Kannuksen kaupungin ylin johto voisi osaltaan suostua 30% palkanalennuksiin, turhat koulutukset, matkat, tietokoneet ja muut laitehankinnat jäädytetään. K
oulutusta voisi olla vain korkeintaan 2 pv / työntekijä vuodessa tietotekniikkaan. Ei mitään Jari Sarasvuon elämäntapakursseja kun eivät ne ole toimineet Jarillakaan!
Kukaan ei edes osaisi nimetä Kannuksen kaupunginjohtajaa tai hänen alaisiaan, sen verran vähän olette saaneet siis aikaan tai pitäneet matalaa profiilia tietoisesti.
Arvostan aikaansaavia ja karismaattisia ihmisiä. Kannus ei ole mikään lappi ja täällä pitää tehdä paikkansa eteen!
Lama-ajan yhteisvastuu:
3
118
Vastaukset
- Stieg M. L.
Viisaita ajatuksia!
Olemme eläkkeellä ja kokoomuksen ollessa vallassa saimme enemmän euroja käteen pienistä eläkkeistämme että pystyimme ensimmäisen kerran omin rahoin käymään katsomassa lapsiamme Norjan puolella!
Se oli upea asia ja kun Jutta nyt uhkaa entisestään nostaa veroja niin me näimme lapsemme! Sodan loppumisen ja avioliiton jälkeen upein asia elämässäni.- Tarpeen mukaan
Palkkaleikkaukset ovat hyvä esimerkki että talkoissa ollaan mukana ja Kaupunginjohtajalla on tietääkseni hyvä palkka. Ehkä sitä olisikin syytä tarkistaa "lama-aikoina".
- smpeen rinssi rohkea
Noi kaupungin tyypit on ihan minimipalkalla, 25% palkkaa lisää jotta työmotivaatio säilyisi.
Tietokoneissa ei toimi uusimmmat ohjelmat kun osa niin vanhoja, ne olisi uusittava ehdottomasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780