ALS

Mistä saisin tietoa kyseisestä sairaudesta?

Eräs tuttavani kuoli tähän tautiin. Hänen ensimmäisiä oireitaan oli, että hänen oli vaikea sanoa R-kirjainta ja puhuminen yleensäkin oli hieman vaikeaa. Itselläni oli muutama kuukausi sitten kova yskä parisen viikkoa, ja sen jälkeen on tullut sellainen oire, että en välillä "saa sanaa suustani". En pysty sanomaan/puhumaan mitään vähään aikaan. Pitää nieleskellä kovasti ja puhekyky palautuu jonkin ajan kuluttua.

Voisiko tämä olla oire ALS:sta? Olisi tosiaan mukava saada jostain tietoa tästä ja muista sairauksista, joissa on mainitsemania oireita.
32079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

netistä haulla tietoa ALS:sta.

Jos itse epäilisin vähääkään itsessäni kyseistä tautia,olisin jo varaamassa aikaa neurologilta.

Miksi turhaan miettiä asiaa itsekseen,varaa aika neurologilta,sillä se selviää.
ALS alkaa siihen sairastuneilla niin eri tavoin,kellä mitenkin,että siihen on vaikeata sanoa juuta tai jaata,samoin siitä,mihin sairauteen mahdollinen puhevaikeutesi liittyy,vai onko se vain yskän "jälkimaininkeja".

Voisiko vaivasi olla psykosomaattinen?

Äänestä
  • ALS on melko harvinainen sairaus, eikä sairaudesta ole vielä paljoa tieteellistä tietoa. ALS potilaita hoitaneena voin todeta, että sairaus vie mukanaan melko nopeasti. Ota yhteyttä lihastautiliittoon, josta on saatavilla esitteitä ja opasmateriaalia. Keväällä oli Tehy lehdessä artikkeli ko. sairaudesta.

    Äänestä

Isälläni oli ALS ja hänelläoireet alkoivat puhumisvaikeuksina.Ensin lieviä ja vähitellen puheesta oli aina vain vaikeampaa saada selvää. Mukaan kuvaan tulivat myös nielemisvaikeudet ja niskan jäykkyys. Kävelykyky säilyi loppuun asti.
Isäni kuoli sairauteen reilu vuosi sen jälkeen kun ekat oireet ilmaantuivat.
Paras tapa edetä asiassa on käydä lääkärissä ja puhua reilusti epäilyksistä. Isäni diagnoosi varmistui lopullisesti magneettikuvauksissa.
Sairaus onkuitenkin melko harvinainen ja toivon että sinulla ei sitä olisi,parannuskeinoa ei nimittäin ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jussi kirjoitti:

Mistä saisin tietoa kyseisestä sairaudesta?

Eräs tuttavani kuoli tähän tautiin. Hänen ensimmäisiä oireitaan oli, että hänen oli vaikea sanoa R-kirjainta ja puhuminen yleensäkin oli hieman vaikeaa. Itselläni oli muutama kuukausi sitten kova yskä parisen viikkoa, ja sen jälkeen on tullut sellainen oire, että en välillä "saa sanaa suustani". En pysty sanomaan/puhumaan mitään vähään aikaan. Pitää nieleskellä kovasti ja puhekyky palautuu jonkin ajan kuluttua.

Voisiko tämä olla oire ALS:sta? Olisi tosiaan mukava saada jostain tietoa tästä ja muista sairauksista, joissa on mainitsemania oireita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu