Mies perui puheensa

koirasta

Ongelma on seuraavanlainen: Aloimme seurustella mieheni kanssa tilanteessa, jossa minulla oli koira. Miehellä oli aiemmin kokemusta vain muutamasta koirasta, "päävastuuta" hän ei ole koirasta koskaan kantanut. Mies tykästyi koirastani ja mm. ulkoilutti ja ruokki sen jos oli ennen minua työpäivänä kotona. Olin aina haaveillut toisesta koirasta, sen hetkinen asuntomme oli pieni, joten toinen koira oli ollut vain tulevaisuuden suunnitelmissani (jo ennen miestäni).

Muutimme suurempaan asuntoon n. 3 vuoden seurustelun jälkeen. Tässä vaiheessa toisen koiran ottaminen oli minun puheissani tasoa "sitten jossain vaiheessa, ei välttämättä edes tämän nykyisen koiran elinaikana", kyse ei ollut mieheni painostamisesta. Mieheni otti asian itse puheeksi, hän haluaa toisen koiran. Varmistelin asiaa useaan kertaan, pidemmän aikaa. Kyselin, jos eroaisimme tai sattuisin vaikka kuolemaan, haluaisiko hän silti koiran (= tahdothan sen muustakin syystä kuin vain miellyttääksesi minua). Kyllä, hän halusi.

Pennun tultua tilanne vaati opettelua kummaltakin, olihan meillä uusi perheenjäsen johon piti tutustua. Vastuu koiran hoidosta on jäänyt minulle. Olen antanut mieheni touhuta ja lenkittää pentua yksin, jotta heille muodostuisi suhde toisiinsa. Olen myös pyytänyt mieheni lenkille mukaan, jotta hän näkee kuinka opetan pentua kulkemaan nätisti hihnassa jne.

Tällä hetkellä pentu on 6 kk ja mieheni hoitaa pentua vain kun on pakko. Lenkiltä hän tulee 20 minuutin jälkeen takaisin ja sanoo että menee hermot kun koira ei tottele ollenkaan. Hän kai osittain pelkää, ahdistuu omasta epävarmuudestaan, ei halua kysyä minulta neuvoa eikä osaa etsiä neuvoa mistään muualtakaan. Pentukurssia jne olen ehdottanut hänelle ja pennulle, hänen mielestään se on turhaa kun osaanhan minä sen kouluttaa. Minulla pentu toimii hyvin, ahdistaa vaan kun haluaisin myös mieheni nauttivan pennusta yhtäpaljon kuin minäkin nautin. Miehellä on lapsi edellisestä liitostaan ja sen kanssa homma pelaa - jonkinlaisia kasvatustaitoja / pitkäpinnaisuutta siis pitäisi olla??

Millä miehen saa osallistumaan?

8

355

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Järkevä vaihtoehto

      Ota ero ja ota uusi mies

    • ++++

      Et saa miestäsi kiinnostumaan . Hän ei ole kiinnostunut koirasta joten ainut vaihtoehto on että hoidat koiran itse tai myyt pennun koska tuskimpa haluat miestäkään vaihtoon pistää ?

      Itse hoidan meillä koirat 99% ja en voisi edes kuvitella että mies niiden kanssa lenkille lähtisi :D

    • Koirallinen.

      Hoida ja kouluta koira itse. Anna miehen nauttua koirasta miehen omilla ehdoilla, älä vaadi häneltä mitään koirasta huolehtimiseen liittyvää, vaan anna hänelle tilaa olla koiran kanssa silloin kun hän on sillä tuulella. Tämä on myös koiran kannalta parasta, sillä koira kyllä vaistoaa, ellei joku ole aidosti sitä mitä yrittää esittää.

      Uskon, että miehesikin nauttii tilanteesta eniten, kun saa vapauden olla oma itsensä, eikä tarvi tuntea syyllisyyttä osallistumattomuudesta.

    • weppen

      Jos osaat kouluttaa pennun, hoida sinä se homma. Sitten kun se jo osaa käyttäytyä, mies varmasti ilahtuu sen seurasta ja ottaa vastuutakin. Niin meillä toimittiin, ja nyt mies ja koira ovat parhaat kaverit. Tuskin olisi onnistunut jos olisi jäänyt miehen koulutettavaksi. Ei vaan suju kaikilta.

    • koiraparkasi

      Kumpi on tärkeämpi koirat vai mies?

      Koirat kärsivät kai ymmärrät? Arvannet miten miehesi kohtelee koiria kun et näe? Luuletko koiriesi elämän olevan kivaa?

      Luulisi koiraihmisen osaavan ajatella itsekkin. Tietysti, jos koirilla ei ole väliä, niin annat saman menon jatkua.

    • ^Ääliö heti uskoo kaikken pahinta miehestä.

    • Samira52

      Kaikista ei valitettavasti ole koiran kouluttajiksi vaikka "tykkäisivätkin" koirasta. Kaikki eivät myöskään tiedosta tätä ennenkuin se pentu on siinä opetettavana. Onneksi - teidän tapauksessanne - sinulla itselläsi on nämä taidot joten koiralla ei ole hätää jos otat itse päävastuun sen opettamisesta. Mies voi ehkä huolehtia enemmän siitä jo valmiiksi koulutetusta koirasta - vai mitä luulet - onnistuuko? Valitettavasti (koiran kannalta) tätä tapahtuu myös yhden omistajan perheissä ja pentu saa kärsiä siitä. En sinuna luovuttaisi vielä kummankaan - sen enempää miehen kuin koirankaan - kanssa vaan yrittäisin saada miehen mukaan katsomaan sivusta koiran koulutusta ja olemaan muuten koiran kanssa yhdessä vaikka itse hoitaisitkin koulutuksen - ainakin pääosin. Tosin pentu tuskin hyväksyy miestä lauman johtajaksi ellei hänkin osallistu, mutta ehkä asia hoituu myöhemmin. Kaikki ei ole menetettyä vaikka pentukausi onkin ohi! Vaikka pennuille on helpointa opettaa säännöt niin kyllä aikuisempikin koira oppii. Onnea eteenpäin!

    • Mies perui puheensa

      Kiitos kommenteista!
      Luotan mieheeni - hän ei ole koirien vihaaja, pelkästään kokematon. Ja koiratkin selvästi luottavat mieheeni, joten tuskin mitään kamalaa on kotona minun poissa ollessa sattunut. Koulutan pennun itse, se on minulle kuitenkin tosi nautinnollista puuhaa ja yksittäiset hihnalenkit "ei niin tarkan opettajan" kanssa tuskin pilaa koko pennun oppimisprosessia, ei ole näköjään ainakaan tähän 6 kk ikään mennessä pilanneet.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe