Eli minulle on tullut aika kova innostus tällaisesta "käytännön" kielen opiskelusta, eli juurikin kielimatkoista ja vaihtarivuodesta jne. Olenkin nyt tänä kesänä lähdössä Britteihin kolmenviikon kielimatkalle, mutta yksi opettajani sai minut innostumaan myös vaihtarivuodesta kertomalla oman poikansa kokemuksista. Innostaisi siis lähteä Yhdysvaltoihin vaihtoon, mikäli kielimatkasta jää hyvä mieli ja saan vanhempani keräämään rahaa siihen tarkoitukseen.
Juuri nyt matka ei kuitenkaan ole ihan ajankohtainen, yhdeksännen luokan puolessavälissä mennään ja suunnittelin että ehkä voisi lukion kakkosella lähteä sitten vaihtoon.
Selailin STS- ja EF-matkojen sivuja ja mietin vain, että mahdanko kumminkaan pärjätä opinnoissa ulkomailla. Kuinka hyvää kielitaitoa vaaditaan että opetuksessa pysyy edes jollakin tavalla kärryillä? Kuinka haastava SLEP testi on?
EF vaatii ilmeisesti vähintään 7 keskiarvoa ja englanninnumeroa. STS USA:n osavaltiost riippuen vähintään keskitasoista menestystä yleisesti ja 6-8 englanninkielennumeroa... Mietinpähän vain, että mahtaakohan numero tipahtaa noiden rajojen alle kun päästään lukion puolelle? Tällähetkellä numero kiikkuu 7 ja 8 välillä, keskiarvon kanssa ei ole hätää. Mietin vain että kaatuuko koko haave sitten tähän? Ymmärrän suurimman osan kuulemastani puheesta (jos ei nyt ole ihan jostain avaruustiedettä yms. puheenaiheena) ja lukemastani tekstistä ja osaan puhua sen verran, että tulen kielellä toimeen arkiaskareissa. En kuitenkaan osaa kokeissa soveltaa niin hyvin opetettuja kielioppiasioita tehtävissä ja lukion puolella mietityttää miten kokeissa tulen pärjäämään...
Intoa olisi nähdä uutta kulttuuria ja saada ulkomaailainen opiskelukokemus... Ja tietysti olisi intoa myös luoda kansainvälistä ystäväverkostoa...
Vaihtoon Yhdysvaltoihin?
3
307
Vastaukset
- M.K.B.S.
Hei,
Vaihto-oppilasvuodesta voi tulla täydellinen helvetti ikävine muistoineen ja iso summa rahaa voi mennä täysin hukkaan, ellei ole tarkkana järjestön suhteen.
Kehottaisimmekin olemaan erityisen tarkkana mainitsemiesi STS:n ja EF:n suhteen. Molemmat ovat kaupallisia, rahastavia järjestöjä, joita ei kiinnosta nuoret eikä heidän hyvinvointinsa sen jälkeen, kun on raha kilahtanut kassaan.
Kannattaa tutustua huolella järjestön taustoihin, rakenteeseen sekä vastuuhenkilöihin, samoin kuullostella ja lukea ihmisten kokemuksia.
Esitteet eivät anna missään määrin todellista kuvaa.
Meillä on henkilökohtaisesti erittäin ikäviä kokemuksia STS:n toiminnasta. "Jälkipyykkiä" tullaan todennäköisesti puimaan vielä pitkään ja oikeudessa asti.
Kehottaisimme varomaan! - Suomen turhuus
Kirjoitan lyhyesti, koska jos tänne oikein panostaa niin se on turhaa. Aloittaja tuskin jatkossa tätäkään palstaa aktiivisesti seurailee.
Kannattaa miettiä millainen se todellinen kielellinen hyöty noista on. Kielikursseja on tarjolla muullakin tavoin. Esimerkiksi erityyppisiä tapaamisia, kielen kehittämistä ym. on tarjolla erilaisissa yhteisöissä. Itsekin noita EF:n kursseja harkitsin, mutta on se aikamoinen raha parista viikosta. Muutenkin maassa pitäisi olla pidempään. Kun et käytä kieltä, se unohtuu varmasti. - portmadison
Olen paraikaa Seattlessa vaihdossa AFS:n kanssa. Suosittelen vapaa-ehtoisavustajilla pyöritettyjä ja tuottoatavoittelemattomia yhdistystyksiä, kuten AFS:ää. Jos vain on mahdollisuus pyrkiä vaihtariksi, ei pitäisi tarvita miettiä kahta kertaa. Sekä muista, että puoli vuotta on auttamatta liian lyhyt aika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753514Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1421941Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041681- 861548
- 901536
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531202Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001170Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671156Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois731123- 631041