseksi, esim. joku Turnerin syndrooma tai vastaava - siis että ei ole elinkelpoinen syntyessään mitenkään.
- abortin syy
Vieläkin epäselvää? kirjoitti:
Vakava terveydellinen syy. Se kelpaa.
Monivammainen lapsi?
- Aborttia vastaan
Pakko oli minunkin tulla ilmaisemaan mielipiteeni koska aihe on minulle tärkeä...
Omasta mielestäni abortti ON murha ja sitä ei pitäisi sallia kuin vakavan terveydellisen syyn takia (joko äidin tai lapsen), mutta en ala silti syyttämään niitä, jotka aborttiin päätyvät.Ystäväni on tehnyt abortin ja silloin tuin häntä vaikka tekikin mielestäni kamalimman teon ikinä.Sikiökin on lapsi jolla olisi oikeus syntyä.Olemme edelleen ystäväni kanssa parhaita ystäviä ja abortista on 2 vuotta.Ystäväni on vain onnellinen kun olin tukena ja apuna, vaikka tietää kantani.
Eli pointti oli se,että jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan eikä muiden kannata sen takia ruveta haukkumaan vaikka olisi itse mitä mieltä tahansa. :)- Sitä juuri
syntymätön lapsi ei saanut tehdä, päättää omasta kehostaan. Sikiö ei ole äidin kehoa.
- Anonyymi
Kehosta voi päättää, mutta ei ihmisen elämästä. Lapsi ei oöe kehoa vaan erillinen osa sinua. Elävä ihminen.
- Anonyymi
Minä en voisi olla ystäväsi mielipiteesi takia. Tuomitset murhaajaksi abortissa käyneet. Kuinka voit esittää muka ystävää kantasi jälkeen ystävällesi joka on käynyt abortissa.
- Anonyymi
Kai m.urhaajillakin on joitain ystäviä, tai ainakin "ystäviä"?
"Tuomitset murhaajaksi omasta kehostaan päättävän ihmisen."
Älä jaksa vääristellä.. Ei tietenkään, vaan LAPSEN kehosta ja elämästä päättävän. - Anonyymi
Sitä juuri kirjoitti:
syntymätön lapsi ei saanut tehdä, päättää omasta kehostaan. Sikiö ei ole äidin kehoa.
Yksikään munasolu ei päätä hedelmöittyä ja päätä jatkaa kasvamista. Joko sattuma tai nainen puuttuu aina peliin jos raskaus ei etene.
Se on AINA naisen päätöksestä kiinni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksikään munasolu ei päätä hedelmöittyä ja päätä jatkaa kasvamista. Joko sattuma tai nainen puuttuu aina peliin jos raskaus ei etene.
Se on AINA naisen päätöksestä kiinni."Se on AINA naisen päätöksestä kiinni."
Nainenko sen munasolun hedelmöittymisen, kasvun jne. päättää? Vai sattuma?
Miksi väität höpöjä kun tiedät itsekin että valehtelet?
- kok.on
Hei abortti ei todellakaan ole tuollainen "helppo homma" kuten ap sitä kuvaa!!
Lääkkeellinen abortti toimii vain tiettyyn pisteeseen saakka. Tiedostakaa tämä. Kun se piste on ylitetty, tullaan vauva niin sanotusti pilkkomaan pieneksi raaja raajalta, jotta se saadaan pois kohdusta ellei sitten synnytystä jo käynnistetä..
Siis ihan totta, älkää mainostako täällä abortin "ihanuutta ja helppoutta", sitä se ei missään nimessä ole. Olen ap onnellinen puolestasi, että sinulla tilanne hoitui vielä lääkkeellisellä tyhjennyksellä, mutta siis..
pitäkää huolta itsestänne, vahinkoja sattuu, mutta nämä tilanteet voivat mennä todella pahoiksi. Jälkiehkäisy on tietysti se ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos ei tiedä olevansa raskaana ja kuvittelee, että raskauden mahdollisuuttakaan ei ole niin ymmärrän abortin siinä tilanteessa kun se on todella vahinko.
Parempi niin, että lapset eivät synny sellaisille, jotka niitä eivät oikeasti halua. Harmi vaan, että ne jotka lapsia oikeasti sydämestään haluavat, eivät omaa yhtä hyvää tärppiä. - kantsii harkita
Abortti voi aiheuttaa syyllisyyttä myöhemmin, mistä koskaan elämässä tietää jos ei tulevaisuudessa saakaan lasta vaikka sitten haluaisi. Eli kannustaisin kaikkia pitämään lapsen tai synnyttämään ja antamaan adoptioon.
- Anonyymi
"Abortti voi aiheuttaa syyllisyyttä myöhemmin"
Lapsen tekeminenkin voi kaduttaa. Varmaan kouluampujien ja rikollisten äidit on kironneet sen päivän kun ne äidit päättivät synnyttää. Tai ainakin kouluampujien ja terroristien uhrien omaiset. Voi sitä katumuksen määrää, uhrien omaisten syytökset ja suru ikuisesti läsnä. Ovat varmaan kelanneet miltä säästyisivät kun ei se psyko olis saanut syntyä.
Tunsin kotikadultani erään nuoren miehen jonka syytä oli nuoren naisen kuolema, en kerro miten. Miehen elämä oli täysin mahdotonta sen jälkeen, vaikka itsesyytökset olis joskus helpottaneet, ei yhteisö anna ikinä anteeksi eikä unohda tuskaa. Mies teki sitten itsemurhan, vaikka 20 v jaksoi elää. Juopotteli kun ei kestänyt itseään selvin päin.
Joku munasolun poistaminen kohdusta on täysin lasten leikkiä ja naurettavaa sen rinnalla kun on kyse jonkun rakkaasta lapsesta. Tsygootilla ja sikiöllä ei ole rakkaita eikä elämää. Vasta syntymä tekee meille lapsen näkyväksi saati että on kyse teini ikäisistä nuorista. - Anonyymi
Ei taatusti se syntymätön, abortti aiheuta mitään mutta jos sen synnyttää ja luovuttaa muualle niin se vasta aiheuttaakin tunnon tuskia.
Mistä sulla on tutkimustietoa että muka abortti aiheuttaisi syyllisyyttä sillä sehän tehdään vain sen takia ettei syyllisyyttä tarvitse kokea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Abortti voi aiheuttaa syyllisyyttä myöhemmin"
Lapsen tekeminenkin voi kaduttaa. Varmaan kouluampujien ja rikollisten äidit on kironneet sen päivän kun ne äidit päättivät synnyttää. Tai ainakin kouluampujien ja terroristien uhrien omaiset. Voi sitä katumuksen määrää, uhrien omaisten syytökset ja suru ikuisesti läsnä. Ovat varmaan kelanneet miltä säästyisivät kun ei se psyko olis saanut syntyä.
Tunsin kotikadultani erään nuoren miehen jonka syytä oli nuoren naisen kuolema, en kerro miten. Miehen elämä oli täysin mahdotonta sen jälkeen, vaikka itsesyytökset olis joskus helpottaneet, ei yhteisö anna ikinä anteeksi eikä unohda tuskaa. Mies teki sitten itsemurhan, vaikka 20 v jaksoi elää. Juopotteli kun ei kestänyt itseään selvin päin.
Joku munasolun poistaminen kohdusta on täysin lasten leikkiä ja naurettavaa sen rinnalla kun on kyse jonkun rakkaasta lapsesta. Tsygootilla ja sikiöllä ei ole rakkaita eikä elämää. Vasta syntymä tekee meille lapsen näkyväksi saati että on kyse teini ikäisistä nuorista.Säälittävää vähättely-yritystä, lapsi on muka "munasolu" ja tappaminen "poisto" jne. Naurettavaa tosiaan. Onko biologian tunnit jääneet aikanaan väliin? Helpottaako tuollaiset valheet paljonkin niitä omia syyllisyyst.raumoja?
"Tsygootilla ja sikiöllä ei ole rakkaita eikä elämää"
Vai ei ole elämää? Miksi se sitten kasvaa ja kehittyy, sydän sykkii, veri kiertää jne.? Kuollutko sieltä sitten aikanaan parkaisee tultuaan ulkomaailmaan?
Onko vain ne lapset olemassa ja hengissä mitkä kykenet näkemään (muutoin kuin ultran ruudulta)?
"Varmaan kouluampujien ja rikollisten äidit on kironneet sen päivän kun ne äidit päättivät synnyttää. Tai ainakin kouluampujien ja terroristien uhrien omaiset."
Ja marginaalikortit kehiin.. jos yksi miljoonasta on jonakin päivänä kouluampuja tms. niin tapetaan "varmuuden vuoksi" tuhannet muut vuosittain? Voi äly hoi... ne kohtuun tapetut on joka tapauksessa viattomia, ja tasan niin kauan syyttömiä kun eivät tee mitään tuollaista!
"jos sen synnyttää ja luovuttaa muualle niin se vasta aiheuttaakin tunnon tuskia. "
Et taida tietää muusta kuin siitä tappamisen tunnon tuskasta. Ja mitäs tunnontuskaa se lapsen pelastaminen ja rakastavaan kotiin antaminen aiheuttaisi? Ainakaan kun vertaa itsekkääseen tappamiseen..
"muka abortti aiheuttaisi syyllisyyttä sillä sehän tehdään vain sen takia ettei syyllisyyttä tarvitse kokea."
Tutkimuksia abortin aiheuttamista mielenterveysongelmista löytyy pilvin pimein, mutta missä olikaan todistettu ettei mitään syyllisyyttä tule kenellekään? Ei tarvi kuin vilkaista itsem.urhatilastoja, jotka on aborttööreillä 6 kertaiset verrattuna mm. synnyttäneisiin, kertonee ihan tarpeeksi miten "laadukasta" elämä onkaan lapsenm.urha tunnoilla..
- Kivulloinen kysymys
Onko nyt voittajafiilis?
Näin suit sait sukkelaan hoideltiin taas eräs itsekkyyksien viaton uhri manan majoille, ja "tavara" (=lapsesi) on ikuisessa viemärihaudassaan... toivottavasti yksikään lapsi ei enää joudu sun verisiin kynsiis.
Kuvottavaa.- Anonyymi
Turha tekopyhistellä. Abortilla tapettava lapsihan kohtaa sen pahimman mahdollisen, KUOLETTAVAN väkivallan jo kohdussa!! Tekijänä oma äiti... Mukavuusabortille ei ole KOSKAAN mitään järjellistä oikeutusta. Syyt siihen pohjautuu aina silkkaan itsekkääseen mukavuudenhaluun.
- 25 (aloittaja)
Nimim. Aborttia vastaan. Sinun kommenttisi (toisin kuin tämän toisen abortteja vastustavan), oli asiallinen! :)
"Omasta mielestäni abortti ON murha ja sitä ei pitäisi sallia kuin vakavan terveydellisen syyn takia (joko äidin tai lapsen)"
Vaikka elämäntilanteeni muuten oli hyvä, yksi suurimmista syistä, minkä takia aborttipäätös raskauden yllättäessä on ollut vuoden verran jo varmaa, on käyttämäni lääkitys. Sairastan pahaa paniikkihäiriötä, johon jouduttiin lopulta aloittamaan lääkitys. Tämänkaltainen lääkitys ei ole kuitenkaan kovin helppoa valita, sillä kaikki ihmiset reagoivat eri tavalla. Itselleni toimiva lääkitys löytyi Paroxetin-nimisestä valmisteesta, joka sattuu myös olemaan ainoa SSRI-lääke, joka on vaarallinen sikiölle. Lääkkeiden lopetus ei myöskään tullut kyseeseen, sillä lääkkeiden lopetusta on kokeiltu kerran ja sairaus palasi muutaman viikon kuluttua. Eli siis vaihtoehtona olisi ollut joko oman mielenterveyden vaarantaminen tai sikiön vaarantaminen. Abortilla takasin sen, etten synnytä lasta joka voisi olla pahasti kehitysvammainen ja saan myös itse pitää mielenterveyteni.
Abortista on nyt kulunut 4 viikkoa ja jälkivuoto edelleen jatkuu, lähinnä kyllä sellaista pientä tuhrua välillä ja pikkuhousunsuojat riittävät. Kävin 3 viikon jälkeen ensimmäisessä verikokeessa ja hoitsu soitti siitä, sanoi että raskaushormoni on kyllä lähtenyt laskuun, mutta ei ilmeisesti sitä vauhtia kuin pitäisi. Huomenna uusi labra-aika ja uudet verikokeet, katsotaan mitä tulokset näyttävät ja odotellaan tietoa, josko sinne onkin jäänyt jotain.
Kipua minulla ei ole ollut, mutta sellaista jännää pistelyä välillä tuntuu kohdussa. Ja tosiaan veristä vuotoa tullut vain vähän, mutta pikkuhousunsuojissa näyttäisi olevan jotain ihan kirkasta vuotoa välillä.. Kuumettakaan ei ole ollut saati mitään muita oireita. Eikait sille voi mitään jos ei ole onnistunut kokonaan, sitten vaan kaavintaan mars :)
Onko muilla kokemuksia epäonnistuneesta keskeytyksestä? Millaisia oireita on ollut?- Oishan se nyt
perin kauheaa jos pieni sinnikäs elämäntaistelija ois selvinny voittajana tarjoilemies myrkkyjenkin keskellä... RIP :(
Miten edes voit puhua mielenterveyden säilyttämisestä lapses HENGEN kustannuksella, kun olet SURMANNUT hänet?? Et taida tajuta yhtään mitä olet tehnyt ja kenelle. Kuvottavaa. - Anonyymi
Älä massapostaa t.yperää s.ontaasi. Mukavuusm.urha on aina mukavuusm.urha eikä seliselittelyillä paremmaksi muutu.
- äly hoi
Eli et halunnut lasta kun ei juuri nyt sopinut tilanteeseesi Voi elämä. Raskaus vahinko, ja sait vielä abortin noilla perusteilla, laki on todellakin pielessä ja pahasti!
On se vaan hienoa kun nyt on kaikki taas hyvin, onnea vaan sulle :(
Olet jo noinkin vanha, en voi käsittää tuollaista tekoa en sitten millään!
tovottavasti aloitus oli trolli.- äly hoi
Ensin tehdään abortteja ja sitten kun niitä halutaan vanhempana ei enää tärppääkkään, sitten rasitetaan hedelmöityshoidoilla yhteiskuntaa. On tämäkin elämätä.
- 25 (aloittaja)
Aloitus ei ole trolli... ja jos et lukenut myöhempää tekstiäni, niin:
"Vaikka elämäntilanteeni muuten oli hyvä, yksi suurimmista syistä, minkä takia aborttipäätös raskauden yllättäessä on ollut vuoden verran jo varmaa, on käyttämäni lääkitys. Sairastan pahaa paniikkihäiriötä, johon jouduttiin lopulta aloittamaan lääkitys. Tämänkaltainen lääkitys ei ole kuitenkaan kovin helppoa valita, sillä kaikki ihmiset reagoivat eri tavalla. Itselleni toimiva lääkitys löytyi Paroxetin-nimisestä valmisteesta, joka sattuu myös olemaan ainoa SSRI-lääke, joka on vaarallinen sikiölle. Lääkkeiden lopetus ei myöskään tullut kyseeseen, sillä lääkkeiden lopetusta on kokeiltu kerran ja sairaus palasi muutaman viikon kuluttua. Eli siis vaihtoehtona olisi ollut joko oman mielenterveyden vaarantaminen tai sikiön vaarantaminen. Abortilla takasin sen, etten synnytä lasta joka voisi olla pahasti kehitysvammainen ja saan myös itse pitää mielenterveyteni. "
Ennen kuin alat väittää, että sen kun lopetat lääkkeet jne jne, niin otappa selvää millInen on PAHA paniikkihäiriö, sen voivat ymmärtää vain sen kokeneet.
Älä tule moralisoimaan minua kun et tiedä koko totuutta, tämän keskustelun tarkoitus oli alunperinkin kertoa vaan kokemuksia abortista niille, jotka päätöksensä ovat tehneet, EI selitellä syitä miksi MINÄ päädyin aborttiin. - jattah
25 (aloittaja) kirjoitti:
Aloitus ei ole trolli... ja jos et lukenut myöhempää tekstiäni, niin:
"Vaikka elämäntilanteeni muuten oli hyvä, yksi suurimmista syistä, minkä takia aborttipäätös raskauden yllättäessä on ollut vuoden verran jo varmaa, on käyttämäni lääkitys. Sairastan pahaa paniikkihäiriötä, johon jouduttiin lopulta aloittamaan lääkitys. Tämänkaltainen lääkitys ei ole kuitenkaan kovin helppoa valita, sillä kaikki ihmiset reagoivat eri tavalla. Itselleni toimiva lääkitys löytyi Paroxetin-nimisestä valmisteesta, joka sattuu myös olemaan ainoa SSRI-lääke, joka on vaarallinen sikiölle. Lääkkeiden lopetus ei myöskään tullut kyseeseen, sillä lääkkeiden lopetusta on kokeiltu kerran ja sairaus palasi muutaman viikon kuluttua. Eli siis vaihtoehtona olisi ollut joko oman mielenterveyden vaarantaminen tai sikiön vaarantaminen. Abortilla takasin sen, etten synnytä lasta joka voisi olla pahasti kehitysvammainen ja saan myös itse pitää mielenterveyteni. "
Ennen kuin alat väittää, että sen kun lopetat lääkkeet jne jne, niin otappa selvää millInen on PAHA paniikkihäiriö, sen voivat ymmärtää vain sen kokeneet.
Älä tule moralisoimaan minua kun et tiedä koko totuutta, tämän keskustelun tarkoitus oli alunperinkin kertoa vaan kokemuksia abortista niille, jotka päätöksensä ovat tehneet, EI selitellä syitä miksi MINÄ päädyin aborttiin.Hei te kaikki rohkeat, jotka olette abortin tehneet!
Olen tekemässä juttua aborteista ja haluaisin kuulla lisää teidän ajatuksia ja mietteitänne aiheesta. Jos olet kiinnostunut puhumaan kokemuksistasi hieman lisää, otathan yhteyttä minuun sähköpostitse, niin jatketaan keskustelua: [email protected]
Kiitos kaikille jo etukäteen! - Ei löydy.
jattah kirjoitti:
Hei te kaikki rohkeat, jotka olette abortin tehneet!
Olen tekemässä juttua aborteista ja haluaisin kuulla lisää teidän ajatuksia ja mietteitänne aiheesta. Jos olet kiinnostunut puhumaan kokemuksistasi hieman lisää, otathan yhteyttä minuun sähköpostitse, niin jatketaan keskustelua: [email protected]
Kiitos kaikille jo etukäteen!Vai että rohkeita?! Haloooo.... Kaikki lasten mukavuustappajat on pelkkiä omanapasia vastuuttomia PELKUREITA!!
- 12+8
äly hoi kirjoitti:
Ensin tehdään abortteja ja sitten kun niitä halutaan vanhempana ei enää tärppääkkään, sitten rasitetaan hedelmöityshoidoilla yhteiskuntaa. On tämäkin elämätä.
Ei kai he ole juuri samoja ihmisiä jotka haluaa hedelmöityshoitoja ja jotka on ennen sitä tehneet abortteja. Suurimmaksi osaksihan aborttejat tehdään perheellisille, joilla on jo ennestään monta lasta.
- Anonyymi
12+8 kirjoitti:
Ei kai he ole juuri samoja ihmisiä jotka haluaa hedelmöityshoitoja ja jotka on ennen sitä tehneet abortteja. Suurimmaksi osaksihan aborttejat tehdään perheellisille, joilla on jo ennestään monta lasta.
Eikun pitäisi lukea, löytyykö täältä murhaajia?
- Anonyymi
12+8 kirjoitti:
Ei kai he ole juuri samoja ihmisiä jotka haluaa hedelmöityshoitoja ja jotka on ennen sitä tehneet abortteja. Suurimmaksi osaksihan aborttejat tehdään perheellisille, joilla on jo ennestään monta lasta.
V.ai että mon.i lapsisille suur.immacsi os.acsi.. Mihin tilastoon tietosi perustuu, laitatko lähteen, kun en äcc.iseltään löytänyt.
- Anonyymi
äly hoi kirjoitti:
Ensin tehdään abortteja ja sitten kun niitä halutaan vanhempana ei enää tärppääkkään, sitten rasitetaan hedelmöityshoidoilla yhteiskuntaa. On tämäkin elämätä.
Kuule kun abortti ei vähennä hedelmällisyyttä. Naiset jotka tulee helposti raskaaksi tulee raskaaksi melkein siitä kun näkee miehen vehkeen videolla. Siis jotkut vaan on liika helposti sikiäviä. Abortti ei vaikuta asiaan varsinkaan lääkkeellinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuule kun abortti ei vähennä hedelmällisyyttä. Naiset jotka tulee helposti raskaaksi tulee raskaaksi melkein siitä kun näkee miehen vehkeen videolla. Siis jotkut vaan on liika helposti sikiäviä. Abortti ei vaikuta asiaan varsinkaan lääkkeellinen.
Niin sitä tietysti kaikkivoipaaisuus h.arhoissaan lapsiaan tappavat aina kuvittelee. Sitten eräänä kauniina päivänä joskus kaukana tulevaisuudessa itketään k.atkeran karvaita katumuksen kyyneliä jossain lapsettomuushoitoklinikan ahdistavassa nurkassa...
Oletko koskaan kuullut sekundaarisesta lapsettomuudesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin sitä tietysti kaikkivoipaaisuus h.arhoissaan lapsiaan tappavat aina kuvittelee. Sitten eräänä kauniina päivänä joskus kaukana tulevaisuudessa itketään k.atkeran karvaita katumuksen kyyneliä jossain lapsettomuushoitoklinikan ahdistavassa nurkassa...
Oletko koskaan kuullut sekundaarisesta lapsettomuudesta?Komplikaatioitta sujunut raskauden keskeytys ei aiheuta hedelmättömyyttä.
https://www.kaypahoito.fi/hoi27050#readmore
Älä huolehdi, kyllä lääkäri informoisi kuten kaikista haittavaikutuksista, jos niitä olisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Komplikaatioitta sujunut raskauden keskeytys ei aiheuta hedelmättömyyttä.
https://www.kaypahoito.fi/hoi27050#readmore
Älä huolehdi, kyllä lääkäri informoisi kuten kaikista haittavaikutuksista, jos niitä olisi.Ei niitä kaikkia tai välttämättä mitään mahdollisia komplikaatioita kerrota esim. leikkauksiinkaan liittyen, jos ei itse älyä kysyä.
Hedelmättömyys voi tulla kelle tahansa, ja suuremmalla todennäköisyydellä luonnottoman sorkkimisen jälkeen, jolloin tietysti suurempi riski komplikaatioihinkin. Alkoiko puntti tutista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä kaikkia tai välttämättä mitään mahdollisia komplikaatioita kerrota esim. leikkauksiinkaan liittyen, jos ei itse älyä kysyä.
Hedelmättömyys voi tulla kelle tahansa, ja suuremmalla todennäköisyydellä luonnottoman sorkkimisen jälkeen, jolloin tietysti suurempi riski komplikaatioihinkin. Alkoiko puntti tutista?"Ei niitä kaikkia tai välttämättä mitään mahdollisia komplikaatioita kerrota esim. leikkauksiinkaan liittyen, jos ei itse älyä kysyä."
Erittäin tarkasti kerrotaan sillä potilaalla on oikeus saada tietää hoidostaan ja osallistua hoitoonsa liittyvien asioiden päätöksentekoon.
Leikkaukseen liittyen varsinkin kerrotaan ääri tarkasti ja selvitetään kaikki riskit.
Abortti on niin yksinkertainen toimenpide kuin kuukautiset. Mitä muuta toimenpidettä saisi muka tehdä kotioloissa, ei edes hampaanpoistoa. Jos riskejä olisi niin potilaalla on oikeus tietää ne.
Hieman suututtaakin kun joku valehtelee noin hirveesti. Muka potilaalle ei kerrota... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei niitä kaikkia tai välttämättä mitään mahdollisia komplikaatioita kerrota esim. leikkauksiinkaan liittyen, jos ei itse älyä kysyä."
Erittäin tarkasti kerrotaan sillä potilaalla on oikeus saada tietää hoidostaan ja osallistua hoitoonsa liittyvien asioiden päätöksentekoon.
Leikkaukseen liittyen varsinkin kerrotaan ääri tarkasti ja selvitetään kaikki riskit.
Abortti on niin yksinkertainen toimenpide kuin kuukautiset. Mitä muuta toimenpidettä saisi muka tehdä kotioloissa, ei edes hampaanpoistoa. Jos riskejä olisi niin potilaalla on oikeus tietää ne.
Hieman suututtaakin kun joku valehtelee noin hirveesti. Muka potilaalle ei kerrota..."Jos äijä on juoppo mukavuushaluinen sohvalla möllöttäjä"
Jankuttajalla jäi levy jumiin?
"Erittäin tarkasti kerrotaan"
Ei todellakaan luetella. Huomaa että sinulla ei ole mitään kokemusta leikkauksista.
"Jos riskejä olisi niin potilaalla on oikeus tietää ne."
Lue lisää niistä riskeistä esim. käypähoidosta, mm. .kuolinriskistä. Jos kaikkien mahdollisten riskien takia pitäisi olla sairaalassa, ei voisi olla kotona enää ollenkaan. :D
"Hieman suututtaakin kun joku valehtelee noin hirveesti."
Hieman surkuhupaisaa kun joku syyttelee perättömiä muka jostain valheista.
- Anonyymi
Äidin tai raskaana siis olevan naisen kuuluu saada päättää haluaako lapsen synnyttää..ei ole olemassa mitään oikeaa ratkaisua siihen tekeekö sen abortin vai eikö tee..Kannattaa harkita eri vaihtoehtoja että joskus voi päätyä siihenkin ratkaisuun ettei tee aborttia vaikka sitä ensin harkitseekin.Lapsia tosin on paljon jo maailmassa että se on rajalla se asia ja jos lapsi tuntuu suht mukavalta ajatukselta ja jaksaa lastaan rakastaa niin silloin kenties se myös kannattaa hankkiakin.. Tuohan lapsi sellaista eräänlaista rikkautta ja hyvää voimaa perheeseen ja voi tuoda sitä joskus jopa esin yksinhuoltajallekin varsinkin jos rahatilanne ei muutenkaan huoleta..Jaksuja mietintöihin vaan!
- Anonyymi
Tosi samanlainen munkin kokemus. Luulin että verenvuotoa ja kipuja olis enemmän mutta yllätyin kun kipu lakkasi itsellä heti kun raskaus materiaali oli ulkona. Tosi samalla lailla mun kokemus, henkilökunta osaavaa ja kilttiä. Kävi vähän väliä tsekkaamassa että kaikki on hyvin. Ei jätetty yksin. Olin kyllä alaikäinen silloin ja nyt siitä on jo 5 v. Palailin kokemukseen kun kaverilla on jyst keskeytys. Kaikilla on erilainen kokemus ja paljon tekee helpotusta kun on joku henkisenä tukena, minä nyt kaverilleni. 🙂 Hänellä kotikeskeytys ja olin just hänen kotonaan hänen kanssa.
- Anonyymi
Lapsen tappajat täällä kannustamassa ja "vertaistukemassa" toisiaan, ikäänkuin kyseessä olisi joku ihan arkipäiväinen ja jopa trendikäskin juttu.
Ehkä se ääni kellokkaassa aikanaan muuttuu, kun tajutaan todella, mitä onkaan tullut tehtyä ja kenelle... Moni näistä ylimieliköistä onkin siitä johtuen sitten pian oman hautansa partaalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsen tappajat täällä kannustamassa ja "vertaistukemassa" toisiaan, ikäänkuin kyseessä olisi joku ihan arkipäiväinen ja jopa trendikäskin juttu.
Ehkä se ääni kellokkaassa aikanaan muuttuu, kun tajutaan todella, mitä onkaan tullut tehtyä ja kenelle... Moni näistä ylimieliköistä onkin siitä johtuen sitten pian oman hautansa partaalla.Toiveajatteluas vaan. 😊 Uskon ite että raivo ja kiukku vie paljon nopeemmin hautaan. Jos on hyvä elämä ja onnellinen niin se on pitkäikäisyyden salaisuus.
- Anonyymi
Oi voi, osui ja upposi? :) Milloin sananvapaus on muuttunut rikolliseksi? Onhan se ikävää jos kurjat tosiasiat "herjaa" joitakin. Taidan ilmoittaakin tuon perättömän valhesyytöksesi.
"Jos äijä on juoppo" jne.
Taisi sormi mennä jankalla kramppiin? Tiesitkö että massapostaus on kielletty?
- Anonyymi
Syöhän se ihmistä, mutta kasvonsa voi yrittää pelastaa.
- Anonyymi
"Valitettava tilanne on se, että parisuhdesotkut voidaan panna lapsen ja naisen piikkiin painostamalla nainen surmaamaan lapsensa mukavuusabortissa. Näin näemme, millaisiin vääryyksiin ja väkivaltaan täysin vapaa abortti on johtanut.
Mukavuusabortti nöyryyttää naisen ja vie lapsen hengen. Onneton äiti jää suruun ja kaipaukseen."
Älä kerro abortista sillä kertomuksesi saa vain sairaat ihmiset mälläämään ja pitämään itseään parempana ihmisenä ja sen olen huomannut pitkän ikäni aikana. Älä kerro koskaan abortista kenellekkään vaan pidä ihan omana tietonasi sillä et voi olla varma kuka sen tuomitsee.
Ihmiset ovat sellaisia että niiden mieli voi muuttua kuin tuuliviirillä ja kehenkään ei pidä luottaa. Aborttia voidaan pitää lyömä aseena riidan tullen. Minä menin ihan väärille ihmisille nuoruuden tyhmyydessä kertomaan abortistani ja sitä on käytetty minua vastaan niin etten ole ihminenkään enää niissä piireissä.- Anonyymi
Joku aborttööri sentään on alkanut huomaamaan ansaittujen kokemusten kautta mitä kaltaisistaan oikeasti ajatellaan.. ja kohtelu on sen mukaista. "Sairaat" (lapsia suojelevat ja heidän elämäänsä kunnioittavat) "mällää" tosiasioita joita nämä m.urhamantat ei kykene sietämään. Se on tietenkin kokonaan niiden itsehankittu ongelma. Lapsiaan tappamattomat ei vain pidä itseään parempana vaan OVAT lapsensa murhanneita parempia ihmisiä. Tietysti, miksei olisi.
- Anonyymi
Ymmärrän tilanteesi. Vaihtoehtoja on, sen kanssa pitää elää!
- Anonyymi
"Omasta mielestäni abortti ON murha ja sitä ei pitäisi sallia kuin vakavan terveydellisen syyn takia (joko äidin tai lapsen)"
Voisit kokeilla vastaamon terapiaa ongelmiisi. Sinulla ei ole koskaan ehkäisy siis pettänyt eikä ole mitään muitakaan ongelmia ollut elämässäsi. - Anonyymi
Hyvä lukea näitä kokemuksiakin täällä.
- Anonyymi
Joo abortti on helpompi kuin etukäteen vois luulla.
- Anonyymi
Joo mulla oli viel helpompi kun ei tienny mitään, kaavinta rv 7 ja ulkomailla, vielä aborttikielto maassa. Hyvin sujui. Kipeä oli mut sain hyvät mömmöt. Tuli kiva olo. Mies paikallinen ja järkkäs tuttava lääkäriltä operaation.
- Anonyymi
Varmaan juu, että oikein tuli kiva olo lapsen murhaamisesta? Ja vielä kysytään mitä mukavaa abortissa on...
"kaavinta rv 7 ja ulkomailla, vielä aborttikielto maassa"
Ryhdyit siis ulkomailla rikolliseksi?
Ketjusta on poistettu 128 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019