Äidit kokevat äitipuolen uhkana

Rakastava äitipuoli

Äidin pitäisi tukea äitipuolen tehtävää. Äitin pitäisi puhua äitipuolesta hyvää. Äitin pitäisi kehottaa lasta tottelemaan ja kunnioitamaan äitipuolta. Äitin tulisi olla KIITOLLINEN, että äitipuoli haluaa huolehtia ja hoivata hänen lapsiaan. Sehän merkitsee hänelle lisää vapaa aikaa!!

Mitä äidit sitten usein tekevät?? En väitä, että kaikki, mutta minun tapauksessani äiti on toiminut näin!!

Hän on mustamaalannut minua lapsille keksimällä kaikenlaisia valheita saadakseen minut huonoon valoon. Hän on haukkunut minua lehmäksi, huoraksi, isoperseeksi (en ole edes lihava), ämmäksi, akaksi ja muijaksi. Hän on syyttänyt minua kaikenlaisista asioista taivaan ja maan välillä. Mitä tahansa ongelmia lapsilla sitten onkaan, niin ne ovat aina taatusti minun syytä. Vanhemmalle tytölle olikin sanonut, että laita kaikki sen ämmän syyksi.

Hän on vaikeuttanut minun ja lasten välien rakentumista. Aikaa myöten lasten ja minun välini ovat kuitenkin koko ajan kehittyneet.

Hän on halunnut saada minut tuntemaan itseni ulkopuoliseksi haluamalla keskustella lasten asioista mieheni kanssa. Hän on esittänyt, että hänen kasvastuslinjansa on samanlainen kuin meidän. Mutta kuitenkin aivan äskettäin tuli ilmi, että hän on ostanut ala ikäiselle tyttärelle viinaa.

Hän ei ole koskaan sanonut mitään hyvää minusta! HÄnen luonana asuva lapsi rakastaa minua ja viihtyy kanssani erittäin hyvin. Hän ei halua lapsen kiintyvän minuun, joten ei päästä lasta luoksemme kuin joka toinen viikonloppu, vaikka asumme puolen kilometrin päässä toisistamme.

Äidillä on ilmeisen huono itsetunto. Hän pelkää ilmeisesti menettävänsä nuoremmankin lapsen meille ( vanhempi asuu meillä) ja jonka vuoksi kontroloi ettei saa tulla meille. Jos äiti oikeasti ajattelee lastensa parasta, niin hän sallii lastensa antaa asua siellä missä heidän on parasta olla.

Minä äitipuolena olen halunnut sopeutua, mutta äiti on kyllä tehnyt kaikkensa että tehtäväni olisi mahdollisimma vaikea. Äitin käyttäytymisestä huolimatta välit lapsiin ovat hyvät ja olen löytänyt paikkani tässä uudessä roolissa. Äidistä en puhu pahaa lapsille. Vaikka äiti ei tuekaan minun tehtävääni, niin minä olen käyttäytymiselläni tukenut hänen tehtäväänsä. En ole koskaan yrittänyt ottaa äitin paikkaa. Olen halunnut rakastaa ja antaa lapsille hyvä lapsuuden. Olen ollut tässä kuviossa viitisen vuotta. Minulla olisi henkisesti niin paljon annettavaa lapsille ja haluaisin vielä läheisemmät välit, mutta aika näyttää miten kaikki kehittyy. Äitin tekemä mustamaalaus vaikuttaa lapsiin kuitenkin alitajuisesti ja heidän voi olla vaikea syvällä tasolla avautua ja luottaa minuun.

Sanoisin nyt äidit, teille, että miettikäähän hiukan omaa käyttäytymistänne! Te olette etulyöntiasemassa äitipuoliin nähden. Älkää käyttäkö asemaa väärin. Käsitelkää omat kipeät tunteet, ettei uudesta naisesta tule kaatoallasta teidän ja helposti koko perheen pahalle ololle. Lapset uskovat kaiken mitä aikuinen sanoo, joten älkää koskaan arvostelko miehenne uutta kumppani lapsille! Lapsilla on oikeus rakastaa kaikki perheessä olevia aikuisia, vaikka aikuiset eivät toisista pitäisikään.

Aina puhutaan pahoista äitipuolista, mutta onkohan se totuus lopultakin aivan toisenlainen! Leijona emon lailla perhettään puolustavat äidit osaavat olla tosi ilkeitä ja pahoja uudelle naiselle.

26

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kirjoitat asiaa

      Niin tuttua, niin tuttua.
      Meillä louskutus loppui vasta kun ilmoitin, että olen ollut juristin ja poliisin kanssa puheissa, todistusaineistoa oli muille lähetyissä maileissa.
      Ilmoitin että jos kerran vielä, niin nostan jutun. LOPPUI.
      Kyseessä ei ole muuta kuin kateellinen akka, joka ei siedä sitä että mies on vihdoin onnellinen, mun kanssa eikä sitä että hänen lapsensa ovat tykästyneet minuun.
      No happamia sanoi kettu, olisikohan se sitten parempi että olisin ihan paska hänen lapsiaan kohtaan ja lapset vihaisivat minua.

    • 15+16

      "Äidin pitäisi tukea äitipuolen tehtävää. Äitin pitäisi puhua äitipuolesta hyvää. Äitin pitäisi kehottaa lasta tottelemaan ja kunnioitamaan äitipuolta. Äitin tulisi olla KIITOLLINEN, että äitipuoli haluaa huolehtia ja hoivata hänen lapsiaan. Sehän merkitsee hänelle lisää vapaa aikaa!!"

      Ei ole äidin tehtävä tukea välejä exän uusikkoon. äidin tehtävä on tukea välejä lapsen isään. Kaikki noi muutkin pätee lapsen isään, ei uusikkoon. Isän taas kuuluu tukea uusikon ja lapsen suhdetta.

      Mitään oikeutta ei ole äidillä miehen uutta puolisoa tietenkään mollata.

      Parhaassa tapauksessa lapset saavat aidosti välittävän uuden puolison isälle. Mutta toisenlaisiakin tapauksia on. Luultavasti enemmistö.

      Exäni uusi puoliso ilmoitti lapsille että heidän on rakastettava häntä tai he eivät saa rakastaa minuakaan enää. Kerroin lapsille että ketään ei ole pakko rakastaa, vaan rakkaus tulee itsestään jos on tullakseen. Mutta kunnioittaa täytyy kuitenkin exän uutta puolisoa. Siitä helvetti repesi kun kyseinen henkilö kuuli ja exän uusi haukkunut minua siitä asti.

      Koskaan en ole pahaa sanaa exän uudesta sanonut, enkä sano. Lapsillani on oikeus muodostaa häneen juuri sellainen suhde kuin tahtovat.

      • Hoh-hoijakkaaaaa

        Just joo, et ole koskaan haukkunut mutta aseteesi näkyy loistavasti kirjoituksestasi:
        "Parhaassa tapauksessa lapset saavat aidosti välittävän uuden puolison isälle. Mutta toisenlaisiakin tapauksia on. Luultavasti enemmistö."

        Mistä sinä tiedät miten uusperheissä eletään ?
        Suurin osa perheistä on onnellisia eikä edes vieraile tälläisillä palstoilla vaan elävät vaan elämäänsä.
        Minä en tiedä yhtään uusperhettä, jossa olisi vihaa mutta tiedän monta uusperhettä jossa on rakkautta, kuten omani.
        Rakastan lastani, miestäni ja mieheni lapsia !

        Ikävä lukea tuollaisten katkerien akkojen kirjoituksia !

      • 15+16
        Hoh-hoijakkaaaaa kirjoitti:

        Lueppa tarkemmin teksti ennen kuin haukut ketään katkeraksi. Ja kovin kärkkäästi olet minut tuomitsemassa vaikka et sinäkään voi tietää miten muissa uusperheissä eletään.

        Tiedän yhden tapauksen jossa miehen uusipuoliso on aivan huippu miehen lapsia kohtaan ja jopa väleissä miehen exän kanssa. Tiedän myös yhden tapauksen jossa uusio todella yrittää mutta miehen exä tekee kaiken mahdottomaksi. Tiedän myös omani lisäksi kolme tapausta joissa se uusikko haukkuu ja hankaloittaa kaikkea ja yrittää ettei lapset isäänsä saisi edes nähdä. Siitä oma päätelmäni että useammin ne välit on ongelmalliset kuin ongelmattomat.

        En ole katkera vaan ymmälläni että miksi kenenkään täytyy hankaloittaa tilannetta joka aluksi on varmasti lapsille hämmentävä. Vaan olen tiukasti siinä mielipiteessäni kiinni että kaikkia kunnioitetaan ja lasten tunteiden uusia puolisoita kohtaan annetaan kehittyä rauhassa ilman pakkoa. Tuskin se uusi puolisokaan ensi kohtaamisella lapsia rakastaa, eikä kukaan siihen pakota.

      • Rakastava äitipuoli

        Vastaus 15 6: lle!

        "Ei ole äidin tehtävä tukea välejä exän uusikkoon. äidin tehtävä on tukea välejä lapsen isään. Kaikki noi muutkin pätee lapsen isään, ei uusikkoon. Isän taas kuuluu tukea uusikon ja lapsen suhdetta."

        Kyllä äidin tehtävä on tukea lasten välejä äitipuoleen. Tällä tukemisella tarkoitan sitä, että äiti puhuu hyvää tästä uudesta ihmisestä. Kun äitin asenne on myönteinen uutta kumppania kohtaan, niin lapset hyväksyvät tämän myös helpommin ja lapset voivat myös avoimesti kertoa siitä, mitä ovat kokeneet tämän uuden ihmisen kanssa. Jos äitin asenne on negatiivinen äitipuolta kohtaan, niin lapset aistivat sen ja voivat salata äidiltä sen, että tykkäävät tästä uudesta ihmisestä. Lapsihan ei halua tuottaa pahaa mieltä äidilleen. Jos äiti aidosti rakastaa lasta, niin silloin äiti haluaa lapsensa parasta ja lapsen paras on se, että lapsi viihtyy ja saa tykiätä kaikista aikuisista, jotka kuuluvat tähän uusperhe kuvioon.

        "Parhaassa tapauksessa lapset saavat aidosti välittävän uuden puolison isälle. Mutta toisenlaisiakin tapauksia on. Luultavasti enemmistö."

        Tämä kommettihan ei perustu mihinkään tilastoihin, vaan se on sinun oma käsityiksesti asiasta. En tiedä mikä totuus on, mutta minä näen tilanteen eri tavalla. MInusta näitä pahoja äitiä on kyllä paljon. He eivät ole osanneet käsitellä eroaan ja ex miehen uusi kumppani saa kyllä tuntea sen nahoissaan. Äidit kokevat äitipuolen uhkana, jonka vuoksi haukkuvat ja arvostelvat tätä. NÄin he todistelevat itselleen, että he ovat onnistuneet paremman tehtäväsään kuin mitä tämä uusi ihminen tulee onnistumaan. Äidin valtava pelko on se, että äitipuoli tulee ja ottaa hänen paikkansa ja onnistuu heitä paremmin.. vaikka äiitpuolilla ei ole yleensä mitään tarvetta omia lapsia itselleen. He hoivaavat ja rakastavat toisen naisen lapsia ja saavat palkakseen vaan vittuilua ja sitä, että äiti yrittää sabotoida heidän tehtävää.

        Tottakai äitipuolia kuten äitejäkin on monenlaisia. En tiedä millainen on miehesi uusi kumppani. Jos hän on hyvin nuori, niin on saattaa olla hyvin epävarma uudesta tilaneesta. Hän yrittää sopeutua ja käyttää niitä keinoja joita osaa. Tunnetko hänet? Onko hän oikeasti sellainen kuin mitä luulet? Voisitko jutella hänen kanssaan? Ehkä huomaisit, että hän onkin ihan tavallinen ihminen, joka haluaa onnistua tässä tärkeässä tehtävässä.

        Se on kyllä tosi hienoa, jos et ole koskaan pahaa sanonut exän uudesta kumppanista! Isän ja äidin ei kummankaan pitäisi puhua lasten kuullen pahaa vanhempien uusista kumppaneista.

      • 15+6
        Rakastava äitipuoli kirjoitti:

        Olin vilpittömästi onnellinen kun kuulin exäni löytäneen uuden. Ajattelin että vihdoin hän päästää meidän suhteesta lopullisesti irti ja niin kävikin. Yritin tutustua uuteen puolisoon (silloin oli siis vielä seurustelukumppani). Menin esittelemään itseni kohteliaasti ja yritin keskustella ihan perusjuttuja "mitä kuuluu" , kerroin kuulleeni hänestä paljon hyvää jne. Vastaukset oli tyyliin "joo" ja puoliso lähti parvekkeelle tupakalle. Sen jälkeen lasten vaihdot on tapahtunut pihalla, sen uuden puolison tahdosta.

        Sitten alkoi lapsilta kantautua kaikenlaista mun haukuntaa, välillä tuli tekstiviestejä jossa haukkui mut. Se missä vaiheessa jotain väärin tein on edelleen epäselvää. Päätin antaa asioiden olla kun mitään selvyyttä ei saanut ja näin ollaan nyt menty vuosia.

      • Rakastava äitipuoli
        15+6 kirjoitti:

        Vaikutat mukavalta ihmiseltä. Ikävä kuulla, että exäsi uusi nainen suhtautui sinuun tuolla tavalla. Ilmeisesti hän kokee sinun jotenkin uhkana. Hän on luultavasti epävarma omasta paikastaan ja asemastaan. Hän saattaa myös pelätä, että häntä verrataan sinuun. Äitipuolen ja äidin välillä saattaa olla myös kateuttaa kummin päin tahansa. Naisten välillä kateus saattaa koskea muun muassa ulkonäköa tai koulutusta. Jos ihmisellä on heikko itsetunto, niin melkein mikä tahansa asia saattaa aiheuttaa kateutta.

        Jos tämä äitipuoli puhuu pahaa sinusta, niin silloin luonnollisesti seurauksena on myös se, että lapset suhtautuvat häneen varauksellisesti, koska lapset ovat aina omien vanhempien puolta.

        Jos teillä on jatkossakin ongelmia, niin ehkä sinun kannattaisi puhua asioista enemmänkin ex miehesi kanssa. Ehkäpä hänen kautta viesti menee paremmin perille.

    • Painukaa hiiteen

      Ensinnäkään ei olel mitään puolikkaita, eikä kukaan ole minkäänlainen äitipuoli, vaan eronneen isän hustru. Kenenkään lapsen ei tarvitke koskaan millään tavalla kunnioittaa noita hustruja.

      Samoin on äitien häntäheikkien kanssa, kenenkään lapsen ei tarvitse milloinkaan hyväksyä noita itsekeskeisiä paskoja.

      Heistä kukaan ei ole tullut perheeseen lasten takia, vaan omaa persettään käyttämään.

      Lapsien tapaaminen pitäisi eronneiden järjestää niin, että näitä uusia ihmisiä ei olisi misään näkyvissä, lapset saisivat olla oman isänsä tai äitinsa kanssa ihan kahdestaan, ilman minkäänlaisia vieraita.
      Jos kerran pitää perhett rikkoa, pitää olla varaa pitää sellainen paikka, jossa todella ei häärää minkäänlainen uusi ihminen.
      Kaikilta eronneilta pitäisi panna myös putket poikki, että enää eivät koskaan saisi ainuttakaan lasta, niin ei olisi näitä sekasikiöitä pitkin maailmaa.

      Arvostakaa niitä lapsia, joita teillä jo on, kaikki uusikkot painukaa hiiteen silloin kun lapset ovat isänsä tai äitinsä luona, teitä ei yksinkertaisesti kaivata tippaakaan.

      • Uusikkotar

        Mitäs sitten kun on naimisissa lasten isän kanssa ja lapset asuvat meidän luonamme?? Kysyn vaan minä HUOSTAANKO lapset pitäis tunkea ku kummallakin uudet puolisot?? Eli valtiolle/kaupungeille lisää kuluja?? HEI HUHUU AJATTELE VÄHÄN!!

      • Huoh sull vaan

        Sinä et ilmeisesti ole kelvannut erosi jälkeen kenellekkään? Kirjoitat kuin uusilla puolisoilla ei olisi mitään muuta tehtävää kuin lämmittää jonkun sänkyä? Siihen löytyy varmaan irtokappaleitakin, ei tarvitse sitoutua kehenkään.

        Kyllä minulla ainakin on ihan rakkausliitto, jossa on paljon yhteistä. On yhteinen koti, yhteisiä lapsia, yhteisiä ystäviä, yhteisiä harrastuksia jne.

        Ikävää että olet noin ykisnäinen, mutta se ei ole meidän muiden vika, vaan ihan itsesi.

      • Rakastava äitipuoli

        Nimimerkille painukaa hiiteen.

        "Ensinnäkään ei olel mitään puolikkaita, eikä kukaan ole minkäänlainen äitipuoli, vaan eronneen isän hustru. Kenenkään lapsen ei tarvitke koskaan millään tavalla kunnioittaa noita hustruja."

        Sinulla on kyllä suuria ongelmia oman tunne elämäsi kanssa. Todennäköisesti sinulle on käynyt näin..Miehesi on tainnut löytää toisen naisen ja sinut on jätetty. Olet älyttömän katkera ja vihainen miehesi uudelle naiselle. Jos toinen nainen on "vienyt" miehesi, niin silloin ymmärrän reaktiosi. Mutta jos olette eronneet ja eron jälkeen miehesi on tavannut toisen naisen, niin tämä toinen nainen ei ole silloin millään tavalla syypää teidän eroonne ja on todella epäreilua, että kaadat hänen päällensä oman katkeruutesi.

        Naista, joka hoitaa ja huolehtii toisen lapsista, ei sinusta saisi nimittää äitipuoleksi. MIkä hän sitten on? Se on ihan sama millä nimellä häntä kutsutaan, mutta tosiasiahan on se, että tämä uusi ihminen hoitaa äidin virkaa silloin kun lapsi käy tai asustaa isän päässä.

        Jos yhtään välität lapsistasi, niin käsittelet oman katkeruutesi. Sinä myrkytät lapsesi noilla tunteilla. Vaikka miehesi olisi sinut jättänyt, niin tilanne ei siitä muutu vaikka kuinka kaataisit vihasi miehen uuden kumppanin niskaan. Myrkylliset tunteet tuhoavat lopulta sinut!

        Sitten vielä tämmöinen fakta.. melkein puolet avioliitoista päätyy eroon ja tämähän tarkoittaa, että aika monet näistä eronneista muodostavat jossain vaiheessa uusperheen. Amerikassa tilanne on se, että 5-10 vuoden päästä uusperheitä on enemmän kuin ydinperheitä!

      • kallonkutistaja.

        Lissu on jo tuhoutunut, sisältä täysin mätä, eikä hän ymmärrä omaa tilaansa.

    • Hustut kuriin

      Vaikka asuisivat isän kanssa pääosin, et ole äitipuoli, olet edelleenkin se hustru, jolle ei kuulu lasten asiat yhtään millä tasolla, painu helvettiin koko akka sieltä.

      Paskan rakkausliitto se on, valehtelet itsllesi ja yrität omia kaikki lasten oikealta äidiltä, sinähän olet kilpailemassa kaikesta, kun luet omat kirjoituksesi, näet miten iljettävä olet.

      En minä ole yksinäinen, näen vain tuon kaiken touhun jota harrastetaan. Näen kuinka lapset ja entinen puoliso lytätään.
      Olet olevinasi parempi ja paskat et yhtään parempi, olet rikkonut jotain hyvin arvokasta, lasten elämän. Älä luulekaan etteikö lapset aikuisttuaan saa selville kaiken likaisen mitä eroihin ja uusiin suhteisiin liittyy.

      • Huoh sull vaan

        Oletpa sinä todellakin yksinäinen ja tunnet itsesi hylkiöksi, joka ei kelpaaa kenellekkään. Kateutesi uusperheellisiä kohtaan näytät näillä vihaisilla haukkuma kirjoituksillasi.

      • miehensä vaimo

        kuules lissu se hustru on vaimo, på svenska, siis kunniallinen vaimo.

      • Rakastava äitipuoli

        Nimimerkille Hustut kuriin.

        Sinulla tuntuu olevan suuria ongelmia itsesi kanssa. Kannattaisiko hakeutua hoitoon? Sinun lapsesi kärsivät, jos heillä on noin epävakaa äiti, joka on täynnä vihaa ja katkerutta.

        Oletko jossain psykoosissa, kun jankkaat noita samoja asioita.. aivankuin kaikki erot menisivät sen kaavan mukaan miten sinun suhteesi on mennyt eli joku nainen on vienyt sinun miehesi.

        Sinä yleistät kaiken. MInä en ole rikkonut kenenkään parisuhdetta. MInun mieheni ja hänen exänsä erosivat melkein vuosi ennen kuin me tapasimme ekan kerran. Ei ole millään tavalla minun syytä, että he erosivat. Ero johtui mieheni ex naisen pettämisestä, jota oli tapahtunut jo vuoden ajan ennenkuin asia paljastui vastapuolen pettäjämiehen vaimon todisteiden kautta. Ja lopulta mieheni exä joutui myöntämään totuuden. Tätä pettämistä oli edeltänyt pitkä jakso huonoa vaihetta parisuhteessa.

        Mun mies on varmasti parempi isä onnellisena kuin yksin elävänä ja koko ajan hakien itselleen rakkautta.

    • Kokeilkaa ihmeessää

      Vaan Suomessa puhutaan suomea ja sana tarkoittaa juuri sitä akkaa, joka on työntänyt nokkansa väärään paikkaan.
      Sinua uusikko eukko tai ukko ei todellakaan kaivata yhtään. lapsille olet kauhistus, joka yrität viedä heiltä isän ja kodin. Sinun kotisi ei ole heille koti vaan ja ainoastaan heidät pakotetaan käymään siellä, mesisit siksi aikaa muuallae, kun lapset ovat isäänsä tapaamassa, olisi heillä se yhteinen aika ja isä todella joutuisi ottamaan vastuun lapsistaan, heidän ruuista, puhtaudesta, leikkimisestä ym asioista.

      Jos ero on johtunut jo siitä, että isä ei ole joutanut kotona olemaan ja on jättänyt äisin yksin kaikissa näissä asioissa, on se suorastaan tärkeintä, että tämä karkuri nyt joutuu toden eteen. Ei ole oikein, että sinä yrität taas päästää tämän hoitmasta lapsiaan ja vieras ihminen yrität määrätä lapsia ja kaiken lisäksi viedä vielä äidin roolia, sillä heillä on jo äiti, joka luultavasti on useimmiten heitä hoitnaut ja hyvin aikaisemmin, älä tunke väliin ja äläkä ole niin hupsu, että teet lapsia miehelle lisää missään tapauksessa.

      Ei se elämä saa olla sen helpompaa uuden eukon kanssa kuin ex:nkään tältä lapsenhoidon osalta. silloin näkyy, rakastaako mies todella uuttakaan naista, kun pannaan ottamaan vastuu myös lapsista kokonaisvaltaisesti.
      Saattaa sinullekin tulle esiin aivan uudet piirteet miehessä ja ehdit vielä lähteä pakoon suurempia murheita.

      Ei lapsivapaita eron avulla helpottamaan elämää, sillä jokaisen on kannettava vastuu omista lapsistaan, ei se toinen niitä yksin ole hankkinut.

      • mesisit äisin jne

        Buahahahahahaaaa Lissu.....
        Suomenkielessä ei ole sanaa "hustru".......
        Kyllä olet yksinkertainen mätä paska........
        Ps. sinä kirjoitat siansaksaa, suomea se ei ainakaan ole.......

    • ;D ;D :D ;D

      Ja minä, kun en kotoani mee mihinkään, kun sun idiootit kakaras tulee käymään, enkä ole niille mikään äiti, sinähän se äiti olet ääliö.
      Sinä saat kyl ihan rauhassa kantaa vastuun penskoistasi, miksi niitä edes työnnät tänne? Hoida ite kakaras, tuskin edes ovat mieheni tekeleitä, olet kanssa ollut sellainen höyläpenkki, ettet taida itekään tietää kuka on lasten isä.

    • Isän koti myös

      Taitaa olla myös klasten isän koti, joten lienee hänelläkin nyt paikka sanoa, että lapset ovat hänen ja hän haluaa olla heidän kanssaan.
      Viisas mies jättäisi heti sinut kaikkinen määräyksinesi.

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

        Oikeinko KLASTEN isän.....Buahahahahahahaaaaaaa

      • D; D; D; D;

        Väärin, minä omistan talon siis yksin minä, ja sun "klasteilla" ei ole tänne mitään asiaa.

    • TURHAUTUNUT

      Muutaman kuukauden vanha ketju mutta kirjoitampa silti tänne oman kokemukseni sekä turhautumiseni.

      Itse olen uusioperheessä äitipuoli nyt neljättä vuotta kahdelle lapselle, 6 vuotta olevalle tytölle sekä 7 vuotta olevalle pojalle. Mieheni ex' on laittanut aivan alusta asti kapuloita rattaisiin jatkuvalla tasaisella syötöllä.. Lapset ottivat hyvin avoimesti alunalkaen minut vastaan, olivatthan aika nuoria, hakeutuivat ihan oma aloitteisesti lähelleni ym. Ja ovat viikon kerrallaan kummankin vanhemman luona. Exän saivartelut alussa laitoin sen piikkiin että tilanne on uusi ja rauhoittuu kyllä aikaa myöten, hän on minua pari kolme vuotta vanhempikin joten odotin kuitenkin käytöksen muuttuvan fiksuksi ja asialliseksi ajallaan. Hänen typeriin juttuihinsa en ottanut osaa millään tavalla vaikka sainkin kuulla kunniani ja olin hutsu ja ties mitä muuta hänen mielestään, tätä hän ei siis toki kertonut minulle suoraan millään tavalla mutta kuitenkin näin sain kuulla. Nyt nykyäänkin tilanne on aikalailla sama jos ei pahempikin kun alussa, saan kuulla nykyään tasaisin väliajoin lapsien suusta jotain mitä hän on minua haukkunut ja arvostellut, IKINÄ EMME OLE SIIS KASVOTUSTEN PUHUNEET YHTIKÄS MITÄÄN. Itse en halua lasten vuoksi pelata niin likaista ja manipuloivaa peliä mitä tämä oikea äiti tekee mutta tilanne on todella ärsyttävä eikä mitenkään mieltä nostava, mitä minun tulisi tehdä? Mieheni on tehnyt jo kerran vastaavassa tilanteessa hänelle selväksi ettei tarvitse lapsille tyrkyttää omia mielipiteitään jolloin olikin hiljaista hetken aikaa.. Nykyään mies tuumaa vain että jätä asia omaan arvoon, aika hoitaa tehtävänsä kyllä lasten puolesta kun kasvavat ja oppivat ymmärtämään äitinsä touhun. Olen vain sitten yrittänyt ajatella positiivisia tästä exästä ja jotenkin ymmärtää häntä mutta niistä kuvitelmista tullaan aina lujaa alas kun lapset tulevat kertomaan jotain uutta. Ja kun tämän äidin toiminta on todella röyhkeää ja manipuloivaa, itsellä käy usein sääli ettei lapsilla ole sellaista vapautta "omiin ajatuksiin" tai ainakaan niiden julki tuomiseen.

      Huoh, tämä kirjoitus kertoo vain jäävuoren huipun, on vaikea pukea sanoiksi sitä omaa yritystä ja turhautumista taas vaikka on aivan varmasti kaikkensa antanut. Ja kun nyt saan puolisoni kanssa yhteisen lapsen, niin en halua että hänen lapsensa tuntevat oloaan yhtään ulkopuoliseksi, haluan ottaa heidät esim. viimeisiin ultriin mukaan jne.

      Muistan omasta lapsuudesta mitä se oli kun äiti manipuloi pienen lapsen ajatuksia omiinsa sopiviksi juurikin äitipuolta vastaan sekä myös sen mitä oli kun lapset jaettiin riidellessä varsinkin SUN LAPSIIN ja MUN LAPSIIN. Se oli hirveää ja koko kuvan näki vasta kasvettuaan aikuiseksi, tätä en haluaisi näillekkin lapsille.

      Miten tästä tilanteesta pääsee ulos ja asiat saa toimivammaksi???

      • onnen perhe

        miski rikoit perheen siitä saat, se on sinule ihan oikein.Olet pehreenrikkoj a.

      • äiti ja äitipuoli ja vai

        Meillä on kans tuollainen ex-vaimo. Olen ollut mieheni kanssa nyt 7 vuotta. (lissulle heti tiedoksi että ero oli jo käsitelty ja ex vaimo oli lähtenyt uuden matkaan ihan omatoimisesti, kukaan ei pakottanut. ) No kuitenki. Mieheni siis eli yksinään kun tapasimme. Puolen vuoden päästä tapasi hänen lapsensa ensimmäisen kerran. Tämä oli omasta tahdostani, koska halusin ensin nähdä kehkeytyykö suhteestamme vakavampi.
        No lapset olivat tuolloin 5 ja 8-vuotiaat. Eka tapaaminen meni hyvin ja jäi hyvä fiilis. Siitä se sitten alkoi. Tämä 7 vuoden helvetti. Kun lasten äiti kuuli että isillä oli "tyttökaveri" käymässä niin ex veti tiltin josta ei ole selvinnyt tähän päivään mennessä. Alkoi pommitus tekstiviesteillä, ex soitti sossuun ja ilmoitti sinne että hän kyllä haluaisi palata yhteen lasten takia mutta kun se nainen on välissä. Tässä vaiheessa sanoin miehelleni että mitään lopullista meidän suhteen ei ole sattunut että jos haluaa palata exän kanssa yhteen niin erotaan ystävinä. Mieheni vakuutti että ei halua. Kuulemma liitto ollut yhtä vainoharhaista ja hullua kuin eron jälkeenkin. Mies sanoi että hänoli liitoasa vain lasten takia.

        Ex erosi tästä miehestä jonka takia jätti mieheni. Hän alkoi puhumaan lapsille että kuinka yksinäinen on ja märissyt siellä kaikki asiat. Sanonut lapsille että isi on väkivaltainen ja yrittänyt kuristaa äitin. Lapset märisivät meillä ollessaan sitä että äiti joutuu olemaan yksin kun he ovat meillä.
        No onneksi äiti löysi uuden ja teki hänen kanssaan lapsen. Oli pari vuotta vähän rauhallisempaa. Sitten he päättivät muuttaa kauemmaksi ja pistivät mieheni ajamaan joka viikonloppu 480 km hakemaan lapset. Junalle he eivät vie. Jos mieheni haluaa nähdä lapsiaan niin hän ajaa. No mieheni on ajanut nyt 3 vuotta. Tälle asialle ei sossukaan mitään voi. Kun vanhempi täytti 12 niin hän ilmoitti äidilleen että haluaa muuttaa isän luokse. Se tuli meillekkin täysin puun takaa. Vanhempi alkoi kertoa kaikista ongelmista. Kuten siitä ettei ole saanut ikinä antaa iskälle omaa puhelinnumeroa, isän nimeä ei saa sanoa kotona ja uutta isäpuolta pitää kutsua isäksi. Isäpuoli kutsuu lapsia sukunimellä ja vittuilee jatkuvasti. Kun lapset ovat turvautuneet asiassa äitiinsä niin äiti on sanonut että ihan oikein kun olette sen hullun (isän) lapsia.
        No poika muutti meille ja samantien tulin raskaaksi ja aloin odottaa ensimmäistä lastani

    • ....

      Tai sitten sinä kirjoitustaidoton lähestulkoon... Ei rikkonaista perhettä tarvitse rikkoa toistamiseen :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe