Narsistin uhri on yleensä ihminen, joka ei kunnolla pysty olemaan oma itsensä tai ilmaisemaan itseään, oli sitten kyse tunteesta, tarpeesta tai toiveesta. Tällaisella itseluottamukseltaan heikolla ihmisellä on luonnollisesti suuri tarve tukeutua itseään vahvempaan. Niinpä hän tuntee tietämättään vetoa ihmisiin, jotka ikään kuin täydentävät sitä, mitä häneltä puuttuu, Jorma Myllärniemi sanoo.
Ei siis ole harvinaista, että hänen elämäänsä astuu itseään täynnä oleva narsisti. Mutta se, mikä narsistissa näyttää vahvuudelta on vain kuori. Kun narsisti huomaa toisen ihmisen kiinnittyneen tiukasti ja riippuvaisesti itseensä, hän tietää, että voi käyttää tätä hyväkseen.
(Narsistin) Ihmissuhteet jäävät lyhyiksi tai kestävät niin kauan kuin toinen osapuoli tyydyttää mukisematta narsistin tarpeet.
Teija Jokipii painottaa, että jokaisen täytyy ottaa vastuu omasta elämästään ja pelastaa itsensä.
Viimeistään silloin täytyy pelastautua, kun huono kohtelu aiheuttaa jatkuvan psyykkisen pahan olon. Irtiotto on tehtävä, kun vielä pystyy toimimaan. Vaarana nimittäin on, että kyky itsenäisiin päätöksiin vähin erin katoaa kokonaan. Jos ei kykene yksin irrottautumaan suhteesta, kannattaa ehdottomasti hakea apua.
Jokipii kehottaa miettimään, haluaako, ja jos niin miksi, kärsiä lopun ikäänsä. Hyvä olisi eritellä sitäkin, mitä ovat ne oman psyyken haavat, joita narsisti osaa niin taitavasti tökkiä ja saattaa kumppaninsa lähes puolustuskyvyttömään tilaan.
(Koko juttu on lainausta Hyvä Terveys-lehdestä)
http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Narsisti-suuri-ja-hauras/743/
Haluaako uhri kärsiä vai miksi hän ei lähde?
20
192
Vastaukset
- P.H.K.
Kun narsistin ihmissuhteet jäävät lyhyiksi niin useimmat narsistin uhrit siis lähtevät!!!
Sillä narsistilla, jonka kanssa asuin muutaman vuoden, on ollut ainakin 5 "vakavaa" suhdetta, joissa on asuttu yhdessä.- Elämä on kärsimystä
Eli narsistikin osaa "lyödä päätä seinään"?
Tuossa jutussahan kerrottiin myös, että narsistikin kärsii. - kkkkkkkkkkk kkkkkkkk
Elämä on kärsimystä kirjoitti:
Eli narsistikin osaa "lyödä päätä seinään"?
Tuossa jutussahan kerrottiin myös, että narsistikin kärsii.Mitäs sitten, jos kärsii. En voi hänen kärsimiselleen yhtään mitään. En jaksa olla kiinnostunut siitä kärsiikö sellainen ihminen joka on kaikille läheisilleen sadisti, ei ole minun asiani. Enkä pysty hänen kärsimystään lieventämään. Joka tapauksessa haluan narsisteista varoittaa, koska heitä on todella syytä karttaa ja pysyä kaukana kaikesta läheisemmasta kontaktista narsistiin.
- . .. .
kkkkkkkkkkk kkkkkkkk kirjoitti:
Mitäs sitten, jos kärsii. En voi hänen kärsimiselleen yhtään mitään. En jaksa olla kiinnostunut siitä kärsiikö sellainen ihminen joka on kaikille läheisilleen sadisti, ei ole minun asiani. Enkä pysty hänen kärsimystään lieventämään. Joka tapauksessa haluan narsisteista varoittaa, koska heitä on todella syytä karttaa ja pysyä kaukana kaikesta läheisemmasta kontaktista narsistiin.
NIin, vain omaa kärsimystä voi auttaa. Mutta onkin eri asia, tunteeko narsistia kohtaan myötätuntoa.
Myötätuntoisuuden puute liittyy narsismiin. - lynett
. .. . kirjoitti:
NIin, vain omaa kärsimystä voi auttaa. Mutta onkin eri asia, tunteeko narsistia kohtaan myötätuntoa.
Myötätuntoisuuden puute liittyy narsismiin.Ehkä tuo myötätunnon mahdollisuus tulee vasta pitkän kehityskaaren aikana jos sittenkään. Kaikki eivät edes halua antaa anteeksi itselleen tai kaltoinkohtelijalleen tai irtaantua ja se suotakoon heille marttyyrielämässään.
Myötätunto myös monesti koetaan tapahtuman hyväksymiseksi mutta se nyt on totuudesta (jes, siitä absoluuttisesta ;) ) jo toooooodella kaukana. - . ...
lynett kirjoitti:
Ehkä tuo myötätunnon mahdollisuus tulee vasta pitkän kehityskaaren aikana jos sittenkään. Kaikki eivät edes halua antaa anteeksi itselleen tai kaltoinkohtelijalleen tai irtaantua ja se suotakoon heille marttyyrielämässään.
Myötätunto myös monesti koetaan tapahtuman hyväksymiseksi mutta se nyt on totuudesta (jes, siitä absoluuttisesta ;) ) jo toooooodella kaukana.Myötätuntoa voi myös opetella, sehän ei ole sisäsyntyistä vaan opittua omilta vanhemmilta. Jos ei ole oppinut, pitää opetella.
- xcch
"Tuossa jutussahan kerrottiin myös, että narsistikin kärsii."
Niin se tekee, ei ne teot ole narsistille ilmaisia ole, mutta silti viihtyy hyvin roolissaan. Myös alkoholisti kärsii ja ajoittain paljon juomisesta ja sen seurauksista, mutta silti suurin osa heistä jatkaa juomista. - xcch
Eikös tämänkin palsta uhreista yli 90% jättänyt narsitin, joten kyllä lähtee.
Ne jotka jatkavat , niin heillä on prosessi kesken, vasta hakevat tietoa aiheesta.
Yksi syy siihen että moni jatkaa noin kauan on se että he eivät millään voi uskoa että läheinen ihminen on täysin kelvoton puolisoksi. Siihen ei ole riittävästi todisteita. Se aukeaa vasta sitten kun he tajuavat olevansa suhteessa narsistin kanssa ja myös sen minkälainen ihminen narsisti on.
Vasta silloin kaikki avautuu ja alkaa ymmärtämään miksi liitossa on jatkuvia ongelmia vaikka itse tekee kaiken voitavansa jotta suhde alkaisi toimia. Silloin käsittää myös että nph narsimi ei ole parannettavissa. Itseasiassa kaikki yritykset johtavat vain huonompaan suuntaan.
Tästä oma kohtainen kokemus, meni yli 10 v ennenkin tiesin ja silloinki piti jonkun toisen minulle kertoa, että muijasi on tyypillinen nph narsisti ja ongelmat johtuvat siitä.- . . .. . .
Haluatko sinä xcch kärsiä vai lähdetkö pois?
- ei
. . .. . . kirjoitti:
Haluatko sinä xcch kärsiä vai lähdetkö pois?
se haluaa kyykyttää narsuaan.
- Kaikkeasitätaas
ei kirjoitti:
se haluaa kyykyttää narsuaan.
Sitähän minä vähän pelkäsinkin. Kyykyttäminen on kyllä aika narsistinen piirre.
- Kysyn vaan
Kaikkeasitätaas kirjoitti:
Sitähän minä vähän pelkäsinkin. Kyykyttäminen on kyllä aika narsistinen piirre.
Miksi uhrit pakenevat ongelmiaan narsistin syyttelyyn sen sijaan, että tekisivät asialle oikeasti jotain?
- lynett
"Yksi syy siihen että moni jatkaa noin kauan on se että he eivät millään voi uskoa että läheinen ihminen on täysin kelvoton puolisoksi"
Okei... mutta ihan yhtä tärkeää on vain (!) tiedostaa, ettei mitenkään kykene juuri tämän ihmisen kanssa elämään terveellä tavalla.
Ei voi tietää voiko toinen parantua mutta sitä ei tarvitse jäädä odottamaan tai naiivilla tavalla vaatimaan jos ei kykene voimaan hyvin.
Yksinkertaista.
Vertaistuen ja auttavien tahojen kautta pääsee alkuun. - . . . ...
Kysyn vaan kirjoitti:
Miksi uhrit pakenevat ongelmiaan narsistin syyttelyyn sen sijaan, että tekisivät asialle oikeasti jotain?
Hyvä kysymys.
- . .. . ..
lynett kirjoitti:
"Yksi syy siihen että moni jatkaa noin kauan on se että he eivät millään voi uskoa että läheinen ihminen on täysin kelvoton puolisoksi"
Okei... mutta ihan yhtä tärkeää on vain (!) tiedostaa, ettei mitenkään kykene juuri tämän ihmisen kanssa elämään terveellä tavalla.
Ei voi tietää voiko toinen parantua mutta sitä ei tarvitse jäädä odottamaan tai naiivilla tavalla vaatimaan jos ei kykene voimaan hyvin.
Yksinkertaista.
Vertaistuen ja auttavien tahojen kautta pääsee alkuun."Vertaistuen ja auttavien tahojen kautta pääsee alkuun."
Psykoterapia on hyvä useimmille uhreille, koska käyttäytymismalli, joka mahdollisti suhteen narsistin kanssa, on opeteltava pois. - lynett
. .. . .. kirjoitti:
"Vertaistuen ja auttavien tahojen kautta pääsee alkuun."
Psykoterapia on hyvä useimmille uhreille, koska käyttäytymismalli, joka mahdollisti suhteen narsistin kanssa, on opeteltava pois.Joo varmaan, mutta sinne pääsy ei ole kovin yksinkertaista aina.
Mutta samaa mieltä ihan omasta elämänpituisesta kokemuksesta ( narsisteista en tiedä mutta kaltoinkohtelijoista ja asosiaalisista spedeistä kyllä) sen suhteen, että kun toisia ei voi muuttaa tässä maailmassa itselle turvalliseksi - kannattaa tehdä itsestään niin turvallinen ettei tule osumaan niin paljon =) - Totta puhut
lynett kirjoitti:
Joo varmaan, mutta sinne pääsy ei ole kovin yksinkertaista aina.
Mutta samaa mieltä ihan omasta elämänpituisesta kokemuksesta ( narsisteista en tiedä mutta kaltoinkohtelijoista ja asosiaalisista spedeistä kyllä) sen suhteen, että kun toisia ei voi muuttaa tässä maailmassa itselle turvalliseksi - kannattaa tehdä itsestään niin turvallinen ettei tule osumaan niin paljon =)"Joo varmaan, mutta sinne pääsy ei ole kovin yksinkertaista aina."
Totta, varsinkin kaupungeittain vaihtelee. Tässä(kin) asiassa maltti on valttia. - . .. . . ..
. . . ... kirjoitti:
Hyvä kysymys.
Ehkä siksi, etteivät osaa nähsä omaa osuuttaan tai vastuuta omista valinnoistaan..?
- 2938
. .. . . .. kirjoitti:
Ehkä siksi, etteivät osaa nähsä omaa osuuttaan tai vastuuta omista valinnoistaan..?
Juuri näin. Vaaleanpunaiset silmälasit ovat myös silmillä ja ne pitää ottaa pois.
- lynett
2938 kirjoitti:
Juuri näin. Vaaleanpunaiset silmälasit ovat myös silmillä ja ne pitää ottaa pois.
Voisko siinä joskus olla mukana jotain sellaistakin, että se tuntuu niin pirun epäoikeudenmukaiselta hoitaa itse se kaiken tuoma jälkipyykki ja ottaa se vastuu vaikka toinen ei tee elettäkään auttaakseen tai oikeastaan minkään eteen ?
Monethan jäävät jumittamaan siihen vaiheeseen "kun tuo toinen ei..." , "se ei myönnä mitään...", "kun ei sen kanssa voi puhua", " kun kaikki jää minun hoidettavakseni..." jne jne.
Vasta sitten kun on tarpeeksi kypsä omppu, se tipahtaa eikä enää mieti mitä muut omput miettii kun lähti maailmalle menemään =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921