http://areena.yle.fi/video/1316721102049
Kannattaa katsoa tämä dokumentti, mikäli ei ole katsonut.
Dok. Mielen salattu voima: 3/3: Kuolema meno-paluu
4
159
Vastaukset
- Hepulis
Joo, samaa ohjelmaa voin suositella minäkin. Se näytää olevan Areenassa vielä 12 päivää, samoin kuin sarjan muutkin jaksot. Tuo kolmososa on kuitenkin ehdottomasti paras.
- mie
Todella hyvä ohjelma.
Kiitos linkistä - Agnostikko89
Kaikki kolme jaksoa löytyvät myös youtubesta. Kannattaa katsoa. Yksi mielenkiintoisimmista dokumenttisarjoista ikinä.
- ex-Puumalalainen
Minulla oli rajakokemus 19v. Painokkaasti nimeäni sanoen, sanottiin, ettei aikani ole vielä tullut. Vastustelin, koska siellä, mihin sain kurkistaa, oli niin ylimaallisen hyvä olla. Oudointa oli se, että näin itseäni pari vuotta nuoremman pojan sillä puolella. Hän kuoli 2 viikkoa kokemukseni jälkeen. Ja päivää ennen kuolemaansa hän jostain syystä eräällä tanssilavalla huuteli perääni ja tahtoi jutella kanssani. En ollut sitä ennen koskaan vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. Koulun käytävällä muutaman kerran tervehtinyt vähintään 4v aikaisemmin. Olin vielä toipumassa aivokalvontulehduksesta ja lähdin kotiin. Seuraavana päivänä ambulanssin ujellus pienessä kylässämme herätti kiinnostusta ja puhuttiin, että joku Martikaisen poika olisi kyseessä. Tiesin heti, kenestä oli kysymys. Tästä on aikaa jo liki 40v. En ole tohtinut puhua hänen omaisilleen kokemastani, mutta jos joku Arin läheinen sattuu lukemaan tämän, niin olkoon varma, että Ari on paikassa, johon jokainen tahtoisi päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907