Kirjoita

Anna anteeksi kyyneleet nää
ne rakkautta ovat ja ikävää

Ilman kosketuksen poltettasi olen tyhjä kotelo.
Sinä olet kehoni synnynnäistä tietoa,
mielen subjektiivista realismia.

Läpi aika-avaruuden,
sen jokaisessa pisteessä,
on jokin
ilman toista,
kuitenkin ikuisesti yhteen liittyneinä.

Kuuman muutoksen jälkeen
ja tiivistyneen kylmyyden keskipisteessä
olen minä ilman sinua.

Missä olet sydänystäväni,
anna kuumuus minulle takaisin,
anna mahdollisuus kehittyä
joksikin ikuiseksi
yhdessä sinun kanssasi.

Voi ikävä tää, mua ei yhtään viehätää, mutta hätää ei oo tää, koska säkin siellä näät mun ikävään. Ikävä tää kai vielä joku päivä hellittää.. jos sä haluut, niin ehkä mä voin antaa sulle mun kaluu. En tiedä onko tämä runo, mutta toivottavasti tästä ei synny täysi tuho.

Ikävä tuli
hammastain purin

ikävä tä
ikäänkuin
ikinä
ihmetellyt

ikävissäni irvistelin
itseäni ihmettelin

ikääni ilmoittanut
intoani ihaillut

ilmoille ikävöin
ilmaa ikävää

ikävä iski
iskiaan lailla

ikävikseni
kiinni iski

iskun antoi inhottavan
ilkimys ikävä jota ei
tule ikävä

ikävä nuoruutta
sitä ei koskaan

ikävä rakastumisen tunnetta
vai liekö ihastumisen kuitenkin

ikävä kosketustasi hellää
jota en kokea ole saanut

ikävä toisinaan vapautta
edes pienen hetken yksin sinun

ikävä niin ettei järki kulje
eikä helpota tuska vaikka aika kuluu

ikävä syvenee koko kehoon
jokaiseen sopukkaan

ikävä hiipii kuin vesi kuivuneeseen joenuomaan
kipuna ja haluna koskea sinua

ikävä peittosi alle ja kosketustasi
ensin varovasti tutkiskellen
sitten rohkeammin kuitenkin hitaasti

Ikävä kun tietäisit kuinka sinua haluan
kaikin tavoin vaikka silmäni suljen et katoa

ikävä että on näin ikävä sinua