ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TILA SELVITYS LUKUVUODELTA 2001–2002
Selvityksen keskeiset tulokset
Lukuvuonna 2000–2001 opiskelleista 859:stä romanioppilaista oli jäänyt luokalle jossain koulunkäyntinsä vaiheessa yhteensä 166 oppilasta eli noin 19 %. Luokalle jääminen on keskittynyt kahteen ensimmäiseen kouluvuoteen, jolloin tapahtuu eniten luokan kertaamisia.
Jatkuvien poissaolojen voidaan katsoa merkittävästi haitanneen koulunkäyntiä ainakin kolmasosalla romanioppilaista. Koulut arvioivat poissaolojen olleen ensisijaisesti sairauspoissaoloja. Toissijaisina syinä olivat erilaiset perhesyyt kuten matkat sekä sukulointiin tai vanhempien elämänhallintaan liittyvät tekijät. Kolmanneksi yleisimpänä syynä poissaoloihin oli ollut pinnaus. Romanioppilaiden poissaolojen suuresta määrästä on syytä olla huolissaan.
Lukuvuoden 2000–2001 aikana koulunkäynnin keskeytti koulujen arvion mukaan 41 oppilasta, mikä on 5 % kaikista romanioppilaista. Luku on suuri, sillä koko maan keskiarvo koulunkäynnin keskeyttämisessä lähentelee nollaa.
Koulua vaihtoi kesken lukuvuoden 12 % kaikista romanioppilaista, mikä myös on huomattavan paljon verrattuna muihin oppilaisiin.
Romanioppilaat osallistuivat poikkeuksellisen runsaasti erityisopetukseen. Vuonna 2002 kaikista Suomen oppivelvollisista noin 20 % sai osa-aikaista erityisopetusta jossakin muodossa. Tämän kartoituksen 859 romanilapsen otoksesta erityisopetusta sai 430 eli 50 % koko oppilasmäärästä.
Huomattavan suuri osuus, 16 % kaikista 1–6 vuosiluokkien romanilapsista, opiskeli joko kokonaan tai osittain mukautetun opetussuunnitelman mukaan, kun vastaava prosenttiosuus muiden oppilaiden kohdalla on alle 5 %. Erityisopetukseen oli siirretty 29 % vuosiluokkien 7–9 romanioppilaiden kokonaismäärästä, mikä sekin on erittäin korkea prosenttiosuus, kun samaan aikaan koko ikäluokasta oppilaita oli siirretty erityisopetukseen vajaat 6 %.
Myös romanikielen opetuksen laajuutta selvitettiin. Romanikielen opetus on vähäistä. Romanikielen opetusta järjestettiin lukuvuonna 2000–2001 koko Suomen alueella vain 20 koulussa, mikä on vajaa 6 % sellaisista kouluista, joissa opiskeli romanioppilaita.
Merkittävää osaa romanilapsista opetetaan niin kutsutussa kotiopetuksessa. Tämä tarkoittaa vastuun siirtymistä lasten opettamisesta koulutoimelta oppilaan huoltajille. On todennäköistä, että huoltajat eivät tunne riittävästi lainsäädäntöä, jotta he tietäisivät, millaisiin velvoitteisiin he sitoutuvat luvatessaan järjestää lapselleen tällaista kotiopetusta.
Myös romanilasten esiopetukseen osallistumista kartoitettiin. Selvityksen mukaan romanilasten osallistuminen esiopetukseen on huomattavan vähäistä. Tutkimusajankohtana vain noin 2 % romanilasten ikäluokasta oli osallistunut minkäänlaiseen esiopetukseen.
Selvitystyöhön liittyi myös romanilasten vanhemmille suunnattu ns. perhekysely, jossa kartoitettiin vanhempien näkemyksiä lastensa koulunkäyntiin liittyvistä seikoista. Selvitys toteutettiin tältä osin romanien kenttätyöntekijöiden tekemänä kyselynä, ja se kohdennettiin otoksena romaniperheisiin. Kouluille suunnatussa kyselyssä kysyttiin osittain samoja asioita kuin vanhemmilta.
Oppiaineista monet vanhemmat kokivat nimenomaan taito- ja taideaineiden olevan lastensa vahvuusalueita tai ainakin koulutyöhön erityisesti motivoivia ja mieluisia aineita. Koulut mainitsivat, että vain 10 % romanioppilaista menestyy hyvin lukuaineissa.
Sekä koulut että kodit korostivat vastauksissaan romanioppilaiden yksilöllisyyttä.
Koulut arvioivat romanilasten selkeimmäksi vahvuusalueeksi sosiaalisuuden ja ainakin osittain myös hyvät käytöstavat. Sosiaalisuus on myös romanivanhempien mukaan oppilaiden selkein vahvuusalue.
http://www.oph.fi/download/48985_romanilasten_perusopetuksen_tila.pdf
Mustalaiset ja koulu.
9
385
Vastaukset
- 24t24t42t
koulut on geniiteille.
- Mie tiijän
tää taitaa olla totta... mutta jos olisi mullakin ollut kotona vanhemmat jotka olis kannustanu koulua käymään hyvän tulevaisuuden kannalta (ei sen että olisin joutunut huostaanotetuksi) niin olisin ehkä suhtautunut paremmin tähän koulun käyntiin. Tosin tää ettei tänä päivänäkään romani lapset/nuoret käy koulua voi olla syy siinä että on niin paljon rasismia (JONKA TÄÄLLÄ PALSTOILLAKIN NÄKEE VANSIN HYVIN) uskon näin,koska toi koulukiusaaminen on myös suomalaisesten lasten ongelma. TODELLINEN ongelma. Jolta ummistetaan silmät. Ja mihin tämä johtaa... ei käydä koulua,masennutaan,ahdistus,itsemurha,työttömyys,rikokset,vankila..
- mars kouluun
No mutta, miten sopiikin vedota " rasismiin" kun koulunkäynti ei maistu..
miten se voisikaan maistua - teidän lapset riekkuu seurassanne yömyöhään talojen parkkipaikoilla missä parveilette rääkymässä...
'miksi muuten ette vaadi että lapsenne käyttävät turvavöitä?
useasti on nähty, miten lapset istuvat ilman turvavyötä etupenkillä.
Ilman koulutusta lapsenne eivät pärjää; mikä tulevaisuus se sellainen on, että perivät tavan että sossu antaa rahaa.
Luulisi jokaisen vanhemman toivovan parasta lapselleen.
Se ei toteudu jos elämäntapa yhä on irrallinen, erillään muusta yhteiskunnasta
Sen ajan ymmärsi kun liikuitte hevosilla ympäriinsä ettei koulunkäynti onnistunut.
Kuinkahan monta ylioppilasta tulee joukostanne tänä keväänä tai kuinka monta valmistuu ammattiin?
Patistakaa ne nuoret kouluun!
Vaatikaa, että kouluttautuvat.
Tieto on ainoa tapa mikä vähentää myös ennakkoluuloja. - tom....
mars kouluun kirjoitti:
No mutta, miten sopiikin vedota " rasismiin" kun koulunkäynti ei maistu..
miten se voisikaan maistua - teidän lapset riekkuu seurassanne yömyöhään talojen parkkipaikoilla missä parveilette rääkymässä...
'miksi muuten ette vaadi että lapsenne käyttävät turvavöitä?
useasti on nähty, miten lapset istuvat ilman turvavyötä etupenkillä.
Ilman koulutusta lapsenne eivät pärjää; mikä tulevaisuus se sellainen on, että perivät tavan että sossu antaa rahaa.
Luulisi jokaisen vanhemman toivovan parasta lapselleen.
Se ei toteudu jos elämäntapa yhä on irrallinen, erillään muusta yhteiskunnasta
Sen ajan ymmärsi kun liikuitte hevosilla ympäriinsä ettei koulunkäynti onnistunut.
Kuinkahan monta ylioppilasta tulee joukostanne tänä keväänä tai kuinka monta valmistuu ammattiin?
Patistakaa ne nuoret kouluun!
Vaatikaa, että kouluttautuvat.
Tieto on ainoa tapa mikä vähentää myös ennakkoluuloja.Oletko kovin hyvin parjannyt?
- school !!!!!!!!!!!!!
Kah, tuon kaiken olisi voinut päätellä ihan ilman tutkimustakin päätellen tämän palstan kirjoittajista
oikeinkirjoitus ? aaa - mikä se on?
seuraamalla " seurueiden" käyttäytymistä yleisillä paikoilla - ei käytöstapoja, huutoa mekastusta, yleistä häirintää, autot kauppakeskuksen oven eteen jne jne jne
mutta se,mikä herättää kummastusta on:
mikseivät ´romanit´välitä lapsistaan sen verran että pistäisivät kouluun ja pitäisi heitä myös siellä?
Ilman koulutusta sama levoton yleisiä käytöstapoja noudattamaton hulivilielämä jatkuu sukupolvesta toiseen...- kassalla oli kehveli
Kyllähän se oli helpompaa muille 70-80 luvulla kun ei romanot juuri osanneet lukea, niitä pysty huijaamaan helposti. Nyt osaavat jo numerotkin ainakin nuoremmat.
- yksi näkemys
Sanotaan että ei pitäisi yleistää, mutta mulla on sellainen mielikuva että syy huonoon koulutustasoon ja menestukseen löytyy kotoa.
Kuinka kukaan voisi motivoitua kouluttautumaan ja opiskelemaan jos kotona kasvatetaan niin että "kyllä sosiaaalitoimiston kaajeet antaa louvoo" "menet apukouluun ni saadaan hommattua sulle eläke" "hullut ne töitä tekkööt viisas pääsee vähemmällä"... Tai muuten väheksytään ja pahimmassa tapauksessa moititaan lasta kaajeelliseksi, jos lapsi haluaa käydä koulua ja tutustua suomalaislapsiin.
Muttaa uskokaa täikkä älkää, ne vanhemmat jotka opettavat lapsensa ajattelemaan noin, tekevät ison karhunpalveluksen lapsilleen.
Koska 10 vuoden kuluttua täälä ei enää ole sosiaalihuoltoa, asumistukia ja isoja eläkkeitä, ne häviävät täältä ihan samalla lailla kuin muualtakin euroopasta (monessa valtiossa ei edes ole ollutkaan samanlaisia järjestelmiä.
Silloin kun ihmisellä on taitoa ja osaamista, eli edellytyksiä tehdä töitä ja ansaita elantonsa, ei tarvitse lähteä aina "hommaamaan" mitään ja joutua lopulta linnaan, vaan voi elättää itsensä kunnialla ja reilusti.
Ihan liikaa väheksytään ja pilkataan niitä romaneita jotka pyrkivät elämään normaalia elämää, käyttäytymään fiksusti ja hankkimaan rahansa työllä.
Ihan varmasti ei ole helppoa mennä töihin romanina, saa varmasti kestää paljon ja monenmoista, siksi niille jotka päättävääisyydessään siihen kykenevät tulisi päinvastoin nostaa hattua ja kannustaa elämässä eteenpäin.
Vai mitä? - as
Jep. Osa nuorista romaneista sais ehkä töitä, siellä on jokunen järkeväkin joukossa mutta nää vanhemmat vesittää niiden tulevaisuuden. Rikollis ja linnakierre on se mitä tulee olemaan, kaikenlaista tappelua vaan ihannoidaan.
Sääli noille järkeville nuorille. - Kolikon kääntöpuoli
Itsekkin kouluaikoinani tuli lintsattua useita kertoja ja luokallekin tuli jäätyä,eikä suinkaan sen takia,että vanhempani eivät olisi olleet kiinnostuneita kolunkäynnistäni tai että olisin ollut jotenkin muita hitaampi oppimaan ehei kyllä ne syyt löyty muista oppilaista ja opettajista.
Pari ensimmäistä kouluvuottani sain olla suht rauhassa ja pieni kun olin en niin osannut loukaantua mannetteluista ynm herjaamisista jotka olivat arkipäivää.
Koulunkäyntini kuitenkin vaikeentui sitä mukaan kun ikää tuli lisää.
Pelkkä herjaaminen ei enää riittänyt vaan sain osakseni tuuppimista,kiusantekoa(reppuni vietiin useaan otteeseen ja tavarat sen sisältä leviteltiin pitkin katuja ja hajotettiin),päälleni syljettiin,hiuksista revittiin,eristettiin porukasta ynm.
Opettajat eivät moiseen ottaneet kantaa.Joidenkin mielestä olin kielikello tai liian herkkä.Ei olisi kuulemma pitänyt välittää niin jättävät rauhaan(vaikea olla välittämättä kun käytiin käsiksi),toiset taas kohauttelivat olkiaan tai olivat niin kuin kuulo olisi hetkellisesti mennyt ja olihan niitä muutama jotka itsekkin osallistuivat ivailuun.
Täydellinen kouluympäristö siis,eikö?
Sanomattakin selvää,että koulumenestykseni lähti jyrkkään laskuun.Lintsasin koska en USKALTANUT mennä kouluun jäin luokalleni koska en mennyt kouluun.
Pikkuhiljaa rupesin vihaamaan kaikkia ja kaikkea ja yläasteelle mentäessä päätin,että nyt riitti.Koitin olla välittämättä ja annoin takaisin jos joku kävi käsiksi.Vikahan tietenkin oli aina minussa ja minut erotettiin eikä niitä jotka eivät antaneet minun olla rauhassa.
Onneksi 8 mentäessä muutettiin toiselle paikkakunnalle ja tilanne parani.Isommassa ympäristössä sain käydä koulua suht rauhassa,vaikkakin henkinen kiusaaminen jatkui kukaan ei sentään käynyt käsiksi.
Nyt on koulut käyty ja ammatti luettu.
Kouluaikaselta helvetiltäni oltaisiin helposti vältytty,mikäli ihmiset olisivat kasvatustavoiltaan suvaitsevaisempia.Eivät lapset syntyessään ole rasistisia vaan heistä kasvatetaan niitä.Kun aikuinen sanoo ja tekee lapsi ottaa mallia,tuloksena on suvaitsemattomia ihmisiä syntyperästä riippumatta.
Onneksi minua ei olla rakennettu särkymään,taivu,mutta älä katkea oli isäni oppi muuten saattaisi olla tässäkin maassa yksi manne vähemmän ja ihan vaan sen takia,että meitä on lupa pistää alas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862