Olen nähnyt ennenkin painajaisia, mutta uni jonka näin toissayönä oli jotain aivan erilaista kuin mikään aikaisemmin näkemäni ja todella toden tuntuista.
Unessa makasin sängyssä avovaimoni vieressä aivan kuten todellisuudessakin. Huoneemme ovella seisoi tumma varjo joka lähestyi minua hitaasti ja pysähtyi jalkopäähäni. Olin kauhun lamaannuttamana, mutta en voinut tehdä mitään, koko kehoni oli kuin halvaantunut. Varjo tuli yhä lähemmäksi ja yhtäkkiä niitä oli ilmestynyt lisää. Pian varjot kävivät hyökkäilmenään päälleni ne ikäänkuin menivät rintakehästäni sisään ja tunsin suunnatonta tuskaa. Yritin huutaa apua ja tarrauduin vieressäni nukkuvaan avovaimooni kiinni.
Pian heräsin siihen kun avopuoliso ravisti minut hereille kummissaan ja kertoi että olin huutanut suoraa kurkkua ja puristanut häntä kylestä voimakkaasti.
Koskaan en ole vastaavaa unta nähnyt ja se todella jäi vaivaamaan minua. En tiedä onko unella mitään syvempää merkitystä, mutta toista kertaa en mielelläni moista kokisi.
varjoihmisiä unessa?
7
599
Vastaukset
- Hepulis
Uskoisin, että kyseessä oli painajaisuni. Kamalalta uni kyllä kuulostaa, mutta jos se ei toistu, sillä tuskin on mitään sen kummempaa merkitystä. Ehkäpä elämässäsi on ollut viime aikoina tavallista enemmän paineita.
- ama82
Yhtäläisyyksiä on havaittavissa myös unihalvaukseen. Usein unihalvauksessa joko näkee unessa olevansa sängyssään tai sitten ikään kuin puoliksi herää, mutta huoneessa on painostavan/pelottavan tuntuisia hahmoja, outoja ääniä jne... Kehoa ei pysty liikuttamaan paljoa tai lainkaan, voi olla että yrität huutaa mutta ääni ei tule ulos... Unihalvaukset ovat omituisia, joskus pelottaviakin tiloja, joskin niitä voi oppia sietämään ja ne voivat olla mielenkiintoisiakin.
Jos nuo toistuvat, koeta muistaa kyseessä olevan tunnettu ja suhteellisen yleinen ilmiö, ja odota rauhassa, että pystyt heräämään kunnolla. Halvaukset kuitenkin kestävät yleensä hyvin vähän aikaa.- Hepulis
No, sanotaan nyt, että samaa minäkin epäilin, mutta en näitä unihalvausasioita kovin hyvin tunne. Niinpä päätin pitää suuni kiinni. Kummitelua tuo ei kuitenkaan ollut, koska tummia hahmoja oli monta. Yleensä yhteen talouteen mahtuu vain yksi kummitus ja lisäksi tuo tuskan ja ahdistuksen tunne (hahmojen käydessä päälle) viittaisi mielestäni unihalvaukseen.
- fguuyrrg
Hepulis kirjoitti:
No, sanotaan nyt, että samaa minäkin epäilin, mutta en näitä unihalvausasioita kovin hyvin tunne. Niinpä päätin pitää suuni kiinni. Kummitelua tuo ei kuitenkaan ollut, koska tummia hahmoja oli monta. Yleensä yhteen talouteen mahtuu vain yksi kummitus ja lisäksi tuo tuskan ja ahdistuksen tunne (hahmojen käydessä päälle) viittaisi mielestäni unihalvaukseen.
Minua ihmetyttää unihalvaukset. Vaikka kyseinen ilmiö on jo medikalisoitu niin miksi ihmeessä pahan läsnäolo on yleinen kokemus? Itse nähnyt hyvin harvoin painajaisia, mutten kokenut unihalvaustilaa.
- Hepulis
fguuyrrg kirjoitti:
Minua ihmetyttää unihalvaukset. Vaikka kyseinen ilmiö on jo medikalisoitu niin miksi ihmeessä pahan läsnäolo on yleinen kokemus? Itse nähnyt hyvin harvoin painajaisia, mutten kokenut unihalvaustilaa.
Teitpä tuhannen taalan kysymyksen. Kunpa osaisimmekin selittää, miksi pahan läsnäolo on yleinen kokemus, niin moni ongelma tästä maailmasta saataisiin katoamaan. Ehkäpä kyse on jonkinlaisesta perusluottamuksen puutteesta ja traumoillakin voi olla oma osansa asiassa. Se on sitten eri asia, mistä ja milloin tuo perusluottamus syntyy ja kuinka paljon siihen voi vaikkapa aikuisiällä vaikuttaa. Myös traumat ovat aika monimutkainen juttu, ja jo pelkkä stressikin lisää pahan läsnäolon tunnetta. Kysymyksesi on erinomainen ja sitä kannattaisi itse kunkin pohdiskella tykönään.
- perus halvaus
Jos oisit ollu hyvällä mielellä ni ne ois käyny kait tanssimaa. Itse unihalvauksia suht usen koen ja noita varjoja huoneessa liikuskelee mutta ajattelen vain aha taas halvaus ni ne yleensä tanssiskelee huoneessani. Mitä enemmän pelkää niin sitä enemmän ne pelottelee koska ne on omaa unta joten käyttäytyy sun tunteiden mukaan tai heijjastamana...
- perus halvaus
Nii ja lapsena sai mut itkuun nuo :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1245211Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241594- 501588
- 411560
- 231481
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv311411- 141312
- 291293