Ei "varaa" apuun - johti tragediaan?

Montako tarvitaan?

HS:n tämän päivän pääkirjoituksesta voi vetää sellaisen johtopäätöksen.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Rankassa arjessa perheet tarvitsevat tukea/a1305553388913

"15.1.2012 0:01 | 5 |
A A HELSINGIN SANOMAT
Kuluneella viikolla Laajasalossa tapahtunut perhesurma sai sisäministeriön heräämään siihen, että umpikujaan ajautuneita vanhempia ei osata tunnistaa eikä auttaa. Vajaan vuoden aikana viisi isää ja yksi äiti ovat surmanneet perheensä. Surmiin vaikuttaneiksi tekijöiksi on myöhemmin tunnistettu muun muassa mustasukkaisuus, perheen hajoaminen ja isän terveysongelmat.

Nyt sisäministeriössä on asetettu työryhmä etsimään näistä tragedioista yhteisiä piirteitä ja pohtimaan keinoja, joilla viranomaiset pystyisivät ajoissa puuttumaan perheen kriisiytyvään tilanteeseen.

Tämänkin väkivallan taustalla asiantuntijat näkevät saman asian, josta puhuttiin koulumurhien yhteydessä: modernissa Suomessa perinteiset yhteisöt ovat hajonneet, ja yksinäisyydestä on tullut yhä useamman taakka. Tapahtuneiden perhesurmienkin taustalta löytyy yksinäisyyttä ja kyvyttömyyttä hakea apua – ja myöhemmin katsottuna myös ympäristön sokeutta perheen umpikujalle.

Perheiden yksinäisyys kasvaa siitä, että nykyajan Suomessa monet perheet elävät eri paikkakunnilla kuin missä vanhemmat ovat syntyneet ja kasvaneet. Siksi perheiden arjessa ei useinkaan ole tukena lähisukaisten verkostoa. Elämän ja arvojen privatisoituminen on myös johtanut siihen, että kynnys puuttua toisten ihmisten asuioihin on tullut korkeammaksi.

Perheen kriisi alkaa usein lapsen syntymästä, jolloin vanhempien roolit ja maailmat erkaantuvat liian helposti toisistaan. Suomessa ollaan ylpeitä jo ennen sotia kehitetystä neuvolajärjestelmästä, mutta 1990-luvulla sitä alettiin lyhytnäköisesti ajaa alas: muun muassa kotikäyntejä nuorissa perheissä vähennettiin. Näin menetettiin mahdollisuus saada ote nuoren perheen arjesta. Viime vuosina neuvoloiden merkitys on taas ymmärretty ja niiden voimavaroja on ainakin paikoitellen alettu vahvistaa.

Tärkeä asia olisi saada molemmat vanhemmat tasapuolisesti mukaan perheen arkeen. Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnisti kaksi vuotta sitten RAY:n tuella perhetyön, jossa ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat kutsutaan perheryhmiin. Niissä voi jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea. Kokeiluun on lähdetty jo sadassa kunnassa. Tässä työssä olennaista on saada isät mukaan tasavertaisesti äitien rinnalla. MLL:n kokemusten mukaan isät ovat itse asiassa olleet uskollisempia ryhmiin osallistujia kuin konsanaan äidit. Ryhmät ovat parhaimmillaan jatkaneet elämäänsä eri muodoissa, kuten Facebookissa.

Perhekriisien taustalla on usein myös se, että vanhemmat kantavat ahdistustaan yksin eivätkä osaa tai pysty jakamaan sitä. Syynä on osin epäonnistumisen tunteesta kasvava häpeä, mutta syynä saattaa olla myös pelko siitä, mitä avunpyynnöstä seuraa.

Lastensuojelulla on julkisuudessa ongelmallinen maine: ajatellaan, että jos sieltä hakee apua, voi menettää lapsensa ja yhteyden perheeseensä. Näin saattaa ajatella varsinkin isä tai äiti, joka on syyllistynyt perheessään väkivaltaiseen käytökseen. Tällöin kynnys hakea apua saattaa olla liian korkea ja seuraukset kauhistuttavia.

Yksi ratkaisu voisi olla se, että perheille olisi helpommin tarjolla lastensuojelua kevyempää palvelua. Vielä sukupolvi sitten Suomessa oli varaa lähettää kuormitettuun perheeseen hetkelliseksi avuksi kunnallinen kodinhoitaja, mutta vauraassa Suomessa tähän ei enää ole varaa. Yksi syy on huoltosuhteen keikahtaminen päälaelleen; nyt voimavarat menevät vanhustenhuoltoon.

Mutta Suomen harmaantuva ikärakenne voisi olla myös yksi apu nuorten perheiden ongelmiin. Tänäkin vuonna eläkkeelle siirtyy kymmeniätuhansia hyväkuntoisia suuriin ikäluokkiin kuuluvia ihmisiä. Heissä piilee suuri voimavara, jos edes osa heistä rohkaistuisi lähtemään mukaan työhön ja toimintaan, jolla perheiden ja lasten arkea voitaisiin eri tavoin tukea. Lukuisat kansalaisjärjestöt ja yhteisöt ovat valmiina kanavoimaan vapautuvaa energiaa arjen kanssa kamppailevien lapsiperheiden tueksi."

4

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tragedia on myös

      Tragedia on aina huostaanotto ilman lain tarkoittamia huostan estäviä tukia.
      Eli ei aina tarvitse mennä näin pitkälle, että ihmisiä kuolee heti tässä tilanteessa.

      Suomalaisen ls:n suuri vinoutuma on juuri se, että pelkkää huostaanottoa pidetään "apuna".

      Ja sitä estäväksi avohuollon tueksi valehdellaan keskustelua perhetyöntekijän kanssa. Näin menetellään joka ainoassa ongelmatilanteessa, vaikka perhetyöllä ei olisi mitään mahdollisuutta poistaa varsinaista ongelmaa, joka voi olla konkreettisen avun tarvetta, ei pelkkästään puhumalla pois pyyhittävää kahvitteluseuran puutetta.

      Suomessa on unohdettu täysin se, että pelkkä huostaanotto on tragedia, jonka lapset ja vanhemmat joutuvat kestämään nahoissaan, oli se tehty miten riittämättömin tai laittomin perustein tahansa.

      • On pelättävää

        Lastensuojelussa on aina pelättävää, vaikka ei olisikaan pelättävää.

        Siis pelkäämisen aihetta on, vaikka vanhempien omatunto olisi täysin puhdas millaisilla mittareilla tahansa tarkasteltuna.

        Tällaisia projekteja tarvittaisiin lisää JOKA kuntaan:
        "Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnisti kaksi vuotta sitten RAY:n tuella perhetyön, jossa ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat kutsutaan perheryhmiin. Niissä voi jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea. Kokeiluun on lähdetty jo sadassa kunnassa. Tässä työssä olennaista on saada isät mukaan tasavertaisesti äitien rinnalla. MLL:n kokemusten mukaan isät ovat itse asiassa olleet uskollisempia ryhmiin osallistujia kuin konsanaan äidit. Ryhmät ovat parhaimmillaan jatkaneet elämäänsä eri muodoissa, kuten Facebookissa."

        Vanhempien yksinäisyys on todellista, tuollaista ryhmäyttämistä on ehdotettu vuosien mittan monesti tämänkin palstan kirjoituksissa.


      • sossut huutaneet
        On pelättävää kirjoitti:

        Lastensuojelussa on aina pelättävää, vaikka ei olisikaan pelättävää.

        Siis pelkäämisen aihetta on, vaikka vanhempien omatunto olisi täysin puhdas millaisilla mittareilla tahansa tarkasteltuna.

        Tällaisia projekteja tarvittaisiin lisää JOKA kuntaan:
        "Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnisti kaksi vuotta sitten RAY:n tuella perhetyön, jossa ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat kutsutaan perheryhmiin. Niissä voi jakaa kokemuksiaan ja saada vertaistukea. Kokeiluun on lähdetty jo sadassa kunnassa. Tässä työssä olennaista on saada isät mukaan tasavertaisesti äitien rinnalla. MLL:n kokemusten mukaan isät ovat itse asiassa olleet uskollisempia ryhmiin osallistujia kuin konsanaan äidit. Ryhmät ovat parhaimmillaan jatkaneet elämäänsä eri muodoissa, kuten Facebookissa."

        Vanhempien yksinäisyys on todellista, tuollaista ryhmäyttämistä on ehdotettu vuosien mittan monesti tämänkin palstan kirjoituksissa.

        Sossut ovat huutaneet jo 10 viimeistä vuotta, että heille ei olisi ikinä pitänyt antaa tehtäviä muilta hallinnonaloilta eli sellaisia ongelmia ratkottavaksi, jotka eivät heille kuulu. Se on kaikunut kuuroille korville kuntapoliitikoilla.

        Silti huostaanotoilla pitää ratkoa kaikki mahdolliset epäkohdat, mitä ikinä lapsiperheen arkeen voi sisältyä. Mieletöntä ja järkeä vailla olevaa touhua.


    • laki.ku.nn.iaan!

      Lapsiperheiden kotipalvelua ja nimenomaan kuntien sosiaalihuollosta!
      Kun konkreettisen työn tekijä lapsiperheessä eli kodinhoitaja
      on jo ammattinimikkeenäkin ammatinharjoittajien kartalta osittain hävitetty
      niin mistäs niitä kodinhoitajia enää edes kuntiin saisi töihin
      jos kunnan sosiaaliviranomaiset päättäisivätkin noudattaa voimassa olevaa Sosiaalihuoltolakia.

      http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710

      Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710
      ...........
      Sosiaalipalvelut
      17 §
      Kunnan on jäljempänä säädetyin tavoin huolehdittava seuraavien sosiaalipalveluiden järjestämisestä:
      1) sosiaalityö;
      2) kasvatus- ja perheneuvonta;

      3) kotipalvelut;
      ----------------------------------

      20 §
      Kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen,
      henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,

      lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista.

      21 §
      Kotipalveluja annetaan
      alentuneen toimintakyvyn,
      perhetilanteen,
      rasittuneisuuden,
      sairauden,
      synnytyksen,
      vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille,
      jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.......................................
      ----------------------------------

      http://www.poliisi.fi/lh/etela/bulletin.nsf/9e5fbc22e706069bc2256bcc006f9b96/1c8ff701d7b478d0c22574c8003b2f85?OpenDocument
      Lähes 60 prosenttia kunnista laiminlyö lapsiperheiden kotipalvelun järjestämisvelvollisuutta

      Etelä-Suomen läänin 86 kunnasta yli puolet ei tarjoa riittävästi lakisääteistä kotipalvelua lapsiperheille.
      Lääninhallituksen selvityksen mukaan 51 kunnassa on puutteellisuuksia palvelun riittävyydessä.
      Myös päätöksentekomenettely on puutteellista, sillä asiakkaalle ei anneta kirjallista muutoksenhakukelpoista päätöstä.
      Lääninhallitus on velvoittanut kunnat toimittamaan ensi vuoden tammikuun loppuun mennessä selvityksen toimenpiteistä, joihin kunta on ryhtynyt havaittujen puutteellisuuksien korjaamiseksi.
      Lisäksi kuntien on annettava ensi vuoden loppuun mennessä seurantaselvitys toteutetuista toimenpiteistä...............................................................

      ---------------------------------------

      http://www.avi.fi/fi/Tiedotepalvelu/2011/Sivut/EtelaSuomenaluehallintovirastontehovalvonnantulosLapsiperheidenkotipalvelutparantuneet.aspx

      Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehovalvonnan tulos: Lapsiperheiden kotipalvelut parantuneet

      Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehostettu valvonta lapsiperheiden kotipalvelujen järjestämisessä on tuottanut tulosta. Kahden vuoden ajan on aluehallintoviraston erityisseurannassa ollut 51 kuntaa.
      Juuri valmistunut selvitys osoittaa, että aluehallintoviraston väliintulolla on monin tavoin ollut vaikutusta palvelujen järjestämisessä. Kunnat ovat palkanneet lisää työvoimaa. Ne ovat myös varanneet aiempaa enemmän määrärahoja sekä selvittäneet palvelujen tarvetta. Hallintomenettelyä on korjattu ja palveluista on tiedotettu tehokkaammin.................................................
      Monet kunnat ovat erottaneet lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön erillisiksi tehtäväalueiksi. Aluehallintovirasto toteaa päätöksessään, että tämä työ tulisi käynnistää kaikissa kunnissa.
      Aiemman selvityksen perusteella näytti siltä, että kotipalvelu oli monessa kunnassa korvattu perhetyöllä.
      Tuolloin järjestely rajasi tavanomaisissa arjen perhetilanteissa ja kotipalvelun tarpeessa olevat lapsiperheet palvelun ulkopuolelle ja painottui lastensuojelutyöhön.................................

      http://www.avi.fi/fi/Tiedotepalvelu/2010/Sivut/YlijohtajaTerttuSavolainenLapsiperheidenkotipalveluillaautetaanperheidenselviytymistä.aspx

      Ylijohtaja Terttu Savolainen: Lapsiperheiden kotipalveluilla autetaan perheiden selviytymistä ..........................................................

      ---------------------------------------

      Aamulehti: Kunnan kodinhoitajat kadonneet lapsiperheistä
      27.3.2011 0:17 | Kommentit
      STT
      Tampere. Kunnalliset kodinhoitajat ovat käytännössä kadonneet lapsiperheistä 2000-luvun aikana, kirjoittaa Aamulehti.

      Kodinhoitajan saa tällä hetkellä avukseen 0,7 prosenttia lapsiperheistä.
      Vielä 1990-luvulla kodinhoitaja riensi apuun, jos lapsiperhe tarvitsi apua sairauden, rasittuneisuuden, vamman tai muun vastaavan syyn perusteella.
      Nyt lapsiperheiden kotipalvelua ei ole kaikissa kunnissa lainkaan – tai riittävästi.

      Kasvatustieteen emerita professori Lea Pulkkinen kritisoi, että keskilapsuusiässä olevat 7–12-vuotiaat jätetään helposti oman onnensa nojaan. Pulkkisen mukaan alle kymmenvuotias saisi olla yksin korkeintaan tunnin päivässä.
      "Joukossa on aina selviytyjiä, mutta yksinolo luo isoja riskejä", Pulkkinen sanoo Aamulehdessä.

      Kodinhoito ei kuulu subjektiivisiin oikeuksiin, mutta
      sosiaalihuoltolain mukaan apua
      on velvollisuus tarjota
      kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe