Meillä on entisen miehen kanssa yhteishuoltajuus. Minulla on uusi mies ja uusi perhe. Eromme yksi syy oli miehen juominen, kaappijuominen, valehtelu juomisesta, salaa juominen, pullojen lantrailu, etten näe että pullosta on juotu, rattijuopumus x monta. Erosta on joitakin vuosia. Miehellä tuntuu juominen lähteneen täysin lapasesta. Lapsemme alkavat olemaan jo sen verran isoja, että tietävät milloin isä on juonut. Jsuomisen takia, isä ei ole pystynyt noudattamaan tekemäämme tapaamissopimusta. Viikonloput menee juodessa ja luonnollisesti lapset eivät silloin halua olla isänsä kanssa, vaan pyytävät hakemaan kotia. Lapset ovat myös kertoneet isän oudosta käyttäytymisestä, on jotenkin outo ja pelkäävät isää. Jos ei ole humalassa on kiukkuinen ja sekin lapsia pelottaa.
Lapset siis haluaisivat olla isänsä kanssa, mutta kun ei niin ei. Olen yrittänyt puhua monesti siitä, ettei voi juoda lasten kanssa. Hän on pystynyt olemaan vain muutamia päiviä kuusta lasten kanssa niin että mies on jättänyt lapset äitinsä hoidettavaksi ja häipynyt omille teilleen.
Nyt lapset ovat "raportoineet" heidän epäilenvän että isänsä ajaa autoa kännissä kun he ovat kyydissa, myös autosta on löytynyt vajaa Koskenkorvapullo.
Viikollakaan selvinpäin oleminen ei ole onnistunut, vaikka mies käy työssä.
Kun soitin lastenvalvojalle kanta oli siellä se, että minun vikani jos annan lapset humalaiselle. Enhän antaisi jos hakiessa olis kännissä. Olen supistanut tapaamiset vain viikolle, jolloin selvänä oleminen on tod. näköisempää. Lastenvalvojan mukaan tämä kaikki johtuu siitä, että eroa ei ole aikoinaan hoidettu tarpeeksi hyvin eli rivien välistä minä olen syyllinen. Eihä se tässä tilanteessa auta, että sopimusta jotenkin muutattaisiin. Kun ei tajua niin ei tajua.
Mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä, muuta kuin kieltää lasten tapaamasta isäänsä ollenkaan?????
alkoholisti ja rattijuoppo
3
142
Vastaukset
- Näin tekisin
Jestas millainen lastenvalvoja!!!! Ei helvetti sentään, onko etelä-savosta! Kuulostaa samanlaiselle tyypille. Jos ajelee humalassa lapset kyydissä, niin lapsi voisi laittaa salaa viestiä puhelimeesi ja narautat sitten heti. Loppuu ajelut tykkänään.
- happy endkö?
Minulla oli sama homma eli erosin miehestäni hänen alkoholisminsa vuoksi ( lääkkeiden väärinkäyttö). Aina lapsen hänelle viikonlopuksi antaessani vannotin, että mitään et taatusti juo, kun tyttäremme on hänellä. Tyttäreni oli tuolloin n. 1,5v. Varmistin isän kuntoa sillä, että soitin aina joka päivä sinne kerran päivässä, jolloin puhelimessa kuulin, että onko hän selvin päin. Jos hän ei vastannut puhelimeen, niin valjastin sitten hänen oman perheenjäsenen käymään paikan päällä katsomassa tilanteen. Joskus olikin niin, että hän oli siellä pienessä hiprakassa, jolloin he ottivat tytön ja veivät luokseen, josta sitten hänet hain. Viimeinen ja lopullinen kerta oli se, kun ex soitti, että hänen autonsa on rikki, joten voisinko hake tyttären (n. 40 km matkaa). Sanoin, että ota taksi, sillä kuulin jo äänestä, että kyse ei ollut rikkinäisestä autosta. Kun menin taksia vastaan, isäntä tuli antamaan tyttöä paljasjaloin (jalkatilassa patteri kaljaa). Tuolloin otin varmuuden vuoksi taksin numeron talteen, jos menee taas väännöksi. Tuolloin päätin, etten enää tytärtä anna kuin hänen vanhemilleen tai hänen siskolleen viikonlopuksi, jolloin mieheni pääsi sinne tapaamaan tytärtään. Näin sain itsekin nukutuksi, kun tiesin, että hänestä huolehditaan. Tällä tavalla jatkoin, kunnes mies oli juonut itsensä reilussa vuodessa siihen kuntoon, ettei voi enää juoda ellei halua hengen lähtevän (oli jo tehokäynti ja koomassa pitoa sairaalassa). Nyt kun tytär on 4 v, tytär on viikon vierailulla joka 1,5 kk, koska asumme sen verran kaukana toisistamme. Eli neuvoni on, älä anna lapsiasi juopolle. Jos jotain tapahtuu, syytät siitä varmasti itseäsi (vaikka vika onkin juopon).
Lastenvalvoja on kyllä täysin ammattitaidoton ja epäasiallinen. Jos joku juo, niin syy on vain siinä itsessä. Kyllä juopot aina löytää syyn toisesta ihmisestä, mutta näin se vaan ei ole. Lastenvalojan asenteesta kannattaa antaa palautetta hänen esimiehelleen.- viina on vitsaus
Kiitos, joku ainakin tutnuu ymmärtävän, että juopon kanssa ei pelata samoilla säänöillä kun terveen ihmisen kanssa.Hieman pisti ihmetyttämään lastenvalvojan asenne. Eli siis se, että isää täytyy ymmärtää, kun näin paha nainen on aikoinaan hoitanut eronsa huonosti, ettei tosiaan isän tarvitse olla lapsen kanssa jos isä ei halua, koska isällä ei ole velvollisuutta olla lapsensa kanssa jos ei halua.
Täytyy varmaan vaan kieltää tapaamiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858