Puolue koettaa sovitella Liperin riitaa.

Liperin Ahonkylästä

Soini pelkää Liperin riidan vaikuttavan haitallisesti hänen presidentin vaalitulokseensa.
Nyt syytetään jopa Keskustapuoluetta sopan hämmentämisestä.
Pelkästään Pohjois-Karjalassa kyse on yli 5000 äänestä. Ellei sovintoa synny Pohjois-Karjalan Perus-Suomalaiset saattaa hajota kahtia.
Puolue koettaa kiireisesti ja kaikessa hiljaisuudessa saada sovintoneuvottelut käyntiin ja rauhan. PerusSuomalaisten kannalta rauha olisi tärkeä saada aikaiseksi ettei media Liperin riitelyä käyttäisi presidentin vaalimainonnassa Soinia vastaan.
Sovintoneuvotteluihin mukaan on vaadittu piirin puheenjohtaa Osmo Kokkoa. Kokko ei ole suopein silmin katsonut niitä jotka viime syksyn piirikokouksessa yrittivät syrjäyttää Kokon piirin puheenjohtajan paikalta. Puhenjohtaja valinnasta piiritoimikunnan kokouksissa on käyty jälkipyykkiä.
Yksi syy Liperin riitelylle on Kokoomusmielisen piirin puheenjohtaja Osmo Kokon ylimieminen suhtautuminen maaseutuun ja Joensuun ympärillä oleviin itsenäisiin kuntiin. Kokko yltiöpäisesti ajaa suur Joensuuta, lupaa kansalle toista mitä kannattaa. Todisteena jatkuvasta takinkäännöstä on veljeily Kokoomuksen kanssa.
Palkaksi Joensuun ydinkeskustaa tukevasta ja keskittävästä päätöksentekopolitiikasta Kokoomus antoi PerusSuomalaisille kaupunginhallituspaikan koko vaalikaudeksi.
Muutoinkin maakunnan PerusSuomalaisissa kiehuu.
Maaseutu ei ole täysin hyväksynyt piirisihteeriksi valittua Kokoomusmielistä Olli Puhakkaa.
PerusSuomalaiset näyttää jatkavan SMP:n aikaisia perinteitä, riitelyä, onhan PerusSuomalaiset mainostaneet kulkevansa Vennamon jalanjälkiä.
Kaikessa hiljaisuudessa Soinin johdolla maakunnan PerusSuomalaisia pikkuhiljan valmistellaan presidentin vaalien toisella kierroksella tukemaan Sauli Niinistöä. Soini itse näyttää menettäneen uskonsa päästä presidentin vaaleissa toiselle kierrokselle.

14

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhjä Jouko

      Soini ei ole presidenttiaineista. Soini paikoili vastuuta kun ei ottanut ministerin tehtäviä vastaan. Valta kiinnostaa, mutta mitä konkreettista Soini on tehnyt valtaan päästyä? Mitkä ovat Soinin aikaansaanokset politiikassa vaalien jälkeen? Tarvittaessa jatka kääntöpuolelle.

      • Luotto persiissä

        Persut upposivat yllättävän pikavauhdilla.


      • Mitä ihmeen valtaa?

        Soini porukoineen sai todella jytkyvoiton vaaleissa. Ei se mitään valtaa saanut. Sai mahdollisuuden valita haluaako ottaa valtaa. Ei halunnut. Ihan menee isä Vennamon viitoittamalla tiellä Eikun onnea liukumäkeen.


    • Kansa valitsee

      Soinilla ei ole kansalle mitään annettavaa. Tuulessa heiluu tyhjät lahkeet. Korulauseet eivät anna kansalle leipää.

    • Tekoja ja heti

      Itsenäinen kunta ei kaipaa valtion holhousta.
      Jos Liperiläiset joukolla kieltäytyy valtion armopaloista ja muista avustuksista, valtio ei voi pakottaa itsenäistä Liperiä Joensuun syliin.
      Nyt nostetaan verot ja muut maksut sen verta korkealle Liperin kunnassa että se riittää reilusti kattamaan menot.
      Kuka uskaltaa oikeasti ehdottaa asiaa valtuustossa.
      Väi onko tämä tätä nettihöpinää

      • Kunnallisvero ylös!

        Se on oikea perusSuomalainen linja. Niin vältämme valtion ja Brysselin holhouksen. Ei oteta niiden rahoja ollenkaan!! Omilla rahoilla eteenpäin!


    • vastustan

      Seli seli vali vali taitaa olla jo jotain housuissa ?
      Kyllä on joidenkin vaikeaa ymmärtää että muutos on tulossa vääjäämättä.
      Pressa voi olla kuka vaan se on seremonia virka, mutta kuntavaalit on tärkeät.
      Eikö meillä täällä mene järkeen ettei meidän rahoja ole pakko viedä Kreikkaan.
      Ei kuntaliitoksia Ei veronkorotuksia Suomi Suomalaisille
      Jos tämä ei kelpaa voi voi

      • Vaikol kalas

        Voli voli,persut putosi alas.


      • Sitteen

        Persut ovat romuttaneet kannatuksensa.


      • Eipä ollapahoillaan
        Sitteen kirjoitti:

        Persut ovat romuttaneet kannatuksensa.

        Hyvä juttu.


      • Ex pertsu
        Eipä ollapahoillaan kirjoitti:

        Hyvä juttu.

        Kiitos riitti.
        Kaikki ootte samalaisia.


    • maxmax ja paljon

      joku kuitskin uskaltaa sanoa jotain,vaikkei aina voi vaikuttaa....

    • Tiktaattori se on

      Soini kurillaan pitää porukan hiljaisena. Maakunnassa Kokko jakaa Soinin käskytystä. Kokko on erottamassa jäseniään sitä mukaa kun ne ovat uhkana hänelle.
      Kuka uskaltaa luottaa enää tähän tiktatuuria harrastavaan porukkaan, en ainakaan minä.
      En äänestä Soinia resitentiksi, ehdokkaista Soini on viimeinen vaihtoehto.
      Siitä ei tulisi mitään jos itse resitentti olisi riidankylväjä.
      Soini on täys Hesalainen, PS on Kokoomuksen veljespuolue, edellisissä vaaleissa Soini kertoi äänestäneensä Kokoomuksen ehdokasta. Eikö tämä jo jotain kerro.
      Soini ja kute Kookkokin eivät tiedä mitään maaseudun arjesta.

      • Kokko veijari

        Näin se vaan menee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2053
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1957
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1811
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1479
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1395
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      532
      1113
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      927
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      349
      899
    Aihe