Tona vai General Way pub?

Tona vai General Way Pub? Kummassa mukavampi tunnelma,henkilökunta,palvelu?
344283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Ehdottomasti General Way Pub on parempi kaikilta osin.

Äänestä
  • Edelleen Tona, ei pilkkihaalariporukkaa eikä räkänokkia. Tosin Tona menettää asiakaskuntaa kun ei siellä pvällä tapahdu mitään. Ei ymmärrä, vaikkei kävisi yhtään asiakasta niin eikö sitä kumminkin kandeis pitää auki kun kaksi ihmistä kuitenkin tekee sitä päätyökseen. Kulut kuitenkin juoksevat. Opettavat vaan ihmiset suotta käyttämään kilpailijan palveluita. Enivei, pidän myös Tonan tarjonnasta, mm. hyvät lounas ja viskihylly sekä mukava hlökunta.

    Äänestä

Kenraalintien Pubi on asiakasystävällisempi

Äänestä

General Way Pubin kannalle kallistun minäkin.

Äänestä

tonassa tuntee ittesä ulkopuoliseks. henkilökunta ja vakioasiakkaat koko porukka tuntuu tuntevan kaikki toisensa. kun minun kaltanen harvoin ulkona käyvä juippi sinne menee niin tulee sellanen olo kuin olisi musta lammas valkoisten joukossa. niillä on omat juttunsa ja sitten katsotaan pitkin nenänvartta että 'kukas tuo nyt on, mitä se täällä tekee' kyllä siinä väkisin tuntee olonsa ulkopuoliseks

Äänestä

Jaahas :)

Eikös tää nyt mene siihen kastiin, että tunnelma miellyttää tunnelman hakijaa? Eli kummassakin minusta on omat hyvät puolensa. Voisin jopa väittää että koskelta löytyy 3 erilaista baaria, ja hyvä olis jotta jokaiseen löytyis se oma asiakaskunta.

Pst. sinne jämsän puolelle.. Kyllä se taitaa vähän joka paikassa olla samanlainen kaava että on ne vakkari asiakkaat sitten ei ne niin vakiotmutta tutut naamat, sekä ne harvakseltaa kävijät. Tuo tunnelmasi mustasta lampaasta todennäköisesti kyllä johtuu sinusta itsestäsi. Kyllähän ihmisiä huomataan ja katsotaan jopa kauempaa kadullakin kävellessä, joko nenän varren kanssa tai ilman ;) Se voinee lisätä fiiliksiäs, kun paikka tai ihmiset eivät ole sinulle tuttuja. Sekaan vaan, ni kohtahan kuulut kalustoon jota kukaan ei huomaa sillä tavalla...

Äänestä

General Way pubissa itse omistaja pariskunta juttelee jo niin iloisesti ettei voi tulla "orpo"olo.Tonassa otetaan rahat,kiitos ja näkemiin.

Äänestä
  • Okay. Resursseillahan ja asiakasmäärällähän ei ole tekemistä keskenään? Voihan toki olla ettei jutustelua ja sellaista asiakaspalvelua Tonassa kohtaa, mutta eipä tämmöiseen yksittäiseen palveluun chattailla asiakkaiden kanssa törmää juurikaan missään, mutta onneksi sentään jossain. Mietis jotain vanhaa mesuakin, niin siellähän tiskin takana ahertajat jutskailee asiakkailleen tuosta vain....? Kyllä noon siellä tarjoilemassa... Jos jutella kaipaa, niin suosittelen ehken hakemaan seuransa muualta kuin tiskin toiselta puolen.

    Äänestä

Onpa soma mainosketju aloitettu omalle baarille.

Äänestä

Ihan kyllä asiakas on aloittanut ketjun joka asioi molemmissa baareissa.

Äänestä
  • Mikä on viirunalan motiivi aloittaa keskustelu kysyelemällä jos kerran on molemmissa baareissa asiakas???ettei vaan osu omaan nilkkaan kojo juttu!
    Antaa molempien baarien tehdä rauhassa työtään, kaksi baaria mahtuu Montun lisäksi J:koskelle jopa Jämsäläiset käy molemmissa asiakkaina.
    Minä käyn kaikissa kolmessa ja joskus jopa Jämsässä.

    Äänestä

General Way Pub ehdottomasti

Äänestä

Tornipaaria kannatan.

Äänestä

Monttu

Äänestä

Juuri tulin generalista. tonaan en viittiny ees mennä. tiedän missä on parasta kaikki,

Äänestä

PITÄÄKÖ KAIKKI PILAANTUA JÄMSÄNKOSKELLA?OLLAAN ONNELLISIA;MEILLÄ ON VALINTAA,JÄMSÄNKOSKI SAIS HÄVETÄ KÄYTTÄYTYMISESTÄÄN!!!!

Äänestä

MITEN JÄMSÄNKOSKI KÄYTTÄYTYY ????

Äänestä

Jep. Kyllä floristi on hyvä.

Äänestä

No jos kahdesta hyvästä pitäisi valita parempi, niin kallistuisin GWB:n puolelle.

Äänestä

Ei kiinnosta oikeen kumpikaan, samat naamat jokapäivä.

Äänestä

ei kumpikaan noista vaan monttu! eli onnen päivät :)

Äänestä

General, ehdottomasti!

Äänestä

BarTona ja Kunnari kumppanit ehdottomasti!

Äänestä
  • istuu illat netissä eikä jouda palvella asiakaita

    Äänestä

Mahtava paikka GENERAL!!!Sinne meen ennemmin kun Bar Tonaan

Äänestä

GWB ssä muuten loistava päivällinen. Sopivan hintainen meille tehtaan regeille.

Äänestä
  • Generaal W bubi enemmän normaalia elämää kuin ylimielistä käyttäytymistä ,tonasta 90% siiirtynyt koko kansan baariin,asiakas valitsee palvelun mukaan.
    tona valitsee asiakkaat ja GENRAALIIN voi mennä kuka vaan ja saa kahvin kanssa ostaa vaikka leivoksen tai pullan.

    Äänestä

..onks tää GWB siis se vanha Tornibaari siinnä sen vanhan kerrostalon kellarissa?
Siellä tuli joskus 30v. sitten öristyä paikallisten kans kun oltiin uutta tehdasta rakentamassa siellä.
Viimeks kun sielläpäin kävin niin tais olla vain borssikeittoo tarjolla....

Äänestä

Juu juu ei kumpikaan oo hyvä, en suosi baareja ollenkaan ja hävittäsin kaikki baarit jos vain voisin ;)

Äänestä
  • Generaali on paras

    Äänestä

jaa a,ite kävin eilen kummassakin paikassa alabaarissa yhdet pikaiset ja sitten tonaan,tupa oli täysi ja ihmiset lauloi karaokee,vielä kerkesin monttuunkin pyörähtää,kaikissa palvelu pelas ja homma toimi,turhaa vääntöö,ollaan tyytyväisiä että,on baareja eikä tarvi lähtee jämsään!

Äänestä

BAR TONA ehdottomasti! Enemmän tunnelmaa. Ja ei minulla ainakaan ongelmaa ole työntekijöiden käyttäytymisessä. Jos ei kiirettä ole ollut nii kyllä ne juttelee, jos vain minun puheesta on selevää saanu!

Mutta ei GWB:ssa mitään vikaa tietenkään ole!

Äänestä

Generalissa kaikki on tervetulleita.

Äänestä

Monttu on paras jos tykkää vähän rauhallisemmasta ilmapiiristä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viirunala kirjoitti:

Tona vai General Way Pub? Kummassa mukavampi tunnelma,henkilökunta,palvelu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu