Muistakaa käyttäytyä

hajaaivo blogi

Siltä varalta että näilläkin palstoilla liikkuisi niitä "tavallisia" sikailevia viron kävijoita, haluan vain muistuttaa, että on todella hyviä syitä sille, miksi virossa pitäisi aina käyttäytyä kunnioittaen virolaisia ja olla todella siivosti ja kohteliaasti. Sanon tämän siksi, että tulin vasta hiljattain tietoiseksi siitä, että virosta on tullut suomeen vapaaehtoisesti toisen maailmansodan aikana urheita taistelijoita, jotka ovat liittyneet vaariemme sankkaan joukkoon tavoitteenaan puolustaa suomea, koska virossa on tunnettu sympatiaa suomalaisia veljiä kohtaan. Suurin osa näistä eestin miehistä antoi henkensä suomea puolustaessaan ja ne jotka eivät olleet näin onnekkaita, suomi lähetti neuvostoliiton rangaistavaksi viroon sen sijaan että olisivat antaneet heidän paeta ruotsiin. Kuten arvata saattaa, neuvosto ei suuressa viisaudessaan lempeästi rankaissut. No ne lähetettiin, koska meidän oli pakko neuvostopainostuksen alla. Mutta takaisin asiaan, tämän historian valossa pitäisi olla helppo ymmärtää, että virolaisia ei ehkä kauheasti miellytä suomalaisturistit jotka käyttäytyvät vähättelevästi viroa kohtaan.

Itse olen käynyt monta kertaa, eniten vaikutusta muhun ovat tehneet ystävälliset tallinnalaiset, jotka kaiken kukkuraksi puhuvat hitaasti mutta virheetöntä suomea mun kanssani, jos ovat neuvostovallan aikana katsoneet ainoata vapaan maailman tv-kanavaa, eli pikkukakkosta tekstityksellä. Sitten on tietysti monia pikkuasioita, henk. koht. tykkään virolaisten supermarkettien valikoimista, esim. maasika kohupiimapasta -mansikkarahkasäkistä ja muista rahkavaihtoehdoista, ne on erilaisia kuin suomessa kaikki, sekä 2,50e hintaan myytävästä 100% granaattiomenamehusta (granaatounamahl). Myös kiva että ne myyvät kiinalaista luumuviiniä ja vieläpä vain 8e iso pullo, toisin kuin suomessa, mutta se on ehkä liian makeaa suomalaiseen makuun.

Niin ja muistakaa, että nokialaisiin joissa on gps saa ladattua ilmaisen viron kartan.

6

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuvilla herkut
    • VABADUSE EEST

      MUUTAMIA VIRHEIDEN KORJAUKSIA:

      SUOMEEN TULIVAT NE JOTKA EIVÄT HALUNNEET LIITTYÄ SAKSAN ARMEIJAAN
      TOSIN TALVISODASSA OLI JO VIROLAISIA VAPAA-EHTOISIA- NS.SISUPRIKAATI

      VIROLAISIA KUOLI SAMASSA SUHTEESSA SODASSA KUIN SUOMALAISIA

      SUOMI EI PALAUTTANUT NEUVOSTOLIITTOON KUIN MUUTAMIA TÄNNE JÄÄNEITÄ SUURIN OSA PALASI SYYSKUUSSA 1944 VIROON JA OSA LÄHTI RUOTSIIN

      MUTTA PUNAINEN VALPO TOIMITTI TIEDOT SUOMESSA TAISTELLEISTA JA MONI PIDÄTETTIIN VIROSSA

      MUTTA TOSIAAN..MUISTAKAA ETTÄ OLETTE ULKOMAILLA JA ANNATTE KUVAN SUOMESTA JA SUOMALAISISTA

    • hero s

      Tottakai aina kunniotetaan muita matkoillamme. Ja maassa maan tavalla sehän on selvä. Erittäin harvoin olen törmännyt ns. sikaileviin turisteihin, taitaa olla matkalla käymättömien taivastelua. Sotajuttuista ei moni tiedä kun historioitsijatkin niistä kinastelee. Sen puolestahan sitä taistellaan mitä johtajat käskee, eipä soturilta kysytä lähdetkö vai et.
      Voittajilla on aina oma näkemys, häviäjilla oma.
      Turha niistä on kinata. Kaikki ovat oman asiansa sankareita.

      • opserveri

        NIIN MEILLÄHÄN SUOMESSA TÄTÄ VÄRITETTYÄ HISTORIAA RIITTI VUODESTA 1945 AINA NEUVOSTOLIITON ROMAHDUKSEEN SAAKKA


    • sankarit+luumuviini?
    • varteenotettavia jut

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe